Näin katkerana aloitan tekstin kun huomaan kuinka tyhmiä me ihmiset olemme sukupuoleen katsomatta.
Miksi taistella toisia vastaan, miksi ei taistella yhteisen hyvän nimissä. Yhtenä huonona puolena näen näin nopeasti kasvaneessa femismissä naisten tulevan entistä tylyimmiksi ja itsekeskeisimmiksi. Ollaan mustasukkaisia ja halutaan kostaa miehille historian julmuuksien perusteella. Pitäsikö meidän miesten kokea kaikki samat vääryydet mitä naiset on joutunut menneinä aikoina kokemaan? Sittenkö olisi hyvä mieli.
Kannatan geenimanipulaatiota koska suurin osa ihmisistä ei osaa ajatella asioita kuin oman napansa kautta. Tavoitellaan vain suurempia tukia yms. sillä aikaa kun toinen puoli maapalloa kärsii nälkää. Ennen ihmiset tekivät ns. hyödyllistä työtä, eli työtä mitä tarvitaan elämiseen. Nykyään tehdän niin paljon jonninjoutavaa työtä. Jos jokainen suomenkansalainen tekisi konkreettisesti tärkeää työtä parituntia päivässä, niin suomessa olisi jokaisella ihmisellä varmasti oma asunto ja muut perustarpeet kunnossa. Nykyaikaisilla tuotantomenetelmillä tuo ei olisi temppu eikä mikään.
Tulevaisuudessa geenimanipulaation avulla voitaisiin karsia ihmisestä mustasukkaisuus ja turha aggressiivisuus. Jonka jälkeen maapallosta voisi edes yrittää tehdä hyvän paikan asua. Ei olisi turhaa kilpailua ja kateutta. Voitaisiin rakentaa yhteiskuntaa yhteisen hyvän nimissä.
Eli pointtina oli että feministit jättäkää se historia ja sen tuoma mustasukkaisuus pois! :)
Eletään ihmisiksi
Little Atlas
1
82
Vastaukset
- hertha
Niin että feministitkö tässä ovat pilaamassa hyvän tulevaisuuden?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399140Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737873Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605547William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542334Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62079Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821729Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191664Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921413Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381348Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt61206