Aschanin kahvila Koskikadulla; kokemuksia

Tuli testattua tuo kyseinen kuppila enkä anna montakaan tähteä. Pieni kahvi maksaa 2,20 eli taitaa olla kalleinta Treella.

Sitten testasin niiden salaattiannoksen ja aika pettymys. Hintaa lähes 9 euroo eikä siihen saanut mutta kuin jonkunlaisen kipollisen lähes pelkkiä salaatinlehtiä. Ei sämpylää, ei kahvia, ei muita mausteita kuin suolaa ja lienee toinen ollut jotain pippuria. Ei siemeniä joukkoon ripoteltaviksi eikä juuri mitään. Hinta ja laatu eivät kohdanneet, kohtuuhinta tuosta olisi ollut jotain 5 euroo enintäin.

Pettymys mikä pettymys. Kaksi tähteä maksimissaan.
16358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Oma kokemukseni on vahvasti saman suuntainen.

Äänestä

Lisäksi heikkotasoinen palvelu.

Äänestä

Kaikki on ylikallista ja välillä siellä pyörii pelottavannäköinen kalju naistyöntekijä :/ En suosittele paikkaa kellekään.

Äänestä
  • Silloin kun minä siellä kävin salaatilla niin myyjät olivat onneksi nuoria ja nättejä, että se hieman laimensi ärtymystäni.
    Mutta hinta-laatusuhde on todellakin pahasti pielessä.

    Äänestä

  • Pelkäätkö sinä kaikkia naisia vaiko vain kaljuja naisia?

    Äänestä

Kiva katsella kadulle sieltä vähän ylempää.

Äänestä

Sama tuntemus, kävin ja otin pikkukahvin. Kallista on eikä tarjonta vastaa hintaa. Sinällään kivaa katsella puistoon mutta kokonaisuus ja hinta ovat eri maailmasta. Salaattiannoksia katselin ja ei todellakaan tehnyt mieli sijoittaa lähes kymppiä semmoseen ruikkuun.

Äänestä

kävin sielä kerran ja onhan sijainti hieno koskipuiston läheisyydessä.mutta voin sanoo pettyneeni kyllä.

Äänestä
  • Niin hieno paikka siinä Koskipuiston kupeessa kyllä ansaitsisi paremman tason tai paremman hinta-laatusuhteen.

    Äänestä

Itse tykkään tosi paljon, monet kerrat on tullut käytyä kahvilla niin aamuisin (kahvit -50%) kuin iltapäivisinkin! Erikoiskahvit ovat paljon parempia kuin esim. coffeehousessa, ja hintataso suunnilleen sama.

Gluteenittomat leivonnaiset ja leivät ovat ehdottomasti Tampereen kermaa, ainakin mitä itse olen maistanut ja aikalailla kaikki paikat olen kolunnut :)

Ja tosiaan, paikka ja sisustus on hirmuisen kiva, ja itse olen ainakin saanut aina ystävällistä palvelua.

Äänestä

Kallis on ja kahvi kamalaa automaattilitkua. Sisustus halpaa lastulevyä (ainakin pöydät) joka haisee ja nostattaa vedet silmiin. Sijainti ja maisema hyvät. Palvelu riippuu työntekijästä, toiset kohteiaita, toiset ei. Kahvikuppia ei riistetä heti nenän alta kuten Keskustorin CH:ssa. Leivonnaiset on kalliita eivätkä kovin kummoisia. Meteliä ei ole liiemmin ( verrattuna Coffee Housen metakkaan) ja aukioloajat ovat hyvät, ehtii töiden jälkeenkin käydä. Lukemista riittää, lehtiä on paitsisanoma- myös erilaisia kalliitakin aikakauslehtiä, myös ulkomaalaisia. Pyörätuolilla ja vauvanvaunuilla/rattailla mahdottoman hankalaa tulla sisään koska on muutama kapea porras kadulta tultaessa. Turkkulaiset pitää A:ta hienonakin paikkana. Tervetullutta vaihtelua kuitenkin.

Äänestä
  • Turkkulaiset eivät ymmärräkään mistään mitään, ihan pärekylä. Liekö vielä sähköjäkään saaneet. Sille tuohivirsuväelle kaikki on luksusta.

    Äänestä

Siperian Aschanissa olen juonut kalleimman ja surkeimman cappucinon ikinä!
Ei mitään makua, kuin värjättyä vettä olisi juonut. Kiinnitin myös huomiota siihen että hintoja ei lyöty lainkaan kassakoneeseen. Siis ei minun eikä edellisen eikä jälkeeni tulevankaan.

Äänestä
  • Jaa, onko Siperiassakin Aschani, missä kohtaa?

    Äänestä

  • jookosteen kirjoitti:

    Jaa, onko Siperiassakin Aschani, missä kohtaa?

    Onko se siinä keskellä, missä ennen oli joku Donaldsonin kuppila ?

    Äänestä

Kävin kerran, en saanut kuittia ostoksistani ja en tule palaamaan ao.yrityksen asiakkaaksi.
Hinta-laatusuhde eivät todellakaan korreloi millään tavalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


testailija. kirjoitti:

Tuli testattua tuo kyseinen kuppila enkä anna montakaan tähteä. Pieni kahvi maksaa 2,20 eli taitaa olla kalleinta Treella.

Sitten testasin niiden salaattiannoksen ja aika pettymys. Hintaa lähes 9 euroo eikä siihen saanut mutta kuin jonkunlaisen kipollisen lähes pelkkiä salaatinlehtiä. Ei sämpylää, ei kahvia, ei muita mausteita kuin suolaa ja lienee toinen ollut jotain pippuria. Ei siemeniä joukkoon ripoteltaviksi eikä juuri mitään. Hinta ja laatu eivät kohdanneet, kohtuuhinta tuosta olisi ollut jotain 5 euroo enintäin.

Pettymys mikä pettymys. Kaksi tähteä maksimissaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu