kokoontuvat Tokiossa".
http://yle.fi/uutiset/imf_ja_maailmanpankki_kokoontuvat_tokiossa/6333524
Vaikka johtajat haaveksivat köyhyyden vähentämisestä, ongelma on sielunlain takia lähinnä rikkaissa. Kun aistit ja järki muodostavat tajunnan, sielu on tajuntakin. Sielunlaki tarkoittaa näin ollen sitä, että puolet maailman miehistä tajuaa todellisuuden naisellisella tavalla. Ihmiskunnan tajunta jakautuu sielunlaissa kahtia
prosentuaalisesti 75 ja 25. Esimierkiksi hyvä ja paha ovat juuri sielunlain takia
elämässä. Mutta myös raha on pahuutta. Repikää nyt porvarit siitäkin huumoria.
"IMF ja Maailmanpankki
4
133
Vastaukset
- Veteranfan
Federal Reserve eli keskuspankki täyttää tänä vuonna 100.!!!
Tähän alueellisesti jaettuun keskuspankkien piiriin kuuluu 12. muuta keskuspankkia,eli isoja keskuspankkeja on maailmassa yhteensä 13.
Maaginen luku 13. on myös pankkiirisukujen lukumäärä,joidenka sanotaan hallitsevan maailmaa ns. Illuminaatit.
Tämä vuosi 2013. on mitä ilmeisemmin numerologisesti ajateltuna keskuspankkien juhlavuosi.Mutta millä tavalla he sitä juhlistavat,on sitten eri asia.
Voidaan tietysti olettaa perustettavan pankkiunioni,jolla saadaan alistettua kaikki maailman rahalaitokset saman piiriin.
Ainakaan maailma ei rikastu keskuspankkien juhlavuonna.Se on varmaa,luultavasti köyhyys tulee vaan lisääntymään keskuspankkien kunniaksi??? - yurki1000
Kysyn Kuksaalta ja Veteranfanilta.
Mikä on uusi maailmanjärjestys?- Veteranfan
Kysyin itse Paavo Lipposelta pressan vaalikiertueella ja Jutta Urpilaiselta kunnallisvaalikiertueella mitä sana "Uusi maailman järjestys" tarkoittaa käytänössä.
No,tiedetään että molemmat henkilöt Jutta ja Paavo ovat olleet Bilderberg-ryhmän kokouksessa.
He molemmat,sekä Paavo ja Jutta kertoivat globalisaation hienouksista vaikean kaavan mukaan,mistä matti meikäläinen ei saa hölkysen pölkäystä selvää.Kokonaisuutena katsottuna "uusi maailman järjestys" tarkoittanee lyhyesti kerrottuna,että raha ja valta keskitetään pienempiin ympyröihin.
Sama litania lukee myös yhden dollarin setelissä latinaksi.
- Illuminaatti13
Hyvinvointi perustuu ainoastaan yhteen asiaan: "Ahneuteen" !!
Ihminen, joka ei ole ahne on hyödytön loinen joka elää sossun ja fattan rahoilla ja on todennäköisesti vielä sivari !!!
Lainaisitko sinä tai maailmanpankki sellaiselle rahaa ???? Tuskin !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3322868Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?1062164En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1201620Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin731154- 711032
- 61993
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi41950Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.148934Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj290842- 40754