ja lahjana se sydämen uskon kautta annetaan ja pelastus eli nimi elämänkirjaan kirjoitetaan kun tunnustamme ihmisille uskomme Jeesukseen. Jumala tahtoo myös pyhitystä eli Jumalan tahdon tuntemista ja tekemistä ja Totuuden Hengessä nämä molemmat saamme Jeesuksen nimessä anomalla ja lukemalla opetuksensa Raamatusta.
Myös Ilmestyskirjan Isä Jeesuksen kautta antoi jotta emme olisi oman järkeisoppimme tai valheprofetioiden eksytysvaarassa Jeesuksessa, ja tässä pyhässä profetiassa on ilmoittanut meille mitä kaikkea tapahtuu tässä maailmassa ja Israelissa ja Jerusalemissa ennen Herran suuren päivän koittamista ja Jeesuksen tulemusta.
Kannattaa lukea Ilmestyskirjan Jeesuksen nimessä anoen hyvää hengellistä armosiunausta siihen kaikkeen hyvään hengelliseen tietämiseen näistä asioista jotka on annettu, ja niin tärkeitä ovat ettei yhtää sanaa saanut poistaa eikä lisätä myös, jotta ei sanoma vesittyisi tässä noin kahden vuosituhannen aikana, jotka Isä näki ja tiesi tietysti ja kirjoitettu on kolmannesta päivästä se, mikä on ilmoitettu, ja tarkoittaa ihan tässä edessä, kenties 2016-2023 tapahtuvia ja edeltä ilmoitettuja, joten kylvetään hengelliseen ja eletään Jumalan Hengen johdattamana ja opettamana ja pyhittämänä, niin toivomme Jeesuksessa tuottaa sen hyvän, minkä Isa tahtoo Pojassaan meille kaikille janoaville antaa, eli iankaikkisen elämän, amen, hallelujah!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Yllä on profeetta ymmärtänyt profetoinnin koko olemuksen likipitäen täydellisesti. Juuri näin tulee toimia, pitkä, tekohurskas kaanaankielinen aivopieru, jossa ei sanota oikeastaan yhtään mitään, mutta joka taatusti uppoaa seurakuntamummoihin ihan kympillä avaten paksut pörssinsä kymmenysten auliille jakamiselle. Ja ties mille muulle :)
aloituksessa luettavaksi vaikka tietysti varsinainen profetia on Ilmestyskirja!
valheen isää, joka pyrkii ihmisiä korottamaan ja näin eksyttämään ylpeyteen.
Jeesus on hyvä paimen, ja häneen turvaten saamme turvallisesti ja voimallisesti tehdä matkaa anoen ja kiittäen Jeesuksen nimessä Isää, joten ei eksytä valheprofetioihin joita on paljon ja muutakin väärää opetusta kuten on kirjoitettu tästä pimeästä ja vaikeasta ajasta.
Jumala pitää huolta niistä jotka rukoillen häneen turvaa, amen, hallelujah!
on se tärkeä, eikä ihmisiin tarvitse meidän kenenkään toivoamme asettaa, emmekä edes saakaan, kuten Paavalikin opettei ettei itse ole mitään ja Jumala valitsi sen, joka ei mitään ole Jeesuksesta todistusta viemään apostolina.
Varotaan epäjumalia, jotka itsensä korottavat ja pyrkivät hallitsemaan ja hyötymään toisista.