KOKOOMUS EI OMILLEEN KARENSSEJA JÄRKKÄÄ !

"--------------------------------------------------------------------------------

Kansanedustajat eivät häviäisi sairauslomauudistuksessa euroakaan, sillä he saavat korvauksensa palkkiona.

Kokoomuksen puoluevaltuuston lauantainen ehdotus yhden päivän sairauslomakarenssista on herättänyt kärkevää keskustelua siitä, keihin leikkaukset kipeimmin osuisivat.

Suurimpien kärsijöiden joukkoon eivät ainakaan kansanedustajat lukeutuisi, sillä edustajat eivät saa varsinaista palkkaa, vaan korvaus maksetaan palkkiona, johon siis sairauspoissaolot eivät vaikuttaisi.

Eduskunnan hallintojohtajan mukaan palkkioratkaisu on perusteltu, sillä edustajan työtä ei voi verrata tavalliseen työhön.

- Kansanedustajilla ei ole määrättyä työaikaa, vaan he ovat velvoitettuja työskentelemään silloin, kun kutsu käy. Myöskään vuosilomat tai työttömyyskorvaukset eivät kuulu palkkion piiriin, kertoo Pertti Rauhio.

Hallintojohtajan mukaan keskustelu palkkiomallista on kokonaisuudessaan typerä.

Pitäisikö mielestäsi sairauslomauudistuksen koskea myös kansanedustajia?

Lue juttu: Sairauslomauudistus ei koskettaisi kansanedustajia - "Se olisi järjetöntä" "

NIINPÄS NIIN ! Sekoomuksen keksimä yhdenpäivän sairaus karenssi, ei koskisi poliittisen hyvävelijärjestön jäseniä !
Eikä noita poliittisia pellejä koske näköjään muutkaan työskentely alan pelisäännöt, nämä jaana pelkoset ja mikko alatalothan huseeraa milloin missäkin kissanristiäisissä, omia taskuja täytellen, ja täydellä kansanedustajan palkalla !
Ja minä en ymmärrä Tamperelaisia ollenkaan! eikö teillä siellä Tampereella ole enään miehiä lähetettäväksi Arkadianmäen apinahäkkiin? kun äänestätte vuodesta toiseen sinne, tuon Kiiminkiläisen kupletti veisaaja nollan, alatalon !
Eikös ne Terästön veljeksetkään ole enään hengissä ?????

Late Lapista. SSSS Ry!
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

Late Lapista. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu