Kuinkahan paljon suomalaisia poliitikkoja VOIDELLAAN?

Minusta suomenruotsalaista verovapaata säätiörahaa käytetään väärin!
- Se ei ole oikein järjen mukaista jos verovapaalla säätiörahalla saadaan enemmän vaikutusvaltaa kuin väestönosuus edellyttää! Joten onkohan suomalaisessa oikeuslaitoksessa jonka pitäisi valvoa tällaista touhua jotain vikaa?
Miksi muuten kaikkein kovimmat pakkoruotsin puolustajat panevat omat penikkansa ruotsinkielisiin kouluihin vaikka meillä on erittäin korkeatasoista suomenkielistäkin opetusta tarjolla?
Ettei vaan ole kysymys etuoikeuksien hankkimisesta sillä kaikilla suomalaisilla ei ole edes mahdollisuutta tällaiseen etuoikeiluun kuin joillakin kermaperseillä mm. pääkaupunkiseudulla?
Lahdessa on esim. kahdelle naapurikunnasta Hollolasta kotoisin olevalle lapselle varaa perustaa ruotsinkielinen koulu, Lahtelaiskoulun 7. luokalle on tulossa lisäksi kaksi oppilasta Hollolasta, jolla ei ole ruotsinkielistä nimeä. http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2010/12/29/lahdella-on-varaa-luokka-kahdelle-oppilaalle/201018016/139.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vaikea sanoa tarkkaa rahamäärää, mutta paljon varmasti. Mutta valtakorruptio on se Suomen tapa ja svekotapa, ei niinkään rahojen siirtely.

Äänestä

Se on noin 2 euroa aika lähellä. Ja sekin on sun palkkapussista pois. ai niin heräsin naapurin laatikosta. hanki elämä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pedro5 kirjoitti:

Minusta suomenruotsalaista verovapaata säätiörahaa käytetään väärin!
- Se ei ole oikein järjen mukaista jos verovapaalla säätiörahalla saadaan enemmän vaikutusvaltaa kuin väestönosuus edellyttää! Joten onkohan suomalaisessa oikeuslaitoksessa jonka pitäisi valvoa tällaista touhua jotain vikaa?
Miksi muuten kaikkein kovimmat pakkoruotsin puolustajat panevat omat penikkansa ruotsinkielisiin kouluihin vaikka meillä on erittäin korkeatasoista suomenkielistäkin opetusta tarjolla?
Ettei vaan ole kysymys etuoikeuksien hankkimisesta sillä kaikilla suomalaisilla ei ole edes mahdollisuutta tällaiseen etuoikeiluun kuin joillakin kermaperseillä mm. pääkaupunkiseudulla?
Lahdessa on esim. kahdelle naapurikunnasta Hollolasta kotoisin olevalle lapselle varaa perustaa ruotsinkielinen koulu, Lahtelaiskoulun 7. luokalle on tulossa lisäksi kaksi oppilasta Hollolasta, jolla ei ole ruotsinkielistä nimeä. http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2010/12/29/lahdella-on-varaa-luokka-kahdelle-oppilaalle/201018016/139.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu