Maria vei vuodessa vanhuslain läpi kokomuksen vastustuksesta huo

Risikko vitkutteli neljä vuotta,eikäsaanut edes estystä aikaseksi. Kyllä on ministereillä eroa.
88229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 88

Vanhimmat

Maria ei vuodessa ole löytänyt yotodistustaan. Kyllä on valehtelijoissa eroa.

Äänestä
  • Onpas ressukanoloista kirjoittelua, eihän tuollaisella ulostulossa maailmaa paranneta. Maailmaa parannetaan ideoimalla ja yheistyöllä yli puoluerajojen ei ihmisiä vihaamalla.

    Äänestä

Maria vei vuodessa vanhuslain läpi ja siirsi sen seuraavalle hallitukselle.

Eli ei siitäkään saatu valmista,eikä todistuksestakaan. Onko sekin siirtynyt tulevaisuuteen?

Äänestä

Kahdeksan vuottahan tässä asiassa on vitkuteltu, kepulaisten Liisa Hyssälä vitkutteli neljä vuotta ja Paula Risikko toiset neljä vuotta. Liisa Hyssälä ei halunnutkaan alun perin tähän asiaan muutosta ja tämän takia hän asetteli vain niitä työryhmiä selvittämään ja selvittämään. Porvarihallituksessa Liisa Hyssälä siten torppasi kaikki ehdotukset tämän asian yhteydessä ja aina oltiin "napit vastakkain". Paula Riskolle jäi päälle tämä Liisa Hyssälän torppausmeiniki ja hän yritti samalla "opetuksella" Maria Guzenina-Richardsonin kimppuun ja estää tämän lain voimaantuloa.

Äänestä

estää, minkä lain voimaantuloa?
Tyhjästä on paha nyhjästä, jos rahaa ei ole, eikä tulevaisuudessa ole sitäkään vertaa!
Suuret ikäluokat tulossa vanhuksiksi, rahaa ja hoitajia ei vaan ole olemassakaan !

Kuseniina ei ole käytännössä saanut mitään aikaan, kaikki on vain utopiaa,
samoin kuin YO-todistus.

Äänestä

Se siirrettiin TAAS vaalien yli, toiveissa että jäisi persujen riesaksi.
Rahaa siihen ei löydy silloinkaan, Jutta takinkääntäjä kera Jykän hassanneet ne eu:lle.
Ja todistustahan ei sitten ilmeisesti ole vieläkään?

Äänestä

Vitkutteli tässä asiassa myös keskustan Liisa Hyssälä ja Matti Vanhasen II-hallituksessa oli jarruna tässä asiassa Paula Risikolle. Liisa Hyssälä oli kateellinen ja tyssäsi näin Paula Risikon haaveet. Kuitenkin suureksi hämmästykseksi nyt tässä Kataisen hallituksessa tämä Paula Risikko on ollut hannaamassa tämän lain toteuttamista. Hän saikin Maria Guzenina-Richardsonin haluaman 0,7 hoitajamitoitusluvun alenemaan 0,5. Tämä oli kokoomuksen tahto tässä asiassa ja tässä nykyisessä hallituksessa.

Kepulaiset sekoilevat nyt oppositiossa ja eivät tiedä mihin iskisivät kyntensä. Näistä pettäjistä yhdestäkään ei ole yhteistyön tekijäksi, vaan jarruttajaksi ja räkyttäjäksi. Oli toivotonta kuunneltavaa eilen kepulaisten räkytystä, kun heidän piti räksyttää sellaisesta asiasta, jota ei vielä edes Eduskunnassa ole käsitelty ja jauhettu.

Niin kuin me kaikki muut paitsi kepulaiset tiedämme tämä vanhustenhoitopalvelulaki käsitellään koko Eduskuntamme kanssa ja voi vain miettiä mikä tulipalokiire noille kepulaisille nyt yks kaks tuli. Taisi olla noiden kepulaisten välikysymys vain heidän kunnallisvaalinostatusta varten ja äänestäjien aivopesua keskeneräisellä asiallaj ja taas kerran.

Äänestä

Koulutuksensa valehdelleen Guzeninan kannattajalla hermo pettää? heh heh

Äänestä
  • kun palstan aloittajan kirjoituksia katselee niin ylioppilailla on suuri huoli vain yhden yksilön todistuksen aitoudesta

    Äänestä

Etkös huomannut miten törsöllään oli kepulaisten Rehulan suu, kun tätä asiaa käsiteltiin eilen? Niska punaisena yritti selitellä ja selitellä, mutta jonnin joutavaksi lässyttämiseksi meni. Kyllä näiden kepulaisten välikysymykset ovat olleet sanoko mistä? Ei tolkun tolkkua! Kepulaisilla olisi ollut kahdeksan vuotta hyvää valtakautta pistää vanhuksiemme asiat kuntoon, mutta pahemmaksi vaan pistivät.

Kepulaisten mielestä tuo omaishoitokysymyskin ja siirto KELA:n onnistuu rysäyttämisperiaatteella. Sinne vaan Hyssälän syliin. Eihän tällainen asioiden hoito ole mistään kotoisin, vaan kyllähän tämä edellyttää tarkempaa asiantuntijapohdintaa, niin kuin tämä vanhuspalvelulaki. Niin kuin tiedämme vanhuspalvelulakia laatineissa työryhmissä on palanut rahaa ja tupakkia ja vuosia kului. Työryhmiä on ollut joka lähtöön ja omat vihriälä, tutut ja tuttujen tutut asiantuntijoina

Äänestä
  • Meneehän tuo noin SDP;n blondien "historiallisiin" saavutuksiin, valitettavasti ainoaksi saavutukseksi ja tämänkin asian ristiminen historialliseksi, ja siirrettiin seuraavan hallituksen niskoille, kuitenkin pienellä silmänkääntötempulla. Pidetään meteliä "lisätystä" rahasta, joka on vain pieni osa tämän hallituksen vanhuksilta leikkaamasta rahasta - mutta onhan se tosiaan SDP;läisen historiallista.

    Tuollaista siitä syntyy, kun tyhjäpäät pääsee hillumaan.

    Äänestä

Eilinen Guzeninan sekoilu, huutaminen ja epäasiallinen käytös eduskunnassa oli epäpätevän henkilön surkea yritys peittää osaamattomuuttaan. Tuli sitä myöten kaikille selväksi "peruspalveluministerin" "taso".

Sote-sektorin ongelmat vain pahenevat, niin kauan kuin käveleväksi katastrofiksi niin Espoossa kuin mediassakin kutsuttu Guzenina leikkii ministeriä.

Äänestä

Tämä oli ensimmäistä ministeriskauttaan suorittavalta ministeriltä SUURTEKO. Ajatelkaa, vanhuksiemme hyvän hoidon takeeksi saadaan laki. Tällä asialla on ennen vaaleja ratsastettu ja luvattu korjata asia, mutta TEOT OVAT JÄÄNEET TEKEMÄTTÄ. Vanhuksien äänet ovat kelvanneet, mutta vaalien jälkeen asia unohdettu.

Niin kuin faktat kertoo, vanhuksiemme asema on kurjistunut ja hurjistunut koko ajan, mutta kokoomukselle ja kepulaisille tämä asia on ollut yks hailee ja siksipä vetkuteltiin tahallisesti. Niin meinasi käydä nytkin ja Maria Richardson-Gustafsonia yritettiin kellistää, mitätöidä, aliarvioida hänen työtää ja jopa hänen persoonataan. Ministeri näytti, että häntä ei kellistetä ja laki saadaan aikaiseksi.

Kepulaiset olivat pahimpia kellistäjiä ja pistihän tuo entinen peruspalveluministeri Paula Risikko kateusmielessä viime hetkellä vielä kampoihin. Ainahan naiset ovat kateellisia keskenään ja Risikolle oli kova tappio, että hän ei pystynyt kepulaisen Liisa Hyssälän kanssa mittelöimään tämän lain aikaansaamiseksi ja torsoksi se silloin jäi. Kummastuttaa tämä kepulaisten aktiivisuus nyt, kun on tuoreessa muistissa heidän temppunsa tämä lain jarruttamisessa.

Äänestä

Todistuksesta valehteleminen suurteko?

Äänestä

Niin vei ja komiasti veikin ja torsoksi ei jäänyt. Vanhuksiemme ei tarvitse pelätä enää vanhenemista, koska laki turvaa hoitajat ja hoidon laadun laitoksissa tai kotona tai kermapiirien hoitolaitoksissa. Tosin noista kermapiirien vanhushoitolaitoksista ei juuri ole kuulunut napinaa, rikkaat vanhuksemme ovat saanet hyvän hoidon terveyspalveluineen jonottamatta hoitotakuuta.

Äänestä
  • Vai ei tarvitse vanhuksien pelätä vanhenemista, kun nyt on kaikki kohdallaan - noin rankasti valehtelee vain demari, hyi h****. Ja urpo hei, kaikki vanhenee!

    Äänestä

Guzenina saa pian potkut ja tilalle valitaan osaavampi ministeri.

Äänestä

Kovin tuo Krista Kiuru oli eilen aika lerpahtaneen oloinen uutisvuoto-ohjelmassa, häneltä olisi odottanut enemmän. Liekkö ohjelmaa leikelty, että Krista Kiurusta ei pääsisi eetteriin sitä angrybirdsiä, mitä hänessä on ollut. YLE tunnetusti ei suosi SDP:n politiikkoja ja tuo heistä yleensä negatiiviset puolet esiin.

Äänestä

Maria Guzenina-Richadrson ei ainakaan ole asettanut mitään maksuja ja ei kenellekkään. Yleensähän näissä hallituksien päätöksissä aina ollaan ottamassa, mutta nyt annetaankin vanhuksille. Annetaan miljoonia tuosta yhteisestä potista, josta yleensä on vaiketa antaa lapsille, sairaille ja vanhuksille.

Tuosta yhteisestä potista mieluummin pistetään sotapuolelle miljoonia naukumatta ja ilman välikysymyksiä Pistetttiin siihen vielä ihdeksit päälle edellisessä hallituksessa, että sotapuoli varmasti saa. Ostettiin meiltä kysymättä silloin vielä armeijalle vakoilu- ja tiedustelukone, joka on maksanut liki miljardin kaikkine vempaimineen. On kuulemma sotavehkeiden maailmankärkeä.

Äänestä

Kokoomus nimenomaan halusi lisärahoitusta vanhustenhoitoon, Risikon ja Kataisen ansiosta niin kävikin. Sitä paitsi, jo olemassa ollutkin rahoitus eli hallitusneuvotteluissa sovittu rahamäärä oli Risikon neuvottelemaa, Guzeninaa vanhuspalvelulaki alkoi kiinnostaa vaalibluffina vanhusten kustannuksella (0,7 hoitajamitoitus) vasta, kun se istutettiin peruspalveluministerin pallille.

Ja ylipäätään, katastrofi Guzenina peruskoululaisella ei ole edellytyksiä eikä asemaa päättää mistään maksuista.

Äänestä

Eikä mitään neuvottelu taitoa.

Äänestä

Kyllä voi vain ihmetellä sitä, mistä Maria Guzenina-Richardson sai voimia tahkota tämä vanhuspalvelulaki loppusuoralle. Kokoomuksen ja keskustan vastarinta oli kovaa ja noiden kepulaisten piti runnata välikysymys, vaikka asiaa ei ole vielä käsitelty Eduskunnassa.

Jotenkin kummastuttaa noiden kepulaisten tulipalokiire tässä asiassa, kun niillä on ollut kahdeksan vuotta hallitusvaltaa saattaa tämä laki voimaan. Ei oikein luottamusta ole herättänyt noiden kepulaisten touhut? Kukas nyt kepulaisiin luottaisi tänä päivänä? Hupaisaa kuunneltavaa oli myös tuon kepulaisten Hyssälän jälkeen tulleen peruspalveluministeri törsöhuuli Rehulan selistykset välikysymyskeskustelun yhteydessä.

Ei oikein natsaa! Syytettyjen penkillähän noita kepulaiskalpianaamoja on nähty kohta nähdään myös heidän ex-pääministerinsäkin. Iltalehtien lööpit rauhoittuvat siinä paikassa, kun tuo kepulaisten ex-pääministeri otti ja lähti. Ei tuosta Tanja Karpelastakaan ole kuulunut yhtään mitään?

Äänestä
  • Demujen propagandaosasto on lopullisesti seonnut valheissaan.

    Äänestä

  • Kyllä voi vain ihmetellä sen todistuksen viipymistä?

    Äänestä

Kepulaiset ovat vähän niin kuin hampaattomia, kun ei ole eväitä mistä repiä. Siksipä näitä välikysymyksiä yritetään väkipakolla pistää pystyyn ja ne lässähtävät alkuunsa. Niin kävi tässä vanhustenpalvelulakivälikysymyksessäkin. Omaishoitajakohdasta yrittivät repiä irtiottoa KELA-versiollaan, mutta tämäkin asia on hallituksen selvitystyön alla ja seuraava hallitus päättää siitä.

Arvatkaapas, jos kepulaiset ovat hallituksessa, päätetäänkö sitten? Nuo kepulaiset muuttuvat aivan toisenlaisiksi ihmisiksi oppositiossa, kun vastuuntaakka ei paina hartijoita. Eihän tuo vastuuntaakka painanut heidän hartijoidaan porvarihallituksessakaan? Miljardeja pistettiin menemään ja sutta syntyi. Olkoon Teille tämä Kemijärven sellutehdas esimerkkinä tästä kepulaisten miljoonien syytämisestä. Saihan tuo Suomi Soffakin liki miljoonan per vuosi porvarihallituskautta, mutta konkassa on nyt ja lehtien soffamainoksissa ei Suomi Soffan naisjohtaja keikaile.

Kyllä noille hukkaan heitetyille miljoonille olisi ollut käyttö vanhuksien aseman paramiseksi ja hoitolain saattamiseksi voimaan. Mutta, kun tämä hanke syö rahaa, niin eihän sille tehty mitään.

Nyt satsataan vanhustenhoitoon rahaa miljoonia ja tämä tietää edes pientöä hyvää Suomen laitos- ja omaishoitovanhuksille. Niin kuin Jutta Urpilainen aina kuuluttaa POLITIIKKA ON ARVOVALINTOJA.

Eikös selvästi ole, ollaan viisaampia äänestysuurnalla?

Äänestä
  • Jessus mitä roskaa demukätyri (Jungnerin/Heinäluoman renki) taas latelee!

    IHMISILLE VALEHTELEVA POPULISTIPOLIITIKKO JULISTAA, ETTÄ POLITIIKKA ON ARVOVALINTOJA.

    Reaalipoliitikko tietää, että arvovalinnat ovat vain sanahelinää, jos ei asioita osata viedä eteenpäin eikä niiden toteutukseen ole riittävästi rahaa. Ja esim. vanhushoidossa tarvitaan myös roimasti lisää pätevää henkilökuntaa. Ja siitähän tällä hetkellä koko sote-sektorilla on kymmenien tuhansien henkilöiden vaje!

    Guzeninan höpinä 0,7 hoitajamitoituksesta oli pelkkä raukkamainen vaalibluffi vanhusten kustannuksella.

    Äänestä

Suomi maksaa Urpilaisen "vakuudet" RIIHI KUIVANA RAHANA.

"Kyllä noille hukkaan heitetyille miljoonille olisi ollut käyttö vanhuksien aseman paramiseksi ja hoitolain saattamiseksi voimaan."


EIKÄ SE MITÄÄN AIKAAN SAANUT, ASIA SIIRTYI SEURAAVALLE EDUSKUNNALLE, pönttö.

Äänestä

Tekemistä on kuntapuolellakin.

Vanhenevalle väestölle pitäisi lähivuosikymmeninä löytää esteettömiä asumis- ja hoitopalveluja.

Kaikkia näitä ei tarvitse kunnan puolesta kustantaa, mutta kaavoituksessa on tällaisiin tarpeisiin toki varauduttava.

Muutoin kaikki varakkaatkin eläkeläisemme päätyvät Floridaan tai Espanjan aurinkorannikolle, loput Pärnuun.

Äänestä
  • pois pakkoruotsi

    Äänestä

Osa varmaankin hautausmaalle.
Niin vanhaksi ei kannata elää että kuolee.

Äänestä

Kyllä näyttää vaikealta olevan tuon sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisen työryhmän raportin valmistuminen. Peruspalveluministerillämme on hirivittävä urakka ja vastustus edessä, koska kokoomuksen Paula Risikko pitää huolen, että sosiaali- ja terveyspuolen asiat eivät ainakaan parane, eivät ainakaan vanhuksien kohdalla.

Koko ajan kokoomus pelottelee, että vanhuksia on Suomi pullollaan ja pelottelee myös tuo Hesarikin. Siksipä kokoomuksen tahtotila on se, että vanhuksilta kupattaisiin enemmän ja enemmän. Kokoomuksen Helsinkiläinen keulahahmo Paula Kokkonen oikein mediassa vaahtosi, että vanhukset pitää hintalaputtaa. Tämä keulahahmo on ollut joskus sosiaali- ja terveysministeri ja voi vain arvata, kenen asialla hän on ollut - ei ainakaan vanhuksia.

Saihan kokoomus tahtonsa läpi tässä hallituksessa ja seuraavana vuonna eläkeläisvanhuksilta kupataan veroja enemmän, kuin palkan saajilta ja oikein eläkeläisillä on oma verorokotusryhmänsä. Moni 24000 euron elätuloja vuodessa vetävä vanhus yllättyy, mutta omasta mielestäin tuosta voi jo ottaa. Samoin näyttää nuo lääkekustannuksien korvaukset pienentyvät ja kiittää tästä voi vain kokoomuksen Paula Risikkoa. Kokoomukselle eivät sairaat ja vanhukset ole, kuin pelkkä riesa ja siksipä tätä vanhuspalvelulakiakin kokoomus vastusti viime metreille. Onneksi hallitustyö on kompromissia ja SDP sai tahtotilansa tässä asiassa lävitse.

Äänestä

MITÄ SE SAI LÄVITSE??
Se siirtyi seuraavalle HALLITUKSELLE.
Lue muutakin kuin demu-palstaa.


"Onneksi hallitustyö on kompromissia ja SDP sai tahtotilansa tässä asiassa lävitse."

Se ehkä sai "tahtotilansa"(mitä ihmettä tuo tarkoittaa?),mutta vanhukset eivät saaneet YHTÄÄN MITÄÄN.
Tarkoittaako tuo tahtotila ehkä, melkein voitin lotossa,(kuponki palauttamatta)melkein jäin junan alle,(meni asemalla metrinpäästä)?????

Seuraava hallitus sai kyllä osaamattoman ja kyvyttömän ihmisen tekemän SÄTÖKSEN riesakseen.
Tässä nyt odotellaan sitten MELKEIN saatua todistusta.

Äänestä

Vanhukset saivat vanhusten hoitopalvelulain, joka takaa heille kunnollisen hoidon ja tarvittavan määrän hoitohenkilökuntaa. Tämä laki takaa, että Suomessa on tasapuolisesti kaikilla vanhuksilla sama kohtelu. Nythän ei ole niin, vaan toisissa kunnissa pidetään vanhuksista hyvää huolta ja toisissa ei.

Tämä riippuu siitä, mitkä puolueet pitävät ylintä valtaa kunnissa. Kokoomukselle vanhuksiemme asiat eivät ole päällimäisiä asioita, äänet kyllä kelpaavat, mutta teot vanhuksien eteen takkuaa. Nytkin kokoomus ja Paula Risikko pistivät hanttiin tämän vanhuspalvelulain saattamiseksi voimaan ja saivat tahtonsa läpi, että vanhoille ihmisille riittää 0,5 henkilöä hoitamaan heitä. Tästä desimalista kokoomus taisteli viimeiseen tuntiin asti ja SDP joutui myöntymään tuosta 0,7 vaatimuksestaan. Kuitenkin koko laki olisi taas tyssätty ja vanhuksien asiat olisivat jääneet roikkumaan huonolle tolalle niin kuin ne ovat roikkuneet tähän päivään saakka.

Äänestä

12:58:lla on hauska huumorintaju. Silti tyhjästä on paha nyhjästä.

SDP vie kunnilta 3,4 miljardia eli huonontaa lapsien, nuorten, sairaiden ja vanhusten asemaa.

Äänestä

Vain Demari voi olla ihmiselle demari.

Äänestä

Näyttää siltä, että tuo kuntauudistusluonnos ei valmistu ennen kuntavaaleja, koska siihen liittyy kiinteästi myös tuo sosiaali- ja terveyspuolen uudistus. Kauhean isoja asioita ja niitä ei pitäisi tehdä pakon sanelemana ja likaisella politiikkojen pelillä. Kepulaiset ovat ketkuja ampumaan alas kaikki hyvätkin ehdotukset ja siksipä välikysymyksiä on sadellut tämän hallituksen niskaan ja vieläpä keskeneräisistä asioista. Eiköhän tästä kuntauudistuksestakin ole väänetty kättä Eduskunnassa, mutta sen valmiimpaa ei ole tullut?

Toivottavasti Maria Guzenina-Richardson jaksaa taistella tämän sosiaali- ja terveyspuolen uudistuksen kanssa, vaikka vastapelurina hallituksessa on selkään puukottajien äiti Paula Risikko. Tämä nainen tappeli edellisessä porvarihallituksessa Liisa Hyssälän kanssa ja mikään asia ei valmistunut ei edes ehdotuksen tasolle. Nyt tämä nainen on Maria Guzenina-Richardsonin kimpussa, kuin pahainen akka, oikoo ja suoristaa, että saisi medianäkyvyyttä. Kyllähän porvarimedia porvarinaiselle näkyvyyttä antaa ei siitä mihinkään pääse. Tarkka äänestäjä on tarkka tässäkin asiassa ja ääni kolahtaa SDP:n laariin.

Äänestä

Guzenina ei saanut viime perjantaiksi sosiaali- ja terveyspoliittisen ministerityöryhmän kokoukseen tuotua sote-uudistusta käsittelyyn, vaikka työryhmä oli asian saattanut kokoukseen vietävään kuntoon. Kun ei osaa eikä ymmärrä, niin noínhan siinä käy.

Risikko haluaa kertoa kunnille ennen kuntavaaleja missä sote-uudistuksessa mennään, mutta demarien rakkikoira Guzenina panttaa.

Äänestä
  • Aivan, Hesari totesi saaneensa tietoonsa, ettei Guzenina saanut asiaa työryhmälle esitettävään muotoon. Karmea turha kuluerä veronmaksajille tuollainen "ministeri".

    Äänestä

Hesarin asenteet peruspalveluministeriimme tiedetään ja noilla kirjoitteluilla ei ole totuuden kanssa mitään tekemistä. Hesarille on kamala juttu, kun keskusta ja kokoomus eivät pystyneet muodostamaan hallitusta. Nyt on mentävä neljä vuotta monen puolueen yhdistelmällä ja tämä, jos mikä se syö Hesarin toimittajia.

Äänestä

Hesarille tiedon Guzeninan vitkuttelusta kertoi sisäpiiriläinen. Ja viimekesäisen HS-gallupin mukaan Guzeninaa pitävät epäpätevänä ja osaamattomana puoluetoverit, hallitus, oppositio, media ja kansalaiset.

Guzenina panttaa kuntavaalien alla tietoja sote-uudistuksesta, jota se itse ei tosin edes ymmärrä. Työryhmän aikaansaamien linjausten piilottaminen on törkeä teko äänestäjiä ja kuntia kohtaan.

Äänestä

SDP on ollut puolustamassa Maria Guzenina-Richardsonin työtä näkyvästi ja turha on sivusta huudella potaskaa. Maria Guzenina-Richardson on saanut reilussa vuodessa vanhustenhoitopalvelulain pakettiin. Tätä samaa asiaan ovat yrittäneet kepulaiset ja kokoomus kahdeksan vuotta ja sutta on syntynyt.

Äänestä
  • Höpö höpö, Guzenina ei saanut muuta kuin vitkuteltua takkiaan kääntäessään ja postaskaa puhuessaan. Esim. niitä lisähoitajia ei ole olemassakaan, hoitajista ja lääkäreistä on huutava pula koko terveydenhuollossa! Ja rahat vanhuspalvelulakiin saatiin Risikon ja Kataisen ansiosta.

    Järkyttävän törkeää guzetusta ja vaalikikkailua vanhusten kustannuksella, vain pöljä voi esittää lakia, jonka toteuttamiseen ei ole minkäänlaisia resursseja. Ja samalla olisi estänyt vanhustenhoidon todellisen kehittämisen ja pakottanut vanhukset vaippoihin laitoksiin.

    Äänestä

Niin sai pakettiin,meniköhän samaan pakettiin kuin todistus?

Paketin potkaisi seuraavalle hallitukselle, oli täysin kyvytön ajamaan asiaa loppuun.
Ei siis saanut MITÄÄN aikaiseksi.
Saiskohan aikaiseksi edes sen todistuksen hommattua?,,,,,JOSTAIN,,?

Äänestä

Maria on jo vuoden etsinyt todistusta. Oliko se todistus sittenkin lastentarhan todistus?

Äänestä

lopultakin pantiin sanomaan tuo asia ns. ulos kansalle!
Tuosta yo-todistuksestahan kansa on odottanut näköä!

Sekö tekee jostain sitten (Suomeen sopivan ihmisen) tosi ministerikansalaisen???

Ällö kansa, onko kaikki ministerit tai kansanedustajanne edes ylioppilaita?
Ei perskules ole!
On siellä varmaan todellakin vain kansakoulun käyneitä, joillakin on joku merkantti tms. koulutus, mutta myöhemmin sitten muita koulutuksia/kursseja, joko vähemmän tai enemmän!
EI ne prkele tee ihmistä nuo v***n koulutukset kummemmiksi, elämäkin jo opettaa asioita ja työelämässä oleminen, olitpa työläinen tai herra ns. johtaja!
No toisille herroille opettaa tai ei johtajuutta...

on vaan niin monenlaisia ihmisiä kuin työntekijöitäkin..
että siinäpä sitten taistellaan voimajohtajuudesta...

Äänestä

Siis Guzenina on äänestäjiä harhauttaakseen kertonut olevansa ylioppilas, vaikka todellisuudessa sitä ei sitten lupauksestaan huolimatta ole mitenkään todistanut.

Joku on fiksu ilman koulutusta, Guzenina ei sitä ole. Sekoileva, demarien sloganeita ja avustajien kirjoittamia tekstejä puputtava "ministeri" on moneen kertaan myös puoluetovereiden taholta lapsentasoiseksi tiedoiltaan ja taidoiltaan todettu.

Äänestä

tietänet ja tuntenet hänet sitten ns. läpikotaisin!?
Hieman vain ajatuksien mukaan ns. pehmensin asioiden kulkua, koska en tunne häntä, en ole ikinä edes nähnyt häntä kuin TV:ssa ja lehdissä
(Seiskako eniten) kirjoituksia mikä hän nyt on jnee...

siis onko se niin että minä olen minä ja te olette mitä olette, taas?????!

Ei ole täällä Pohjois-Suomessa näkynyt!
Enkä ole hänen puolueeseen uskova koskaan!

Mutta se siitä ja loput päivän peilissä!

Äänestä

Kyllä tuo kokoomuksen Paula Risikko on oikea helvetin enkeli ja voi vain kuvitelle, miten paljon hän kulutti yhteiskuntamme varoja peruspalveluministerinä ollessaan, kun ei saanut mitään valmista aikaiseksi. Nyt on porvarimediassa suuna päänä ja haukkoo välillä henkeään. Tämä helvetin enkeli on pistänyt kaikki voimavaransa peliin ja jarruttaa kaikissa asioissa julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämistä. Hänen mielestään kaikki pitäisi yksityistää ja tämä on ollut hänen matransa.

Kyllähän Suomessa on sokkona yksityistetty näitä terveyspalveluja ja hulluksi on mennyt ja vielä hullummaksi menee, jos tätä helvetin enkeliä ei saada aisoihin. Koko ajan yrittää vaikeuttaa Maria Guzenina-Richardsonin työtä ja on sorkkimassa ja antamassa lausuntoja asioista, jotka eivät kuulu hänen tontilleen ja on ollut toista mieltä Jyrki Kataisenkin kanssa.

Äänestä

Erittäin vaikea asia on Maria Guzenina-Richardsonilla työn alla ja kovaa vastustusta tämän hankkeen eteenpäinviemisessä on ollut. Samanlaista kädenvääntöä ja rumbaa käydään hallituksen sosiaali- ja terveyspoliittisessa ministeriryhmässä, joka ei ole vielä löytänyt ratkaisuja sosiaali- ja terveyshuollon (sote) päälinjauksista. Paula Risikko huulipyöreenä on äänessä ja yrittää esittää niin viatonta, että. Miten viatonta hän esittikään, kun hän oli peruspalveluministeri edellisessä hallituksessa? Kyynelsilmäkulmassa oltiin niin köyhien vanhuksiemme puolesta, mutta taustalla soiteltiin vanhuksille kuolinkelloja ja vanhusten hoitolailla yritettiin viimetippaan vielä pyyhkiä kokoomuslaistapersettä.

Ennen kuntavaaleja pitäisi kuitenkin kansalaisille pistää pöytään uudituksen päälinjat ja tätä kannattaa Maria Guzenina-Richardson. Kokoomus tietysti haluaa tulipalokiireellä Euroopasta opittuun tapaan pistää "hätäpaketin" pystyyn pikavauhdilla ja tätä lupaili tuo Katainekin, mutta voi vain kuvitella torsoa syntyy?

Jostain omituisesta syystä tai sitten jarrutushenkeen, taas nyt asetetaan selvityshenkilöitä, jotka yhdessä kuntien kanssa selvittelisivät kuntien erityisongelmia ja erityispiirteitä. Herra Jumala, kyllähän näin iso ja tärkeä uudistus vaatii huolellista valmistelua, mutta kovasti ihmetystä herättääkin nyt se, ettei tällaista selvittelyä ja valmistelua ole jo aiemmin pohdittu ministeriössä.

Niin kuin on tuoreessa muistissa tuo Paula Risikko asetteli selvitystyöryhmiä työryhmien perään ja häntä edeltänyt ministeri Liisa Hyssälä asetteli selvitystyöryhmiä työryhmien ryhmien perään ja valmista ei syntynyt? Mitä nämä naiset oikeasti tekivät, kun he istua losottivat sosiaali- ja terveysministeriössä? Nyt tuolle Paula Risikkolle on jäänyt jarrutusvaihde päälle ja hän ampuu alas kaikki, mitä nykyinen peruspalveluministerimme ehdottaa.

