Uusi vai käytetty

auto?

On kaksi työkaveria jotka molemmat ostivat kolme vuotta sitten suunnilleen samanhintaisen auton, noin 22-24k€ hintaan.

Toinen osti uuden alemman keskiluokan farkun ja toinen käytetyn ns. ylemmän keskiluokan vastaavan.

Koska kolme vuotta sitten käytettyjen hinnat olivat, jos mahdollista, vieläkin kovemmat suhteessa uusien hintaan tämä jälkimmäinen joutui ostamaan kolmivuotiaan eli silloin 1998-mallisen käytetyn.

Molemmat vaihtoehdot tuntuivat silloin turvallisilta koska käytettyjen hinnat laskivat äärimmäisen hintaasti ja silloisten laskelmien perusteella molemmista olisi saanut vaihdossa 2-3v (eli nyt) kuluttua suunnilleen yhtä paljon.

Mutta nyt kun molemmille tuli vaihto ajankohtaiseksi, kävikin niin että siitä 1998-mallista tarjotaan vaihdossa tuollaiset 5-6k€ vähemmän!!

Myös sen kolmivuotiaan vaihtohyvitys on pudonnut raskaasti siihen nähden mitä sen vielä ostohetkellä kuviteltiin olevan mutta tämän kuusivuotiaan hinta on suorastaan romahtanut.

Mielenkiintoisinta on se että hinnat on kysytty useista liikkeistä ilman merkittäviä eroja MUTTA samat liikkeet kuitenkin pyytävät molemmista autoista melkein samoja hintoja jotka ovat tyypillsesti jopa 4-5k€ kovempia kuin nämä sisäänostohinnat.

Jotain mielenkiintoista on tapahtumassa käytettyjen markkinoilla ihan lähiaikoina, etenkin yli 5-vuotiaiden luokassa....

11

4433

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • käyttökulut

      Veikö ylemmän keskiluokan auto kenties hieman enemmän rahaa bensaan, vakuutuksiin ja huoltoihin?

      • sama

        yli kolmevuotiasta ei tarvitse enää kiikuttaa ylihintaiseen määräaikaishuoltoon takuun takia ja tuon ikäinen ja kohtuullisesti ajettu auto ei vielä tarvitsekaan kuin öljyn ja kulutusosien vaihdot ja nämä tee-se-itse mies tekee vielä nykyautoihinkin.

        Renkaat kyllä menevät suht varmasti vaihtoon kolmevuotiaasta jota pidetään toiset kolme.

        Mutta pointti oli enemmänkin siinä että jos tällä hetkellä sijoittaa vaikka 25k€ uuteen alemman keskiluokan, kolmevuotiaaseen ylemmän keskiluokan tai 10-vuotiaaseen edustusautoon niin pelkästään auton arvossa tapahtuvat menetykset ovat sitä luokkaa että heikompaa hirvittää.

        Sanotaan vaikka että jos kolmen vuoden kuluttua saat vaihdossa enää 16k€ siitä uutena ostetusta, niin siitä kolmivuotiaana hankitusta voi odottaa enää 12k€ ja se 13-vuotias edustusauto saattaa yllättää jollain 8k€ vaihtoarvolla....


      • heikommille
        sama kirjoitti:

        yli kolmevuotiasta ei tarvitse enää kiikuttaa ylihintaiseen määräaikaishuoltoon takuun takia ja tuon ikäinen ja kohtuullisesti ajettu auto ei vielä tarvitsekaan kuin öljyn ja kulutusosien vaihdot ja nämä tee-se-itse mies tekee vielä nykyautoihinkin.

        Renkaat kyllä menevät suht varmasti vaihtoon kolmevuotiaasta jota pidetään toiset kolme.

        Mutta pointti oli enemmänkin siinä että jos tällä hetkellä sijoittaa vaikka 25k€ uuteen alemman keskiluokan, kolmevuotiaaseen ylemmän keskiluokan tai 10-vuotiaaseen edustusautoon niin pelkästään auton arvossa tapahtuvat menetykset ovat sitä luokkaa että heikompaa hirvittää.

        Sanotaan vaikka että jos kolmen vuoden kuluttua saat vaihdossa enää 16k€ siitä uutena ostetusta, niin siitä kolmivuotiaana hankitusta voi odottaa enää 12k€ ja se 13-vuotias edustusauto saattaa yllättää jollain 8k€ vaihtoarvolla....

        Heikompia saattaa hirvittää. Maamme on pitkän YYA-kauden hitaasti loppuessa siirtymässä EU-maaksi myös autojen hintakehityksen osalta. Aiempi käytäntö jossa pari vuotta vanha käytetty oli vielä lähes uuden hintainen on säännösteltyjen markkinoiden ja sosialistimaiden yleinen tapa vielä nykyäänkin.


    • KPy

      Viimeksi kun vaihdoin, olivat vaihtoehtoina silloinen WV Golf farkku uutena tai SAAB 900S käytettynä (60 000km). En ole katunut valintaani SAAB:n hyväksi. Turbon alustalla oleva vanhan korimallin SAAB on kuitenkin auto ajaa, verrattuna Volkkariin, joka sekään ei ole huono. Töissä olen joutunut noita WV:tä ajamaan satunnaisesti. Jos olisin silloin valinnut WV:n olisi se pitänyt vaihtaa ainakin kertaalleen tähän mennessä, mutta SAAB jaksaa vielä (300 000km).

      Totta kai vaihto mietityttää, koska SAAB ei kestä enään kuin korkeintaan 50 000km, joka tapauksessa näillä hinnoilla ajan sen loppuun. Jokainen kilometri, jonka se kestää, tuo Suomen auton hintoja lähemmäs keskieurooppalaista tasoa. Vaikka EU teoriassa on jättänyt verotuksen määrittelyn jäsenmailleen, on verotus niin iso EU:n sisäinen kilpailutekijä, että käytännössä verotus yhtenäistyy melko nopeasti.

      Muutamassa vuodessa eurooppalainen autoverotus yhtenäistyy suurimpien maiden Saksan ja Ranskan näyttäessä suuntaa. Autoverotuksen taso on myös koko EU:n tasolla merkittävä työllisyystekijä, eivätkä isot autontuottajat katsele kovin pitkään tällaista protektionismia, mitä Suomi harjoittaa.

    • pohjoisen mies

      Ostin kaksi vuotta sitten BMW 316 compactin -98, hinta oli 15 te. Alapallonivelet ja etulevyt menivät uusiksi, muuten ok. Noh, ruokahalu kasvoi, ja vaihdoin sen 00-malliseen käytettyyn 240 tkm ajettuun E-Mersuun, hinta tuolloin Vehossa 33,5 te. Iso auto, kaikki varusteet paitsi kattoluukku, cdi-koneinen. Alle vuodessa auto ruostui pahasti, taistelu Vehon kanssa, tyyppivika kuulemma, ja kaiken lisäksi vetopyörästöremppa olisi ollut edessä.

      Pakkovaihto oli edessä. Mietin, ostanko upouuden vai käytetyn. Kokemusteni mukaan -ollut alla kymmeniä uusia ja käytettyjä autoja- vain upouusi japanilaisauto on teknisesti huoleton, vaikka joistain ominaisuuksista pitää tinkiä. Silti jatkuva korjaamolla käynti tuskastutti, joten valinta oli uusi japsipeli, siis sellainen joka on aidosti valmistettu jaappanissa. Honda Accord.

      Auto maksoi noin 30 te, ja hyvitys oli kaikista paras tähän Mersusta, n. 25 te. Mersun arvo tippui vajaassa vuodessa siis 8,5 te! Onhan toki vähäikäistenkin autojen hyvityshinnat laskeneet, vaan uskon saavani honikasta esim. 3 vuoden ajon jälkeen (noin 60 tkm sitten lasissa) enemmän kuin väyrysmersusta samassa ajassa joka tuolloin jo 7 v vanha ja lasissa reilusti yli 300 tkm...

      Tämä on oma kokemukseni. Toki on henkilöitä, jotka eivät esim. japsiautoa voi hyväksyä lainkaan, eivätkä kestä naapureiden silmissä tapahtuvaa imagoromahdusta vaan hammasta purren ajavat isolla imagomerkillä (kuten itse silloin tein) ja maksavat suu mutrulla remonttilaskuja. Ja toki on ihmisiä, joilla on laaja sosiaalinen verkosto ja tuntevat autonasentajia jotka pimeästi korjaavat autonsa halvalla. Näin ei ollut minulla,joten kestän mieluummin esim. jousituksen kovuuden, rengasmelun ja vähävääntöisemmän bensakoneen. Vielä kun kiikutan syksyllä auton ruosteenestokäsittelyyn niin eiköhän se siitä...

      • sama

        tähän asti Accordit on kyllä valmistettu Englannissa ja ainoa "aito" japsiauto on ollut Mazda 626 ja mahdollisesti myös Mazda 6 (jälkimmäisestä en ole varma) sekä Almeran 4-ovinen versio.

        Tuo Mersun arvonpudotus vahvistaa kyllä tätä todellisista kuulemistani autokaupoista muodostunutta käsitystä eli mikään ei tällä hetkellä menetä arvoaan pahemmin kuin erittäin kallis yli 3v ikäinen ns. arvoauto.

        Siitä voidaan olla samaa mieltä että kolmen vuoden päästä saat siitä Accordista enemmän kuin mitä saisit periaatteessa saman hintaisesta Mersusta jos olisitkin päättänyt pitää sitä vielä sen verran.


      • japsi!
        sama kirjoitti:

        tähän asti Accordit on kyllä valmistettu Englannissa ja ainoa "aito" japsiauto on ollut Mazda 626 ja mahdollisesti myös Mazda 6 (jälkimmäisestä en ole varma) sekä Almeran 4-ovinen versio.

        Tuo Mersun arvonpudotus vahvistaa kyllä tätä todellisista kuulemistani autokaupoista muodostunutta käsitystä eli mikään ei tällä hetkellä menetä arvoaan pahemmin kuin erittäin kallis yli 3v ikäinen ns. arvoauto.

        Siitä voidaan olla samaa mieltä että kolmen vuoden päästä saat siitä Accordista enemmän kuin mitä saisit periaatteessa saman hintaisesta Mersusta jos olisitkin päättänyt pitää sitä vielä sen verran.

        Uusin Accord vm:sta 03 alkaen on koottu myös japanissa, voit tarkistaá sen lähimmältä jälleenmyyjältä tai Honda Finland Oy:stä maahantuojalta...


    • pkII

      naurettavaa tilitystä.
      Autot ostetaan ajonautinnon vuoksi, eikä jaksa laskea tuollatavalla rahassa.
      Auto kannattaa ostaa aina uutena, jottei siellä ole joku mulkero aikaisemmin ajanut/istunut/runkannut.

      • juurikaan

        itse autossani runkkaile. Siispä ostan auton käytettynä tai uutena enemmän taloudellisten seikkojen perusteella.


      • Kuukkeli

        joo. kyllähän se niin on, että aivan turha autoa on sijoituskohteena ajatella, ellei osta museoautoa. se on kulutustuote.

        siinä perseen alla sen auton arvo pikku hiljaa palaa nollaan joka tapauksessa, teit mitä teit. turha itkeä jos 30Ke auton arvo on parin vuoden päästä 20Ke. niin se vaan kuulkaa on.


    • Break even...

      Autoverot... jne. ~"Kauppa hyytyy"...-otsikolla keskustelua, jota kävin autokauppiaan kanssa. Olen itse samaa mieltä kuin sinä, että kauppiaat yrittävät ottaa katetta enemmän kuin aiemmin, mutta eipä huolta, myydään autot itse, kun näyttävät käyvän kaupaksi kauppiaiden hinnalla. Opetin muuten erästä suomalaista automyyjää hinnoittelussa, kun väitti että hyvitys on kohdallaan... Otin saksalaisesta automyyntisivustosta hintalistakopion ja näytin sitä myyjälle. Myyjä veti hiljaiseksi, kun näytin toteen hänen tarjouksensa mahdottomuuden (hinta huomattavasti alempi kuin Saksassa...) opetus on, että nyt malttia ostoaikeisiin, jos olet myymässä/vaihtamassa uudenkarheaa vähänajettua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      208
      2834
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      167
      2511
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1172
    4. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1015
    5. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      124
      1002
    6. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      67
      1000
    7. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      271
      952
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      320
      921
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      899
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      768
    Aihe