Jukka Rokan näky Venäjän valtauksesta

Kuten tiedämme, monet Jumalan palvelijat ja profeetat ovat vuosien varrella saaneet lukuisia näkyjä, unia ja varoituksen sanoja siitä, kuinka Venäjän karhu nousee ja tulee jälleen valtaamaan Suomen. Haluaisin nostaa yhden ylitse muiden: Jumalan mies Jukka Rokka sai vaikuttavan näyn Suomen itsenäisyyden lopusta kymmenisen vuotta sitten. Näystä voimme nähdä myös nykyisen tilanteen: EU yrittää riuhtasta Suomen mukaansa siinä kuitenkaan onnistumatta. Näky kuvaa hyvin myös nykyistä Nato-keskustelua ja sitä, kuinka monet turvautuvat Natoon ja luottavat, että sieltä tulee apu.

Tässä siis Jukka Rokan näky Venäjän valtauksesta ja Suomen itsenäisyyden lopusta:

" Aamulla 16.03.2001 näin järkyttävän näyn. Heräsin kuin joku olisi tönäissyt minua olkapäähän. Katsoin kelloa, se oli tasan 06.00. Vaimoni nukkui vielä sikeästi; minä sen sijaan tuijotin eteeni ilmestynyttä järkyttävää näkyä. Näky oli seuraava:

Metsäaukeamlalta työnnettiin esiin mustaan verhottua ruumisarkkua, jossa jalat tulijaan päin oli "ruumis", jonka rinnassa luki: Finland! Arkun päälle laskeutui Suomen siniristi-lippu. Arkun takaosaan ilmestyi Sirppi ja Vasara -tunnus, joka muutti Suomen lipun värit niin, että sininen risti muuttui mustaksi ja lipun valkoiset värit veripunaisiksi, sillä punainen kangas laskettiin arkun päälle.

Kun sitä kauhuissani tuijotin, sen läheisyyteen - arkun oikealle puolelle - ilmestyi puolitankoon lasketut kolme kansallislippua: Ruotsi, Norja ja Tanska. Samassa näin arkun vasemmalle puolelle ilmestyvän Viron, Latvian ja Liettuan surun täyteiset liput. Kaikki nämä liput olivat kuin ukkosmyskystä nousseet, tankojensa puoliväliin lasketut suruliput. Tangot lippuineen taipuivat kohti arkkua, kuin kunniaa tehden...

Katselin kauhistuneena edessäni olevaa näkyä. Sitten yht'äkkiä arkun pääpuolelle ilmestyi kaksi suurta kirjainta: EU. Kirjaimissa oleva näkymätön voima yritti riuhtaista arkussa olevan Suomi-neidon mukaansa, mutta ei voinut, sillä sirppi ja vasara iskivät niihin murskaavan kuolettavalla voimalla..., EU katosi näyttämöltä. Kuului vain tuskaista huokaava, masentunut ääni, joka englanniksi huusi:

"Hopeless! - Woe unto You, Finland...! We cannot help You! But maybe NATO can..." (Toivotonta ! - Voi sinua, Suomi...! Me emme voi auttaa sinua ! Mutta - ehkä NATO voi ...")

Samassa venäläiset sotilaat ympäröivät "Suomi-neidon" arkun, käänsivät sen kohti itää ja lähtivät menemään rumpujensa pauhatessa - se oli kuin mahtavaa tuliaseitten jylinää... Samankaltainen aseiden jylinä kuului kaikilta imansuunnilta...!

- Voi Herra, mitä tämä näky tarkoittaa?...tuskailin vapisevin äänin. Tähän hätääni Herra sanoi:

"Varoita kansaasi, sillä apu ei tule sieltä, mistä kansasi uskoo sen tulevan. Ellei Suomen kansa tee totista parannusta, se joutuu jälleen kokemaan kuoleman kauhut. Apua ei tule Idästä eikä Lännestä, vaan yksin Minulta, sanoo Herra. Kääntykää kansana Minun puoleeni... Minä vapautan teidät tästä nyt uhkaavasta vaarasta...! Tehkää parannus synneistänne. Minä annan anteeksi, Minä pelastan, Minä parannan haavat, Minä täytän kansani Pyhän Hengen voimalla ja kirkkaudella.

