Kauhukertomus

Menin v. 03 Kivelän hammashoitolaan, koska olin ylitarkka kaikesta. Olin puraissut pippuria, ja hampaassa tuntui hieman. Naislääkäri alkoi tehdä juurihoitoa. En tiennyt mitä se tarkoittaa. Kuvat oli otettu, mutta niissä ei näkynyt mitään. Juurihoito sattui älyttömästi. Sain 800mg särkylääkkeitä ja menin peiton alle kotiin, töihin minusta ei ollut kivun takia menemään. Poskeen nousi iso mustelma. Kipu jatkui. 2 päivää tästä minulla oli uusi aika Kivelään. Sama lääkäri sanoi mustelman johtuvan allegiasta puudutusainetta kohtaan (ei ollut totta). Niinpä hän ei laittanut ollenkaan puudutusainetta ja teki juurihoidon. Olin kuolla kipuun. Tämän jälkeen en hänelle suostunut menemään. Sain mennä Kallion hammashoitolaan. Siellä hammasta laitettiin vuoden ajan, ja siitä ei tullut hyvä. Suositteli specialistia. Menin sellaiselle. Vuoteen hän ei saanut hammasta kuntoon. Hampaan vierelle tuli mätäpallo, joka leikattiin pois. Silloin tämä (kallis specialisti sanoi että hammas pitää ottaa pois). Minulle myös suositeltiin myös amalgaamipaikkojen vaihtamista. Uskoin vielä kaikkeen. Hampaan poisto harmitti äärettömästi. Kivelän sairaalan kovakourainen naislääkäri oli tehnyt reiän hampaani juureen ensimmäisellä kerralla. Hän pilasi elämäni. Masennuin. Muutin samaan aikaan. Uudessa paikassa hammas poistettiin ja mätäpaise lähetettiin tutkimuksiin. Olin tosi masentunut hampaan ja kaiken kivun takia. Amalgaamit (2) vaihdettiin posliiniin. Toisesta hampaasta tuli verta poratessa ja on ollut siitä lähtien kipeä (nyt 6 vuotta) ja toinen oireilee aika ajoin. Sain ongelmia nielemisessä, purennassa ja masennuksen ja kivun takia sosiaalisessa elämässä ja töissä. Menin Turkuun Pulssiin erikoishammaslääkärille, että katsoisi miten eri paria uudet paikat olivat. Hän alkoi hioa hampaitani. Kielsin, sanoin ei! Hän sanoi, minä tiedän mitä teen, puhutaan sitten. Luovutin. Masennus muuttui kivun ja vihlomisten takia syväksi. Olin 8 vkoa sairaslomalla. Nyt vuosia myöhemmin olen tottunut kipuun suussani eli päässäni. Hammaslääkäriin en uskalla mennä. En jaksanut tehdä valitusta potilasvakuutuskeskukseen masennukseni takia. Ei minulla ollut voimia. Tuntuu kuin minut olisi pahoinpidelty henkisesti sekä fyysisesti. Kukaan ei myöntänyt tekeneensä virhettä. Rahaa meni monta tuhatta euroa. Tämä tapahtumasarja pilasi parisuhteeni ja en voinut hankkia lapsia. Olin vain asiakas muiden joukossa, näin minulle sanottiin. En ole pystynyt antamaan anteeksi vieläkään.
111893
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

"Menin v. 03 Kivelän hammashoitolaan, koska olin ylitarkka kaikesta. Olin puraissut pippuria, ja hampaassa tuntui hieman. "

Anteeksi mitä?! Puraisit pippuria ja sait juurihoitoa? Miksi se tehtiin vieläpä kahteen kertaan...?

Äänestä
  • Hampaassa tuntui puraisun jälkeen oudolta. Myöhemmin en todellakaan moisen takia olisi mennyt hammaslääkäriin. Nuorena halusin kaiken olevan täydellisesti. Tunne olisi mennyt pian ohi. Älkää ihan pienestä asiasta hammaslääkärille menkö.

    Äänestä

Miksi juurihoito tehtiin, vaikka röntgenkuvissa ei näkynyt mitään?

Äänestä

Tuossahan on hyvä elokuvakäsikirjoitus.

Äänestä

Ehkä olit sitten puraissut niin kovaa, että hampaan verenkierto vaurioitui ja hammas meni kuolioon. On vain ajan kysymys, että milloin pöpöt valtaavat hampaan, joka on kuoliossa. Juurihoito on aivan oikea ratkaisu. Toinen vaihtoehto voi olla, että hampaassa oli akuutti pulpiitti, joka vaati juurihoitoa. Tässä tilanteessa pesäke ei vielä näy röntgenissä, koska sillä kuvataan luumuutoksia. Luumuutokset tulevat vasta, kun luu on resorpoitunut. Tähän voi mennä kuukausia. On myös mahdollista, että hammaslääkäri teki vanhingossa perforaation hampaan juureen, jolloin sen ennuste on huono.

Jurihoitokertoja vaaditaan tosiaan yleensä useita, koska ensin hammas avataan ja laajennetaan ja laitetaan lääke. Muutaman viikon kuluttua lääkitty hammas voidaan sitten täyttää ja tehdä paikka. Jos lääke ei ole tehonnut, voidaan joutua laittamaan toista lääkettä tai uusimaan lääkitys, jolloin tulee lisää käyntejä.

Ensimmäisellä kerralla sinulta kaivettiin jo hampaan ydin hermoineen pois ja siksi hammaslääkäri uskalsi jättää puudutuksen pois, kun sitä pelkäsit. Toki kipua voi tuntua, kun hampaan juuren päässä on tulehdus ja hieman hermoa jäljellä.

"Amalgaamit (2) vaihdettiin posliiniin. Toisesta hampaasta tuli verta poratessa ja on ollut siitä lähtien kipeä (nyt 6 vuotta) ja toinen oireilee aika ajoin. Sain ongelmia nielemisessä, purennassa ja masennuksen ja kivun takia sosiaalisessa elämässä ja töissä. "

Amalgaamien vaihtokehotus on omituinen, koska se on erittäin hyvä, kestävä ja turvallinen materiaali. Jos sinulla hammas oireilee, mene rohkeasti hammaslääkäriin, jotta saat kipusi pois. Sinulla voi olla pahoja purentavaivoja, jotka varmasti huonontavat elämänlaatua. Niihin on olemassa hoitoja.

"Menin Turkuun Pulssiin erikoishammaslääkärille, että katsoisi miten eri paria uudet paikat olivat. Hän alkoi hioa hampaitani. Kielsin, sanoin ei! "

Eli hammaslääkäri havaitsi, että purentasi ei ole tasapainoinen ja paikattu hammas korottaa purennassa ja joutuu siksi kantamaan liian suuren kuorman. Siksi hän suositteli tilanteen korjaamista hiomalla.Tästä olisi voinut olla ratkaisevasti apua kipuihisi, mutta toki sinä tiesit parhaiten.

Äänestä

toi nyt kuulostaa vähän uskomattomalta niinku ekaks kaikki alko yhestä pienestä
pippurista ja sen yhen pienen pippurin takia menetit monta tuhatta euroa
ja sen yhen pienen pippurin takia sait myös kärsiä monia vuosia ja kärsit edelleen
ja sen yhen pienen pippurin takia sait masennuksen ja sietämättömän kivun
ja sen YHEN PIENEN PIPPURIN!! takia parisuhteesi meni perseilleen
jasen yhe pienen pippurin takia et voinnut saada lapsia
että sellanen tarina ihan kiva mutta toi saattaa olla ihan uskottavaki mutta unodit
pienen seikan

Äänestä
  • Niin, ei olis pitäny mennä hammaslääkäriin pienen pippurin takia..

    Äänestä

  • > että sellanen tarina ihan kiva mutta toi saattaa olla ihan uskottavaki mutta unodit
    pienen seikan

    Mitä se pieni pippuri voikaan saada aikaiseksi, kun sen aiheuttamaa tuntemusta ruvetaan hoitamaan???

    Äänestä

Minäpä puraisin pippuria ja minulta poistettiin koko ala leuka... Nyt minulla on leuka proteesi ja elämäni meni pilalle... Pippuri ei lähtenyt hampaani välistä ja lääkäriin en uskaltanut mennä. Kolme helvetillistä vuotta pippuri oli hampaassani kunnes leuka piti poistaa

Äänestä

varmaan kannattaisi muuttaa niin kauas kuin pippuri kasvaa

Äänestä

kannattaa ostaa valmiiksi jauhettua

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kill Bill 3 kirjoitti:

Menin v. 03 Kivelän hammashoitolaan, koska olin ylitarkka kaikesta. Olin puraissut pippuria, ja hampaassa tuntui hieman. Naislääkäri alkoi tehdä juurihoitoa. En tiennyt mitä se tarkoittaa. Kuvat oli otettu, mutta niissä ei näkynyt mitään. Juurihoito sattui älyttömästi. Sain 800mg särkylääkkeitä ja menin peiton alle kotiin, töihin minusta ei ollut kivun takia menemään. Poskeen nousi iso mustelma. Kipu jatkui. 2 päivää tästä minulla oli uusi aika Kivelään. Sama lääkäri sanoi mustelman johtuvan allegiasta puudutusainetta kohtaan (ei ollut totta). Niinpä hän ei laittanut ollenkaan puudutusainetta ja teki juurihoidon. Olin kuolla kipuun. Tämän jälkeen en hänelle suostunut menemään. Sain mennä Kallion hammashoitolaan. Siellä hammasta laitettiin vuoden ajan, ja siitä ei tullut hyvä. Suositteli specialistia. Menin sellaiselle. Vuoteen hän ei saanut hammasta kuntoon. Hampaan vierelle tuli mätäpallo, joka leikattiin pois. Silloin tämä (kallis specialisti sanoi että hammas pitää ottaa pois). Minulle myös suositeltiin myös amalgaamipaikkojen vaihtamista. Uskoin vielä kaikkeen. Hampaan poisto harmitti äärettömästi. Kivelän sairaalan kovakourainen naislääkäri oli tehnyt reiän hampaani juureen ensimmäisellä kerralla. Hän pilasi elämäni. Masennuin. Muutin samaan aikaan. Uudessa paikassa hammas poistettiin ja mätäpaise lähetettiin tutkimuksiin. Olin tosi masentunut hampaan ja kaiken kivun takia. Amalgaamit (2) vaihdettiin posliiniin. Toisesta hampaasta tuli verta poratessa ja on ollut siitä lähtien kipeä (nyt 6 vuotta) ja toinen oireilee aika ajoin. Sain ongelmia nielemisessä, purennassa ja masennuksen ja kivun takia sosiaalisessa elämässä ja töissä. Menin Turkuun Pulssiin erikoishammaslääkärille, että katsoisi miten eri paria uudet paikat olivat. Hän alkoi hioa hampaitani. Kielsin, sanoin ei! Hän sanoi, minä tiedän mitä teen, puhutaan sitten. Luovutin. Masennus muuttui kivun ja vihlomisten takia syväksi. Olin 8 vkoa sairaslomalla. Nyt vuosia myöhemmin olen tottunut kipuun suussani eli päässäni. Hammaslääkäriin en uskalla mennä. En jaksanut tehdä valitusta potilasvakuutuskeskukseen masennukseni takia. Ei minulla ollut voimia. Tuntuu kuin minut olisi pahoinpidelty henkisesti sekä fyysisesti. Kukaan ei myöntänyt tekeneensä virhettä. Rahaa meni monta tuhatta euroa. Tämä tapahtumasarja pilasi parisuhteeni ja en voinut hankkia lapsia. Olin vain asiakas muiden joukossa, näin minulle sanottiin. En ole pystynyt antamaan anteeksi vieläkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu