Vaihdatko itse autosi renkaat?

Hobi hobi

Moni 'tosimies' vaihtaa itse renkaat. Meitä 'mössöjä' on paljon, joilla renkaat on tallessa rengashotellissa, ja joissa vaihto kuuluu hintaan.
Muista varata renkaittenvaihto-aika, vain pari viikkoa Pyhäinpäivään, jolloin viimeistään etelässäkin sataa lunta.

292

5298

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mössö-

      Renkaat on kerrostalon varastokopissa. Pitäisi hommata kunnon tunkki. Tasaisella alustalla vaihto onnistuisi. Aika usein jätän homman rengasliikkeelle. Rengasliikkeen pesuhallissa käyn itse pesemässä auton ja sen jälkeen asentajat vaihtavat renkaat.

      • mimmi 4 euroa kerta

        vaihdan renkaat itse,ja alta otetut varastoon hyllyyn.renkaan vaihto onnistuu halpahallin tunkilla maksoi 19.50 euroa sellanen neljällä rautapyörällä.vaihtoon menee aikaa 15 minuttia tällaiselta nyhverö tytöltä.ainoa että jalalla täytyy painaa avainta että mutteritapit lähtee pyörimään auki,autokoulussa opetettiin ja autoliiton kokoontumisessa vaihtamaan rengas.yksin kertaisempi kuin perunan keitto ettei keitä ylikypsäksi.miksi miehet ei osaa kun tallainen tytön hupakkokin osaa.menkää kouluun opettelemaan renkaan vaihto eikä maksa kuin muutaman euron itse kun jaan hallitunkin hinnan 5 tulee renkaan vaihto 4 euroa kerta,ja seuraavat ilmaiseksi.

      • kokonaisaika
        mimmi 4 euroa kerta kirjoitti:

        Mulla menee 15 minuuttia kamojen pihalle kantoon ja toinen 15 minuuttia niiden sisälle järjestelyyn. Varsinainen vaihto ja ilmanpaineiden tarkastus vie sitten sen vaertin, kyllä tuossa saa puhua tunnin hommasta jos vielä pesee alta otetut renkaan painepesurin kanssa.

      • sepise

        Vaihat sitte vararenkaanki!? (x5?)

      • panomies-81

        kuulostat varsin pantavalta muijalta.

      • Nopea vaihtaja

        mimmihän on aika nopea, mutta mulla on ennätys 7 miniuuttia koko sarja !!! Ei tuolla 15 minuutilla kannata paljoa kehuskella ....

      • ei hyvää halvalla
        panomies-81 kirjoitti:

        kuulostat varsin pantavalta muijalta.

        Ootko varma? Musta toi 4€/kerta ei oikein vakuuta.

      • Varikkomaskotti
        Nopea vaihtaja kirjoitti:

        mimmihän on aika nopea, mutta mulla on ennätys 7 miniuuttia koko sarja !!! Ei tuolla 15 minuutilla kannata paljoa kehuskella ....

        Meikäläisellä meni 15 sekuntia...aika nopee, mut ei tarpeeks nopee, että olis päässy Lotukselle vaihtaan Räkän renkaita. :(

      • kyllä kyllä.
        mimmi 4 euroa kerta kirjoitti:

        vaihdan renkaat itse,ja alta otetut varastoon hyllyyn.renkaan vaihto onnistuu halpahallin tunkilla maksoi 19.50 euroa sellanen neljällä rautapyörällä.vaihtoon menee aikaa 15 minuttia tällaiselta nyhverö tytöltä.ainoa että jalalla täytyy painaa avainta että mutteritapit lähtee pyörimään auki,autokoulussa opetettiin ja autoliiton kokoontumisessa vaihtamaan rengas.yksin kertaisempi kuin perunan keitto ettei keitä ylikypsäksi.miksi miehet ei osaa kun tallainen tytön hupakkokin osaa.menkää kouluun opettelemaan renkaan vaihto eikä maksa kuin muutaman euron itse kun jaan hallitunkin hinnan 5 tulee renkaan vaihto 4 euroa kerta,ja seuraavat ilmaiseksi.

        --menee aikaa 15 minuttia tällaiselta nyhverö tytöltä.--

        Just joo, niinpä niin.

      • =D =D
        sepise kirjoitti:

        Vaihat sitte vararenkaanki!? (x5?)

        Kukapa sitä nastarenkaalla kesällä, tai suvikumilla talvella ajelisi? Huolellista työtä.