Katso, minä tulen pian - pikemmin kuin luulettekaan - sanoo Herra"

Vaimoni heräsi ja kysyi: "Jukka, mikä sinua vaivaa...?

Katsoin kelloa. Se oli tasan 07.00; näky kaikkine kauhuineen oli kestänyt tasan tunnin. Kerroin näyn myös vaimolleni, jota hän suuresti kauhisteli. Sitten nousimme ylös vuoteesta Herraa kiitellen...

Lahdessa maaliskuun 16. päivä 2001.

Jukka Rokka "
261843
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

No woe woe.

Äänestä

Tämä näkyuni,olikohan Jumalalta,ei Venäjä enään ole Neuvostoliitto,enkä usko sen paluuseen,sielunvihollinen on taitava tekeen samanlaisia näkyjä ja tekoja kun Jumalakin,ettäkö te tiedä että me olemme täällä maassa,siekkarin valtakunnassa ja se tekee kaikkensa sotkien uskovaisten päät,nyt varsinkin,kun Jeesuksen tulo on ovella,mitä hyötyä siitä on tietää vaikka Venäjä hyökkääkin,pelastus on Jeesukselta
ja siihen turvaten ja lujasti!
Jos Näky olisi Ei uskoville,sekään ei ole Jumalan antamaa,siitä puuttuu Rakkaus,ja Jumala Rakkaudessaan vetää omakseen,eikä pelotellakseen ihmisiä,eli siekkari taas asialla! Jos olen väärässä,niin se nähdään sitten !Jukka Rokka on vain iihminen,eikä
senkummempi,kun me muutkaan,sitä jumala käyttää,milloin käyttää ! Ari

Äänestä
  • Jukka Rokka on sitäpaitti jo itte delannut....
    Eli silti vissiin lähes 80 vuotta, en tiedä, minkä ikäisenä se äijä keikahti, oli vissiin peloitellut ihmisiä vähän liikaa:-(

    Äänestä

  • Kaikki ehkä ei huomaa, mutta kyllä Suomessa ja ja suomalaisissa on näkynyt jo kääntyminen parempaan päin: Enää ei yritetä hankkia halpaa taloudellista menestystä niin paljon, ja uskonnollisiin asioihin suhtaudutaan positiivisemmin, vaikka tavallisesti niinhin suhatudutaan pelolla, ja kielletään sitä toimintaa siksi, kun ei haluta kuunnella mitään "käännyyssaarnaa", ja pakolla liittymistä johonkin Suomen "pikkulahkoista"...Ei sillä ole mitään merkitystä, mihin Suomen kristilliseen seurakuntaan kuuluu, vaan sillä, että on hengellisesti päässyt syntymään uudesti ylhäältä.... Käytänössä esim. Tampereen nuoten Wake Upissa (hellareissa) käy enemmän luterilaisia kuin helluntalaisia, tai niin olin luulevinani.....

    Äänestä

  • Aukino kirjoitti:

    Kaikki ehkä ei huomaa, mutta kyllä Suomessa ja ja suomalaisissa on näkynyt jo kääntyminen parempaan päin: Enää ei yritetä hankkia halpaa taloudellista menestystä niin paljon, ja uskonnollisiin asioihin suhtaudutaan positiivisemmin, vaikka tavallisesti niinhin suhatudutaan pelolla, ja kielletään sitä toimintaa siksi, kun ei haluta kuunnella mitään "käännyyssaarnaa", ja pakolla liittymistä johonkin Suomen "pikkulahkoista"...Ei sillä ole mitään merkitystä, mihin Suomen kristilliseen seurakuntaan kuuluu, vaan sillä, että on hengellisesti päässyt syntymään uudesti ylhäältä.... Käytänössä esim. Tampereen nuoten Wake Upissa (hellareissa) käy enemmän luterilaisia kuin helluntalaisia, tai niin olin luulevinani.....

