Äärioikeistolaisuus on tänä aikana samanlainen poliittinen aalto kuin äärivasemmistolaisuus 1960- ja 1970-luvulla. Perussuomalaiset on tajunnut tämän ja noussut äärioikeiston ääniä kalastelemalla pikkupuolueesta Keskustan rinnalle, jopa ohitse. On vain ajan kysymys, milloin muut puolueet luopuvat moraalisista estoistaan ja alkavat tavoitella äärioikeiston kannatusta. Keskusta ei saa myöhästyä tässä kilpajuoksussa. Puolueen eloonjäämisestä on kysymys. Menestyäkseen on myös Keskustan tehtävä sopimus paholaisen kanssa, otettava pedon merkki otsalleen. Tämä on kova väite, mutta katson aiheelliseksi sen esittää.
Keskustan on kosiskeltava äärioikeistoa
Pedon merkki otsaan
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kun 90-luvulla kokoomus julistautui ammattiyhdistryspuolueeksi, niin menestys oli yllätys kokoomuksellekin.
Samaan aikaan keskusta totesi, että nyt on tilaa oikealla ja alkoi massiivisen kampanjan ammattiyhditysliikettä ja työntekijöiden edunvalvontaa vastaa. Kampanja huipentui työreformiin.
Tässä vaiheessa kepu vielä menestyi, mutta kun kokoomus vakiinnutti asemansa AY-puolueena, alkoikin keskustan palkansaajaäänestäjien joukkosiirtyminen kokoomuksen riveihin. Keskustan johtoa varoiteltiin siitä mikä on lopullisena seurauksena, kun massiivisesti hyökätään suurinta äänestäryhmää kohtaa. Varsinkin keskustan oma AY-väki oli todella huolissaan keskustan suorastaan vihamielisestä toiminnasta AY-liikettä vastaan. En tiedä mikä oli keskustan tarkoitus kun se hyökkäsi erittäin vihamielisesti suurinta kannattajakuntaansa vastaan.
Pedon merkki keskustan otsalla on ja se vieläkin vuotaa verta. Suurimman kannattajaryhmän keskustan pedon merkki ajoi kokoomuksen kannattajaksi - ja dematrit sekä vasemmistoliittokin sai oman osuutensa.
On erittäin vaikeaa päästä siitä kannattajakunnan menettämiseen johtaneesta pedon merkistä eroon.
Keskustalla on vielä mahdollisuuksia, mikäli se pystyy mobilisoimaan LÄHIÖIDEN ARMEIJAN, niin kuin persujen Tony Halme Helsingissä vuonna 2003. Perussuomalaiset eivät ole vielä keränneet koko satoa syrjäytyneiden joukossa. Siellä on nukkuvia äänestäjiä. Keskustan pitää antaa heille toivoa, tai lupauksia - jotain, mitä tahansa.
Koska Keskusta ei ole suurissa kaupungeissa lähtenyt tähän leikkiin, eli kilpailemaan Perussuomalaisten kanssa samoista äänestäjistä, vaalitulos etenkin pääkaupunkiseudulla tulee olemaan Keskustalle veretseisauttava tappio ja romahdus. PERUSSUOMALAISET JAKAA VALLAN KOKOOMUKSEN KANSSA. Myös vasemmisto ja vihreät menettävät asemansa. Laiha lohtu.