Tietysti tässä hannaa pahimpana esteenä poliittiset näkemyserot - Paula Risikko haluaa yksityistää ja Maria Guzenina-Richardson ei. Nykyinen peruspalveluministerimme haluaa henkeen ja vereen julkiset terveyspalvelut toimiviksi ja verovaroillamme bisnestä tekeville pistää edes pikkuisen kampoihin. Suuret ovat haasteet ja työtä riittää, koska porvarisalkkuenemmistöiset hallitukset eivät juuri halunneetkaan kehittää näitä asioita, vaan alasajaa.

Äänestä
  • Oikein demarityylinen nimimerkki edellisellä sekoilevalla kirjoittajalla. Pohjamudistahan demarit sitä kannatusta hakevat, Guzenina siihen hommaan pestattu.

    Sote-uudistuksesta Guzenina on pihalla kuin lumiukko, ja sikamaisesti panttaa työryhmän tähän mennessä aikaansaamia linjauksia. Ne olisi demokratian ja oikeudenmukaisuuden nimissä tuotava julki äänestäjille ja kunnille, mutta demarityyliin guzetetaan ja jätetään asia vaalien jälkeiseen aikaan, sinne jonnekin.

    Julkisen terveydenhoidon kuntoon saattaminen on peruskoululaiselle aivan liian ylivoimainen tehtävä. Ei ole alan tuntemusta, ei kykyä asiakokonaisuuksien hahmottamiseen, ei kykyä tarvittavien rahojen neuvottelemiseen. Typeränä vain hokee yksityistämisen vaarallisuudesta, vaikka kyse on ulkoistamisesta. Kunta siis joutuu hankkimaan tarvitsemansa palvelut yksityiseltä sektorilta, koska julkisella ei niitä ole - eikä niitä nykyinen "peruspalveluministeri" kykene hoitamaan.

    Ja toimintojen valvonta, sen eteen ei peruskoululainen pysty myöskään mitään tekemään. Niin julkinen kuin yksityinen sektori tarvitsee toimintojensa valvojia, siis viranomaisia - mutta, yllätys yllätys, näitä julkisen sektorin toimijoita ei ole tarpeeksi eikä niiden aikaansaamiseksi "ministeri" ymmärrä tehdä yhtään mitään.

    Äänestä

Guzenian käden jälki näkyy Espoon vanhuspalveluksessa. Se on valtakunnan huonoiden hoidettu! Eduskunnan apulaioikeusasiameis antoi asiasta tyrmäävän lausnnon.

Laita lapsi (-tasoinen) asialle ja häpeä.

Äänestä

Espoossa kaikki tärkeät paikat ovat menneet kokoomuslaisille politiikoilla ja kokoomuslaisille virkamiehille ja turha on sälyttää näiden arvovalintoja Maria Guzenina-Richardsonin syyksi. On vielä tuoreessa muistissa se, miten sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtajan Maria Guzenina-Richardson sai taistella tutkainta päin, kun kokoomuslainen Marketta Kokkonen istui, kuin liimattu virassaan ja istui kauan. Monia hyviä asioita niin lapsien, kuin vanhuksienkin silloin korjattiin, koska silloin peräänantamaton sosiaali- ja terveyslautakunnan johtaja jaksoi taistella hyvän puolesta ja selättää kokoomuslaisen kaupunginjohtajan.

Äänestä

Guzenina on turmellut Espoon vanhusten olot. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Äänestä

Maria Guzenina-Richardsonilla ei ole mitään tekemistä Espoolaisten vanhusten olojen kanssa, kyllä Espoossa kokoomuksen suuntaan voi tuon valituksen osoittaa. Espoossa eivät vanhuksien asiat ole kokoomuslaisten politiikkojen ja virkamiesten päällimäisiä asioina. Espoossa on paljon äveriäitä veronmaksajia ja Espoon politiikkojen resurssit ovat trimmattu juuri näitä varten, että ne pysyisivät Espoossa ja maksaisivat sinne veronsa. Kun vain saisi noilta äveriäiltä niitä verotuloja, veronkiertomekanismit ovat rasvattu siihen malliin, että moni välttyy veroilta kokonaan.

Kyllähän tuota kotitalousvähennystäkin Suomessa käyttävät eniten Kauniaisten ja Espoon kotitaloudet ja tuokin vähennys on trimmattu rikkaita varten. Onneksi sentään tuossa kotitalousverotuksessa katto tulee vastaan, mutta näyttää toimivan mukavasti pikkurahana ja 5000 euron veronpalautuksina. Rikkaiden ei tarvitse Espoossa ja Kauniaisissa siivota kotejaan ja ikkunoita jynssätä, kotitalousverotus on tuonut helpotusta rikkaille tässäkin asiassa.

Äänestä

Espoon terveyspalvelut on trimmattu niin, että lääkärille ei pääse ilman puhelinpakittajien terveydentila-arviointeja. Tätä puhelinpakittajalinjaa tuo Paula Risikko kehui oikein joskus Turun sanomissa ja halusi sen laajentuvan koko maahan.

Kuitenkin nämä puhelinpakittajat tekevät soittajasta terveydentila-arvioinnin puhelimessa ja voi vain arvella tietävätkö he ihmisen terveydestä sen enempää, kuin nuo valelääkärit ja -hoitsut. Vähän on tullut sellainen tunne, koska heidän arvionsa on kyllä sitten myöhemmin hoitoon päästyä suoraan sanottuna mennyt metsään.

Näillä pakittajilla on kaksi siis linjaa, joko lääkärille tai sitten Espoon vanhat ihmiset Honkanummi-linjalle. Tämä Honkanummi-linja tarkoittaa sitä, että lääkärinaikoja annetaan vasta monen kuukauden päästä jos sittenkään. On kuulunut vastauksia, että ei ole lääkäreitä, ei voi antaa aikoja? Eihän sairas kuukausien päähän tiedä, onko enää kipeä, vai ollaanko jo kärräämässä Honkanummelle?

Sairaana joutuu kovaa vääntöä käymään juuri noiden puhelinpakittajien kanssa ja pitää jaksaa olla tiukkana omissa vaatimuksissaan päästä lääkärille ja saada hoitoa vallankin, jos ikä lähentyy juuri tuota Honkanummi-ikää.

Tapaturman kokeeneena on tästä näyttöä, puhelinpakittajat tekivät diagnoosin puhelimessa, että sinullahan on pelkkä nyrjähdys ja lääkäriksi heidän mielestä "välttää" ei traumalääkäri, vaan joku muu pillerin pyörittäjä. Kaikkien mutkien ja vääntöjen jälkeen kuitenkin selvisi, että olkapäästä oli kiertäjäkalvo revennyt ja olkapääleikkauksella tuli sitten aikanaan kuntoon, Itse piti tässä asiassa olle aktiivinen, leikkauskin pistettiin "jonoon", vaikka ortopeti oli antanut lausunnon, että leikkauksesta on hyötyä. Olihan siitä hyötyä, käsi on terve ja toimiva ja kiittää saa erikoissairaanhoitoa ja sitä, että asiantuntijoiden kautta sinne pääsin. Erikoissairaanhoito ei lajittele sairaita vanhoihin tai nuoriin, vaan siellä hoidetaan kaikki potilaat samanarvoisina. Lääkäritkin ovat Suomen huippuja ja osaavat ammattinsa ja ovat palkkansa ansainneet.

Äänestä
  • No hätä
    Espoon asiat tulee kuntoon vaalien jälkeen kun PerusS on kunnan suurin puolue!

    Äänestä

Paula Risikon naaama paljastaa, että petollisesta ja selkäänpuukottajapolitiikosta on kysymys. Eihän tuo Liisa Hyssäläkään jaksanut olla Paula Risikon kanssa samassa hallituksessa kokonaista neljää vuotta, hän lähti KELA:n jotajaksi? Liisa Hyssälä turhaantui, koska mitään ei saatu aikaiseksi ja kaikki asiat jäivät levälleen. Riitelyä ja muikistelua ja likkukanvarren raapimisia, niin kuin nytkin Maria Guzenina-Richardsonin kanssa.

Kepulaisilla pitäisi olla kova asiantuntemus noissa sosiaali- ja terveyspuolen asioiden mallilleen laittamisessa, mutta kokoomus ja eritoten tämä Paula Risikko ovat mitä kauheampia torppaajia. Kokoomus ja Paula Risikko yksityistäisivät kaikki julkiset palvelut ja asiakkaiden pitäisi maksaa niistä enemmän, kuin nyt.

Kyllähän tuo Paula Risikko edellisessä hallituksessa sentään sai jotain aikaiseksi, hänen kädenjälkiään on julkisen terveyspalvelujen käyntimaksujen korotus ja indeksiin sitominen.

Äänestä

"Maria Guzenina-Richardsonilla ei ole mitään tekemistä Espoolaisten vanhusten olojen kanssa" kirjoittaa tuolla edellä demari nimimerkillä "komia on summa" nyt, kun apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin vaatii Espoolta selvitystä espoolaisten vanhuksien huonosta hoidosta.

HAH HAH - tähän saakka demarien propagandaosasto on hehkuttanut täällä tyyliin "Guzenina Espoon valtuustossa ja sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtajana pannut vanhusten asiat kuntoon Espoossa". Niinhän se on, katastrofaaliseen kuntoon!

Härski vanhuspalvelulailla kikkailu ja guzettaminen myös osoittivat, ettei Guzenina peruskoululainen vanhuksista välitä, vain oma pyrkyrin napa merkitsee.

Äänestä

Huonoa on vanhusten hoito Espoossa nimenomaan kaupungin hoitopaikoissa - ahtaat useamman henkilön huoneet, ei ulkoilutusta jne.

No, eihän Guzenina mediassa levittämästään lupauksestaan huolimatta osallistunut espoolaisen vanhainkodin asukkaiden ulkoiluttamiseenkaan viime toukokuussa. Espoolaiset vanhukset saivat marssia rollaattorimarssinsa ilman "peruspalveluministeriä".

Äänestä

Kokoomus Espoossa heiluttaa tahtipuikkoja ja kokoomus sanelee ehdot, miten vanhuksia hoidetaan. Kokoomus määrää myös rahat, mihin niitä käytetään ja suunnataan. Kaikissa lautakunnissa on kokoomuksella puheenjohtajuus ja valta. Tänä kesänä kokoomuslaiset kunnallispolitiikot eivät halunneet laitosvanhuksille edes yhtä ulkona olo päivää. Kallista niin kallista viedä julkisen palveluun kuuluvia vanhuksia ulos. Eihän nyt tällaiseen laitosvanhusulkoiluun kokoomus satsaa rerusseja? Viettivät sisällä koko kesän.

Espoossa on niukanlaisesti näitä julkisen palvelun vanhustenhoitopaikkoja ja näitäkin ollaan kovalla kädellä siitäkin karsimassa. Vanhukset on työnnetty kotihoitoon toisen vanhan ja huonokuntoisen vanhuksen kontolle kyselemättä sen enempää jaksetaanko siellä selvitä arjen rutiineista.

Ei tuon Timo Soini valtuustoääntä vanhuksien puolesta Espoossa ole kuulunut, hiljaista on ollut kuin huopatossutehtaassa?

Äänestä

Eivät nuo persutkaan ole saaneet muutosta Espoon vanhusten asemaan, vaikka niin suurilla paukuilla lähtivät valtaa tavoittelemaan? Hampaaattomia ovat olleet joka asiassa. Tietysti tämän Espoon tilanne on vaikea, koska sinne on melkein mahdottomuus muilla puolueilla saada jalansijaa saati sitten, että pääsisi hoitamaan kuntalaisten asioita paremmaksi.

Kyllähän Espoon sairaiden hoito on päästetty niin retuperälle ja vanhukset hiljennetty laitoksiin lääkekuormilla. Helppoa ja yksinkertaista ja säästöjä syntyy näin kokoomuslaisisttain ajateltuna. Inhimillisyyden peräänkin voisi huudella, mutta kokoomusvaltaisessa kaupungissa tämäkin vaatimus tukahdutetaan.

Häpeä Espoo edes joskus Timo Soininesi.

Äänestä

Ihme sönköttäjä?
" Tietysti tämän Espoon tilanne on vaikea, koska sinne on melkein mahdottomuus muilla puolueilla saada jalansijaa saati sitten, että pääsisi hoitamaan kuntalaisten asioita paremmaksi."
Jos sinne on mahdotonta päästä niin mikä tekee sen persujen viaksi?
Oletko vain tuhmä demu vai ahne kokkare?

Äänestä

Tänään äänestin Espoossa Maria Guzenina-Richardsonia, koska hän ei ole antanut periksi, vaan saattanut tämän vanhuspalvelulain hallituksessa loppusoralle. Kyllähän hän sai tehdä kamalat väännöt tuon kokoomuksen kanssa ja juuri noista tarvittavista käsiparista. Miten vaikea kysymys todella kokoomukselle oli se, että vanhuksille pitäisi olla tarvittava määrä hoitajia?

Näiden vääntöjen jälkeen ymmärtää hyvin, miksi Suomessa vanhusten asiat on ajettu hävettävälle tasolla. Suomessa on ollut kahdeksan vuotta kepulaisilla hoitaa asioita, eivät hoitaneet. Suomessa oli kokoomuksella ja kepulla neljä vuotta hoitaa asia, eivät hoitaneet. Nuo kepulaiset sitten kehtasivat eduskunnassa pitää mekkalaa siitä, kun tämä laki saatiin aikaiseksi. Oikein tehtailivat välikysymyksiä! Tuli sellainen käsitys, että noita kepulaisia nyt oikein harmittaa harmittamasta päästyään, kun vanhukset saavat hoitolain turvaksi.

Äänestä

Lapsentasoinen Guzenina on tyrinyt raskaasti. A-Studiossa sanoittiin Sote-uudistuksen ajelehtivan johdon puutumisen vuoksi. Peruskoulupohja ei riitä asian hoitamiseen.

Espoossa Guzeninan kädenjälki näkyy. Vanhukset lojuvat vaipoissaan pienissä pimeissä kopeissa.

Äänestä

Kyllä Mariaa pitää palkita hyvästä työstä ja kiittää häntä ahkeruudestaan ja sinnikkyydestään vaikeassa ilmapiirissä. Ilmapiiri on ollut mediaa myöten hyvin rankkaa ja ihmistä kuluttavaa, mutta Maria on pärjännyt hyvin ja hänellä on paljon tukijoita.

Äänestä

Onneksi eilen tuo kokoomuksen Henna Virkkunen tuli mediaan Paula Risikon sijasta ja lupasi tiistaiksi ratkaisuja. Tuo Paula Risikkko on ollut tätä sosiaali- ja terveysuudistusta vastaan ja eikä edes raameja olisi suonut valmistuvan ennen kunnallisvaaleja. Samanlaista hässintäpeliä pitää, kuin tämän vanhustenhoitolainkin kanssa hän piti. Kaiken kukkuraksi hänellä on "näppiensä" alla aika paljon virkamiehiä, joihin hän voi vaikuttaa. Tottakait nämä Paula Risikolle "uskolliset virkamiehet" häsläävät ees taas ja yrittävät saada sellaista kuvaa, että SDP on voimaton näiden uudistuksien totetuttamisessa.

On tämä politiikka kammottavaa, ihmisten terveydellä ja vanhuksillamme kokoomus käy kauppaa kunnalisvaalien alla ilotalomeininkinä. Onneksi tuo Henna Virkkunen näytti valoa kokoomuksen puolelta tuolle asialle. Onhan todella suurista asioista kysymys, terveyspalveluistamme ja vanhuksiemme hoidon laadun parantamisesta.

Äänestä

Hyvin valmisteltu on puoliksi tehty. Sitäpaitsi sh-uudistus on ihan retuperällä, kun MGR ei saa kunnollista esitystä ulos ministeriöstään.

Äänestä

Mistä noita epäpätevän valehtelevan Guzeninan hyysääjiä löytyy? Luulisi jokaisella ihmisellä olevan sen verran älyä ja itsekunnioitusta, ettei noin alas vajoa.

Äänestä

Virkamiehethän ne laativat näitä luonnoksia ja hallitus sitten yhdessä ministeriryhmissä käsittelee niitä. Noissa SOTE-uudistusta tekevissä virkamiehissä on monta sellaista virkamiestä, joilla on "kiitollisuudenvelkaa" entiselle sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikolle, niin näyttää siltä, että tätä velkaa maksamme faktojen panttaamisella. Näillä viivästymisillä ei ole mitään tekemistä Maria Guzenina-Richardsonin kanssa, sitten vasta hän puuttuu asiaan ja hänen sana painaa, jos vielä luonnoksessa on räikeitä korjattavia asioita.

Kovin on ollu tahmeaa ja koko ajanhan on ollut korjattavaa, syyllistää pitäisi noita virkamiehiä ja saattaa edes joskus heitä vastuuseen tekemisistään. Juuri nuo luonnoksien hahmottamiset ovat virkamiesten kontolla ja luulisi heillä olevan tietopohjaa tehdä valmista tavaraa. Eikös aina kuule aina näiden virkamiesten nimittämisien yhteydessä liturgiaa,että pätevin valittiin? Virkamiehet ovat virkamiehiä ja erittäin kaavamaisesti toimivia ja kun hallitukset vaihtuvat, niin tuo kiitollisuuden velkataakka on raskas taakka kantaa seuraavassa hallituksessa, joka ei vastaa virkamiehen omaa ideologiaa.

Äänestä
  • Guzenina peruskoululaisen vajaa A4 diibadaabaa sote-uudistuksen "esitykseksi" ministerityöryhmälle oli kaikkien aikojen pohjanoteeraus. Tekele löytyy esim. haulla "ympäripyöreä sote-esitys". Hienoa, että MTV3.fi julkaisi saamansa karmean tekeleen kaikille nähtäväksi.

    Äänestä

”Maria vei vuodessa …”

Näin saadaan asiat ”nopeasti läpi”:
Richardssonin kauan odotettu sote-esitys:
” … kuntauudistus määrittelee tarvittavien sosiaali- ja terveydenhuoltoalueiden määrän ja tarkemman rakenteen.

Eli Richardsson siirtää kiistellyn asian Virkkusen määrättäväksi. THL:n pilkkaama ja työryhmän hylkäämä esitys tuli kai valmiiksi alle vuodessa.

Äänestä

Toivottavasti Maria Guzenina-Richardson jaksaa taistella tämä sosiaali- ja terveysuudistuksenkin lain ja hyvän sellaisen Eduskuntamme hyväksyttäväksi, niin kuin tuon vanhusten hoitopalvelulainkin. Tämä hallitus ei tee näitä lakeja huitaisuperiaatteelle, niin kuin edellisen porvarihallitus teki ja joka sai siitä kovia moitteita huterasta lakien valmistelutyöstä.

Nyt ei lakiesityksiä ei pistetä kaiken kansan reposteltavaksi ennen kuin tällaisen lain yhteiskunnallisten ja taloudellisten arviointien vaikutus myös tehdään. Peruspalveluministerimme pyysi syyskuussa tästä lakiesityksestä THL:n virkamiehiltä tätä arvointia ja oitis tuli heti mutkia ja kiemuroita matkaan. THL:n pitäisi olla riippumaton asintuntijavirasto, mutta nyt tätä riippumattomuutta on kyseenalaistettu tämän asian käsittelyn yhteydessä?

Äänestä

Kyllä varmaan peruspalveluministerimme hoitaa myös terveyspalvelumme kuntoon, kunhan saa nuo pakan sekoittajat jotenkin kuriin. Näyttää siltä, että noille porvaripiireille on kovin vastahakoista saattaa Suomen julkisen terveydenhoitopuolen asiat kuntoon. Kovin vastahakoista on, koska eihän siinä mennyt montaa keskusta/kokoomushallitusvuotta, kun julkinen terveyspuoli ajettiin siihen malliin, kuin se nyt on. Siksipä sekoitus ja vastustus on kovaa, heidän työnsä tuloksiahan tässä uudistuksessa mitätöidään.

Äänestä

Espoo on hyvä esimerkki Guzeninan osaamattomuudesta. Oliko Uutisvuodon vanhus yrittämässä karkuun Espoon vanhustenlaitoksesta?

Äänestä

Demarit ovat jo täysin sekaisin valheissaan:

nimimerkki "jäitä hattuun?" sekoilee pari viestiä ylempänä, että THL olisi kommentoinut sote-uudistusta - hahhah! THL on kommentoinut Guzeninan vesittämää VANHUSPALVELULAKIA ja syystä. Siitähän puuttuvat kokonaan esim. valtakunnalliset hyvän vanhushoidon kriteerit ja mittarit sekä se, miten niiden toteutumista valvottaisiin.

Sote-uudistustahan Guzenina ei saa eteenpäin, sai aikaiseksi vain vajaan A4-liuskan, johon oli hieman eri sanoin sepustettu jo hallitusohjelmaan kirjatut yleiset sote-uudistuksen periaatteet, ei mitään muuta. Tekeleeseen voi tutustua esim. haulla "ympäripyöreä sote-esitys".

Äänestä

Richardssonin merkittävä saavutus:
Venäjän ääni -radioasema uutisoi lauantaina, että Bäckman olisi paennut Suomen tiedotusvälineiden vainoa perheineen ulkomaille.

Vihdoinkin Venäjän tiedotusvälineillä on Marian neuvojen ansiosta oikea kuva Suomesta ja Bäckmanista.

Äänestä

Eilen ei jäänyt yhtään epäselväksi se, että eikö Maria Guzenina-Richardson hoitaisi tämä sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisenkin? Tämä on hirvittävä urakka ja pakan sekoittajia riittää, mutta hän näyttää hallitsevan asian ja maali häämöttää.

Ministerinä hän on muuten aika nopeasti sisäistänyt valtakuntamme räikeimmät epäkohdat ja nyt yrittää puuttua niihin koko tarmollaan. Onhan edes joskus ja jonkun ministerin otettava nämä sosiaali- ja terveyspuolen asiat oikeasti "hoitoon" ja yhdessä laajasti sopien tehdä siitä paremmin toimiva ja rahaa säästävä ja mikä parasta ihminen huomioituna illman lompakon paksuutta ja postinumeroa. Kauniaisten postinumerossa asuville menee eniten noita KELA:n korvauksia ja mikä oudointa naisten alapään hoitoon.

Edelliset kaksi kepulaisten johdolla toiminutta hallitusta eivät saaneet edes paperille sanan sanaa, vaan oltiin tekevinään kansan mieliksi jotain ja tällä tavalla saatettiin viivästyttämällä jullkista terveydenhoitopuolta surkeampaan kuntoon.

Onhan nuo terveyskeskukset nykyään ankeita laitoksia ainakin pääkaupunkiseutulaisen näkökulmasta katsottuna. Köyhät ja rollaattoriporukka jonottaa sateessa ja pakkasessa ja rikkaat ajelevat Mersuilla yksityisiin hoitoihin. Miten noita rollaattorilla liikkuvia näyttääkin katukuvassa olevan enemmän, kuin ennen? Varmaan hoitamattomat sairaudet ja ihmisten varattomuus siihen yksi syy. Rikkaiden ei tarvitse työntää rollaattoria, niille pistetään varaosia varaosan perään ja KELA avustaa.

Äänestä

Suomessa lehmillä on paremmat oltavan, kuin vanhuksilla ainakin Timo Soinin mielestä. Lehmiä ulkoilutetaan joka päivä vanhuksia ei. Ei edes kesällä ainakaan Espoossa, kuulema ei ole hoitajia. Timo Soini on Espoon valtuustossa, mutta miksi hän ei sitten pitänyt ääntä silloin näiden sisällä makaavien vanhuksien puolesta, nyt meuhkaa vaalikentillä.

Eilen ihan oikeasti MTV3:n vaalitentissä vertasi vanhuksia lehmiin ja RKP:n Carl Haglud ihmetteli tätä vertausta syvästi. Molemmat istuvat Espoon valtuustossa.

Äänestä
  • Guzenina on myös kunnanvaltuutettu Espoossa, myös sosiaali- ja terveyslautakunnan pj:na toiminut, demarien sille paikalle vänkäämänä tietenkin. Ja niin on vanhushoito Espoossa ryssitty nimenomaan kunnan laitoksissa. Apulaisoikeusasiamies vaatii siitä nyt selvitystä.

    Espoossa siis tiedetään aivan liian hyvin, millainen vanhusten huiputtaja sydämetön Guzenina on. Ajaa vain omaa etuaan loputtomilla valheillaan. THL:kin ilmoitti ykskantaan, että Guzenina on vesittänyt vanhuspalvelulain venkoilullaan.

    Koko Suomi tietää nyt tämän, kuin myös Guzeninan kyvyttömyyden hoitaa sote-uudistusta. Kun ei ole ymmärrystä eikä oppia ei voi muuta odottaakaan.

    Äänestä

Tänään kaikki hallituksen ministerit kehuivat tuota Maria Guzenina-Richardsonin vanhusten palvelu- ja hoitolakia. Yhtään soraääntä ei kuulunut, että se ei olisi hyvä. Tottakait oppositio yrittää mitätöidä asiaa se kun ilkeävät ja eihän noilla näytä häpyä tässä asiassa olevan. Noiden kepulaisten kahdeksan vuoden pääministerivallan jälkeen Suomessa vanhuksien asiat ajettiin Euroopan huonoimmalle tolalle ja muutenkin ikäihmisten arvostus pistettiin nollanluokkaan. Kuitenkin noille kepulaisille kelpaa ikäihmisten äänet, vaikka vallassa ollessaan eivät suoneet noille murustakaan ei sieltä rikkaiden lautaseltakaan.

Eivät suoneet, vaikka Suomessa SDP:n jäljiltä oli hyvät mahdollisuudet jakaa niitä murusia rikkaiden lautaselta. Niin kuin tiedämme Eero Heinäluoma valtiovarainministerinä ollessaan jätti kepulaisille tuhlattavaksi YLIJÄÄMÄISEN VALTION TALOUDEN. Tämä ylijäämäinen valtiontalous on harvinaisuutta koko maailmassa. Hallituksessa tehtiin silloin päätöksiä suurella taidolla, ei tuhlaten, ei lainaa ottaen. Ei siinä mennyt montakaan kuukautta, kun tuo Matti Vanhasen II-hallitus pisti ranttaliksi ja tuo ylijäämä jaettiin uusina tukimuotoina maajusseille janiille, joilla on metsiä ja omaisuutta veroja poistamalla ja niitä roimasti alentamalla. Ei siinä mennyt kauankaan, kun Jyrki Katainen joutui repimään velkaluukun ovea ja hän kyllä tuota kahvaa repi repimällä niin paljon, että Suomella oli jo 80 miljardia velkaa.

Äänestä

Sixpack haluaa vain pysyä kasassa, Guzeninan tekemisissä eivät hallituskumppanit näe mitään kehumista ja ovat siinä tietysti täysin oikeassa. Heikoin lenkki pitää irrottaa ja heittää pois hallitustyötä tuhoamasta.

Äänestä

Kumpi lähtee aikaismemmin Guzenina vai Urpilainen.

Äänestä

On siinä ollut ensimmäistä kauttaan ministerinä olevalle Maria Guzenina-Richardsonille urakkaa saattaa tämä vanhusten hoitolaki rapiassa vuodessa valmiiksi. Ei tässä kaikki hyvä, siinä sivussa on tehty tätä sosiaali- ja terveyspuolen uudistusta kuntauudistuksen kanssa rinta rinnan.

Aivan hirvittää tämä työmäärä, sillä koko Suomi pistetään uuteen uskoon, koska entinen on osoittautunut toiminnaltaan ala-arvoiseksi ja veroparatiisiporukat kärkkyvät, kuin korpit haaskalla.

Liisa Hyssälä ja Paula Risikko istuivat molemmat kahdeksan vuotta ministerin pallilla ja nauttivat kovaa palkkaa. Kuitenkaan mitään valmista ei saatu aikaiseksi ja silloinkin sanottiin, että tämä naiskaksikko oli koko ajan toistensa tukassa. Kyllähän tuo Paula Risikko on nytkin yrittänyt kampittaa Maria Guzenina-Richardsonia virkamiesystäviensä kanssa. Näyttää siltä, että tuo Maria Guzenina-Richardson ei ole ollut moksiskaan noista Paula Risikon kampituksista, vaan asiat etenee. Tosin tuo kokoomuksen Henna Virkkunen on ollut usein mediassa sovittelevana persoonana - ei Risikko.

Olisihan se meidän kannalta kamalaa, jos tämäkään hallitus ei saisi noita uudistuksia läpi. Aikaa tuhlaantuisi taas sen neljä vuotta ja yhteensä näitä asioita olisi sitten jahnattu kaksitoista vuotta ja aivan sen takia, että ministeriskemia ei pelaa.

Äänestä

Älyäisi Risiko edes erota

Äänestä

Guzenina taitaa itse kirjotella itsestään positiivisia lausuntoja. Kaikki tiedämme hänen olevan yksinkertaiseti tyhmän.

Äänestä

Nyt ei Maria Guzenina-Richardsonin tarvinnut paljoakaan satsata rahaa näihin työryhmiin, muutaman selvitysmiehen lausunnolla on selvitty tähän päivään. Eikös pitäisi hattua nostaa ja niiata peruspalveluministerillemme. Veronmaksajien rahojahan tässä myöson säästynyt ja huimia summia, kun hyvä tyyppi nimitettiin peruspalveluministeriksi.

Vielä kaivelee ja kyrsii, kun tuota Liisa Hyssälää oikein asiantuntijat moittivat siitä, että hän ei tee mitään, vaan asettelee noita työryhmiä sen takia, että ei tarvitse tehdä mitään ja sitten härskisti ei korvaansa edes lotkauta työryhmien aikaansaannoksille. Näin siinä kävi silloin, kun Liisa Hyssälä oli peruspalveluministeri Matti Vanhasen I-hallituksessa. Matti Vanhasen II-hallituksessa oli tämä peruspalveluministerin pesti taas tuolla Paula Riskolla ja sama työrymäpeli taas aloitettiin ja mitään valmista ei tietenkään tullut.

Äänestä

Guzeninaa nämä asiantuntijat pitävät lapsentasoisena.

Äänestä

Tänään saamme taas kerran juhlia Espoossa sitä, että tuo Maria Guzenina-Richardson on ääniharava. Moni vanhus on onnellinen, koska on luvassa hänen viimesille elinvuosilleen edes jotain turvaa juuri tämän vanhusten hoitaopalvelulain takia. Tämä laki astuu voimaan seuraavana kesänä ja moni Suomen vanhus saa olla kiitollinen Mari Guzenina-Richardsonille hänen ahkeruudestaan ja tekemästään työstä Suomen vanhuksien hyväksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maria hallitsi asian kirjoitti:

Risikko vitkutteli neljä vuotta,eikäsaanut edes estystä aikaseksi. Kyllä on ministereillä eroa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu