Joo no siltä välillä tuntuu. On ihanaa kun on
joku josta välittää, mutta kun ei voi ikinä olla
varma tunteeko toinen samoin. Ehkä oon liian
epäileväinen. Sitten ku mun kulta asuu vielä niin
kaukana, se ei tee asiasta yhtään helpompaa. Mut
jos satut lukee tän ja sul on samantapanen
ongelma ni otappa kantaa...ja tottakai muutkin..
joku josta välittää, mutta kun ei voi ikinä olla
varma tunteeko toinen samoin. Ehkä oon liian
epäileväinen. Sitten ku mun kulta asuu vielä niin
kaukana, se ei tee asiasta yhtään helpompaa. Mut
jos satut lukee tän ja sul on samantapanen
ongelma ni otappa kantaa...ja tottakai muutkin..
Vastaukset 6
Vanhimmat
sama tunne oli ennen,aina pelkäs et välittääkö
todella toinen musta ja sit kyseli ja kun kyseli
ni pelkäs et toinen ahistuu...semmosta se elämä
on..aika turhaa..mut jos yritti kysyy jätkältä
välittääkö se oikeesti ni se veti kuoren esiin ja
jotai vaa mumisi,tekstareissa sano aina et
rakastaa mua mut ei muuten uskaltanu sanoo.pisti
vähä mietityttää...mut koitahan pärjätä...kyl on
maailmassa varmasti miehii jotka näyttää
rakkautensa...oon löytäny semmosen..hyvää
pääsiäistä!
mun jätkäkaveri ei sano mulle ikinä et rakastaa
mua ellei siltä sitten kysy.välillä aina tuntuu
et tuskin se mua rakastaa,mut järkevästi
ajateltuna mix se olis mun kanssa jos ei rakastas
mua..kyllä se rakastaa mua, mut se on eri asia
rakastaako niin paljon kun mä sitä.jätkät on
ihmeellisiä,mut ei me tultas toimeen ilman niit ;)
mäkään en aina osaa luottaa siihen, et jätkäni
rakastaa mua, ainakaan niin paljon kun mä
rakastan sitä. ja se pistää pelottaan, koska mä
rakastan jätkääni aivan mielettömästi, me ollaan
oltu melkein 1½ vuotta yhdessä, välillä
onnellisesti, ja välillä onnettomasti, ja ne
onnettomat ajat on pelottavia.. mutta jos rakkaus
sitten on aitoa, niin ei sen välimatkan pitäis
olla mikään ongelma. mulla ja mun jätkällä ei ole
paljoa välimatkaa, onneksi. se kyllä sanoo
kysymättäkin ihan face to face, että rakastaa
mua. ja mä yritän niin kovasti uskoa. niin
kovasti.
Heippa!
Meilla on nyt viimeset kuukaudet koitolla ja
sitten tulee valimatkaa... ja aika lailla.
Parini, ihana nainen, jota ilman en kuvittele
enaa elavani, on espanjasta. Kieli ei ole
ongelma, muuten kuin esim. huumorin kannalta.
Ongelma on valimatka. Meilla on kummallakin viela
opiskeluja jaljella ainakin 2 vuotta. Eilen tuli
vuosi tayteen ja jotenkin tuntuu etta valimatka
voi tuhota kaiken.
Mita neuvotte? Itselleni ei tule juuri muuta
mieleen kuin kokeilla milta elama kaukana
toisesta tuntuu. Kokemusta?
onko turhaa rakastua,, kunn epäilee vaan aina et
tuunteko se niin ,, kun ei tunne edes sitä
toista. ja jotain.. ei se silti turhaa oo.
Oma kulta asuu parin sadan kilometrin päässä ja
on hullua ajatella että edes tapasimmekin. Tosin
tämä oma kulta kun sattuu, aina kun näemme,
puhumaan eräästä 'kaveristaan' niin eiköhän siinä
ala jo pikkuisen epäilyttämään. On niin helppoa
valehdella toiselle päin naamaa (kokemuksia, en
tosin itse valehdellut). Jos totta puhutaan ei
olisi yllätys jos hänellä olisi rietastakin aikaa
sen kaverin kanssa. Tämä loukkaa minua ja
pahasti..