Kuten hyvin tiedämme, tieto ei lisää tuskaa. Ihmiset jotka saavat hyvää perusopetusta, lukevat ja kykenevät kriittiseen ajatteluun, ovat parhaiten suojassa kaikenlaiselta huuhaalta kuten esim. rasismilta. Suomalainen peruskoulu on saavuttanut viimeisen parinkymmenen vuoden aikana todella hyviä tuloksia jopa kansainvälisissä vertailussa (Suomi on ollut kolmen kärjessä yhdessä Etelä-Korean ja Singaporen kanssa).
Mitä ilmeisimmin Soinin porukka kuuluu huomattavalta osalta siihen sukupolveen joka kasvoi vielä sulkeutuneessa Kekkosen jälkeisessä Suomessa ja jonka peruskoulutustaso oli vielä liiaksi suomalaiskansallisen romantiikan ja vanhan pomottamisen rasittama. Suomeen on kuitenkin nyt kasvamassa monikulttuurisuuteen jo lapsena tottuneempi sukupolvi joka on älykkäämpi kuin edellinen. Rasismi kumpuaa sulkeutuneesta kulttuurista ja tietämättömyydestä.
Hyvä peruskoulutus ja huolenpito kaikista kansalaisista, mukaanlukien maahanmuuttajien lapset, on paras suoja kaikenlaista huuhaa-uskomuksiin perustuvia rasistisia näkemyksiä vastaan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Voimavara? http://vimeo.com/49462970#
hyvä peruskoulu meille kantaväestöön kuuluville on sellainen missä ei ole kuin omaa kansaa,perustan tämän siihen että kantaväestöön kuuluvat vievät lapsensa pois sellaisista kouluista jotka ovat mokulaumojen täyttämiä.
on Suomella, Etelä-Korealla ja Singaporella?
Kaikissa on vielä toistaiseksi vähän negroideja.
ettei musuneegereillä ole mitään peruskoulua, edes sitä..