Koira tekee tarpeitaan sisälle

toivoton

Minulla on viidenvuoden ikäinen narttu joka teki ensimmäiset pentunsa pari viikkoa sitten, nyt on alkanut tekemään tarpeitaan sisälle. Pääsee kyllä useita kertoja päivässä käymään ulkona ja tekee tarpeitaan myös sinne, mutta ei kestä ees muutamaksi tunniksi jättää yksin kotiin ku kämppä lainehtii kusta ja paskaa. Sama öisin, vaikka käy ulkona illalla vielä yhentoista aikaan ja pääsee aamulla ulos kuuden aikaan niin kusta ja paskaa on yönaikana kerenny kertyä myös sisällä. Mikä neuvoksi? Alkaa raastaan aika paljon hermoja ku kokoajan saa olla siivoamassa.

5

53

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joobax

      Onko lääkäri tsekannut, ettei ole virtsatietulehdusta tms? Tuleehan sieltä toki enemmän tavaraa läpi kuin normaalisti. Narttu syö paljon ruokaa plus lisäksi kaikki pentujen eritteet. Toivottavasti palstalla olisi joku kasvattaja, joka osaisi kertoa kokemuksiaan.

    • Pennut jo :)

      Emo ja pennuthan pidetään erikseen omassa huoneessa joten laita pesän läheisyyteen papereita lattialle vessaksi. Ekat viikot emo ei aina malta poistua paljon pentujen luota, ja eritteitäkin yleensä tulee ainakin virtsaamisen yhteydessä. Vatsa voi olla löysä kehon rasituksesta. Jos emo tuntuu selkeästi oudolta niin ota yhteys eläinlääkäriin ja selvitä onko käyntiin aihetta.

      • Ei emoa tarvi eristyksissä pitää.Kyllä sille voi antaa mahdollisuus liikkua muuallakin,kuten ennenkin,jos haluaa.Oma huone ihan hyvä,että saavat myös rauhaa,mutta kulku niin,että emä voi poistua,jos haluaa.


    • god dog

      Erittäin hienoa, ja varmaankin taas jonkun rotukoiran kasvattajana oot kysynyt neuvoja myöskin palstan tähtikasvattajilta ja menet heidän neuvojensa perässä vaikka hamaan tulevaisuuten saakka.
      Mä en ole koskaan ylistänyt näitä sairaita ihmisyksilöitä, jotka kasvattajiksi on joskus itsensä todenneet mutta saman tien myöskin koiransa kiellettyjen koirien listalle tuominneet.
      Jos heidän koiransa kaikki tyynni on jalostuksen osalta käytetty ja näytetty sairaiksi, niin miksi ihmessä heiltä ei saa millään vastaamaan kysymyksiin, kuinka ja miksi sä sairaita koiria pennutat ja miksi niitä enää siinä vaiheessa kellekkään edes kauppaat?
      Miksi terve ja energinen seropi on muka huononpi vaihtoehto, kun elämänsä viimeisistä hetkistä elävä avuton rotukoiran pentu?

    • Voi johtua ihan siitä,että synnytyksestä ym.hormoonitoiminnan jutuista tuntuu painetta,eikä pysty pidättämään,eikä rakko ehkä tyhjene kunnolla.
      Tuohon kun liittää vielä jo mainitun,että saa ravintoa normi enemmän,niin voi pistää paikat valskaamaan.
      Tosin kannattaisi kuitenkin ottaa pissanäyte ja viedä tutkittavaksi.
      Jos ei kohtapuolin asetu,tai jos vähänkään emä vaikuttaa sairaalta ja/tai kivuliaalta,niin kannattaa viedä lekurille katsottavaksi.Heti,jos siis sairaalta vaikuttaa.

      Pentuja ei kannata tehdä,jos hommat raastaa.Kun pennut lähtee liikkeelle,niin vielä enemmän tulee ulosteita siivottavaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      465
      1351
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1126
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      852
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      815
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      757
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      100
      723
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      72
      704
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      681
    9. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      677
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      62
      664
    Aihe