Nykyään tämä kaikki on mennyt jotenkin sekaisin. Monikaan ei tiedota enää paikkaansa.
Ennen oli herrat herroja ja duunarit duunareita
Reijo Savolainen
462
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvä näin. Haluaisitko oikeasti palata punaiset vs valkoiset aikaan? Talonpojat ja talolliset. Rengit ja isännät.
Kyllä se yhteiskunnan jako on vieläkin nähtävissä monessakin asiassa.Parempiosaiset elävät kauemmin ja ovat terveempiä kevyemmän työn ja varallisuuden vuoksi.Suomi oli tasa-arvoisempi ja terveempi yhteiskunta 80-luvun lopulla ennen 90-luvun lamaa.Silloin ihmisillä oli vielä tulevaisuudenuskoa ja yhteiskunta toimi.Sitten sössittiin itse oma tulevaisuus niillä uudistuksilla jotka johtivat lamaan ja pankkien kaatumiseen.No olihan siinä vähän kansainvälistäkin syytä suurlamaan,mutta silloisen hallituksen toimet olivat täysin vastuuttomia.Nyt samoja naamoja on vieläkin korkeimmilla palleilla jököttämässä ja oppejaan jakamassa.Jako tulee jatkumaan ja syvenemään entisiä hallituksia ja nykyistä hallitusta painopisteen ollessa muualla kuin kotimaan asioiden hoidossa.
Jako herrat / duunarit on yhä vaan entisestään jyrkentynyt. Nyt jaellaan kenkää duunareille, että saataisiin herrojen taskuihin yhä
lisää miljoonia.
Duunarit saavat kenkää, vaikka heidän työnsä olisi kannattavaa.
Vaan kun ei ole herrojen mielesä tarpeeksi kannattavaa: Herrat
tulisivat mielellään muutamassa vuodessa uusiksi Rockefellereiksi.
Olettekos kuulleet herrakansan saaneen joukoittain kenkää ?
Jos joku yksittäinen herra onkin saanut kenkää, on lähtiessä tungettu taskut täyteen rahaa:
On irtisanomismiljoonat, työssäviihtymismiljoonat, työhöntulomiljoonat ja ennenaikaiset eläköitymismiljoonat. Sitten vielä hyvä veli asuntokauppamiljoonat ja ilmaiset työsuhdeasunnot.
Duunatille tarjotaan palkanalennusta ja /tai kenkää.
Arkkitehteina edelläolevissa hommissa hääräävät samat tahot kuin aina ennenkin :RKP:n ja kokoomuspuolueen oikeistolaiset politrukit.