Kaukorakkaus kukoistaa

Niin eli jos rakkautenne on aitoa, se kestää
kyllä välimatkatkin. Oma mieheni asuu 200 kilsan
päässä vielä muutaman kuukauden ja kestänyt on
meidänkin suhde tämän opiskeluaikamme (3,5
vuotta). Joten tsemppiä teille...

mun oma usko meni kaukorakkauksiin, ku yx jätkä
petti sen tyttöö mun kanssa n. vuos sitte.sa
muija ei tosin tiedä ja sen jätkän kaa ollaan
silti tosi hyvii frendei. joskus sattuu pienii
lipsahuksii tosin, mut...
eli tsemiä..kyl se voi toimii jos totta
puhutaan.oon mä kuullu ihan hyviikii stoorei
kaukorakkauksist, ja tosi romanttisii sellaisii!!!

Itse asuin 400km:n päässä poikaystävästäni
seurustelumme alkuaikoina, ja tätä tuskaa kesti
parisen vuotta. Nykyisin asumme yhdessä ja elämme
päivä kerrallaan toivoen parasta ja peläten
pahinta.
Tiedän kyllä monta surullista tarinaa,
toivottavasti omani ei tule olemaan yksi niistä.
Kaukosuhde koettelee paljon, mutta toisaalta jos
sen kestää, niin se myös antaa paljon. Harva
pariskunta on koskaan ollut todella toisistaan
erossa paria päivää enempää, ja suurin osa
enempää uskoakseni kestääkään.
Mikäpä sen ihanampaa ja kamalampaa, kuin todella
huomata ikävöivänsä toista..

Voisin kertoa oman tarinani. Olen kohta
seurustellut mieheni kanssa kolme vuotta. Aina
viime kesään asti näimme toisiamme joka päivä.
Olimme koulussa samalla luokalla ja vietimme
suurin piirtein kaikki vapaa-ajatkin yhdessä.
Sitten tuli eteen miehen armeijaan lähtö. Itkin
ensimmäisen viikon itseni ikävästä uneen. Itkin
aina saattaessani hänet lomilta linja-autolle.
Aloitin siinä sivussa opiskelun uudella
paikkakunnalla. Ainut asia mitä varten elin
olivat rakkaani lomat. Mies pääsi pois armeijasta
vuodenvaihteessa, mutta asuu edelleen eri
paikkakunnalla kuin minä. Näemme kerran pari
kuussa. Onneksi minulla alkaa pian kesäloma ja
asumme taas edes samassa kaupungissa ja mieheni
muuttaa opiskelupaikkakunnalleni syksyllä.
Oikeastaan voisi sanoa, että tämä erossa olo on
tehnyt meille ja suhteellemme hyvää. Olemme
molemmat saaneet kasvaa ihmisinä ja aikuistua,
emme kuitenkaan ole kasvaneet erillemme,
päinvastoin suhteemme on vahvempi nyt. Tietenkin
kaipaan rakastani aina kun emme ole yhdessä.
Itken toisinaan itseni yhä uneen ikävästä. Olen
kuitenkin oppinut pärjäämään omillani. Miehenni
on ensirakkauteni ja minä hänen. En nää mitään
syytä mikseivät ensirakkaudet voisi kestää.
Ainakin toivon asian olevan niin. Kaikki
kaukosuhteessa elävät: koettakaa jaksaa rakastaa
ja luottaa ja uskoa onnellisempaan huomiseen.