Tälläkin palstalla niputetaan kaikki maahanmuuttajat "mamuiksi", joiden Suomeen tuloa pitää vastustaa. Kuitenkin monet näistä ihmisistä tulevat maahan rehellisin aikein, tekemään työtä ja yrittäjiksi. Usein he täyttävät työpaikat, joihin suomalaisia ei enää saa suostumaan, kuten esimerkiksi siivoustyöt, sairaanhoito ja Helsingin bussien ajot. Monet ovat myös korkeasti koulutettuja ja työllistyvät suomalaisissa yrityksissä tärkeissä tehtävissä.
Kuitenkin "mamujen" vastustajat tuntuvat vihaavan kaikkia näitä ihmisiä, eritoten "väärän värisiä" täysin erottelematta. Miksi? Pakolaistaustakaan ei käy perusteeksi, sillä esimerkiksi vietnamilaispakolaiset ovat työllistäneet itsensä erittäin hyvin ja integroituneet hyvin yhteiskuntaan.
Olisiko "mamujen" vastustajien syytä tarkentaa kantaansa ja määritellä millaista maahanmuuttoa he oikein vastustavat, vai vastustavatko he todellakin kaikkea mahdollista maahanmuuttoa, myös työteliäiden, koulutettujen ja muiden yhteiskunnalle hyödyllisten ihmisten maahanmuuttoa?
Mitkä ovat ne kriteerit, joiden perusteella rehellisin aikein tänne tuleva "mamu" on kelpaamaton tulemaan Suomeen? Ihonväri? Alkuperämaa? Mihin raja vedetään?
Kuitenkin "mamujen" vastustajat tuntuvat vihaavan kaikkia näitä ihmisiä, eritoten "väärän värisiä" täysin erottelematta. Miksi? Pakolaistaustakaan ei käy perusteeksi, sillä esimerkiksi vietnamilaispakolaiset ovat työllistäneet itsensä erittäin hyvin ja integroituneet hyvin yhteiskuntaan.
Olisiko "mamujen" vastustajien syytä tarkentaa kantaansa ja määritellä millaista maahanmuuttoa he oikein vastustavat, vai vastustavatko he todellakin kaikkea mahdollista maahanmuuttoa, myös työteliäiden, koulutettujen ja muiden yhteiskunnalle hyödyllisten ihmisten maahanmuuttoa?
Mitkä ovat ne kriteerit, joiden perusteella rehellisin aikein tänne tuleva "mamu" on kelpaamaton tulemaan Suomeen? Ihonväri? Alkuperämaa? Mihin raja vedetään?
Vastaukset 28
Vanhimmat
Rasismistahan se johtuu.
Esimerkiksi Helsingissä ei juurikaan vastusteta maahanmuuttoa. Tuntemani intialaiset insinöörit, iranilaiset hammaslääkärit, amerikkalaiset tutkijat.... kaikki saavat kulkea kadulla ilman että heitä syljetään tai häväistään.
Toisin on Suomen maaseudulla. Esim. Tampereella surmattiin kiinalaisnainen reilu vuosi sitten lounastunnillaan. Oulussa ammuttiin pizzerian työntekijöitä. Kajaanissa hakattiin myös jokin aika sitten ravintolanomistaja.
Suomen maaseudulla on aina vihattu "vieraita": vieraan kylän ihmisiä, vierassukuisia tai erilaisia ihmisiä. 1300-1500-luvuilla käytiin tosi verisiä taisteluja hämäläisten ja karjalaisten välillä ja myöhemmin myös savolaisten ja karjalaisten. Karjalaisten pakolaisvuodet sotien jälkeen lisäsivät tuota xenofobiaa ja yleistystä vieraan kulttuurin "pahasta" vaikutuksesta.
Eli: ei ole väliä sillä miltä Suomeen tulija näyttää tai mitä kansallisuutta hän on. Samalla tavalla Suomen maaseudulla vihataan niin paluumuuttajia Ruotsista kuin Somaliasta tulevia hätää kärsiviä ihmisiä. Eikä tämä asia muutu kuin ajan kanssa. Siedätyshoidolla.
Kyllä maajussien kunniasurmat ovat kauhea asia. Persupiraatit seilaavat persianlahdella ryöstämässä laivoja. Persumaajussit myös suuttuvat ja tuhoavat lähimmät talot omassa maassaan, näyttäen kuinka väkivaltaisia ovat, kun heidän profeettaa kritisoidaan. Lisäksi maajussien pyhä kirja sanoo että vääräuskoiset on surmattava.
Ei Helsingissäkään haluta mustalaisia, tai somaleja naapureiksi. Eivätkä helsinkiläisvahemmat halua laittaa lastaan sellaiseen kouluun, missä lapsi voi joutua somaliluokkaan ainoana suomalaisena.
Eivätkä hensinkiläiset menee enää baariin, missä kaikki asiakkaat ovat somaleja.
USA:ssa on siedätyshoitoa yritetty sisällissodan jälkeen jo n. 150 vuotta, mutta eivät ole mustien kanssa onnistuneet. Arabit, musta ja valkoiset eivät kerta kaikkiaan tule toimeen keskenään. Israelissakin valkoiset pysyvät hengissä vain aseitten avulla.
Laitampa taas uudelleen poistettua viestiäni, joka ilmeisesti poistettiin , koska olen maahanmuuttokriittinen.
Suomeen tulee maahan pakolaisia , avioliiton kautta ja töihin. Se mikä yhteiskunnan kannalta on tärkeää, on hyöty/kustannus tästä kaikesta. Väestöpyramidimme on vääristynyt, joten jotain porukkaa tänne tarvitaan, mutta sellaista, joka tekisi työtä ja hyödyttäisi yhteiskuntaa.
Pakolaiskysymykseen ei maailmanlaajuisesti voida Suomesta vaikuttaa juurikaan. Jos heitä autetaan on ekologisinta ja taloudellisesti viisainta auttaa paikan päällä eikä roudata ainakaan kiintiöpakolaisia tänne. Koko systeemi on moraalisesti ja järjellisesti täysin pielessä.
Työperäistä muuttoa voidaan Suomeen suosia siten, että hankitaan valmiiksi koulutettua tai lahjakasta väkeä Suomeen valikoidusti. Heikkolahjaisia emme tarvitse, pakolaisistakin voisi valita kyvykkäimmät.
Kun saisimme riittävästi hyvälaatuisia maahanmuuttajia pienentäisi tämä myös rasismia ja lisäisi kunnioitusta heitä kohtaan.
kiintiöpakolaisetkaan enää kelpaa. Onko teillä ollenkaan sydäntä? Millainen olisi se moraalisesti ja järjellisesti hyvä systeemi?
Kiintiöpakolaisten otto Suomeen ei juurikaan vaikuta maailman pakolaisongelmaan. Tänne tulee lisäksi siten paljon heikosti yhteiskuntaan sopivia yksilöitä. Jos kiintiöpakolaisia autetaan on se ehdottomasti parempi tehdä paikanpäällä. Esim somalileirit Afrikassa saisivat yhden kiintiöpakolaisen hinnalla apua jopa sadoille pakolaisille. Systeemi, jossa leirien somalit asetetaan näin eriarvoiseen asemaan, että jotkut pääsevät Suomeen ja toiset eivät , ei ole moraalisesti kestävä. Mielummin apua paikanpäällä, mutta sitäkin pitäisi nyt valitettavasti rajoittaa, koska meillä on Euroopassa ja Suomessa velkakriisi. Venäläisillä olisi enemmän rahaa.
Sydäntä on mutta ei rahaa elättää heitä.
Ainoa oikea tie on houkutella tänne työperäistä maahanmuuttoa. Sitä nyt ei monikaan suomalainen vastusta. Olen ollut vihainen tästä veroeurojen repimisestä ja muslimeiden tänne raahaamisesta, jotka edustavat kaikkea mitä pitäisi vastustaa, epätasa-arvoa, väkivaltaa, suvaisemattomuutta ja laiskuutta.
Ainoa tapa hankkia tänne työvoimaa, yrityksiä ja pääomia on tehdä tästä maasta niin houkutteleva verotuksellisesti, että täällä kannattaa muihin verrattuna toimia. Jos aidosti rikkaita saadaan taarpeeksi suomeen voidaan tuloverosta lähes luopua tai ainakin alle 50000 euroa tienaavien osalta ja siittä ylimenevältä osalta voisi periä jonkun 5-10prosenttia. Yritysverot tulisi poistaa ja maahanmuuttajalle aina 10vuoden karenssi sosiaali etuuksiin. Pysyvästi tänne muuttavilta voisi edellyttää vähintään miljoonan euron omaisuutta, sekä he voisivat maksaa sairaalapalvelunsa itse tai vakuutuksien kautta. Myös jos heillä on lapsia, pitäisi heiltä vaatia koulumaksuja. Suomalaisille nämä palvelut tulisi olla ilmaisia tai ainakin edullisia, sekä suomalaisista tulisi pitää yleisestikkin huolta. Tällä koulutustasolla ja väkiluvulla tekemällä suomesta veroparatiisin voisimme kaikki kantasuomaliset kylpeä rahassa. Ruotsalaiset, saksalaiset, englantilaiset ja ranskalaiset ym.. suuryritykse siirtyisivät suomeen ainakin pääkonttorin osalta ja näin matalalla verotuksella voisimme kerätä järjettömät määrät verorahoja ja pääomia. Sveitsihän on yksi joka kerää verotuksellaan pääomia ja hyvin näyttää menevän pakolaisia lukuun ottamatta. Pienelle maalle tämä olisi mahdollisuus, vaikka se muualla euroopassa pahaa verta aiheuttaisikin. Tehdään suomesta malta, mutta paremmi ja hyvälle koulutukselle pohjautuen. Voimme luoda näin suomesta euroopan eliitin jonka sanaa kuunneellaan, suuren yritys ja pääomamäärän takia.
Vai, että sillain, mutta voisi toimia.
Tuohan kuulosta ihan joltain Arabiemiraatilta? Tietysti kun vaan otetaan tarpeeksi musulmaaneja tänne Lähi-idästä, niin tuohan ne tavat tullessaan.
"Tälläkin palstalla niputetaan..."
Eikä p*rkele niputeta, itse keksit tuon.
Sitä vaan on kyllästytty noiden häiriköinttin, rikollisuuteen, loisimiseen, ym. perseilyyn.
"Sitä vaan on kyllästytty noiden häiriköinttin, rikollisuuteen, loisimiseen, ym. perseilyyn. "
"noiden" Tätä juuri tarkoitin. Voi tarkoittaa ketä vaan.
No niinhän se onkin. Samanlaista paskasakkia ne ovat.
No niinhän se onkin. Samanlaista paskasakkia ne ovat kuin suomalaisetkin.
Mielestäni Suomeen ei todellakaan tarvita maahanmuttajia lainkaan, koska täällä on muutenkin paljon työttömiä. Mitään työvoimapulaa ei ole, eikä tule. Suomessa on rajalliset luonnonresurssit (metsänkasvu, vesivoima, viljelysmaa, kalat meressä, mineraalit kalliopersässä, tässä näistä ehkä tärkeimmät ). Yksinkertaisesti, mitä enemmän jakajia, sitä vähemmän siitä jää per pää. Jokainen maahanmuuttaja kirjaimellisesti syö sinun omalla kupillasi, aiheuttaa yhteiskuntajärjestyksen heikkenemistä, on kriisitilanteissa potentiaalinen riski ja valtaa meiltä elintilaa.
Maahanmuutto Suomeen on myös äärimmäisen epäekologista. Suomen luonto ei oikeasti pysty elättämään edes nykyistä väestömäärämme. Elintarviketuotanto on täysin kestämättömällä pohjalla ja perustuu pohjimmiltaan fossiiliseen energiaan. Kannattaa muistaa, että vaikka joistakin elintarvikeista on ylituotantoa, elintarvikkeita myös tuodaan Suomeen.
Onko tässä riittävästi hyviä syitä ?
"Mielestäni Suomeen ei todellakaan tarvita maahanmuttajia lainkaan, koska täällä on muutenkin paljon työttömiä."
-Erkoiskoulutetut ja pätevät (ja sellaisiksi kehityshaluiset) ulkomaiset työntekijät ovat Suomen talouden kannalta entistä tärkeämpiä. Työttömyys ja työvoimapula kun voivat vallita yhtä aikaa. Vai miksi Helsingin julkisessa liikenteessä on jatkuva kuljettajapula? Miksi siivousyrityksiin ei saada kotimaista väkeä, vaikka työttömiä lojuu pankolla legioonittain? Miksi Pohjois-Suomessa pikkukaupungissa sijaitsevaan teknologiayritykseen on helpompi houkutella insinööri Manchesterista kuin Kehä 1:n sisältä? Työllisyysargumentti maahanmuuton torjunnassa on pätemätön.
"Yksinkertaisesti, mitä enemmän jakajia, sitä vähemmän siitä jää per pää. Jokainen maahanmuuttaja kirjaimellisesti syö sinun omalla kupillasi,"
Kirjoittaja unohtaa nyt Suomen kansan ikärakenteen epäsuotuisan kehityksen. Työikäisten suomalaisten osuus väestöstä vähenee, eikä siitä todellakaan seuraa pitojen paraneminen, vaikka jakajat vähenevätkin. Kansantalous ei muutenkaan ole mitään nollasummapeliä, mitä enemmän yritteliästä ja toimeliasta joukkoa löytyy, sitä enemmän koituu hyvinvointia kaikille.
"aiheuttaa yhteiskuntajärjestyksen heikkenemistä,"
Miten Suomen lakeja noudattava, työssäkäyvä ja yhteiskuntaan sopeutunut maahanmuuttaja aiheuttaa sen enempää yhteiskuntajärjestyksen heikkenemistä kuin vastaava kantaväestön edustaja?
"on kriisitilanteissa potentiaalinen riski"
No jaa. Julkiulkomaalainen tuskin pystyy kovin kummallista viidettä kolonnaa perustamaan. Kyllä ne hommat hoidetaan huomaamattomammin.
" ja valtaa meiltä elintilaa."
:) Voi hyvä tavaton. Elintilaa?
"Suomen luonto ei oikeasti pysty elättämään edes nykyistä väestömäärämme."
Ei meitä luonto ruoki, vaan maatalous ja elintarviketeollisuus.
"Kannattaa muistaa, että vaikka joistakin elintarvikeista on ylituotantoa, elintarvikkeita myös tuodaan Suomeen."
Ja tämäkö on jotenkin maahanmuuttajien syytä?
En vastusta työperäistä maahanmuuttoa, enkä pienimuotoista humanitaarista maahanmuuttoakaan, vaikka samat resurssit auttaisivat useampaa paikan päällä. Sen sijaan vastustan kovin nykyistä maahanmuuttoa, jolla ei ole tekemistä kummankaan maahanmuuton lajin kanssa, vaan joka on luonteeltaan puhtaasti sosiaalitukien perässä maahanmuuttamista.
Suomen "maaseudulla" on totuttu siihen, että vieras tunkeutuja on "ryssä".
Eipä siis ihme.
Nythän se onkin jo näytetty, miten huonosti kotouttaminen toimii. Useimmat etniset ruokapaikat "kilpailevat" koko ravintola-alan pilalle lusmuilemalla veroista ja varastamalla työntekijöiden palkat ja eläkkeet ja jopa teettämällä orjatyötä paperittomilla maahanmuuttajilla.
Ja ääliöt vitsailevat poliisille kuuden euron pizzajahdista, vaikka rehellinen yritystoiminta todellakin toisi vähän takaisin "pakolaisiin" uhrattuja rahoja takaisin.
Työnperässä tulevat ovat mielestäni okei, vaikka olenkin kuulemma oikeistofasisti. Pakolaisuuskin on jossain määrin hyväksyttävää. Elintasopakolaiset pitäisi mielestäni pysäyttää rajalle. Tästä mielipiteestä johtuen olen kuulemma pahemman luokan natsi.
Maahanmuuttoa ei vastustettu vielä 70-80-luvuilla ja esim. ns. venepakolaiset otettiin asiallisesti vastaan ja ovat täysin kotoutuneita ja ahkeria. Kaiken suhtautumisen muutti ns. afrikan sarvesta tulleet, jotka kotoutuvat huonosti ja käyttäytyvät huonosti. Kaikki näistä kaduilla ja kahviloissa puhuu, mutta media pääasiassa vaikenee.
Vihakysymykseesi joitakin vihavastauksia. Täällä ei niputeta kaikkia tulijoita "mamuiksi", muita ryhmiä ovat muun muassa "matut", "maanhantunkeutujat", "laittomat rajanylittäjät", "invaasio-joukot". Kaikkien heidän tuloa Suomeen ei haluta estää mutta aniharva heistä pyrkii suomen rehellisin (hyväksyttävin) aikein (perustein). Suurin osa heistä täyttää vankilamme, ennen pitkään, vaikkakin ensimmäisestä raiskauksesta tai muusta rikoksesta he aina selviävät joko tuomarin varoituksella tai vakavimmillaankin ehdollisella. Aniharva tänne nyt pyrkivistä on korkeakoulutettu yksinomaan siitä syystä että suurin osa on lähtöisin kehitysmaista joissa lukutaitokin on erittäin harvinaista.
Me emme silti vihaa heitä, sillä he ovat ihmisiä, ja mekin olemme ihmisiä.
Me vihaamme niitä kuluja jotka syntyvät siitä että ylimielisiä, vaativia ja rähinöiviä, raiskavia, rikollisia ihmisiä marssii valtioden rajat kaataen Suomeen _täysihoitoon_. Ei eivät tule tänne vainoa pakoon, elääkseen täällä ruhassa ja työllistyäkseen täällä. He tulevat tänne ylimielisinä täysihoitoon kaikkine vaatimuksineen ja tuovat vaatimuksiensa mukana taika-uskon joka on kautta aikain tuhonnut kaiken hyvän ja inhimillisen minne tahana se koskaan on levittäytynytkään. Me emme silti vihaa tuota taika-uskoa mutta kehityneinä ja sivistyneinä ihmisinä me tiedämme kuinka tuhoisa se on ja siksi emme halua sellaisen taika-uskon leviämistä Suomeen.
On totta että täällä on ollut mainintoja laittomien rajanylittäjien ihonväristä, hiustenväristä, yms piirteistä mutta ei kukaan ole täällä karjunut vihaansa nimenoman näitä ominaisuuksia kohtaan. Tänne nyt tunkeutuvat vaan sattuvat omaamaan tietyt ominaispiirteet niin toki ne tutevat puheeksi jo siksi että siten tekstissä voi välttää tautologiaa.
Jonkin verran on keskustelusta ollut invaasio-joukkojen esiintymis/pukeutumistyylistä eikä sitäkään kukaan ole sanonut vihaavansa. Omasta puolestani sanon että tuo tyyli on iinhottava, iljettävä, epämiellyttävä, pelottava, uhkaava, militaristinen, puoli-sotilaallinen, tyyli. Mutta en minä tätä tyyliä vihaa eikä se tee minua vihaiseksi, lähinnä tunnen sääliä niitä ihmisiä kohtaan jotka ovat sellaisen taika-uskon ikeessä joka vaatii jokaisen miehen kaunistelemaan turpajouhiaan ja jokaisen naisia pukeutumaan säkkiin.
Täällä on monesti mainittu että maahanmuuto on hyväksyttävää mutta maan muuttaminen ei sitä ole. Eli siinä määrin kun Suomi kykenee ottamaan vastaan aidosti turvapaikan tarpeessa olevia ihmisiä jotka innokkaasti haluavat työllistyä sekä elää täällä Suomen lakien ja tapojen mukaisesti niin tuskinpa kenelläkään on mitään sitä vastaan. Vaikka olisivat ultravioletin värisiä, läpinäkyvillä hiuksilla varustettuja 8-raajaisia.
Sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen lakeihin on kaiken lähtökohta. Vähempää ei tule vaatia. Nyt vain tuntuu että ns. suvaitsevaiset eivät halua tai anna tämän tapahtua. Heille on tärkeintä saada suomalaisuus hävitettyä ja Suomesta maapallo pienoiskoossa. Miksi ei voi lomailla ulkomailla, jos haluaa nähdä vieraita kulttuureja? Jokaisessa maassa on yleensä omanlaisensa historia ja tavat. Ei sitä tarvitse alkaa väkisin muuttamaan.
Sotaisa Islam myös pelottaa monia, kun on nähnyt kuvia, raportteja ja dokumentteja miten he riistävät ihmisoikeudet kaikkein avuttomimmilta ihmisiltä eli aseettomilta siviileiltä, sotavangeilta, vain eri uskoisilta tai eri mieltä olevilta. Haluavatko suvaitsevaiset oikeasti ottaa riskin tällaisen kulttuurin tulolle? Siinä maailmassa ei taida feminismi tai homoseksuaalisuus olla kovassa kurssissa.
Harva meistä tuntuu vastustavan jos töitä tullaan tekemään ja sopeudutaan ilman meuhkaamista. Nykyiset tulijat ovatkin sitten vähän eri sorttia...
Vastustan turvapaikka turismia, ehdottomasti kyllä!
Aloittajalle: maahanmuuttaja on mamu...se tulee siitä ensimmäisestä sanasta, ei se ole edes haukkumasana...sama kuin some, persu, kepu jne. voihan se käsittää haukkumasanana ja käyttääkin sitä siinä mielessä, mutta kuka nyt jaksaa aina kirjoittaa maahanmuuttaja..ei näitä tänne sitäpaitsi tarvitse tulla, pysyköön kotimaassa ja hoitakoon asiansa siellä kuntoon. Ovat selkärangattomia vätyksiä, kun karkaavat ja jättävät heikoimmat sinne ja tulevat tänne passattaviksi...
Hallitsematonta irakilais ja somalimiesten joukkomuuttoa tuleekin vastustaa.
Nämä miehet tulevat Suomeen hyvän sosiaaliturvan perässä. Ammattitaitoiset ja ahkerat syyrialaiset ja perheelliset ovat jääneet Itävaltaan ja Saksaan.Roskajoukko on lähetetty eteenpäin aina Ruotsin kautta Suomeen.
Irakissa ihmissalakuljettajatovat mainostaneet Suomea hyvän sosiaaliturvan maana.
Tiedossa on ollut myös työttömyysluvut.Täällä on hyvin pieni mahdollisuus joutua töihin.
Voi elää sosiaaliturvan varassa.Tämä on onnistunut hyvin aikaisemmin tulleilta irakilaisilta ja somaleilta.Suurin osa on työttömänä.
Työperäista maahanmuuttoa tulee suosia. Samoin voidaan ottaa pakolaisleireiltä tuhansia perheitä.
Ahkerien ja tunnollisten ihmisten hallittua maahamuutoa ei ole syytä vastustaa.