Miksi Esko Aho pelkää yhä doping-keskustelua?

Esko Aho oli Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja kun doping-jupakka tuli ensi kertaa esiin Lahden talviolympialaisissa. Aho veti STT:n oikeuteeen, koska se kirjoitti urheilijoiden doping-käytöstä totuuden. STT:n päätoimittaja tuomittiin ensin, mutta vapautettiin ylemmässä oikeusasteessa, koska uutisointi oli totta. Aho vaati tuolloin itselleen älyttömän suurta korvaussummaa maineensa tahrimisesta, mutta jäi nuolemaan näppejään.

Miksi Esko Aho yhä pelkää doping-keskustelua eikä halunnut olla mukana Valkoinen valhe -elokuvassa, vaikka ohjaaja Halonen pyysi häntä kertomaan oman kantansa?
469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Silloin kun on oma lehmä ojassa on paras olla hiljaa Ahon tapaan.

Äänestä

Aho vaatikin aikoinaan miljoonaa korvauksia menetetyistä yöunista etc..
Ja nyt ei sitten tule vastaamaan. Saunan taakse joutais koko Aho.

Äänestä

Kiero luikku teki monen suomalaisen yrittäjän elämästä täyttä HEL-VETTIÄ !!!!
vARSINAINEN p.a.s.k.a midas ,kaikki mihin koskee pilaantuu vai onko kertoa jotain hyviä saavutuksia tältä herralta ????

Äänestä

saihan se 100000e kunnianloukkauskorvauksia.... pitäisi maksaa takaisin, kyllä ketuttaaaaaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aho jäi junasta kirjoitti:

Esko Aho oli Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja kun doping-jupakka tuli ensi kertaa esiin Lahden talviolympialaisissa. Aho veti STT:n oikeuteeen, koska se kirjoitti urheilijoiden doping-käytöstä totuuden. STT:n päätoimittaja tuomittiin ensin, mutta vapautettiin ylemmässä oikeusasteessa, koska uutisointi oli totta. Aho vaati tuolloin itselleen älyttömän suurta korvaussummaa maineensa tahrimisesta, mutta jäi nuolemaan näppejään.

Miksi Esko Aho yhä pelkää doping-keskustelua eikä halunnut olla mukana Valkoinen valhe -elokuvassa, vaikka ohjaaja Halonen pyysi häntä kertomaan oman kantansa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu