Keskustan kuntauudistusmalli parempi

Keisarillisen Suomen poliittisen kovakalloisuuden oloissa Keskustan maakunnallinen malli kuntauudistukseksi on jäänyt lähes huomiotta. Oikeastaan idea on yritetty suorastaan vaieta kuoliaaksi tai jopa levittää siitä peräti harhaanjohtavaa tietoa. Kuitenkin idea on paljon parempi kuin hallituksen aikomukset. Maakuntamallia pitäisi vain kehitellä eteenpäin.

Hallituksen pyrkimys niin sanotussa kuntauudistuksessa on silkka brutaali kuntien yhteen kasaaminen yhtään ajattelematta sitä, onko toimenpiteessä mitään järkeä. Hallituksen ratkaisu on tyypillinen hätäratkaisu eli pyrkimys mennä siitä yli missä aita on matalin. Taloudellinen tila, joka on luotu löperöllä rahankäytöllä, on pakottanut etsimään pikaisia säästökohteita, ja poliittisen vallanvaihdon tapahduttua säästöt haetaan luonnollisesti vaaleissa hävinneiden tontilta. Tämähän on ikivanha sosiaalinen lainalaisuus: heikompi ryöstetään aina.

Keskustan esitys maakunnallisesta organisaatiosta säilyttäisi paitsi kunnat myös valtakunnan luonnolliset ja perinteiset yhteistyöalueet eli läänit. Tämä järjestely tarjoaisi mielivaltaisia liitoksia paremmat lähtökohdat yhteistyölle ja taloudellisen kasvun aikaansaamiselle. Sen lisäksi läänit tarjoaisivat kuntaliitoksia paremman kasvualustan myös tuleville metropoleille.

Nythän pääkaupunkiseutu yritetään luistattaa niin sanotusta kuntauudistuksesta omaksi erilliseksi herrasväen organisaatioksi eli metropoliksi. Se merkitsisi eräänlaista hienosto -Suomea, jossa mitä ilmeisimmin syötäisiin sushia ja naposteltaisiin tikuilla riisiä kiinalaiseen tapaan ja rakenneltaisiin tekopyhästi guggenheimeja, vaikka varsinaisesta taiteesta ei ymmärrettäisi enempää kuin lehmä aidanseipäästä. Luultavasti myös ranskan kieltä alettaisiin vaatia vaihtoehdoksi pakkoruotsille ja pop -yliopistossa alettaisiin kouluttaa tohtoritason tanssimestareita ja tapakouluttajia, koska nykyaikaistettu yliopistohan aina tuottaa sitä mistä eniten maksetaan.

Eihän tällaista metropolia voi mitenkään järjellä perustella. Monopoli ei koskaan ohjaa resursseja järkevästi. Sen sijaan jos meille luotaisiin kilpailevia metropoleja, se edesauttaisi taloudellisen toimeliaisuuden kehittymistä ja estäisi kaikenlaisen pömpöösin huuhaan syntymisen, mikä vaara on suorastaan ilmeinen, jos pääkaupunkiseutu päästetään luikahtamaan pois niin sanotusta kuntauudistuksesta.

On myös käsittämätöntä miksi armeijan uudistus jätettiin armeijalle itselleen, mutta kuntauudistus pitäisi tehdä jonkin keisarillisen idean mukaisesti. Mutta ilmeisesti hallitus on peljästynyt ja ajatellut, että armeija tipauttaa pommin niskaan, jos sitä ryhdytään neuvomaan sen omissa asioissa. Ilmeisesti kuntapäättäjät ovat sitten sen verran lullukkaväkeä, että niitä pitää komentaa, jotta ne säikäyksissään ryhtyisivät peräti tottelemaan.

Mutta hallitus, se on sitten taas nöyrää poikaa EU:ssa. Se lahjoittaa jopa tuhkat Suomi -uunin pesästä. Ja sitä varmemmin, kun muudan EU -parooni kävi taas ohjeistamassa suomalaisia EU -populismin vaaroista. Niin että on tässä kestämistä. Hallitus hengittää kuntien niskaan, kunta kansalaisten niskaan, Venäjä ja EU Suomen niskaan. Näyttää siltä, että ainakin nokkimisjärjestys toimii. Ainakin jossakin määrin. Jääkin nähtäväksi mikä taho viimekädessä nokkii ja ketä.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Älä nyt seota terminologisesti niitä pahamaineisia läänejä maakuntahallintoon. Lääneillä ei ollut mitään tekemistä demokratian ja luonnollisen yhteistyön kanssa. Läänit olivat kuninkaiden ja keisareiden aikoinaan perustamia valtionhallinnon nyrkkejä, jotka valvoivat ja kurittivat paikallishallintoa ja sen virkamiehiä.

Esimerkkinä vaikkapa tarkastajat, joita lääninhallinto lähetti kouluihin valvomaan, että opetus on standardien mukaista. Tarkastajat istuivat oppitunneillakin. Opettajat olivat hermona päiväkausia ennen tarkastajan tuloa ja käskivät oppilaiden lukea läksynsä tavallista paremmin ja jotkut ehkä valmistivatkin tarkastajan mahdollisiin kysymyksiin.

Kunnilla ei ollut minkäänlaista edustusta lääninhallinnossa pois lukien ehkä jotkut "taidetoimikunnat".

Lääninjako ei sitä paitsi ollut koko maassa luontevakaan ajatellen yhteistyön edellytyksiä, mikäli sitä olisi paikallishallinnon kanssa, koska varsinkin vanhoihin lääneihin kuului useita maakuntia, joiden asukkailla, luottamus- ja virkamiehillä ei ollut keskinäistä kosketusta toisiinsa.

Sen sijaan maakuntien paikallishallinto ja asukkaat ovat päivittäisissä kosketuksissa toisiinsa niin hallinnollisesti kuin yhdistystoiminnassakin, työskentelevät yhteisillä työpaikoilla ja tuntevat keskenään yhteenkuuluvuutta ja kotiseuturakkautta.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ei tässä mitään olla sekoitettu. Ainoa jäljellä oleva pahamaineisuus näyttääkin olevan hallitus itse. Siinä sitä on aitoa tsaarimeininkiä, suorastaan keisarillisuutta.

    Kyllä läänit ovat luontevin lähtökohta yhdeksi julkisten tehtävien organisoinnin tasoksi. Julkiset tehtäväthän ovat niitä tehtäviä, joita ei pidä antaa yksityisen sektorin päsmäröitäviksi, vaan jotka julkinen valta voi tuottaa kaikille tasapuolisesti eikä vain niille, joilla on rahaa maksaa.

    Mikä estää nyt pääkaupunkiseudulle kaavailtavan metropolimallin ulottamista myös läänitasolle? Miksi Etelä-Suomi saisi luistaa uudistuksesta ja perustaa ihan ikioman "himmelin"? Eihän tämmöinen livohkaan lähtö ole mitenkään perusteltavissa.

    Armeija lienee esimerkki siitä, miten julkinen palvelu voidaan hoitaa valtakunnan tasolla. Samoin lienee poliisi. Ei ainakaan muistu mieleen, että meillä olisi jossakin päin Suomea oma kunnallinen poliisi tai oma kunnallinen armeija. Yhtä hyvin esimerkiksi terveyden ja sairaanhoito voitaisiin hoitaa samalla tavalla. Tässä tapauksessa kuntauudistus voitaisiin jopa jättää sikseen.

    Mutta yhteiskunnan kehitystä ajatellen ja juuri metropoliajattelun monipuolistamiseksi kannattanee maakuntamallia pohtia enemmän ja pitemmälle kuin mitä on tehty.

    Äänestä

  • old_profile_51493 kirjoitti:

    OK, jos lähdetään siitä, että valtio ottaa terveydenhuollon hoitaakseen. Kepun maakuntamallin lähtökohtana on kuitenkin, että sen järjestävät edelleen alueet itse sillä erolla, että perussairaanhoidon hallinto yhdistettäisiin sairaanhoitopiirien hallintoon. Sairaanhoitopiirithän ovat maakuntien kokoisia.

    Puolustusvoimat ja poliisi ovat aina kuuluneet valtionhallintoon. Armeijalla oli aikoinaan lääninhallinnosta erilliset paikallisyksiköt eli maakunnalliset sotilaspiirit ja niiden yläpuolella sotilasläänit, mutta sotilaspiireistä luovuttiin jo parikymmentä vuotta sitten ja sotilasläänejäkin on yhdistetty. Uudistus oli verrattain merkityksetön yksityisen kansalaisen kannalta. Poliisille taisi lääninhallinnosta luopumisen jälkeen jäädä kutakuinkin vastaavan kokoinen itsenäinen alueorganisaatiojärjestelmä.

    Äänestä

Eli aina kun keskusta pääsi tai oli vallassa, keskusta ryösti kaupunkilaisilta ja veronmaksajilta, tai haki säästöt sieltä? Silloinhan nykyinen tilanne on oikeudenmukainen ja jatkumoa keskustan aloittamalle ryöstöretkille.

Äänestä
  • Aloittaja

    Niin että nytkö sitten olisi oikeudenmukaista ryöstää keskustalaisia alueita? Panna ryöstö kiertämään? Onkohan tämä kuinka viisasta?

    Äänestä

"Taloudellinen tila, joka on luotu löperöllä rahankäytöllä, on pakottanut etsimään pikaisia säästökohteita, ja poliittisen vallanvaihdon tapahduttua säästöt haetaan luonnollisesti vaaleissa hävinneiden tontilta. "

On luotu kenen edellisen vaalikauden löperöllä rahankäytöllä? Koska eihän tuo hetkessä muodostu tuo tilanne? Siis on luotu vaaleissa hävinneiden löperöllä rahankäytöllä joka löperö rahankäyttö on jakanut rahaa löperösti maakuntiin? Hävinneiden tontille? Tätähän ilmeisesti tarkoitit?

Äänestä
  • Aloittaja

    Ei, kyllä tämä hallitus on pistänyt rahaa menemään suorastaan käsittämättömästi. Nyt sitten on vähintäänkin hätä kädessä, mistä löydetään säästöt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_51493 kirjoitti:

Keisarillisen Suomen poliittisen kovakalloisuuden oloissa Keskustan maakunnallinen malli kuntauudistukseksi on jäänyt lähes huomiotta. Oikeastaan idea on yritetty suorastaan vaieta kuoliaaksi tai jopa levittää siitä peräti harhaanjohtavaa tietoa. Kuitenkin idea on paljon parempi kuin hallituksen aikomukset. Maakuntamallia pitäisi vain kehitellä eteenpäin.

Hallituksen pyrkimys niin sanotussa kuntauudistuksessa on silkka brutaali kuntien yhteen kasaaminen yhtään ajattelematta sitä, onko toimenpiteessä mitään järkeä. Hallituksen ratkaisu on tyypillinen hätäratkaisu eli pyrkimys mennä siitä yli missä aita on matalin. Taloudellinen tila, joka on luotu löperöllä rahankäytöllä, on pakottanut etsimään pikaisia säästökohteita, ja poliittisen vallanvaihdon tapahduttua säästöt haetaan luonnollisesti vaaleissa hävinneiden tontilta. Tämähän on ikivanha sosiaalinen lainalaisuus: heikompi ryöstetään aina.

Keskustan esitys maakunnallisesta organisaatiosta säilyttäisi paitsi kunnat myös valtakunnan luonnolliset ja perinteiset yhteistyöalueet eli läänit. Tämä järjestely tarjoaisi mielivaltaisia liitoksia paremmat lähtökohdat yhteistyölle ja taloudellisen kasvun aikaansaamiselle. Sen lisäksi läänit tarjoaisivat kuntaliitoksia paremman kasvualustan myös tuleville metropoleille.

Nythän pääkaupunkiseutu yritetään luistattaa niin sanotusta kuntauudistuksesta omaksi erilliseksi herrasväen organisaatioksi eli metropoliksi. Se merkitsisi eräänlaista hienosto -Suomea, jossa mitä ilmeisimmin syötäisiin sushia ja naposteltaisiin tikuilla riisiä kiinalaiseen tapaan ja rakenneltaisiin tekopyhästi guggenheimeja, vaikka varsinaisesta taiteesta ei ymmärrettäisi enempää kuin lehmä aidanseipäästä. Luultavasti myös ranskan kieltä alettaisiin vaatia vaihtoehdoksi pakkoruotsille ja pop -yliopistossa alettaisiin kouluttaa tohtoritason tanssimestareita ja tapakouluttajia, koska nykyaikaistettu yliopistohan aina tuottaa sitä mistä eniten maksetaan.

Eihän tällaista metropolia voi mitenkään järjellä perustella. Monopoli ei koskaan ohjaa resursseja järkevästi. Sen sijaan jos meille luotaisiin kilpailevia metropoleja, se edesauttaisi taloudellisen toimeliaisuuden kehittymistä ja estäisi kaikenlaisen pömpöösin huuhaan syntymisen, mikä vaara on suorastaan ilmeinen, jos pääkaupunkiseutu päästetään luikahtamaan pois niin sanotusta kuntauudistuksesta.

On myös käsittämätöntä miksi armeijan uudistus jätettiin armeijalle itselleen, mutta kuntauudistus pitäisi tehdä jonkin keisarillisen idean mukaisesti. Mutta ilmeisesti hallitus on peljästynyt ja ajatellut, että armeija tipauttaa pommin niskaan, jos sitä ryhdytään neuvomaan sen omissa asioissa. Ilmeisesti kuntapäättäjät ovat sitten sen verran lullukkaväkeä, että niitä pitää komentaa, jotta ne säikäyksissään ryhtyisivät peräti tottelemaan.

Mutta hallitus, se on sitten taas nöyrää poikaa EU:ssa. Se lahjoittaa jopa tuhkat Suomi -uunin pesästä. Ja sitä varmemmin, kun muudan EU -parooni kävi taas ohjeistamassa suomalaisia EU -populismin vaaroista. Niin että on tässä kestämistä. Hallitus hengittää kuntien niskaan, kunta kansalaisten niskaan, Venäjä ja EU Suomen niskaan. Näyttää siltä, että ainakin nokkimisjärjestys toimii. Ainakin jossakin määrin. Jääkin nähtäväksi mikä taho viimekädessä nokkii ja ketä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu