Ostajan vastuu

liikemies

Tehtäessä autokauppaa kahden yksityishenkilön välillä voi sanoa, että käytännössä vastuu kaupan kohteena olevasta autosta on ostajalla. Jo laki määrittelee, että ostajan on huolellisesti tarkastettava auto jota on ostamassa. Myyjän puolella on virhe lähinnä silloin, jos hän salaa siis jättää kertomatta jonkin tärkeän tiedon auton kunnosta. Mutta mitä myyjän pitää tietää auton kunnosta?

Kun myyjänä on yksityishenkilö, auton kunnon arviointi on myyjän puolelta melko sattumanvaraisissa käsissä ja riippuu myyjän omasta autotuntemuksesta. Myyjän on helppo sanoa, ettei hän ole huomannut jotakin autossa olevaa vikaa. Tällaisia vikoja voivat olla esim. pohjaan ruostunut reikä tai loppuaan tekevä laakeri. Ei tavallinen kuluttaja ryömi auton alle tutkimaan pohjan kuntoa, tai kuuntele rengasääniä siinä mielessä josko laakeri vähän valittaisi.

Itse olen kuusi vuotta sitten myynyt yksityisenä toiselle yksityiselle auton joka kuluttaa öljyä litran/200km sekä auton jonka alatukivarsi on täysin loppuunkulunut, ilman että kaupoista on jälkeenpäin kuulunut yhtään mitään. Ostajat tietävät suuren vastuunsa, eivätkä edes lähde riitelemään myöhemmin havaitsemistaan vioista. Kerran itse ostin kerran autoliikkeestä auton, jonka lämmityslaite hajosi kun käynnistin auton vielä liikkeen hallissa ajaakseni sen sieltä kotiin. Autoliike ei vastannut lämmityslaitteen korjaamisesta eikä kuluttaja-asiamies auttanut, koska kysymyksessä oli 10 vuotta vanha auto. Jos on yksityisen vastuu varsin löysä, niin kyllä on liikkeidenkin. Ostaja tässä saa varsinainen asiantuntija olla.

1

477

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sami

      puhut pötyä autoliikkeen vastuun osalta.voisi arvata olevan autoliikkeen edustajan kirjoittajana.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9230
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8074
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5850
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2409
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2127
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1769
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1710
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1486
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1458
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1393
    Aihe