Lohja ei pääse eroon Siuntiosta?

ero ei onnistu???

Lohja ei voi hyljätä Siuntiota LOST-yhteistyöstä, koskapa valtioneuvosto voi pakottaa kunnat yhteistyöhön.

"Valtiovarainministeriö
Sosiaali- ja terveysministeriö
28.6.2012 12.44

Hallitus voi velvoittaa kunnat pysymään yhteistoiminnassa peruspalvelujen turvaamiseksi

Paras-puitelain mukaan valtioneuvostolla on oikeus velvoittaa kunta yhteistoimintaan vuoden 2014 loppuun saakka, jos kunta poikkeaa aiemmin ilmoittamastaan yhteistoiminnasta sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisessä. Hallitus linjasi iltakoulussaan 5.6.2012, että se käyttää tarvittaessa puitelain mukaista toimivaltaansa.

Jotkut kunnat ovat ryhtyneet purkamaan Paras-puitelain mukaisia yhteistoiminta-alueita. Puitelain mukaan lain yhteistoimintavelvoitteet ovat voimassa kuitenkin vuoden 2014 loppuun saakka. Osassa kunnissa yhteistoiminta-alueiden purkaminen voi vaarantaa sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen.

Valtiovarainministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö aloittavat syksyllä 2012 neuvottelut niiden kuntien ja yhteistoiminta-alueiden kanssa, joissa kunnan irtaantuminen yhteistoiminnasta vaarantaa palvelujen järjestämisen.

Lisätietoja: Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu, VM, puh. 02955 30079 ja neuvotteleva virkamies Kari Haavisto, STM, puh. 02951 63342."

Lohja ei siis millään ilveellä pääse eroon LOST-yhteistyöstä Siuntion kanssa, koska valtioneuvosto voi tarvittaessa pakottaa kunnat tekemään yhteistyötä, niin epämieluisaa kuin se Lohjan kannalta olisikin.

0

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

        Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
        Maailman menoa
        139
        2793
      2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

        Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
        Maailman menoa
        262
        2449
      3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

        JOS siis sinä saisit päättää?
        Maailman menoa
        26
        1466
      4. Voi mies olit taas niin komea

        Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
        Ikävä
        121
        1162
      5. Kadutko koskaan

        Sitä mun iskiyritystä?
        Ikävä
        108
        1123
      6. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

        Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
        Kaste
        204
        1033
      7. Ryöstö Punkaharjulla

        Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
        Savonlinna
        13
        992
      8. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

        Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
        Lieksa
        58
        896
      9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

        Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
        Luterilaisuus
        297
        867
      10. Mistä juttelit viimeisen kerran

        Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
        Ikävä
        62
        864
      Aihe