Persut ovat nousseet Helsingissä vihreiden kantaan energisen ja väsymättömän Juha Väätäisen johdolla. Miten hänet palkittiin? Potkuilla.
Uusi Helsingin piirin puheenjohtaja on täysin tuntematon - ilmeisesti hämärissä kabineteissa viihtyvä poliittinen juonittelija joka onnistui puheenjohtajan ollessa ulkomailla, kampeamaan hänet pois tehtävästään jollain likaisella juonella.
Juha Väätäinen on suoraluontoinen ja rehellinen kansanmies. Hän on myös rohkea - ehkä Suomen kylmäpäisin ja rohkein persu, sillä vain on uskaltanut kertoa Timo Soinille totuuden:
HÄN ON LIHAVA!
Persujen nousu Helsingissä jää tyhjän päälle jos suosittu Väätäinen ei palaa luonnolliselle paikalleen piirin johtoon. Kähmijät eivät kuitenkaan saa pidettyä piiriä hyppysissään vaan edessä on hajominen ja suuri sekasorto.
Jos Soini ei tätä tajua ja asettuu kähmijöiden puolelle (jos he jäävät valtaan näin on tapahtunut vaikka sitä ei kerrota), hän on lihavuuden lisäksi hullu. Soini saa syyttä vain itseään Helsingin piirin hajomaisesta.
Uusi Helsingin piirin puheenjohtaja on täysin tuntematon - ilmeisesti hämärissä kabineteissa viihtyvä poliittinen juonittelija joka onnistui puheenjohtajan ollessa ulkomailla, kampeamaan hänet pois tehtävästään jollain likaisella juonella.
Juha Väätäinen on suoraluontoinen ja rehellinen kansanmies. Hän on myös rohkea - ehkä Suomen kylmäpäisin ja rohkein persu, sillä vain on uskaltanut kertoa Timo Soinille totuuden:
HÄN ON LIHAVA!
Persujen nousu Helsingissä jää tyhjän päälle jos suosittu Väätäinen ei palaa luonnolliselle paikalleen piirin johtoon. Kähmijät eivät kuitenkaan saa pidettyä piiriä hyppysissään vaan edessä on hajominen ja suuri sekasorto.
Jos Soini ei tätä tajua ja asettuu kähmijöiden puolelle (jos he jäävät valtaan näin on tapahtunut vaikka sitä ei kerrota), hän on lihavuuden lisäksi hullu. Soini saa syyttä vain itseään Helsingin piirin hajomaisesta.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Väätäinen oikeassa
Jokainen meistä on enemmän tai vähemmän rappiolla kunkokonaisuutta katsotaan.
Jossakin vain on raja. Sen rajan on Väätäinen tarkkasilmäisenä hyvin nähnyt Soinin kohdalla. Kunto on pj:lla todellakin sellainen, ettei se voi olla vaikuttamatta yhteisten asioiden hoitamiseen, merkittävästi.
JUMALAUT Väätäinen on ÄIJÄ!!! Varmaan TOTA ennen Soinikin LUULI että son LAIHA! Suomeen pitäskin perustaa joka lääniin uus virka "Lihavienbongaaja" jonka AINOO tehtävä ois lihavan ihmisen nähdessään mennä KERTOMAAN sille et se on lihava!!! Täl ois varmaan kansanterveydelle LÄHTEMÄTTÖMÄT vaikutukset! ... Ei kylläkään tohon lihavuuteen, mut ois se pirun kiva kattella ku kylillä kuleskelis virkapuvussaan hampaattomia heppuja silmät mustana! :P :D
..on jokaisessa terveyskeskuksessa. LÄÄKÄRI! Jokaisen lääkärin velvollisuutena on kertoa vastaanotolle tulevalle ylilihavalle ihmiselle hänen lihavuutensa aiheuttamista terveysongelmista. Monet sairaudet jäisivät tulematta jos kansalaiset huolehtisivat siitä että eivät liho.
Kuinka paljon lihavuus kansantaloudelle maksaa? Varmasti 100 tai 100o kertaa enemmän kuin Suomeen otetuista pakolaisista aiheutuvat kustannukset ovat. Niistä persujen hirmuisen ylilihava puheenjohtaja jaksaa jauhaa vaikka oma piittamattomuudesta johtuva lihavuus maksaa kansantaloudelle moninvrroin enemmän.
Kuinka Soini kehtaa esiintyä noin lihavana - hänen jonka pitäisi näyttää esimerkkiä?
Tuo "Lihavienbongaaja" olis varmaan persuille sopiva duuni siihen voisivat jopa pystyä, ei muuta kuin vaaka ja metrimitta mukaan ja kylänkalja kuppilaan.
voitaisiin liittää mukaan jotta pitkäkalloisten rantaruotsalaisten geenit voitaisiin karsia pois suomalaisugrilaisesta geenimaljasta.
Tostakohan kokoomus seuraavaks sitten meinaa leikata? Joka työmaan ovelle sapelit molemmille puolille mist mahtuu vaa tietyn kapee ihminen sisää ja liikalihavist jää sit siivu valtiolle?
Tostakohan kokoomus seuraavaks sitten meinaa leikata? Joka työmaan ovelle sapelit molemmille puolille mist mahtuu vaa tietyn kapee ihminen sisää ja liikalihavist jää sit siivu valtiolle?
Ka toisaalt pakolaiset ja lihavat ei kyllä o kovinkaa yks-yhteen vertailukelposia, ku lihavia kylläkin on 100 (tai 1000? Ehkä jopa 10 000?) kertainen määrä pakolaisiin verrattuna.
PS: geenejä ei ole KOSKAAN mitattu kallomittarilla!
,,johtuu ruotsalaisgeeineistä. Se on helppo todeta mittanauhalla kenellä on voittopuolisesti ruotsalaisgeenejä - munat pois.
Itäbaltti eli suomalaisugrilainen on mongoolitaustainen rotu ja erittäin lyhytkalloinen. Pieni poikkeama voidaan sallia mutta rantaruotsalainen "hevoskallo" ei kuulu suomalaisugrilasen geenipooliin - munat pois sellaisen omistajilta jos eivät suostu lähtemään isiensä maille.
Tämä on oleva käytäntö joka mahdollistaa Kalevan Kansan uuden nousun. Se on perusuomalaisen politiikan ydin.
Diabeteksen hoitoon menee ainakin kaksi miljardia euroa vuodessa, "tiktaattori" ei voi puhua tästä vieraannuttamatta kannattajiaan.
Ja kuten tästä viestistä huomaa alkoholismi ja mielisairaudet ovat toinen rasite kansantaloudelle.
Mitä hyötyä on 7:stä lisäpaikasta Helsingin valtuustoon kun ryhmä on valmiiksi paskana? Jos Soini olisi alusta lähtien pysäyttänyt ryhmän hajottamisen ja tukenut Väätäistä, olisi tilanne jo rauhoittunut eikä siitä olisi ikinä kuultukaan.
Paha moka Soinilta - erittäin paha!
esimerkiksi näin:
Rauramon käräytys...
Pitäjänmäen persuaktiivi ja Rauramo istuksivat usein samassa ulkomaalaistaustaisessa ravintolassa.Miksi siis persuaktiivi otti asiakseen kyrväyttää Rauramon ratista?
Kommodorin vaalikampanjan outo sabotointi????
Eduskuntavaalikampanjaan omaa vaalihuoneistoa Suomenruotsalaistaholta vuokrannut Kanerva menetti vaalihuoneistonsa ja koko vaalikampanja joutui epäilyttävään valoon esiinnyttyään mediassa Halla-ahon vankkumattoman tukijan kanssa.Vuokrasopimuksen hyllytykseen johtava vinkki taisi tulla Hesan persujengin sisäpiiristä?????
Hesarin toimittajan heitto syksyiseen kaatosateeseen:
Helsingin piirin syyskokoukseen paikalle kutsuttu Helsingin sanomain toimittaja Jaakko Hautamäki heitettiin kylmästi ulos sateeseen.
Saman kohtalon koki myös uunituore puoluesihteeri Sandvik ja suuri joukko lopetettujen yhdistysten aktiiveja.
Juha Väätäisen kohtalo ei siis ole ainutkertainen,mutta niin pitkään kun Soinin taholta tuettu mätäpäis-huuhelointi jatkuu Helsingin piirin poliittinen vaikutusvalta on minimalistista luokkaa.
tarinaa voisi jatkaa ja faktat voinette tarkistaa esim.Sormolta...
Tässä persujen Helsinkiläisiä ehdokkaita. Vakuuttaako?
http://per-looks.tumblr.com/
Soini on vuosien ajan palkinnut uskollisimmat työntekijänsä selkäpuukon iskulla. Tämä on mahdollista vain siksi, että persut ovat 100% Soinin puolue. Jokainen rivipersu tietää, että persuSS puolue hajoaa pikavauhtia kuin krapulap..ka tuuleen, jos Soini ei ole pitämässä kirjavaa porukkaansa rautaisessa diktaattorin otteessaan.
Tässä se Hesarin juttu, johon täällä on muutamassa avauksessa viitattu.
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Helsingin+valtuustossa+luvassa+kunnon+keikaus/a1349491127978
Kumpas tässä nyt oli kysymyksessä. Alistettu Väätäinen vai liian lihava Soini?