    Se on kuitenkin "pelottava asetelma", että Viro eli Eesti on liittynyt juuri Natoon!
    Ei Suomen liittymisellä tai liittymättä jättämisellä ole sen jälkeen suurta merkitystä, koska Viron raja on satoja kilometrejä pitkä sekin Venäjään päin, ja sekin riittäisi ties mihin Naton operaatioon Venäjällä.... Venäjä ei erityisesti riemastunut Viron päätöksestä, mutta ei meidän päätöksellämme enää Viron liittymisen jälkeen ole suurtakaan sotilaallista merkitystä, paitsi Karjalan ja Pietarin kannalta tietysti....
    Todellisuudessa, jos Naton otamme Suomeen, se on paha suhtautuminen Venäjään, ja huono kiitos hyville suhteillemme Venäjään yli puolen vuosisadan ajalta, vaikka jouduimmekin sotakorvaukset kokonaan maksamaan....

    Äänestä

Tais mennä Jukalta jo rokat reisille.

:D

Äänestä
  • Mut nyt keitetään uuella reseptillä!

    :O)

    Äänestä

Voihan se sirppi ja vadra vielä tehdä uuden tulemuksen, mene ja tiedä. Jonkinlainen käymistila Venäjällä on. kansallislaulukin on valmiina,ei tarvitse kuin laittaa entiset sanat paikoilleen,melodiahan on käytössä

Äänestä

sitä venäjän kelkassa olisi, kuin eu ssa.

Äänestä

Huoh sentään,ja taas tämä "Venäjä valtaa Suomen"-fuula alkaa!

Voi voi sentään,keksikää nyt vaihteeksi välillä joitain muitakin uni-ja muita näkyjä.

Kuten vaikka uusin uni-ja muu näkypäivitys aiheesta "jättimäinen maanjäristys Suomeen."

Ja parit tsunamit siiihen lisäksi!

Äänestä

Jospa vain jokainen kääntyy pois pahoilta teiltään ja lopettaa pilkkaamisen ja ivaamisen, siinä on jokaiselle miettimisen paikka. Jumalahan on luvannut että hän ei salli sen tapahtua kun lopetatte pahat tekonne.

Äänestä

Ei Suomi ole eri asemassa, kuin Israel siinä, että se joutui aina itseään monilukuisempien, ja suuremman asevaltion kanssa tekemisiin aina, kun oli luisunut irti Jumalastaan. Jos Suomi luottaa Natoon, niin mitä apua siitä muka olisi, jos ydinpommit alkaisivat räiskyä SUOMEN kamaralla, tuhoten sekä Venäläisiä että meitä? Jos Suomi luottaa Euhun, jossa yksikään ei osaa Suomen kieltä, edes kyllä ja ei-sanoja, niin turhaan apuun luottavat...
Vaan niinkuin Jochanan Buchanan samoi, apu tulee yksin Herralta, häeneltä, jonka symbolikin on lipussamme.
Sinänsä tuo näky saattoi tulla sellaisista lähteistä, joissa oli vain maailman valtiaat sitä Rokalle näyttämässä, mutta henkin voivat toteuttaa uhkauksensa, jos Suomi ei kansakuntana hengellisesti herää auttomaan vähäosaisia, ja lopettaa uhittelun Venäjälle ja muille suurvalloille, joiden asioihin meillä ei ole osaa eikä arpaa....

Äänestä

Vain täydet pellet uskovat houreita.

Äänestä
  • Vanha sanonta:

    Hyvä on PARHAAN pahin vihollinen, on faktaa täällä.

    Täällä saivarellaan sairaalloisesti, sairaalloisesti - venäjän miehitysuhan pelossa, mutta moniko pelkää sitä,
    '
    että ellei ole uskoa Jeesukseen, on helvetti tarjolla!

    Mitä sitten...

    Äänestä

  • Itse veikkaisin, että Suomelle sovitaan Venäjän kabineteissa, jokin hyökkämättömyyssopimus, koska ei Venäjälle oli hyötyä Suomesta enää osavaltionaan, sehän on suorastaan LUOPUNUT kaikista ylimääräisistä osavaltioistaan, jotka ovat nykyään itsenäisiä.... Ei äiti-Venäjälle ole hyötyä oikukkaasta ja vihaisesta Suomi-Neidosta, jos se meiltä itsenäisyytemme riistäisi....
    Edellisessä sodassa, kaikki nuo tuollaiset sopimukset petettiin, Venäjänkin toimesta, mutta en usko, että enää on sellaiseen varaa.....
    Ei Suomelle ole hyötyä koko Karjalastaan, vaikkapa Naton avulla sellaisen voisi saadakin, mutta satoja tuhansia kuolleita sotilaita ja siviileitäkin, jos sellaisen sodan vielä joku sekopää aikoo sytyttää....

    Äänestä

Sitä paitsi KTS, kylhän säkin aina nostat esiin sitä norjalaisen naisen näkyä vuodelta 1968...

Täytyyhän munkin jotain! :D

Äänestä
  • Se norjalaisprofetia onkin ihan eri maata kuin nää turhislössin jargonit täällä. Siinä ei paukutella henxeleitä että me ollaan jottain ja nää ryssät, arapit sun muut somalit ei oo mittään.

    Siinä sanotaan, että kuten me kohtelemme muita (maahanmuuttajia), samoin he tulevat kohtelemaan meitä, kun olemme itse maahanmuuttajia. Timo Soini ensmäisenä jonossa lakki kourassa.

    Potut pottuina!

    HYVÄ!

    Äänestä

  • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

    Se norjalaisprofetia onkin ihan eri maata kuin nää turhislössin jargonit täällä. Siinä ei paukutella henxeleitä että me ollaan jottain ja nää ryssät, arapit sun muut somalit ei oo mittään.

    Siinä sanotaan, että kuten me kohtelemme muita (maahanmuuttajia), samoin he tulevat kohtelemaan meitä, kun olemme itse maahanmuuttajia. Timo Soini ensmäisenä jonossa lakki kourassa.

    Potut pottuina!

    HYVÄ!

    Älä hyvä ystävä sotke Soinia tähän rokkaan! Soinilla ei oo mitään tekemistä minkään turhislössin kanssa.

    Ei tainnu sen norjalaisnaisenkaan profetiassa olla kaikki kohallaan.

    Äänestä

Eli siis pelkkää huulenheittoa taas kerran? No,se ei ole mikään ihmekään kun eräästä tietystä lössistä on taas kysymys....

Äänestä

Näin Kipinä lehti 2.1997. Jukka Rokka: Vuosi 2000 ja Herran toinen tulemus, Jeesus sanoi profetiassa: " Minä tulen pikeimin kuin te luulettekaan". Monet ajattelevat vain, että tulee vuosi 2000 eikä mitään tapadu. Mutta minä uskallan sanoa, että kyllä tapahtuu, tapahtuu hyvin pian! Meillä on viellä muutamia tarpeellisia vuosia aikaa ennen vuotta 2000. Jeesus tulee ja Hän tulee tekemään yllätyksiä. Oletpa missä tahansa tai teetpä mitä tahansa, ole valmiudessa! Pieleen meni pahasti Rokan profetointi. Mitä sanoo Raamattu? Luuk.16:16. Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeituu sinne väkisin.

Äänestä
  • Kun kerran Herramme Jeesus kielsi "aikojen ja hetkien" utelemisenkin, saatikka että joku - jotkut ihmiset niitä "aikoja" pränttää - toisten eksyttämiseksi... niin kantakoot tottelemattomat häpeänsä, ja ylpeytensä saldon.

    "Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut. Vaan kun..... (mikä on siis ihmisen osuus?) Apt 1:7 v 1938 käänn

    "Ei kuulu teidän tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut..." ( Apt 1:7) v. 1992 käänn

    Jeesuksen ajan apostolit olivat aivan yhtä uteliaita ajoista, merkeistä, jne.
    Mutta Jeesus palautti heidät ruotuun.

    Isä, Kaikkivaltias on hallitsija. Hallinto on Hänen Majesteettinsa, valtansa asia.
    Ajat ja hetket ovat ovat Hänen valtapiirinsä asioita, eikä syntisen ja vajavaisen ihmisen asia ole niitä udella. Vaan?
    - Jeesus sanoi: "Kun Pyhä Henki tulee teihin... te saatte voiman... ja tulette olemaan (ennustelijoitako?) ei, vaan minun todistajiani." Ap 1:8.

    Ajan merkkien seuraaminen on toki Sanan mukaista. Mutta AIKOJEN ja hetkien ennusteleminen on vastoin Sanaa. Eivät edes apostolit siihen ryhtyneet:

    "Mutta aikakausista ja määrähetkistä ei teille veljet ole tarvis kirjoittaa."
    1 Tess 5:1.

    Aikojen, päivien, hetkien ja määaikojen ennustelu - sen lisäksi että se on vastoin Jeesuksen opetusta ( Apt 1:7) on sairasta ja vääristynyttä linjaa. Siinä useat koettavat kilpailla "kuka meistä on suurin ja parhain" ennustaja! Kyseessä on patologinen oman itsensä esille nostaminen: Katsokaa minua!
    Minä tiedän minuutilleen kaiken....

    Ja sitten? Taas ja taas väärä ennustus. Ihmisen päästä nostettu, väärien henkien avulla tuotu, valheprofetia.

    Ei ihme,. että Jumala on jo muinoin sanonut, että "käy näiden profeettojen kimppuun". He eksyttävät, aiheuttavat vain sotkua ja hedelmätöntä spekulaatiomyllyä. Sellainen ei tippaakaan edistä Jumalan asiaa.

    Jeremian kirjassa sanotaan: "Heistä ei ole mitään hyötyä tälle kansalle.".
    Ei ollut silloin, ei ole nytkään. Jer 23. luku.

    Säälittävää, kuinka monet on pa-ho-lainen saanut vangittua tällaiseen ennustelupuuhaan! Hyödyttömään saivarteluun, oman minän pönkitysyritykseen. Ei ihme, että eskatologisen puheensa ensimmäiseksi lauseeksi Herramme Jeesus sanoi: Katsokaa ettei kukaan teitä eksytä!

    Äänestä

Toinen Raamatun paikka, vesitetään toisella Raamatun paikalla.

Äänestä

Niin toimii eksyttäjä. Luulee viisaskin olevansa.

Äänestä

tuli nyt yhtäkkiä mieleen tämä Jukka Rokan näky ja keskustelu Suomi24:ssa päivän ajankohtaisia uutisia lukiessani.

Äänestä
  • Joo, ei kyllä pidä paikkaansa. JR saattoi uskoa ihan omiin uniinsa? Olen samaa mieltä "patologon" kanssa. Ei meidän tarvitse tietää aikamääriä ja ruumisarkkukohtaloita. Aik. näyt eivät ole pitäneet paikkaansa. Unien näkijöitä on jokainen, varsinkin peloissaan nähdään psykologisia ns." psyyken järjestelyunia".

    Kuuluisillakin uskovilla saattaa liika uskonnollisuus tuottaa sielullisia ja jopa sielunvihollisen tuottamia kauheita unia ja ilmestyksiä. Ne saattavat olla niin voimakkaita, että ihmisellä on taipumus alkaa uskoa niihin;- tämän täytyy olla Jumalasta! Muuta vaihtoehtoa ei nyt millään voi olla!
    En ole kyllä kuullut, että nämä tyypit edes minimaalisesti koettelisivat niitä.

    En usko, että normivenäläiset pitävät siitä, että leipä ja lämpö loppuu muutaman kymmenen kilometrin päästä Moskovasta. Eräs venäläinen everstikin puuttui jo Putin mielettömiin sotavoimien kalliiseen pullisteluun. Nälissään ja tympeyksissään ne sotilaatkin ovat jatkuvan väkivallan ja joukkojen valmiustilan suhteen.

    Mutta hulluhan tämä maailma on. Kun elämän edellytykset hiipuvat, mutta rynkylle riittää lippaita, niin onhan se kiusaus niitä ammuksia sitten päästellä ympäristöön.

    Paras ennustus on se, kun Herra nouti Lootin pois Sodomasta, jonka jälkeen satoi tulta ja tulikiveä. Näin on myös tapahtuva ihmisen Pojan päivinä. Eli kun sikarinmuotoiset lentävät taivaalla, niin loppu ainakin on lähellä. Paras loppu on väistämätön!

    Äänestä

NATO ei auta meitä, mutta se saa venäjän raivon valtaan.
Voimme sanoa, nyt päättäjät järki käteen, ei ärsytettä venäjää, Putinia .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jochanan Buchanan kirjoitti:

Kuten tiedämme, monet Jumalan palvelijat ja profeetat ovat vuosien varrella saaneet lukuisia näkyjä, unia ja varoituksen sanoja siitä, kuinka Venäjän karhu nousee ja tulee jälleen valtaamaan Suomen. Haluaisin nostaa yhden ylitse muiden: Jumalan mies Jukka Rokka sai vaikuttavan näyn Suomen itsenäisyyden lopusta kymmenisen vuotta sitten. Näystä voimme nähdä myös nykyisen tilanteen: EU yrittää riuhtasta Suomen mukaansa siinä kuitenkaan onnistumatta. Näky kuvaa hyvin myös nykyistä Nato-keskustelua ja sitä, kuinka monet turvautuvat Natoon ja luottavat, että sieltä tulee apu.

Tässä siis Jukka Rokan näky Venäjän valtauksesta ja Suomen itsenäisyyden lopusta:

" Aamulla 16.03.2001 näin järkyttävän näyn. Heräsin kuin joku olisi tönäissyt minua olkapäähän. Katsoin kelloa, se oli tasan 06.00. Vaimoni nukkui vielä sikeästi; minä sen sijaan tuijotin eteeni ilmestynyttä järkyttävää näkyä. Näky oli seuraava:

Metsäaukeamlalta työnnettiin esiin mustaan verhottua ruumisarkkua, jossa jalat tulijaan päin oli "ruumis", jonka rinnassa luki: Finland! Arkun päälle laskeutui Suomen siniristi-lippu. Arkun takaosaan ilmestyi Sirppi ja Vasara -tunnus, joka muutti Suomen lipun värit niin, että sininen risti muuttui mustaksi ja lipun valkoiset värit veripunaisiksi, sillä punainen kangas laskettiin arkun päälle.

Kun sitä kauhuissani tuijotin, sen läheisyyteen - arkun oikealle puolelle - ilmestyi puolitankoon lasketut kolme kansallislippua: Ruotsi, Norja ja Tanska. Samassa näin arkun vasemmalle puolelle ilmestyvän Viron, Latvian ja Liettuan surun täyteiset liput. Kaikki nämä liput olivat kuin ukkosmyskystä nousseet, tankojensa puoliväliin lasketut suruliput. Tangot lippuineen taipuivat kohti arkkua, kuin kunniaa tehden...

Katselin kauhistuneena edessäni olevaa näkyä. Sitten yht'äkkiä arkun pääpuolelle ilmestyi kaksi suurta kirjainta: EU. Kirjaimissa oleva näkymätön voima yritti riuhtaista arkussa olevan Suomi-neidon mukaansa, mutta ei voinut, sillä sirppi ja vasara iskivät niihin murskaavan kuolettavalla voimalla..., EU katosi näyttämöltä. Kuului vain tuskaista huokaava, masentunut ääni, joka englanniksi huusi:

"Hopeless! - Woe unto You, Finland...! We cannot help You! But maybe NATO can..." (Toivotonta ! - Voi sinua, Suomi...! Me emme voi auttaa sinua ! Mutta - ehkä NATO voi ...")

Samassa venäläiset sotilaat ympäröivät "Suomi-neidon" arkun, käänsivät sen kohti itää ja lähtivät menemään rumpujensa pauhatessa - se oli kuin mahtavaa tuliaseitten jylinää... Samankaltainen aseiden jylinä kuului kaikilta imansuunnilta...!

- Voi Herra, mitä tämä näky tarkoittaa?...tuskailin vapisevin äänin. Tähän hätääni Herra sanoi:

"Varoita kansaasi, sillä apu ei tule sieltä, mistä kansasi uskoo sen tulevan. Ellei Suomen kansa tee totista parannusta, se joutuu jälleen kokemaan kuoleman kauhut. Apua ei tule Idästä eikä Lännestä, vaan yksin Minulta, sanoo Herra. Kääntykää kansana Minun puoleeni... Minä vapautan teidät tästä nyt uhkaavasta vaarasta...! Tehkää parannus synneistänne. Minä annan anteeksi, Minä pelastan, Minä parannan haavat, Minä täytän kansani Pyhän Hengen voimalla ja kirkkaudella.

Katso, minä tulen pian - pikemmin kuin luulettekaan - sanoo Herra"

Vaimoni heräsi ja kysyi: "Jukka, mikä sinua vaivaa...?

Katsoin kelloa. Se oli tasan 07.00; näky kaikkine kauhuineen oli kestänyt tasan tunnin. Kerroin näyn myös vaimolleni, jota hän suuresti kauhisteli. Sitten nousimme ylös vuoteesta Herraa kiitellen...

Lahdessa maaliskuun 16. päivä 2001.

Jukka Rokka "

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu