Pari asiaa verotuksesta ja tuloutuksesta

Miten säädettäisiin laki tai voitaisiin kieltää yrityksiltä veroluontoisten maksujen ja korotusten siirtäminen yksityisten kansalaisten maksettavaksi?
Miten voitaisiin saada paremmin tukia, maksuja, palveluja niitä tarvitseville jotteivat jo ennestään omalla toimeentulollaan , omaisuudellaan elävät saisi kerska elintasoa valtion kustannuksella eli estää yksityistä kansalaisia piiloittamasta suuriakin omaisuuksia, rahaa, tavaraa verottajalta ja päättäjiltä,
Sekä miksi on säädetty kaikkia kansalaisia koskevia tukimuotoja joissa ei ole otettu huomioon varallisuutta (todellista tarvetta tukeen).
Onko siis luotu järjestelmä jossa valtion tuki euroja annetaan hyvinvointiin hyvin jo voiville mutta ollaan hyvin nihkeitä tai täysin vastaan niiden antamista heikompiosaisille.
Olisi tietysti viellä huomioitava perintö jota ei tulisi voida siirtää tuleville sukupolville siten että ise jää nauttimaan valtion huono osaisille tarkoitetusta tuesta ja hoivasta ja palveluista.
Mitä mieltä olisitte asiasta ?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Uudet kohteet? kirjoitti:

Miten säädettäisiin laki tai voitaisiin kieltää yrityksiltä veroluontoisten maksujen ja korotusten siirtäminen yksityisten kansalaisten maksettavaksi?
Miten voitaisiin saada paremmin tukia, maksuja, palveluja niitä tarvitseville jotteivat jo ennestään omalla toimeentulollaan , omaisuudellaan elävät saisi kerska elintasoa valtion kustannuksella eli estää yksityistä kansalaisia piiloittamasta suuriakin omaisuuksia, rahaa, tavaraa verottajalta ja päättäjiltä,
Sekä miksi on säädetty kaikkia kansalaisia koskevia tukimuotoja joissa ei ole otettu huomioon varallisuutta (todellista tarvetta tukeen).
Onko siis luotu järjestelmä jossa valtion tuki euroja annetaan hyvinvointiin hyvin jo voiville mutta ollaan hyvin nihkeitä tai täysin vastaan niiden antamista heikompiosaisille.
Olisi tietysti viellä huomioitava perintö jota ei tulisi voida siirtää tuleville sukupolville siten että ise jää nauttimaan valtion huono osaisille tarkoitetusta tuesta ja hoivasta ja palveluista.
Mitä mieltä olisitte asiasta ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu