Musliminuorilla rahapeliongelmia.

Maahanmuuttajat sortuvat Suomessa helposti peliriippuvaisuuteen, joka usein johtaa edelleen pikavippikierteeseen. Erityisesti islamilaisesta kulttuuritaustasta tuleville tämä on ongelma, sillä heidän lähtömaassaan ei uskonnon mukaisesti ole ollut tarjolla peliautomaatteja ja rahasta pelaaminen on ollut kiellettyä. Rahapeleihin sortuminen aiheuttaa heille valtavaa syyllisyyttä.
->

MaPe - maahanmuuttajanuoret ja pelaaminen

Projektikoordinaattori Anita Lähde kertoo, että maahanmuuttajat saattavat ajautua ongelmapelaamiseen mm. yksinäisyyden kokemisen vuoksi. Pelipaikoissa voi tavata toisia maahanmuuttajia ja näin tarjoutuu mahdollisuus edes jonkinlaisiin sosiaalisiin kontakteihin. Nuorten kohdalla ongelmana saattaa olla, että heidän pelaamisensa karkaa käsistä ilman, että vanhemmat pystyvät sitä näkemään tai siihen tarttumaan. Vanhemmat saattavat olla lukutaidottomia ja tietämättömiä lapsensa pelaamisesta puhumattakaan taidosta hakea tukea tilanteeseen. Häpeä ja sen seurauksena valehtelu ja kaksoiselämän eläminen voivat viedä ongelmapelaajalta edellytykset opiskelulta ja työelämään sijoittumiselta.

Monikulttuurisuus on MaPe –projektin lähtökohta. Projektissa on edelleen kehitetty Ruotsissa käytettyä peliriippuvaisten kuntoutusmallia. Projekti tarjoaa maahanmuuttajanuorille ja kantasuomalaisille sekä heidän läheisilleen avokuntoutusta sekä yksilöllisesti että ryhmämuotoisesti. Alkuvaiheen kovin haaste oli saada kontakteja maahanmuuttaja-pelaajiin. Laajan ja monikielisen – tällä hetkellä projektin palveluista tietoa on tarjolla 17 kielellä – tiedotuksen ja verkostoitumisen kautta ihmisiä on löytynyt ja projekti on osoittautunut erittäin tarpeelliseksi. Liiallisen pelaamisen tuomat inhimilliset kärsimykset maahanmuuttajille sekä monikulttuurisille perheille vaikeaan elämäntilanteeseen ovat joskus ylitsepääsemättömiä.
http://www.kansalaisareena.fi/areena208.php?sivu=0208/Mape

RAY on tukenut Maahanmuuttajanuorten pelaaminen hallintaan -projektia kolmena vuonna yhteensä 550 000 eurolla. Peliklinikalla tehtävää monikulttuuristen palvelujen juurruttamista RAY tukee tänä vuonna 50 000 eurolla.
http://hommaforum.org/index.php?topic=44475.0
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

... kiinnostaa kiviäkin :/

Äänestä
  • näkyy kiinnostavan?

    Äänestä

Ihan hyvä juttu, että saadaan osa disco-rahoista takaisin, ihan päättömän hieno ikiliikkuja.

Valtio ylläpitää verorahoillamme toimettomia mamuja, jotka ajankulukseen syytävät saamansa moninaiset avustukset RAY:n pelikoneisiin, ja RAY:n taas jakaa saamansa voiton mamujen moninaisten yhdistysten tukemiseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rahaa palaa kirjoitti:

Maahanmuuttajat sortuvat Suomessa helposti peliriippuvaisuuteen, joka usein johtaa edelleen pikavippikierteeseen. Erityisesti islamilaisesta kulttuuritaustasta tuleville tämä on ongelma, sillä heidän lähtömaassaan ei uskonnon mukaisesti ole ollut tarjolla peliautomaatteja ja rahasta pelaaminen on ollut kiellettyä. Rahapeleihin sortuminen aiheuttaa heille valtavaa syyllisyyttä.
->

MaPe - maahanmuuttajanuoret ja pelaaminen

Projektikoordinaattori Anita Lähde kertoo, että maahanmuuttajat saattavat ajautua ongelmapelaamiseen mm. yksinäisyyden kokemisen vuoksi. Pelipaikoissa voi tavata toisia maahanmuuttajia ja näin tarjoutuu mahdollisuus edes jonkinlaisiin sosiaalisiin kontakteihin. Nuorten kohdalla ongelmana saattaa olla, että heidän pelaamisensa karkaa käsistä ilman, että vanhemmat pystyvät sitä näkemään tai siihen tarttumaan. Vanhemmat saattavat olla lukutaidottomia ja tietämättömiä lapsensa pelaamisesta puhumattakaan taidosta hakea tukea tilanteeseen. Häpeä ja sen seurauksena valehtelu ja kaksoiselämän eläminen voivat viedä ongelmapelaajalta edellytykset opiskelulta ja työelämään sijoittumiselta.

Monikulttuurisuus on MaPe –projektin lähtökohta. Projektissa on edelleen kehitetty Ruotsissa käytettyä peliriippuvaisten kuntoutusmallia. Projekti tarjoaa maahanmuuttajanuorille ja kantasuomalaisille sekä heidän läheisilleen avokuntoutusta sekä yksilöllisesti että ryhmämuotoisesti. Alkuvaiheen kovin haaste oli saada kontakteja maahanmuuttaja-pelaajiin. Laajan ja monikielisen – tällä hetkellä projektin palveluista tietoa on tarjolla 17 kielellä – tiedotuksen ja verkostoitumisen kautta ihmisiä on löytynyt ja projekti on osoittautunut erittäin tarpeelliseksi. Liiallisen pelaamisen tuomat inhimilliset kärsimykset maahanmuuttajille sekä monikulttuurisille perheille vaikeaan elämäntilanteeseen ovat joskus ylitsepääsemättömiä.
http://www.kansalaisareena.fi/areena208.php?sivu=0208/Mape

RAY on tukenut Maahanmuuttajanuorten pelaaminen hallintaan -projektia kolmena vuonna yhteensä 550 000 eurolla. Peliklinikalla tehtävää monikulttuuristen palvelujen juurruttamista RAY tukee tänä vuonna 50 000 eurolla.
http://hommaforum.org/index.php?topic=44475.0

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu