Demarit ketkuilevat äänikynnyksellä

Viime hallituskaudella demarit olivat mukana ajamassa äänikynnystä eduskuntavaaleihin. Eduskuntaan tulevan edustajan puolueen pitää tämän kynnyksen mukaan saada kokonaiskannatuksesta vähintään 3 prosenttia valtakunnallisella tasolla. Muutoin puolueen äänimäärä mitätöityy.

SDP ja muut isot puolueet näpistivät näin vaalikansan äänivaltaa, jotta estäisivät uusien puolueiden pääsyn eduskuntaan. Aikamoista ketkuilua, kun demuillakin on kannatus mennyt lehmän hännän tavoin alaspäin, kiitos esimerkiksi heidän junailemiensa pankkikriisien, järjettömän maahanmuuttopolitiikan ja kansaa kohtaan osoittamansa halveksunnan.

Siten demarit ovat olleet mukana ajamassa yhteiskuntaa kaaokseen, sillä nyt nuo pienet puolueet ovat ulkoparlamentaarisia ryhmittymiä. Tämä aiheuttaa radikaalisuutta ja vie ennen pitkää demarit giljotiiniin.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

”… demarit giljotiiniin,”

Ennustuksesi saattaa toteutua piankin:

”Ennusteiden perusteella perussuomalaiset saattavat singahtaa demareiden ohi toiseksi suurimmaksi ryhmäksi aivan kokoomuksen kantapäille. Kasvot vaihtuvat kerralla.” (AL)

Äänestä
  • Kello tikittää demuille viime hetkiä valtuustoissa. Juhuuu!

    Äänestä

Nykyinen vaalitapa on aina ennenkin suosinut suuria puolueita. Eikös demujen pitänyt saada vaalit valtakunnallisiksi, mikä edelleen vähentäisi ihmisten vaikutusmahdollisuuksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Guilloutin kirjoitti:

Viime hallituskaudella demarit olivat mukana ajamassa äänikynnystä eduskuntavaaleihin. Eduskuntaan tulevan edustajan puolueen pitää tämän kynnyksen mukaan saada kokonaiskannatuksesta vähintään 3 prosenttia valtakunnallisella tasolla. Muutoin puolueen äänimäärä mitätöityy.

SDP ja muut isot puolueet näpistivät näin vaalikansan äänivaltaa, jotta estäisivät uusien puolueiden pääsyn eduskuntaan. Aikamoista ketkuilua, kun demuillakin on kannatus mennyt lehmän hännän tavoin alaspäin, kiitos esimerkiksi heidän junailemiensa pankkikriisien, järjettömän maahanmuuttopolitiikan ja kansaa kohtaan osoittamansa halveksunnan.

Siten demarit ovat olleet mukana ajamassa yhteiskuntaa kaaokseen, sillä nyt nuo pienet puolueet ovat ulkoparlamentaarisia ryhmittymiä. Tämä aiheuttaa radikaalisuutta ja vie ennen pitkää demarit giljotiiniin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu