Sattui tässä viikolla niin kammottava poraussessio, ettei paremmasta väliä joten ajattelin jakaa sen kanssanne. Nyt jo naurattaa, silloin ei…
Kaikki alkoi siitä, kun viime vuonna tarkastuksessa huomattiin pikkuinen reikä alaposkihampaassa ja hampilääkäri sitten ehdotti josko paikattaisiin heti, koska tarkastusajasta oli vielä jäljellä kymmenisen minuuttia. Mitäpä minä tuohon, annoin luvan eikä puuduteltu ollenkaan kun vaati kuulemma vain muutaman pintahipaisun poralla (ja oli muuten eka reikä koskaan) ja sitten vaan poraa esiin ja suu isolle! No, kaksi kertaa pora siinä kävi ja inhottavasti kyllä vihloi koko ajan, mutta itsepähän suostuin touhuun ilman puudutusta ja koko poraus kesti yhteensä kymmenisen sekuntia, joten kyllä tuon nyt käsinojia puristaen kesti ;) Helpottuneena lähdin kohti kotia ja melkein vuosi tämän jälkeen menikin mukavasti ja ilman vaivoja, mutta viime viikolla helvetti pääsi valloilleen… Maanantaina alkoi kuolettava hammassärky ja yön itkettyäni hipsin aamulla särkypäivystykseen ja sainkin jäädä saman tien odottelemaan.
Kohta jo ovi kolahti ja helpottuneena niiden tuskien jälkeen pääsin tuolille makoilemaan ja tuomiota odottamaan. Hammas oli järkyttävän kosketusarka, ja tuiman hammaslääkäritädin sitä peilillä kopauttaessa piti jo inahtaa kivusta D: Jostain syystä lekuri oli sitä mieltä, että hammas saattaa jo olla kuollut, joten pora esiin ja hampaaseen! Tässä vaiheessa pääsi jo äänekäs parkaisu, sillä vihlaisu tuntui jaloissa asti ja silmissäkin uhkasi sumentua sen järkyttävän tuskan johdosta: ja pora sentään vasta hipaisi hammasta! Kolmen puudutuspiikin ja kymmenen minuutin odottelun jälkeen olin varma, että homma hoituu kunnialla ja olin jälleen kyennyt hieman rentoutumaan – turhaan. Toinen puoli naamasta oli täysin tunnoton, mutta hammas ei. Varmaan kuului odotushuoneeseen asti se tuska, kun pora osui hampaaseen millisekunnin ajaksi... ”Tätä minä vähän pelkäsinkin…” lääkäritäti virkkoi. ”Hammas on nyt tulehtunut, eikä puudu. Meidän on kuitenkin saatava hoito loppuun, joten yritähän nyt rentoutua!” Tuolloin olisi kovasti tehnyt mieli lähteä karkuun, uhkasi paniikki iskeä… Puristin käsinojia kuin hengenhädässä ja kyyneleet valuivat poskille kun pora jyysti uskomattoman kipeää ja tuntoherkkää hammasta. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen lääkäri totesi, että oli vasta saanut vanhan minipaikan auki, ja mitäs alta löytyikään: edellinen paikkaus oli tehty huolimattomasti, paikan ja hampaan väliin oli jäänyt ilmaa, vettä ja bakteereita, eli otolliset olosuhteet karieksen kasvulle. Alussa niin huomaamaton ja harmiton reikä ulottui nyt ”hampaan juuriin”, eli porausta oli takana vasta murto-osa!
Lääkäri otti röntgenkuvat, ja niissä näkyi, että reikä todella oli juuressa asti. Hammaslääkäri alkoi vielä laukomaan ”rohkaisevia” kommentteja: ”Nyt joudutaan kyllä poraamaan pidempi tovi, tämä on kyllä ikävintä mitä hammaslääkäri voi tehdä. Tässä kyllä raavaatkin miehet itkevät, kun tulehtuneeseen hampaaseen porataan ja nyt pitää vielä mennä niin syvälle, voi tyttö raukka, tätä kipua et tule koskaan unohtamaan.” Päälle muka-säälivää virnistelyä ja tomera kommentti: ”Aletaanpas hommiin!” Seuraavat viisi minuuttia olivat elämäni kamalimmat poran edetessä hampaassa yhä pitemmälle. Mitä syvemmälle mentiin, sen enemmän sattui. Hoitaja piteli imuria lääkärin poratessa taukoamatta, itse yritin keskittyä hengittämiseen… Kyyneleet valuivat koko ajan ja puristin käsinojia kaikilla voimillani. Kuvittelin kivun olevan jo huipussaan, mutta aina vain se paheni. "Joo-o, tiedän sen sattuvan. Annetaanpas poran vielä laulaa niin päästään loppuun asti ja otetaanpas vähäsen tuosta, tuosta ja tuosta. Ja matka alas jatkuu! Taitaa olla tuskaiset olot siellä? No ei ihmekään, kyllähän tähän saa jo aikaa käyttää. Odotahan vain, kohta tullaan vielä aremmalle alueelle niin johan alkaa tuntua!" En tiedä, kuvitteliko lääkäri olevansa jotenkin hauska vai tosissaanko oli tuollainen k*sipää, mutta huomasin kivun kyllä itsekin ilman alentavia kommentteja... Kun pora lopulta nousi hampaasta, purskahdin kunnon itkuun ja kun lääkäri vielä koukulla kouraisi hammasta sisältä, olin varma pyörtyväni. Vihdoin saatiin lääkepaikka hampaaseen ja uusi aika lapulle. Tutisevin jaloin olin jo lähdössä, kun lääkärin kommentti mykisti minut täysin: ”Kyllä aikuisen ihmisen pitäisi hillitä itsensä!” Jäi kyllä lääkäristäkin paha mieli, koska parhaani tein etten häiritsisi hänen työtään, eikä reiän paheneminenkaan ollut minun syyni :( En todellakaan tiedä, millä uskalla ensi viikolla mennä seuraavalle ajalle, koska juuren pitäisi nyt olla jo kuollut mutta muisto kamalasta kivusta elää…
Kohtalotovereita? Muita kamalia porauskokemuksia?
Kaikki alkoi siitä, kun viime vuonna tarkastuksessa huomattiin pikkuinen reikä alaposkihampaassa ja hampilääkäri sitten ehdotti josko paikattaisiin heti, koska tarkastusajasta oli vielä jäljellä kymmenisen minuuttia. Mitäpä minä tuohon, annoin luvan eikä puuduteltu ollenkaan kun vaati kuulemma vain muutaman pintahipaisun poralla (ja oli muuten eka reikä koskaan) ja sitten vaan poraa esiin ja suu isolle! No, kaksi kertaa pora siinä kävi ja inhottavasti kyllä vihloi koko ajan, mutta itsepähän suostuin touhuun ilman puudutusta ja koko poraus kesti yhteensä kymmenisen sekuntia, joten kyllä tuon nyt käsinojia puristaen kesti ;) Helpottuneena lähdin kohti kotia ja melkein vuosi tämän jälkeen menikin mukavasti ja ilman vaivoja, mutta viime viikolla helvetti pääsi valloilleen… Maanantaina alkoi kuolettava hammassärky ja yön itkettyäni hipsin aamulla särkypäivystykseen ja sainkin jäädä saman tien odottelemaan.
