Korruptiotutkinta Suomessa esitysluontoista silmänlumetta

Kansan rauhoittelemiseksi tehty, esitysluontoinen talousrikossyytteiden nosto ja poliitikkojen virka-asemien väärinkäytöstutkinnat, olivat pelkkää pintaa ja Kanerva-Merisalo-Kakkonen-show, taisi tuottaa sekin pelkkää lähihoitajakoulutusta, ehdonalaista ja runsaasti sääliä, sekä provisiota kohteilleen.


http://www.paavoarhinmaki.fi/blogi/2012/suomen-sarah-palin-ja-margaret-thatcher/

Äärioikeistomedia koettaa kiinnittää huomioita Bermuda-Costa-Rica -suunnalle, etteivät Sveitsin, Monacon, Cayman saarten, Dominikaanisen tasavallan, Usa:n ym asebisnes-korruptiopesien veropakolaiseliitin ruhtinaat, häiriintyisi Kokoomuspersujen hämärinä puoluetukijoina ja valtion varojen ryöstäjinä.

Isot kalat uivat siis edelleen täysin vapaana ja esim. Bilderberg sakin Sasin asebisnekset ja valtion varoilla ympäri maailmaa lentelyt, jäävät äärioikeistopoliisin rikostutkinnan ulkopuolelle, vaikka Suomen perustuslakia jatkuvasti rikotaan. Virka-asemien väärinkäytökset ja valtion, eli kansan rahojen valumiset veroparatiiseihin on estettävä. Vaatikaa isoja talousrikostutkimuksia, valtakunnanoikeuden ovet auki.
257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tässä lisätietoa siitä uskonnonvarjolla kansaapettävästä, äärioikeiston veropakolaiseliitin Tuplajättipotista, millä TimoJyrkin Teekutsuliikkeen porvarihörhöt varastavat valtion varoja veroparatiiseihin:

http://www.paavoarhinmaki.fi/blogi/2012/suomen-sarah-palin-ja-margaret-thatcher/

Muistakaa, että näissä vaaleissa päätetään todella tärkeistä, jokaisen suomalaisen arkea koskevista asioista, sekä tulevien eduskuntavaalien suunnista. Vastarintaan Suomen kansa, äänet VAS.liitolle.

Äänestä

LÖKÄPÖKSYKOMMARIT EI OLE IKINÄ TÖITÄ TEHNEET VAAN POLTTOPULLOMIELENOSOITUSTA. NIITÄ KIINNOSTAA VAIN HUUMEET, NEUVOSTOLIITON KRITIIKITÖN YLISTYS, URHEILUVÄKIVALTA, INSESTI. VASURIT ELÄVÄT TÖITÄTEKEVÄN TODELLISEN TYÖLÄISEN KUSTANNUKSELLA (SDP, PS)

TODELLINEN TYÖLÄINEN (SDP, PS) HALVEKSII LORVAILEVAA ALKOHOLISTINARKKI VASURIA, JOKA EI TEE TÖITÄ. KERRAN SELLAINEN OLI EKSYNYT YHDELLE TYÖMAALLE. TYÖKALUT SE VAAN VARASTI.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Valtakunnanoikeuteen kirjoitti:

Kansan rauhoittelemiseksi tehty, esitysluontoinen talousrikossyytteiden nosto ja poliitikkojen virka-asemien väärinkäytöstutkinnat, olivat pelkkää pintaa ja Kanerva-Merisalo-Kakkonen-show, taisi tuottaa sekin pelkkää lähihoitajakoulutusta, ehdonalaista ja runsaasti sääliä, sekä provisiota kohteilleen.


http://www.paavoarhinmaki.fi/blogi/2012/suomen-sarah-palin-ja-margaret-thatcher/

Äärioikeistomedia koettaa kiinnittää huomioita Bermuda-Costa-Rica -suunnalle, etteivät Sveitsin, Monacon, Cayman saarten, Dominikaanisen tasavallan, Usa:n ym asebisnes-korruptiopesien veropakolaiseliitin ruhtinaat, häiriintyisi Kokoomuspersujen hämärinä puoluetukijoina ja valtion varojen ryöstäjinä.

Isot kalat uivat siis edelleen täysin vapaana ja esim. Bilderberg sakin Sasin asebisnekset ja valtion varoilla ympäri maailmaa lentelyt, jäävät äärioikeistopoliisin rikostutkinnan ulkopuolelle, vaikka Suomen perustuslakia jatkuvasti rikotaan. Virka-asemien väärinkäytökset ja valtion, eli kansan rahojen valumiset veroparatiiseihin on estettävä. Vaatikaa isoja talousrikostutkimuksia, valtakunnanoikeuden ovet auki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu