Osaan todella hyvin ohjelmoida Symbianille softaa. Mitään muuta en sitten osaakaan. Oon nyt siis työtön,kun nokia pyllähti, mutta tuli nokia-aikana tehtyä 4 lasta, otettua kulutusluottoa harrastuksiin, huonekaluihin ja matkoihin. Kallis velkainen talo ja kaksi kallista velkaista autoa. Vaimo kotiäitinä eikä pääse enää työelämään helposti kun ollut kotona niin monta vuotta.
En olisi uskonut, että Suomen kannattavin työnantaja ja maailman markkinajohtaja romahtaa näin nopeasti.Mutta näin kävi.
Sitä voisi alkaa ryyppäämään,tai liittyisinkö kokoomukseen, mutta silloin kai yleensähän vaimo lähtee lapsien kanssa ja menee kaikki loputkin hyvät asiat elämästä?
En olisi uskonut, että Suomen kannattavin työnantaja ja maailman markkinajohtaja romahtaa näin nopeasti.Mutta näin kävi.
Sitä voisi alkaa ryyppäämään,tai liittyisinkö kokoomukseen, mutta silloin kai yleensähän vaimo lähtee lapsien kanssa ja menee kaikki loputkin hyvät asiat elämästä?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Myy liian kallis talosi, myy kalliit autot ja osta pikkufiiu. Siten pääset elämän uuteen alkuun vuokrakolmiossa jonka sosiaalitoimisto sinulle hankkii.
Sitten mietit mitä tehdä, voit hankkia uuden ammatin jos ohjelmointi ei enää vedä tai perustaa firman joka käyttää symbianosaamista hyväkseen. Eiköhän muutamaa muutakin symbianosaajaa kiinnsotaisi moinen.
Itkeminen ja valittaminen ei tuo leipää pöytään vaan yrittäminen! Luuseriksi aina pääsee vaikka siivoustöistä ja niitähän lienee sinullekin tarjolla hengenpitimiksi siellä vuokrakolmiossa.
Toisaalta, taidat koko wanna be olla pelkkä provo, joten moisesi luuseri ei pärjää hyvilläkään neuvoilla.
Kaltaisesi itsekkäät narsistiset ihmiset ovat aina valmiita syyttämään työttömiä typeriksi ihmisiksi, mutta kaltaisesi itsekkäät narsistit eivät koskaan puhu koko totuutta siitä miten he itse ovat pärjänneet työelämässä tai opiskeluelämässä.
Usein ne ihmiset jotka syyttävät aina muita, ovat itse syyllistyneet johonkin, mutta näin ei tietenkään ole kaikkien kohdalla. Syyllisiä lähdetään hakemaan usein siinä vaiheessa kun joku ihminen ei pärjää yhteiskunnassa. Yleensä ne ihmiset eivät pärjää jotka eivät ole toimineet yhtä itsekkäästi mitä muut.
Kuitenkin itsekkäät ihmiset ovat valmiita syyttämään muita typeryydestä siinä vaiheessa kun muut syyttävät toisia ihmisiä itsekkyydestä ja ahneudesta. Jos kaikki ihmiset toimisivat samoin miten kaltaisesi moraalittomat itsekkäät ihmiset toimivat, ei meillä olisi yhteisöllisyyttä yhteisöissä. Kenties tämä on se toimintamalli millä yhteiskuntien tulisi toimia. Kenties ihmisten ei kannata luottaa muihin ihmisiin ja pitää toisia ihmisiä ennemmin vihollisina kuin esim. ystävinä tai vaikkapa kauppakumppaneina.
Onko itsekästä ja narsistista yrittää pärjätä koulussa ja tehdä työnsä niin hyvin jotta siitä maine leviää jopa muihin saman alan firmoihinkin?
Onko itsekästä alkaa ideasta työstämään iltapuhteina yritystä joka, vaikka pieni olikin, työllisti sentään kymmenkunta ihmistä kehittäjien lisäksi kymmeniä vuosia?
Eivätkö nuo ole juuri sitä mitä me kaipaamme, hyvin suoritettua koulutusta ja työn arvostamista niin korkealle jotta sitä tekee himoonsa?
Eikö sitäkin tarvita, että meistä mahdollisimman useat saavat ideoita joista sitten ajan mittaan syntyvät pienemmät ja isommat nokiat?
Eikö olisi aika alkaa antaa arvostusta niille jotka kuitenkin pitävät maata pystyssä ja lopettaa niiden mollaaminen jotka teille lopulta sen leivän ja makkaran hommaavat tai ainakin mahdollisuuden niiden hankkimiseen?
Voiko nyt yhtään mitään hyvää sanoa noista ahneista ja kieroista porvareista, jotka ovat toimillaan saaneet Euroopan nykytilaan. Pelastuslautoilla he itse kyllä aina ovat.
"höpöhöpö" ei vieläkään ole huomannut jotteivät ne ole porvareita (mitä ne sitten lienevätkään) jotka täällä pulassa ovat vaan enemmäkseen valtiot joka taas kertoo siinä olevan paljon sosiaalisten menojen vaikutusta.
Espanjassa taitavat pankit olla eniten pulassa koska ovat rahoittaneet asuntokauppaa ja rakentamista hieman hulvattomasti. Siinä on tapahtunut mielestäni virhe koska asuntorakentamisessa pitää ostajalla olla ainakin puolet hinnasta omaa rahaa ja vain toinen puoli lainaa jolloin se asunto kelpaa vakuudeksi vaikka asiat hieman mutkistuisivatkin.
On valtion asia asettaa ne säännöt joita pitää noudattaa liike-elämässä, eikä yhtä toimijaa saa päästää niin määräävään asemaan jotta sitä ei voi päästää kaatumaan, jossa asemassa nyt on nähtävissä ongelmia.
Vanha totuushan on se että kapitalisti se aina korjaa vain pelkät voitot päältä.
Ja tappiot se kapitalisti lykkää aina yhteiskunnan maksettavaksi.
Joten kyllä tuosta mainitsemastani faktasta on sosialismi todella kaukana.
Ja loppujen lopuksi me kansalaiset maksamme aina kapitalistien töppäykset.
Löit sitten taas kerran tyäkkärille luun kurkkuun.
Saattaa olla sinun "niinkö??" ja ehkä "mukavatankin.." totuus vaan ei mikään fakta totuus.
Jotta kapitalisti, jos sellaisia nyt nykymaailmassa on oikeasti, joutuu sijoittamaan riskillä omaa pääomaansa ja on sillä ansainnut osan sen toimijan tuotosta jota hän on joko suoraan tai pörssin kautta rahoittanut.
Kovinkaan moni, enkä äkkiä osaa sanoa tosiaankaan yhtäkään, pystyy maksattamaan tappioitaan yhteiskunnalla. Jos esim. pankki tarvitsee pystyssä pysyäkseen tukea ja on asemassa jossa se kannattaa säästää niin yhteiskuntahan ei anna sille rahaa vaan rahoittaa sitä joko velan muodossa tai pääomaa lisäten eli ostaa sen osakkeita. Molemmissa tapauksissa rahat tulevat takaisin sovittuine korkoineen.
En juurikaan ole sinun huomannut faktoja viljelevän vaan tuota ikuista (100v) jurnutusta jolla komukat ovat perustelleet toimiaan, toimiaan jotka lopulta aina ovat vieneet kansan lähtötilannetta huonompaan asemaan.
On tullut paljon halvemmaksi maksaa niitä virheitä joita nyky-yhteiskunta on mahdollisesti tehnyt kuin itäisen Euroopan sosialismin kokeiluvirheen seurauksia. Sakut ovat vieläkin alamaissa maksaessaan entisen DDR:n aiheuttamia kustannuksia.
Sinunkin kannattaa pysyä mainitsemissasi faktoissa ja huomata miten joustavasti meidän taloutemme lopulta toimii olleihin sosialismeihin verrattuna. Ei kannata myöskään väittää, etteivät ne mitään oikeita sosialismeja tai kommunismeja olleet kun ette siihen puuttuneet -60 ja -70 luvuillakaan vaikka kaikki oli julkisesti nähtävillä. Ne olivat niitä sosialismeja joihin ihmiset pystyvät ja ihmiset ovat olleet periaatteessa ajatusmaailmoiltaan samoja jo ainakin Faaraoiden ajoista lähtien.
Voisit nyt esittää faktoja reaalimaailmasta jotka tukevat väitteitäsi ja unohtaa iskulauseet joita tunnut viljelevän. Odottelen kiinnostuksella!
Vaatii hieman enemmän ajatusta jotta minulle saa luun kurkkuun, arvoisa "mukavata.."! Koitapa sinäkin kehitellä oikeita "luu kurkkuun" faktoja niin katsotaan onko sinusta yleensäkään muuhun kuin puskasta huuteluun!
Osakkeenomistajille luotavaa lisäarvoa ei laisinkaan aina ymmärretä oikein. Se ei voi eikä saa tarkoittaa sitä, että jokin yhtiö siirtää yhteiskunnan maksettavaksi mahdollisimman paljon kuluja esimerkiksi päästöinä, luonnonvaroja riistämällä tai muilla vastaavilla tavoilla, jolloin kielteiset vaikutukset tulevat yhteiskunnan maksettavaksi. Kyse olisi tällöin eräänlaisista tukiaisista, ja niihin turvautuminen ei koskaan ole järkevää se on riskialtista sekä osakkeenomistajien ja muiden sidosryhmien kannalta. Ulkoiseen tukeen turvautuminen on epätervettä ja usein kohtalokasta, riippumatta siitä, millaisesta tuesta onkaan kyse.
Mutta ethän sinä nyt näistä asioista muutenkään ymmärrä yhtään mitään.
Osakkeenomistajistaan riippumatta firmojen tulee toimia lakien ja asetusten mukaan. Läheskään kaikki firmat eivät käyttäydy kuten muutamat kaivokset nykyäänkin tai selluteollisuus aikoinaan vaan jopa satsaavat ympäristön hoitoon.
Aiheenahan oli alkujaan"symbian osaajalle töitä" joten suositteletko hänelle pitäytymistä työstä jotta ympäristö ei kärsi ja siten sinä et osana valtiota joudu maksamaan niitä kustannuksia jotka sen firman osakkeenomistajat mahdollisesti jättävät sinun taakaksesi?
Täytyy valitettavasti toideta kirjoitustesi todella olevan sitä mitä mainostat heti alkuun eli "höpöjä". Harva on noin rehellinen kuin sinä. Siitä kuitenkin kunniamaininta, että olet jo monen kommentin osalta pitänyt samaa nikkiä, jos siis olet ollut se sama henkilö koko ajan mikä sekään ei täällä aina ole selvää kun lainaillaan nikkejä.
Entinen tulisieluinen taistolaiskommunisti, nykyinen monimiljonääri ja riistokapitalisti huru-ukko Björn "Nalle" Wahlroos totesi tässä taannoin Financial Times-lehden haastattelussa , että köyhiä hyysätään ja tuetaan aivan liikaa yhteiskunnassamme. "Emme voi jatkaa ihmisten verottamista nykyiseen tapaan, emmekä voi jatkaa rahan jakamista köyhyyteen ja rikkonaisille perheille", totesi Wahlroos kyseisessä haastattelussa.
Toden totta, Wahlroos nyut kumminkin osoittaa omalla esimerkillään nykyiselle suomalaiselle yhteiskunnalle sitä todellista suuntaa. Monimiljonääri Wahlroos nauttii näet huomattavista suomen suurimmista EU:n maataloustukiaisista, joita hän saa kartanon maidensa ns. nimellisestä ylläpidosta. Mutta sehän on tietenkin aivan ihan eri asia.
Köyhät suomalaiset yksinhuoltajat ja heidän perheensä ovat kumminkin nyt aina tuon ankaran ja kovan rangaistuksensa ansainneet, opettaa kumminkin meitä monimiljonääri Wahlroos. Heihin ei pidä mitään veroroposia tuhlata. Sama koskee Wahlroosin mielestä myös kaikkia muita köyhiä, joita onkin maassamme jo yli 700 000 suomalaista ihmistä.
Wahlroosin oma vauraus on pitkälti lumminkin pelkkää sattumaa, joka perustuu oikeaan sukunimeen sekä mukanaoloon kansallisomaisuuden yksityistämisprosessissa oikeaan aikaan oikeassa paikassa (Postipankki-Leonia-Sampo). Wahlroos on ihka aito kotimainen oligarkki. Luulisi, että tällaisen taustan omaavalta ihmiseltä löytyisi edes hitunen nöyryyttä. Mutta ei. Köyhyys taas on seurausta nimenomaan Wahlroosin ja hänen hengenheimolaistensa ajamasta äärioikeistolaisesta uusliberalistisesta riistopolitiikasta.
Toisaalta kommunistina voin jopa iloita näinkin kammottavien mielipiteiden röyhkeästä julkisesta esittämisestä. Se näet ainoastaan nopeuttaa vääjäämätöntä kapitalismin tuhoa ja vallankumousprosessia.
P.S. Wahlroos ei esitä Financial Timesissa, mikä olisi hänen suosimansa "lopullinen ratkaisu" köyhien ja yksinhuoltajaperheiden kohdalla. Historiallisten perinteidensä mukaan Suomen malli voisi olla keskitysleirit, joihin sullottaisiin epätoivottu väestönosa. Jäämme odottamaan Wahlroosin avausta.
Ei mitään lisättävää.Asia on juuri noin kuin sinä kirjoitat.