Kohta jo ovi kolahti ja helpottuneena niiden tuskien jälkeen pääsin tuolille makoilemaan ja tuomiota odottamaan. Hammas oli järkyttävän kosketusarka, ja tuiman hammaslääkäritädin sitä peilillä kopauttaessa piti jo inahtaa kivusta D: Jostain syystä lekuri oli sitä mieltä, että hammas saattaa jo olla kuollut, joten pora esiin ja hampaaseen! Tässä vaiheessa pääsi jo äänekäs parkaisu, sillä vihlaisu tuntui jaloissa asti ja silmissäkin uhkasi sumentua sen järkyttävän tuskan johdosta: ja pora sentään vasta hipaisi hammasta! Kolmen puudutuspiikin ja kymmenen minuutin odottelun jälkeen olin varma, että homma hoituu kunnialla ja olin jälleen kyennyt hieman rentoutumaan – turhaan. Toinen puoli naamasta oli täysin tunnoton, mutta hammas ei. Varmaan kuului odotushuoneeseen asti se tuska, kun pora osui hampaaseen millisekunnin ajaksi... ”Tätä minä vähän pelkäsinkin…” lääkäritäti virkkoi. ”Hammas on nyt tulehtunut, eikä puudu. Meidän on kuitenkin saatava hoito loppuun, joten yritähän nyt rentoutua!” Tuolloin olisi kovasti tehnyt mieli lähteä karkuun, uhkasi paniikki iskeä… Puristin käsinojia kuin hengenhädässä ja kyyneleet valuivat poskille kun pora jyysti uskomattoman kipeää ja tuntoherkkää hammasta. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen lääkäri totesi, että oli vasta saanut vanhan minipaikan auki, ja mitäs alta löytyikään: edellinen paikkaus oli tehty huolimattomasti, paikan ja hampaan väliin oli jäänyt ilmaa, vettä ja bakteereita, eli otolliset olosuhteet karieksen kasvulle. Alussa niin huomaamaton ja harmiton reikä ulottui nyt ”hampaan juuriin”, eli porausta oli takana vasta murto-osa!
Lääkäri otti röntgenkuvat, ja niissä näkyi, että reikä todella oli juuressa asti. Hammaslääkäri alkoi vielä laukomaan ”rohkaisevia” kommentteja: ”Nyt joudutaan kyllä poraamaan pidempi tovi, tämä on kyllä ikävintä mitä hammaslääkäri voi tehdä. Tässä kyllä raavaatkin miehet itkevät, kun tulehtuneeseen hampaaseen porataan ja nyt pitää vielä mennä niin syvälle, voi tyttö raukka, tätä kipua et tule koskaan unohtamaan.” Päälle muka-säälivää virnistelyä ja tomera kommentti: ”Aletaanpas hommiin!” Seuraavat viisi minuuttia olivat elämäni kamalimmat poran edetessä hampaassa yhä pitemmälle. Mitä syvemmälle mentiin, sen enemmän sattui. Hoitaja piteli imuria lääkärin poratessa taukoamatta, itse yritin keskittyä hengittämiseen… Kyyneleet valuivat koko ajan ja puristin käsinojia kaikilla voimillani. Kuvittelin kivun olevan jo huipussaan, mutta aina vain se paheni. "Joo-o, tiedän sen sattuvan. Annetaanpas poran vielä laulaa niin päästään loppuun asti ja otetaanpas vähäsen tuosta, tuosta ja tuosta. Ja matka alas jatkuu! Taitaa olla tuskaiset olot siellä? No ei ihmekään, kyllähän tähän saa jo aikaa käyttää. Odotahan vain, kohta tullaan vielä aremmalle alueelle niin johan alkaa tuntua!" En tiedä, kuvitteliko lääkäri olevansa jotenkin hauska vai tosissaanko oli tuollainen k*sipää, mutta huomasin kivun kyllä itsekin ilman alentavia kommentteja... Kun pora lopulta nousi hampaasta, purskahdin kunnon itkuun ja kun lääkäri vielä koukulla kouraisi hammasta sisältä, olin varma pyörtyväni. Vihdoin saatiin lääkepaikka hampaaseen ja uusi aika lapulle. Tutisevin jaloin olin jo lähdössä, kun lääkärin kommentti mykisti minut täysin: ”Kyllä aikuisen ihmisen pitäisi hillitä itsensä!” Jäi kyllä lääkäristäkin paha mieli, koska parhaani tein etten häiritsisi hänen työtään, eikä reiän paheneminenkaan ollut minun syyni :( En todellakaan tiedä, millä uskalla ensi viikolla mennä seuraavalle ajalle, koska juuren pitäisi nyt olla jo kuollut mutta muisto kamalasta kivusta elää…
Kohtalotovereita? Muita kamalia porauskokemuksia?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.