Olen 21 vuotias nainen ja noin kuukauden ollut yhdessä nykyisen mieheni kanssa. Olemme harrastaneet kuukauden aikana seksiä hyvin usein ja lähes aina ilman kumia, kaikki sujui hyvin. Kuitenkin minulle tuli alapään ajelun takia karvatupen tulehdus ja harrastimme siitä huolimatta seksiä. Siitäpä sitten alkoi alamäki eli kuukautiset alkoivat ja samalla tämä karvatupen tulehdus muuttui selväoireiseksi herpeeksi. En ole käynyt testeissä, mutta nettiä selailemalla olen lähes 99,89% varma ettei kyseessä voi olla mikään muu tauti. Lisäksi keskustelimme aiheesta mieheni kanssa ja hänellä myös esiintyi kutinaa sekä punaisia jälkiä alapäässä. Kumpikaan meistä ei ole tietoinen herpesviruksen kantaja, joten virus on voinut olla oikeastaan kummalla tahansa meistä..
Kuitenkin itse sain niin kipeät oireet, että tästä lähtien varmasti opimme käyttämään kumia vaikka suurin vahinko on jo tapahtunut..
Kuitenkin itse sain niin kipeät oireet, että tästä lähtien varmasti opimme käyttämään kumia vaikka suurin vahinko on jo tapahtunut..
Vastaukset 26
Vanhimmat
Luulen että sinä sait taudin häneltä, koska karvojen ajelu (tulehdukset) lisää tartuntariskiä ja oireet alkoivat sinulla täsmäävään aikaan. Toivon mukaan pojankloppisi ei tiennyt kantavansa tautia.
Miksi syyn pitää aina olla miehessä?
Ihan yhtä hyvin herpes on voinut olla sinulla ja olet tartuttanut myös miehesi.
Karvatupentulehdus on voinut heikentää sinun immuniteettia ja piilevänä ollut herpes on tullut pintaan.
Älkää aina syyttäkö miehiä!!!!!
Niin minäkin veikkaan, koska tämä oli tosiaan ensimmäinen kerta kun sain näin voimakkaat oireet (siis nyt alkaa jo parantua, mutta aluksi teki kipeää kaikinpäin oleminen, tällä hetkellä vaivaa lähinnä helvetillinen kirvely virtsatessa) ja olen ennekin harrastanut suojaamatonta seksiä (joo olen leikkinyt tulella ja tässäpä sitten taas nähdään tulos), joten aika varmasti se olisi tarttunut johonkin aiemmista kumppaneistani jos olisin viruksen kantaja. Eipä ainakaan myöntänyt kantavansa, mutta toisaalta minulle se on tässä vaiheessa ihan sama. Olemme molemmat nyt kantajia, joten eipä tuolla merkitystä niin kauan kuin yhdessä olemme. Onneksi kyseessä on harvinaisen vakaa parisuhde eikä tarvitse ainakaan hetkeen miettiä avautumista uusille seksikumppaneille tästä taudista..
Halusin vaan hieman selvittää ajatuksiani kirjoittamalla tänne. Tuntuu helpommalta, kun ei tarvitse olla yksin asian kanssa ja taudin yleisyyskin lohduttaa, etten tunne itseäni aivan tyhmäksi ja vastuuttomaksi.
Kannattais nyt kuitenkin käydä lääkärissä varmistamassa että onko se herpes vai voisiko se olla edelleen niistä karvoista..
Niin no en kyllä millään voisi uskoa, että karvojen takia tulisi tällaisia oireita ja varsinkin kun partnerillani myös oli oireita, jotka (hänen) onneksi ovat jo loppuneet. Lisäksi hän myös itse viittasi herpekseen, joten ehkä hän kultaisuudestaan huolimatta oli pimittänyt minulta tietoja. Aluksi luulin (ja toivoin) tämän olevan vain karvoista johtuvaa, mutta monet oireet viittaavat sukupuolitautiin ja ainoa on se, etten ole aivan varma mistä taudista on kyse. Kondyloomaankin oireet periaatteessa sopivat, mutta näkyvät näppylät/rakkulat puolestaan sopivat paremmin herpeksen taudinkuvaan.. Ei pitäisi täällä pohtia asiaa, kun saisin asiaan erikoistuneelta lääkäriltä varmasti aika nopeasti oikean vastauksen. Olenkin ensi viikon alussa menossa lääkäriin, jos ei tapahdu parannusta. Kuitenkin on jo helpompi olla kuin pahimmillaan viime viikolla oireilun alkaessa.
Hei aloittaja, kuinka hyvin tunnet puolisosi kun uskallat sanoa että parisuhteenne on vakaalla pohjalla, en nyt halua maalata piruja seinille mutta jos olette kuukauden vasta yhdessä olleet niiin kuulostaa vielä alkuhuumalta:) No kuitenkin, varmaan ymmärsit että jos ilman ehkäisyä seksiä harrastat (kai syö edes pillereitä ettet tule raskaaksi) voit saada puolisoltasi millaisen taudin tahansa. Virtsankirvely voi johtua myös klamydiasta joka aiheuttaa lapsettomuutta että kun menet lääkäriin testauta se vaikka kirvely lähtisikin. Vai kävittekö molemmat ennen seksin aloittamista sukupuolitautitesteissä?
Toivottavasi ymmärrät että todellakin leikit elämäsi ja tulevaisuutesi kanssa, jos puolisosi ei ole testeissä käynnyt voit saada häneltäHIV:in, klamydian, tippurin.... vaikka hän vaikuttaisi ja näyttäisi terveeltä ja luotettavalta se ei kerro yhtään mitään.Käykää varmuuden vuoksi molemmat testeissä ja käyttäkää ehkäisyä ennenkun saatte varmat tulokset.
Kiitoksia asiallisesta vastauksesta, koska tämä on viimeinen tilanne jossa haluaa kuulla moitteita. Olemme siis käyttäneet kyllä ehkäisynä (itse en syö pillereitä tällä hetkellä) kondomia, mutta parilla kerralla ollaan kyllä syyllistytty ilman olemiseen. Emme ole kummatkaan käyneet suhteen alussa testeissä, mutta tämä kirjoitus saa kyllä minut menemään ehdottomasti heti ensi viikolla.
On totta kuinka sinisilmäinen olen ollut asioiden suhteen ja varmasti otan esille asian hänen kanssaan.
Hyvä että menet testeihin, HIV kai näkyy vasta parin kuukauden kuluttua, jos oikein muistan, ja laitahan mieskin niihin testeihin. En halua todellakaan saada sinulle huonoa mieltä, toivon todella että syynä ei ole mikään tauti, mutta että silti olet nyt jo viisastunut ja tulevaisuudessa aina ennen seksin aloittamista varsinkin ilman ehkäisyä käy kumppanisi kanssa testeissä, muista että herpes vasta-aineita ei testata jos ei niitä erikseen pyydä tai jotenkin niin. Ja saattaa tarttua oireettomana vaikka kondomia käytettäisiinkin. Jos aiot harrastaa seksiä ilman kondmia, muista hommata itsellesi pillerit jos et lasta vielä/ikinä halua, sillä et varmaan halua läpi käydä aborttia, en usko että se on mikään kiva kokemus:( Ja klamydiahan on salakavala juuri koska ei aina aiheuta mitään oireita. Onnea matkaan:)
Paska nakki.. Henkilökohtaisesti en vain millään tasolla ymmärrä miten 2000-luvulla pannaan ketään ilman kumia ilman testeissäkäymistä.
Olen itse kaikkien uusien kumppanien kanssa jättänyt kumin pois vasta, KUN molemmat ovat käyneet testeissä. Toki on muutamia tauteja, jotka eivät testeissä näy, mutta niiden kanssa on sitten otettava valitettavasti riski. Mutta valtaosa yleisimmistä ja siitä vaarallisimmasta tappavasta taudista näkyy veri/virtsakokeessa. JÄRKI KÄTEEN ihmiset...
Kondomi ei täysin estä salaisia, syyliä ja herpestä.
Juu niin tein minäkin, teisteihin mentiin ja jätettiin suojat pois ja kas kummaa mies kävi vieraissa ja toi sen kotiin tuliaisiksi, eli ei se että käy testeissä estä sitä saamasta myöhemmin...
Kävin testeissä ja voin sanoa olevani huomattavasti helpottuneempi. Turhaan olen jännittänyt ja olisin saanut käydä jo paljon aiemmin siellä! Sain 10 päivän antibioottikuurin, hoitovoiteen ja ensi viikon alussa saa testitiedot. Testeissä otettiin kaikki mahdolliset näytteet eli pitäisi selvitä kattavasti mikä siellä oikein on ollut. Lääkäri veikkaisi todennäköistä herpestartuntaa (kuten minäkin) tai sitten bakteerit ovat päässeet ajelun seurauksena rikkoutuneen ihon kautta tulehduttamaan tuon värkin.. Mutta joka tapauksessa sain ensihätään lääkityksen ja voin nukkua yöuneni hieman paremmin jo.
Kyllähän mä tämän ketjunkin innoittamana patistan miehenkin sinne niin eipä tarvii sitä pohtia. Olen ehkä ollut hieman liiankin luottavainen miesten suhteen, koska minulla on ollut sen verran satunnaisesti kumppaneita ja aina on kumia käytetty. Ilman kumia olen ollut pidempiaikaisten petikavereiden kanssa sekä entisen poikaystävän kanssa. Vain yksi heistä kävi itse testeissä ja eipä siellä silloin mitään ollut. Turha tässä on jälkiviisastella mitä olisin voinut tehdä toisin.
Mihin vaivaan sen antibiootin sait? Herpekseen kun ei antibiootti auta, se kun on virus....Siihen karvatuppihommaanko?
hienoa että kävit, otettiinko hiv testi, kertoiko lääkäri että testataanko se uudetaan myöhemmin, muistan lukeneeni joskus että se näkyisi vasta puolenvuoden kuluttua joten siksi otetaan useampi testi, saa sivistää minua tässä asiassa:)
Mahdollisesta tartunnasta tulee olla 3kk. Sitä ennen positiivinen tulos ei välttämättä näy.
Näihin kaikkiin asioihin saa vastauksen, kun soittaa reippaasti sinne terveyskeskukseen.
http://www.aidstukikeskus.fi/sivut/index.php?Itemid=38&id=23&option=com_content&task=view
kiitos vastauksesta Naaaaaaaaaaaaaa itselläni ei ole tarvettä testeihin nyt mutta tuli mieleeni asia enkä ollut varma siitä, mutta kiitos siis:)
Kannattaa siellä silti käydä kaikkien, jos ikinä on ilman kumia ollut :)
Itse käyn vakkarisuhteessakin kaikissa saatavissa testeissä kerran vuodessa. Vahingosta viisastuneena. 11 vuotta sitten selvisi, että narsistiexälläni oli yhdessäolomme aikana yli 200 muuta naista ja kumia käytti vain naisen pakottaessa. Silloin testiä ei tehty alle 6kk mahdollisesta tartunnasta.. Voin kertoa, että oli elämäni järkyttävin 6kk. Itkin ja oksensin joka päivä, kun oli aikaa miettiä mitä kaikkea mahdoin kantaa. Armoton joulu kävi, ei tullut mitään. Vaikka sen 7v jännitinkin vielä jälkiin, minkä kodylooma esim.voi itää oireetta. Siihenhän ei siis ole niitä testejä.
En yksinkertaisesti voi käsittää. Pettämisen "ymmärrän".. Mutta sen kotonaolevan henkilön henges riskeeraamiseen ei minulla riitä minkäänlaista ymmärrystä. Tämän jälkeen on ollut yksi pitkä ja nyt yksi uudehko suhde. Kumpikaan näistä ihmisistä ei ole loukkaantunut, vaikka käyn testeissä kerran vuoteen. Kuitenkaan muista, kuin omista tekemisistään EI VOI tietää 100% varmasti :)
Hieman varovaisuutta kumppaneiden kanssa, jookos? :) Kukaan teistä ei kai hyvän/huonon panon takia halua kuolla, eihän? :)
voi Naaaaaaaaaaa kylläpä sinulle on ollu huono tuuri sen miehen kanssa, en tajua tollasia ihmisiä jotka noin tekee. Jos itse alan josksu "jonkun kanssa oleen" niin uskon että toimisin kuten sinä että kävisin testeissä usein koska olen vähän tautikammoinen enkä luota helposti ihmisiin
Noh, siitä on jo kaaaauan aikaa :) Sen siitä oppi, että kehenkään ei voi luottaa 100% varmasti :) Ja tautikammoinen olen minäkin, mutta toisaalta... Mielummin niin, kuin se että no kuppa ja kuus muuta... Tai pahimmillaan HIV.. Vaikka jonkinasteinen seksiaddikti olenkin, niin kyllä järki silti vie tätä pakettia. Ei alapää. :)
Mukavaa syksynjatkoa Lorelii :)
kiitos samoin Naaaaaaaaa:)
En enää koe tarpeelliseksi ylläpitää tätä keskustelua, mutta voin kertoa parille keskusteluun osallistuneelle tuloksena olleen positiivinen herpes ja bakteeritulehdus. Molempiinhan sain reseptit ja tänään heti hakemaan sitten reseptillä ensimmäisenä mainittuun lääkitys. Mitään muita tauteja ei onneksi ollutkaan, mutta kyllä tämä pysäytti hetkeksi kokonaan maailmani.
Nythän minulla ei ole mitään hätää vakaassa, hyvässä parisuhteessa, mutta tietysti tulevaisuudessa voi olla aluksi vaikeaa kertoa seuraaville kumppaneille tästä taudista. Onneksi tämän taudin kanssa pystyy elää suhteellisen normaalia elämää, oikealla lääkityksellä/vitamiininsaannilla voi "harventaa" oireilua.
Sen siitä saa mitä tilaa ja kun ei huolehdi asioista tarpeeksi hyvin. Haluan, että tästä keskustelusta on apua muille pohtijoille ja keskustelun saa nostaa ylös, jos haluaa lisää tietoa. Muistakaapa te muut käyttää sitä kumia aina ja tarkistaa seksikumppaneiden tautihistoria ennenkuin sinne sänkyyn hypäätte. Minä ainakin kerrasta viisastun nyt ja suhtaudun asioihin täysin eri tavalla.
vakaa parisuhde, mutta silti ajatellaan jo tulevia kumppaneita...
hyvä lintsina että selvisi syy ja sait apua vaivaasi!! Hyvää loppu vuotta sinulle:)
Me hankittiin vaimon kanssa koiranpentu. Se on kiva.
On se hyvä että ihminen voi olla noin 99.89% varma asiasta :D Njoo, nainen asialla... :-D
Moi, kertoisitko lisää noista oireista? Ovatko oireet tämän kaltaisia: haava, jonka keskellä on ns. reikä? Näppylöitä ei yleensä huomaa kun herpes on tulossa, vasta tuon haavan TUNTEE ja huomaa. Lisäksi taudinkuvaan kuuluu TODELLA suuri kipu, varsinkin ensimmäisen puhkeamisen yhteydessä. Kävely on etenkin todella kivuliasta. Maatessa saattaa tuntea kokoaikaista hermosärkyä alueella, mihin herpes on puhjennut. Pissaaminen saattaa sattua. Ensimmäiset oireet voivat kestää lähes kuukauden ilman lääkitystä, joten epäilempä että olet saanut poikaystävältäsi taudin, jos hänellä kerta kesti oireet vain viikon. (Herpes mikä puhkeaa uudestaan tartunnan jälkeen, oireilee yleensä juuri tuon viikon ajan vaan..) Oletteko harrastaneet suuseksiä? Oletkai tietoinen että jos toisella on uusiutuva huuliherpes, myös sen voi tartuttaa alapäähän...