Hallituyksen kuntauudistus on täysi

Eilen aamulla saattoi tämän palstan blogiin kirjoittaa: ”Tänään on ministeriryhmän kokous, jossa tosiasioiden hallituksen ristiriita taas tulee esiin.” Illalla Yle uutisoi: ”Sosiaali- ja terveysuudistus ei ota syntyäkseen. Yksimielisyyttä ei löydy asiantuntijoitten eikä poliitikkojen kesken.”

Kataisen, Urpilaisen Niinistön hallituksen ”kuntauudistus” on nyt kuin kiinteistökupla. Se ei perustu todellisuuteen ja sen käy huonosti. Kyse on vain siitä, toteutuuko hallituksen oma sijoittajavastuu eli peräytyykö hallitus. Vai jatkaako hallitus linjallaan ja yrittää maksattaa umpipuoluelähtöisen linjansa kaikilla kuntien asukkailla ja erityisesti terveyspalveluiden
tarvitsijoilla.

Viime kesäkuussa hallitus linjasi: ”Kuntauudistuksen päämääränä on muodostaa mahdollisimman vahvoja peruskuntia, jotka kykenevät myös sosiaali- ja terveyshuollon järjestämis- ja rahoitusvastuuseen.” Näiden peruskuntien ulkopuolelle jääville tarjottiin ”sote-alueita”.

Tämä Kataisen hallituksen malli merkitsisi kaikkien 19 sairaanhoitopiirin ja vähintään parin sadan kunnan hajottamista ja palasten kokoamista tukemaan harvojen keskuskaupunkien kokoomusjohtojen budjetteja ja valtaa.

Esimerkiksi Uudellamaalla puolentoista miljoonan asukkaan ja kahden miljardin euron HUS pitäisi hajottaa. Keski- ja pohjoisen Uudenmaan 6-7 kuntaa pitäisi yhdistää, jotta löytyisi vähintään 200 000 asukkaan väestöpohja hajotetun HUS:n yhden palasen ylläpitoon. Samalla ”metropolihallinnon” nimissä siirrettäisi alueen ohjausta ja rahoituspohjaa Helsinkiin.

Ensin hallituksen puolueperäinen kuntamalli törmäsi kuntalaisiin, kuntiin ja heitä edustavaan Keskustaan.

Eilisen sosiaali- ja terveyspoliittinen ministerityöryhmän merkitys on siinä, että nyt julkistui hallituksen ”kuntauudistuksen” törmäys maan koko terveydenhoitojärjestelmän kanssa potilaista ylilääkäreihin. Aikaisemmin kansliapäällikkö Kari Välimäki on lyönyt hanskat tiskiin, puolustaessaan ”aluemalliaan”, joka on periaatteessa sama kuin Keskustan perinteinen malli.

Eilen julkistettiin jälleen myös Keskustan malli, jonka luonteva nimi on kunta-maakunta –malli. Siinä lähipalvelut hoitaa kunta ja laajan väestöpohjan palvelut maakunta. Sen mallin vahvuutta osoittaa se, että ne jotka tuntevat asiaa käytännön tai tutkimuksen perusteella ovat sen kannalla. Suurten vahinkojen välttämiseksi ja kansalaisten palveluiden turvaamiseksi tämän kunta-maakunta -mallin puolesta on nyt tehtävä töitä Keskustan vedolla ja laajalla rintamalla

http://ristovolanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/118603-hallituksen-kuntauudistus-on-nyt-taydessa-kriisissa
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

FIASKO! kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu