Suomessa on monia ihmisryhmiä, jotka vihaavat Israelia: uusnatsit, vasemmistolaiset, vihreät, swedenborgilaiset, sanomalehtitoimittajat, muslimit, venäläiset, osa ateisteista...
Nämä ryhmät ovat hyvin äänekkäitä. Heillä on valtava tarve olla äänessä netissä julistamassa omaa, muunneltua totuuttaan, ja siitä saakin helposti sellaisen kuvan, että Israelin vihaajia on paljon. Ei heitä ole. Vihaajien agendaan vain kuuluu pitää propagandaansa esillä aina kun mahdollista.
Suomessa on paljon sellaisia ihmisiä, jotka kannattavat Israelia. Tunnetuin ryhmä ovat tietysti herätyskristilliset uskovaiset, mutta myös esim. Homma-foorumin väki on erittäin Israel-myönteistä, vaikka siellä suurin osa onkin ateisteja. Samoin perussuomalaiset ovat Israelin puolella, ja osa Muutos 2011-väestä. Mihinkään erityiseen ryhmään kuulumattomat tavalliset suomalaisetkin arvostavat Israelia.
Monelle tavalliselle suomalaiselle on helppo tuntea sympatiaa Israelia kohtaan ja osoittaa sille tukensa, kun tiedämme, miten Hitler kansanmurhasi juutalaisia ja miten Israel on joutunut koko historiansa ajan taistelemaan määrällisesti ylivoimaista vihollista, islamilaisia maita, vastaan.
Pieni sisukas juutalaiskansa rakensi itselleen erämaahan kukoistavan demokratian, Lähi-idän ainoan sellaisen, jossa jopa palestiinalaisilla on täydet ihmioikeudet. Vähän niin kuin suomalaiset, jotka loivat lyhyessä ajassa kansakunnalleen menestyksekkään kodin ja jossa jopa ikiaikaisilla vihollisillamme, venäläisillä, on täydet ihmisoikeudet.
Israelin, kuten Suomenkin, lipun värit ovat sininen ja valkoinen. "Sininen ja valkoinen värit ovat vapauden", lauloi jo Jukka Kuoppamäkikin aikoinaan.
Nämä ryhmät ovat hyvin äänekkäitä. Heillä on valtava tarve olla äänessä netissä julistamassa omaa, muunneltua totuuttaan, ja siitä saakin helposti sellaisen kuvan, että Israelin vihaajia on paljon. Ei heitä ole. Vihaajien agendaan vain kuuluu pitää propagandaansa esillä aina kun mahdollista.
Suomessa on paljon sellaisia ihmisiä, jotka kannattavat Israelia. Tunnetuin ryhmä ovat tietysti herätyskristilliset uskovaiset, mutta myös esim. Homma-foorumin väki on erittäin Israel-myönteistä, vaikka siellä suurin osa onkin ateisteja. Samoin perussuomalaiset ovat Israelin puolella, ja osa Muutos 2011-väestä. Mihinkään erityiseen ryhmään kuulumattomat tavalliset suomalaisetkin arvostavat Israelia.
Monelle tavalliselle suomalaiselle on helppo tuntea sympatiaa Israelia kohtaan ja osoittaa sille tukensa, kun tiedämme, miten Hitler kansanmurhasi juutalaisia ja miten Israel on joutunut koko historiansa ajan taistelemaan määrällisesti ylivoimaista vihollista, islamilaisia maita, vastaan.
Pieni sisukas juutalaiskansa rakensi itselleen erämaahan kukoistavan demokratian, Lähi-idän ainoan sellaisen, jossa jopa palestiinalaisilla on täydet ihmioikeudet. Vähän niin kuin suomalaiset, jotka loivat lyhyessä ajassa kansakunnalleen menestyksekkään kodin ja jossa jopa ikiaikaisilla vihollisillamme, venäläisillä, on täydet ihmisoikeudet.
Israelin, kuten Suomenkin, lipun värit ovat sininen ja valkoinen. "Sininen ja valkoinen värit ovat vapauden", lauloi jo Jukka Kuoppamäkikin aikoinaan.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Kyllä!
Vain natsiluuserit ja diktatuureja ihailevat pikkupunikit vihaavat Israelia.
Oikeat ihmiset puolustavat Israelia.
L´haim!
Onhan suomessa todella paljon Israelin uskollisia ystäviä, ja sellainen merkitsee oikeaa sielun asennetta, jolloin ihminen tuntee olevansa oikeassa suhteessa myös Kaikkivaltiaaseen Jumalaan.
Hyväksyn avauskirjoituksen, vaikka aloin ihmettelemään että miksi ihmeessä mainitsit "Swedenborgilaiset" sillä Emmanuel Swedenborg 1700 luvulla oli aito suomessa syntynyt suomenruotsalainen aatelinen aikoinaan, ja hänen spirituaalit yhteytensä antoi kanavoituna tietona esiin valtavasti aitoa teososofis kristillistä teologiaa, joka sitten levisi hetkessä ympäri maailmaa, koska se puhutteli aidolla tavalla ihmisiä totuuden ymmärtämiseksi. Swedenborg syntyi pienessä suomalaisessa Niska nimisessä kylässä, ja hänen erikoislaatunsa tunnustettiin vasta aikuisella iällä, ja aidon aatelisen tavoin häntä kunnioitettiin kuitenkin Emigranttina suomessa. Ja eräät kutsuivat Swedenborgia "Pohjolan Budhaksi" koska hänen antama uskonnollinen ilmoitus oli niin täydellinen. Ja todellakin eräs hänen kanavoimansa ilmoituksen ominaispiirre oli sellainen että "Suomesta tulisi vielä uusi Jerusalem" niin miten tälläinen olisi käsitettävä, muutoin kuin symbolisella tavalla, että aito Arjalainen kansa ottaisi Kristuksen vastaan täydellisesti itseensä. Niin jos pohditaan aidon suomalais Arjalaisen väestön määrää tänä päivänä suomessa, niin ei ole lainkaan mahdotonta että jopa 2 miljoonaa aitoa kanta Arjalaista tunnustaisi vielä elävänsä aidosti Kristuksessa. Niin sellainen olisi jo jossainmäärin hyväksyttävissä Swedenborgin ilmoittamalla tavalla "Taivaalliseksi Jerusalemiksi, eli Saalem" Sela.
Olet varmasti vilpitön uskossasi, että tuolla swedenborgilaisuudella olisi jotain tekemistä kristinuskon kanssa, mutta Paholaisen valheet ovat monet ja saattavat liipata erittäin läheltä voidakseen viedä osatotuudenkin kautta harhaan.
Ei ole mitään uutta auringon alla. Luepa jakeesta 16 eteenpäin:
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Ap.t.16.html
Juutalaiset siionistit perustavat sotilaallisen terroristijärjestön IRGUNin valloittamaan maat palestiinalaisilta ja myöskin osia Jordaniasta ja Syriasta.
Lordi Peel`sin raportti tekee tilanteesta sen johtopäätöksen, ettei yhteistyö arabien ja juutalaisten välillä onnistu Palestiinan valtiossa.
Juutalaiset IRGUN terroristit hyökkäävät arabien linja-autoihin Palestiinassa.
Englannin hallitus julkaisee tiedonannon jonka mukaa Palestiinan jako ei onnistu vaan ehdottaa itsenäisen ja roduttoman Palestiinan valtion perustamista kymmenen vuoden sisällä. Juutalaisten maahanmuuttoa rajoitetaan 75 000 henkeen seuraavan viiden vuoden aikana.
Palestiinassa juutalaiset IRGUN terroristit iskevät jälleen arabien linja-autoihin tappaen 24 siviiliä.
Palestiinan tilanteen takia Englannin hallitus perustaa uuden Sir John Woodheadin johtaman komission, joka yrittää saada uudellen läpi Peelen komission ehdotusta, jonka mukaan juutalaisilla olisi 1000 neliökilometrin alue Tel Avivin ympärillä.
Äärioikeistolaisen Stern-liigan terroristin Avraham Sternin kirje NAZI-Saksan hallitukselle, jossa hän ehdottaa liittoa Saksan kanssa Englantia vastaan päämääränään Israelin itsenäistyminen:
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/6/6f/SternGang-Doc-Nazi-Collaboration.jpg
Beirutissa, Saksan juutalais-NAZIen kanssa, solmittujen salaisten sopimusten mukaan, Lehi aloitti toisen rintaman sodan brittejä vastaan, vastapalveluksena Saksan juutalais-ashkeNAZIt auttaisivat erottamaan Euroopan juutalaiset Palestiinaan MUUTTOA varten.
http://en.wikipedia.org/wiki/Lehi_(group)#Contact_with_Nazi_Germany
Juutalaisten johtaja YITZHAK SHAMIR kirjoittaa artikkelin "Terror" jossa toteaa mm. "Juutalainen moraali ja juutalaiset tavat eivät saa olla esteenä terrorin käytölle osana sodankäyntiä arabeja vastaan"
Usan presidentin Trumanin painostuksesta Englanti taipuu sallimaan 100 000 juutalaisen pakolaisen siirtämiseksi Euroopasta Palestiinaan.
Siionistinen terroristiorganisaatio IRGUN tekee pommi-iskun Englannin suurlähetystöön Roomaan.
YK suosittaa komitean perustamista, komitea suosittaa Palestiinan jakamista.
Juutalaiset terroristit lähettävät kirjepommin Englannin kapinettiministeriöön.
Juutalainen terroristiorganisaatio IRGUN hirttää kaksi englantilaista kersanttia ja miinoittaa heidän ruumiinsa.
Ei kai kukaan Israelia valtiona vihaa tai mitään muutakaan valtiota, Israelin harjoittamaa valtioterrorismia voi sitten vihata monikin ja ihan aiheesta.
Israelissa on ainoastaan jumalteokratia väärin,samoin jenkeissä.Ei ole jumalia olemassakaan millään puolella.Se on väärin se.
Joten tuolla tavalla Kaikkien valtioiden,jotka vannovat jumalan nimeen ,vallankäyttö on väärää.
Niin, teillähän niitä rukousmattoja piisaa.
Ja tyttöä yritetään oikeen miehissä saada pois päiviltä
Pakistanissa talepanien toimesta.
Aijaa...? Kerrohan, missä kohtaa koraanissa kerrotaan Gazasta? Voi mennä hieman aikaa, kun löydät!!! Sensijaan Raamatussa on monta kohtaa, missä Gaza mainitaan. Kyllä, kuulehan sinä tietämätön (jonka pitäisi ottaa asioista oikeasti selvää), Israel on Gazan alkuperäinen omistaja. Ainoastaan näitä rakettien Israelin puolelle jatkuvasti heitteleviä hamasterroristeja varten Israel antoi tuon Gazan kaistaleen rauhoittaakseen nuo ihmismurhaaja terroristit. Se vaikuttaa nyt virheeltä, kun Israel hyvän hyvyyttään tuon maa-alueen antoi, mutta kuten tunnettua: kiittämättömyys on maailman palkka. Tässä linkki, josta löydät Israelin historiasta Gaza-mainintoja:
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Sak. 9:1&rnd=1239915331808
teokratiaa, eikä USA:ssa. Kannattaisi ottaa selvää asioista ennen kuin häpäisee itsensä.
Rohkeat muslimitaistelijat iskivät tarkasti länsiagenttia vastaan.
israelin historiasta löytyy myös egyptimainintoja ja ties mitä mainintoja. Israelille ei kuitenkaan egypti kuulu eikä ties mitä, eikä gaza, eikä ole koskaan kuulunutkaan.
Ai ei,USA:han huutaa olevansa jumalan oikea käsi,ja juutalaiset sanovat olevansa jumalan valitsema kansa.Se mitä itse julistavat,ei ole totta.Kannattais itse ottaa selvää,ennen kuin huutelee.Teot,ja sanat ratkaisee.Maailmassa pitäisi olla ateistiset hallinnot,eikä äärimmäistä kapitalismia,jonka nämä juutalaiset ovat luoneet.Ja joissa tavikset aina kärsii.
Onko Pakistani SE maa, jossa Usa turvaa demokratian, mm. miehittämättömillä lentokoneilla ja yöllisillä stelt-helikopteri-iskuilla.
Profeetta Muhammd ei ollut mielisairas vaan koki erittäin harvinaisen sielunlain muutostekijän kuten minäkin. Koe, tunne ja elä ikuisesti.
Hmmm...noin tuo on, mutta huom! se ei tee mitenkään israelia paremmaksi. muhametin pedofiilisyys ei poista israelin rikoksia.Tämä vaan tiedoksi tämän palstan muillekin oudon logiikan omaaville tyypeille.
Israel on kärpäsen jätöksen kokoinen paikka kartalla, jonka murhanhimoiset suuret naapuri-arabivaltiot eivät haluaisi antaa olla itsenäisenä rauhaa rakastavana valtiona.
Arabimaat ovat monta kertaa kimpassa hyökänneet Israelin kimppuun tavoitteenaan "työntää Israel mereen".
Joka kerta nuo hyökkääjät ovat palanneet takaisin nokka porossa ja turpa rullalla - TAPPIO niskassaan nuolemaan haavojaan kotikonnuillaan.
Muslimiterroristit kohdistavat RAAKALAISMAISIA itsemurhaiskujaan AINA Israelin siviileihin - mm. koululaisbusseihin ja kahviloihin.
He kouluttavat lapsia itsemurhaiskujen tekijöiksi. He pakottavat omia siviilejä suojakilviksi itselleen jne.
Nuo murhamiehet eivät arvosta omien eikä vihollisten henkeä.
Isot naapurimaat - Jordania, Libanon, Syyria - pystyisivät heittämällä sijoittamaan palestiinalaiset omaan maahansa. Mutta he eivät halua tuota murhanhimoista terroristijoukkoa alueelleen.
Palestiinassa on israelilaisia kärpäsen jätöksiä, niinkö se meni :D
...
Hihhulit ovat ainoat suomalaiset jotka ihannoivat Israelia.
No minä en ole hihhuli enkä ihannoi Israelia, mutta sympatiani ovat
Israelin puolella islamistiterroristejä vastaan.
Pitää arvostaa.
Suomalaisilla on myöskin kova historia, joten he voivat hyvin ymmärtää Israelin tilanteen ja sen minkälaisessa kurimuksessa Israel on.
Kun vastapuolen lopullinen tavoite on Israelin hävittäminen kokonaan, niin voi hyvin käsittää, ettei siinä voi kovin lämpimät tunteet olla Hamasia kohtaan. Luultavasti kaikilla tavallisilla palestiinalaisilla ei ole niin jyrkät mielipiteet Israelia kohtaan.
Täälläkin liikkuu varmaan paljon kiihkomielisiä siltä alueelta Suomeen elintasopakolaisiksi tulleita muslimeita, joiden mielipietä saatetaan pitää suomalaisten mielipiteinä.
Jos Hamas ja muut palestiinalaisjärjestöt luopuisivat Israelin lopullisesta tuhoamisesta, voisivat rauhanneuvottelut saada aivan vakavasti otettavan alun.
Hamas on Mossadin tukema järjestö, jonka tarkoitus on juuri estää rauhanneuvottelut.
http://www.globalresearch.ca/articles/ZER403A.html
Suomelle suomessa asuvista juutalaisista on ollut aina pääsääntöisesti hyötyä. He ovat ahkeraa kansaa eivätkä alati vaatimassa monenmoisia erityisetuja. Myös heidän vaikutuksensa yhteiskuntaan ovat pääpiirteissään myönteisiä.
Siis aivan päinvastaista joukkoa, kun verrataan muslimimaahanmuuttajiin.
Näin olen myös käsittänyt. Suomella ei ole koskaan ollut ongelmia omien juutalaistensa kanssa, En ole kuullut työttömästä juutalaisesta. He ovat keskimääräistä korkeammin koulutettuja ja pärjänneet omillaan, sekä sopeutuneet yhteiskuntaan. Ennen suomen itsenäisyyttä heillä ei ollut laillista asemaa suomessa eivätkä voineet tehdä työtä. Siitä narinkatori, jossa he pitivät kirpputoria, myivät vaanhoja tavaroita sekä huolehtivat toinen toisistaan.Myös suomen juutalaiset osallistuivat isänmaan puolustukseen.
pois pakkoruotsi
Suomen juutalaiset on zionin vakoojia, sabotöörejä
http://www.lubavitch.fi/
Suomessakin on noita Lubavitchereitä.
http://hgoldschmidt.faculty.wesleyan.edu/files/2008/10/godly-soul.pdf
"Lubavitch theology proclaims, and nearly all Lubavitchers believe,
that Jews are distinguished from Gentiles by a uniquely Jewish “godly
soul” (in Hebrew, nefesh elokis) that is fundamentally different from the
“animal soul” (nefesh bahamis) shared by all human beings."
"Monelle tavalliselle suomalaiselle on helppo tuntea sympatiaa Israelia kohtaan ja osoittaa sille tukensa, kun tiedämme, miten Hitler kansanmurhasi juutalaisia"
Lue niin tiedät enemmän.
http://vho.org/dl/ENG.html
erityisesti:
http://vho.org/GB/Books/tfh/
http://www.codoh.com
erityisesti:
http://forum.codoh.info/viewtopic.php?f=2&t=6915
http://forum.codoh.info/viewtopic.php?f=2&t=5642
http://www.youtube.com/watch?v=PWCOjOj4RAU
"Pieni sisukas juutalaiskansa rakensi itselleen erämaahan kukoistavan demokratian"
Vale. Israel on Talmudin profetioiden täyttämiseksi luotu teokratia. Rahoittajina USA ja Saksa ja lukemattomat tollokristityt. Israelin ensimmäinen infastruktuuri busseja myöten varastettiin sodan jälkeen Saksasta.
"Israelin, kuten Suomenkin, lipun värit ovat sininen ja valkoinen. "Sininen ja valkoinen värit ovat vapauden", lauloi jo Jukka Kuoppamäkikin aikoinaan."
Huomaatko itsekään millaisilla lapsellisuuksilla teitä voidaan ohjailla?
En ole toistaiseksi kuullut yhdestäkään ihmisestä, joka olisi kannattanut argenttiinaa falklandin sodassa sinivalkoisen lipun takia :-))
Kun lukee Israelin kannattajien kommentteja Lähi-Idästä ovat ne maltillisia ja sopuun perustuvia. Vastustajien kommentit ovat jopa vihapuheita. On henkilökohtaista ..poliittista mielipidettä joka ei perustu järkeen vaan poliittiseen katsantoon. Sellaiset kannanotot heijastavat kirjoittajan olevan vielä 1918 poteroissa.
ja sonnat. täyttä roskaa koko juttusi. Israel on ahne sika valtio joka tuhoaa ihmisoikeuksia kuten palestiinaa jatkuvasti. Tätä riistämistä he harjoittavat joka päivä.
Vasemmisto, ja muut järkevät ihmiset taistelee ihmisoikeuksien puolesta, kun toiset ovat sitä vastaan vain ja ainoastaan rahan takia. Niinkaun kun herravalta, sionistit ja muut p.skat rellestää ei ole ihmisoikeuksia.
Israel pitää ihmisiä eläiminä, vaikka itse ovat sellaisia. Tappoivathan he jeesuksen joka oli hyvä. Israel rakentaa kaikki tekopyhän uskonnon ja omakuvan mukaan jossa toinen osa puoli unohdetaan.
Ahneat ja ilkeät ihmiset toimivat niin!
Anteeksi vaan. Eivät Israelilaiset tappaneet kyseistä henkilöä. (en muuten ole uskovainen). Vaan hänet likvidoi . Roomalaiset sotilaat.
Oletko muuten sukua Adolf Hitlerille?
Aatukin moitti Israelilaisia moisesta teostaan vaikka juuri Roomalaiset sotilaat hänet likvidoi.
Keisari Augustukselta kävi käsky että kaikki on verolle pantava.
Israel on terroristivaltio, jonka armeija tappaa palestiinalaisia joka vuosi. Ja jonka tiedustelupalvelu Mossad ei tunne sellaista sanaa, kuin ihmisoikeudet. Israel on lähi-idän ainoa ydinasevaltio, mutta silti pelottelee Iranilla ja aikaisemmin Irakilla.
Faktaa on se, että Israelin puolustajat ovat aivan yhtä fanaattisia nettikeskustelijoita.
Enkä väitä, että Hamas, Fatah, Bashar al-Assad, Mahmud Ahmadinedzad, Ali Khamenei tai kuningas Abdullah olisivat yhtään parempia kuin Benjamin Netanjahu. Kaikki ylimielisiä ja häikäilemättömiä murhaajia.