Leukoja saa loksuttaa mutta kannatukseen sillä ei ole vaikutusta.
Kokoomuksen kannattajiin ei populismi pure
Tehokas seula
1652
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Väärentäjän kannattajat eivät vähästä hätkähdä.
Ei tietenkään korppi korpin nokkaa noki! Jykä itse on kaikkien populistien populistiemä. Kuunnelka ajatuksella mitä hän päivästä päivään suoltaa! Osa kansasta ei mitään edes huomaa?
Taidat unohtaa minkä lopputyön Soini teki ja että on itsekkin myöntänyt perussuomalaisen puolueen olevan populistinen liike.
millä tavalla Katainen on populisti?
Kokoomuksen kannattajiin ei tunnu tehoavan järki, faktat tai yhtään mikään. Tuollaista meininkiä oli natsien aikana Saksassa, pieni ydin ei välittänyt mistään tosiasioista, vaan eli omassa harhaisessa totuudessaan. Aivan kuin Kokoomuksessa. Homma ei ole kokoaikana toiminut kuin velaksi, ja eikä toimi edelleenkään kuin velaksi, sen minkä yleensäkään toimii.
Alennetaan veroja, alennetaan veroja, suuritulosilta!
Suurituloisilta nostettiin eniten. Pienituloisilta ei olenkaan.
Kenen ostovoima pieneni eniten?
Kokoomus menee kuin likainen pesuvesi EU-intoilunsa mukana.
Turvallista matkaa......alaspäin.
heh :D
eduskuntavaalikannatus: 20,4%
nyt gallupeissa 21,7%
hyvin on laskenut ;)
Eiköhän se sieltä pikkuhiljaa alas tule, ja jos ei - silloin ovat Suomalaiset Kokoomuksensa ansainneet, ja siis saavat siitä todella kalliisti maksaa :)
ollaan ansaittu ;)
=Suomi on maailman paras ja onnistunein valtio, yksi maailman vähiten korruptoituneista maista sekä säilynyt puhtaasti AAA-luokassa ;)
Näkyy Kokkarien propagandatoimistoon värvätty uusi mies, onnea vain työpaikan johdosta.
haha :D
se leukoja loksuttaakaan ja heiluttaa käsiään selostaessaan omia ajatuksiaan, ja hikeä pukkaa jne noita öhöm ilmeitä....???
On niitä eduskunnassa muitakin jopa käsien että huulten heiluttajia enämpi kun huomaa katsella kuin Timppa esim jota piti alussa Jykän haukkua....yleisesti kovasti joka istunnossa heti alussa...
Noo on nähty nuo käsien ja huulien heilutukset ja valheet jo eräänkin kerran jollain niin kauniilla miehellä, kuten joku Janne kehuu, onkohan hän se ns.....miehen ihailija ja kaunis itsekkin? !
Mutta änestäjät voi puraista.