      • eagae
        mimmi 4 euroa kerta kirjoitti:

        vaihdan renkaat itse,ja alta otetut varastoon hyllyyn.renkaan vaihto onnistuu halpahallin tunkilla maksoi 19.50 euroa sellanen neljällä rautapyörällä.vaihtoon menee aikaa 15 minuttia tällaiselta nyhverö tytöltä.ainoa että jalalla täytyy painaa avainta että mutteritapit lähtee pyörimään auki,autokoulussa opetettiin ja autoliiton kokoontumisessa vaihtamaan rengas.yksin kertaisempi kuin perunan keitto ettei keitä ylikypsäksi.miksi miehet ei osaa kun tallainen tytön hupakkokin osaa.menkää kouluun opettelemaan renkaan vaihto eikä maksa kuin muutaman euron itse kun jaan hallitunkin hinnan 5 tulee renkaan vaihto 4 euroa kerta,ja seuraavat ilmaiseksi.

        kova oot vaihtamaan renkaita..kyllä multa tunti menee kaikkinensa kun kantelet vielä varastoon renkaat..en millään sais 15 minuuttiin

      • misu 4e/laaki
        mimmi 4 euroa kerta kirjoitti:

        vaihdan renkaat itse,ja alta otetut varastoon hyllyyn.renkaan vaihto onnistuu halpahallin tunkilla maksoi 19.50 euroa sellanen neljällä rautapyörällä.vaihtoon menee aikaa 15 minuttia tällaiselta nyhverö tytöltä.ainoa että jalalla täytyy painaa avainta että mutteritapit lähtee pyörimään auki,autokoulussa opetettiin ja autoliiton kokoontumisessa vaihtamaan rengas.yksin kertaisempi kuin perunan keitto ettei keitä ylikypsäksi.miksi miehet ei osaa kun tallainen tytön hupakkokin osaa.menkää kouluun opettelemaan renkaan vaihto eikä maksa kuin muutaman euron itse kun jaan hallitunkin hinnan 5 tulee renkaan vaihto 4 euroa kerta,ja seuraavat ilmaiseksi.

        Mimmi asentaa sitten aluvanteet omilla pulteillaan ja samoin peltivanteet omillaan,
        joskus käy samat, mutta ei läheskään aina, pulteissa pituusero ja kartio voi olla eri,
        ei sitä heti huomaa, sitten vasta, kun pyörä putoaa,, liian pitkä pultti rikkoo
        jarrut, liian lyhyt voi ottaa kiinni ihan hitusen, mutta kyllähän mimmit sen tietää,,
        eikä ole ihan ilmaista, kun auto mahalaskun vauhdissa tekee, toivottavasti ei toista päin...

      • Gamla starba
        kokonaisaika kirjoitti:

        Mulla menee 15 minuuttia kamojen pihalle kantoon ja toinen 15 minuuttia niiden sisälle järjestelyyn. Varsinainen vaihto ja ilmanpaineiden tarkastus vie sitten sen vaertin, kyllä tuossa saa puhua tunnin hommasta jos vielä pesee alta otetut renkaan painepesurin kanssa.

        Tällaiselta 55v ikämieheltä menee kaikkineen puolisen tuntia, kun renkaat kantaa varastosta, vaihtaa rivitalon parkkipaikalla ja kantaa kesärenkaat varastoon. Eikä maksa mitään, kun itseltään ei kehtaa rahaa veloittaa.

        Jos ajelisin täällä Vantaalla lähimpään rengasliikkeeseen ja kuskaisin renkaat omasta varastosta mennen tullen, sekä jonottaisin 45 min., kuluisi hommaan yhteensä helposti 2,5 h ja rahaakin menisi muutama kymppi. Eihän siinä isoa säästöä saa, mutta helpommalla pääsee ajallisesti.

        Meidänkin taloyhtiön nuoret miehet käyvät kaikki vaihdattamassa renkaat liikkeessä ja jotkut maksavat rengashotellin veloitukset päälle. Taitaa olla sukupolvikysymys. Me vanhat ukot vaihdellaan renkaat, kun totuttiin niin nuorena jo tekemään. Ja ylipäätään tehdään muutenkin paljon hommia itse. Sellaisia hommia, jotka nuoret kaikki teettävät toisilla.

        Tosimiehellä ja renkaanvaihdolla en kyllä sinällään näe mitään yhteyttä:-))

      • Kiitollinen siskosi
        Gamla starba kirjoitti:

        Veljeni oli ja on tosimies, kun keskeytti pellon kyntämisen ja tuli vaihtamaan renkaat autooni. Kuulemma auton oma tunkki on paras rankaan vaihtoon, kun autossa on sitä varten varattuna omat paikat. Veljeni otti kesärenkaani säilytykseen ja lupasi pestä ne ensin joten minulla on keväällä odotettavissa taas kesärenkaiden vaihto hänen toimestaan.
        Kahvit juotuaan hän vetäisi haalarit päälle ja lähti traktorin kanssa takaisin pellolle ja tämä tapahtui 28.10.
        Minulla on oikea tosimies-maajussi veljenä!

      • Anonyymi
        mimmi 4 euroa kerta kirjoitti:

        vaihdan renkaat itse,ja alta otetut varastoon hyllyyn.renkaan vaihto onnistuu halpahallin tunkilla maksoi 19.50 euroa sellanen neljällä rautapyörällä.vaihtoon menee aikaa 15 minuttia tällaiselta nyhverö tytöltä.ainoa että jalalla täytyy painaa avainta että mutteritapit lähtee pyörimään auki,autokoulussa opetettiin ja autoliiton kokoontumisessa vaihtamaan rengas.yksin kertaisempi kuin perunan keitto ettei keitä ylikypsäksi.miksi miehet ei osaa kun tallainen tytön hupakkokin osaa.menkää kouluun opettelemaan renkaan vaihto eikä maksa kuin muutaman euron itse kun jaan hallitunkin hinnan 5 tulee renkaan vaihto 4 euroa kerta,ja seuraavat ilmaiseksi.

        Mulla menee 20min, kun ottaa huomioon sen, että hakee renkaat varastosta ja vie toiset takaisin sinne. Ehkä sen nopeamminkin voisi tehdä, jos olisi näppärämpi. Niin ja ennen vaihtoa käyn peseyttämässä auton, niin renkaatkin puhdistuvat samalla varastointia varten ja myös auto. Ei oikein tuossa kotipihassa saisi pestä, eikä oikeastaan kiinnostaisikaan, ja onhan ne pesujutut muutenkin naisten hommaa. Mutta joo renkaat kyllä vaihdan itse, ei tarvi varata aikoja ja odotella paikan päällä Hallitunkin olin tosiaan ostanut. Veikkaisin, että ilman sitä menisi huomattavasti pidempään, kun autoa pitää nostella neljästi ylös.

    • The_Rat

      Renkaanvaihto nesteet autoon (jäähdytin ja pissapoika) ja kuskiin (kahvi) sekä talvisäilytys maksavat sopivassa paikassa luokkaa 20 euroa.

      Ikävänä puolena rengashotellia sivubisneksenä hoitava autojobbari saattaa pistää renkaat kiertoon jonkin myymänsä auton alla, mutta viimeksi kun näin sattui, tuli paremmat renkaat sitten itse tilalle (jonkun toisen, sellaista se on).

      Kyllähän tästäkin sitten jossain muualla varmaan maksaa. Ehkä taas vällirahana seuraavaan autoon vaihtaessa...

      • Lutuinen rotta

        Voi rotta että sä olet lutuinen,
        pidät renkaat 'hotellissa', joka vaihtaa renkaat 20 kympillä ( no vaihtaa välillä renkaat toisen auton renkaisiin). Oikeassa hotellissa säilytys on 80- 120 euroa sisältäen vaihdon.

      • The_Rat
        Lutuinen rotta kirjoitti:

        Niinpä.

        Mutta minä en missään nimessä olisi valmis paljon yli kahtakymppiä tuosta ilosta maksamaan. Säilytystilaa näin omakotitalossa on ihan tarpeeksi, ettei sen takia tarvitse moiseen ryhtyä (ja oli sitä vielä kerrostalossa asuessakin)... Vaihtotyöstä tuossa lähinnä maksaa.

        Ja eipä se haittaa, jos vaihtuu jonkun toisen renkaisiin vahingossa. Saapahan itse paremmat tilalle. :)

      • tumppu 23

        ainahan se on ollu että kympin mies tekee satasen vahingot ei paljo heitä:)

      • qwevvverer
        The_Rat kirjoitti:

        Niinpä.

        Mutta minä en missään nimessä olisi valmis paljon yli kahtakymppiä tuosta ilosta maksamaan. Säilytystilaa näin omakotitalossa on ihan tarpeeksi, ettei sen takia tarvitse moiseen ryhtyä (ja oli sitä vielä kerrostalossa asuessakin)... Vaihtotyöstä tuossa lähinnä maksaa.

        Ja eipä se haittaa, jos vaihtuu jonkun toisen renkaisiin vahingossa. Saapahan itse paremmat tilalle. :)

        Vaikutat yhdeltä mun kaverilta joka joskus myi toisten tavaroita kun he olivat jättäneet niitä säilytykseen hänen varastoonsa.

      • vai niin....

        Joopa joo, sopiva paikkasi on varmaan isäsi autotalli tms. Alan liikkeissä vaihto on näin sesonki aikaa vähintään 35€ ja alle 50€:n ei taida renkaat mennä kausisäilytykseen. Lisäksi saat jonottaa kolme viikkoa, jos heräät varaamaan aikaa vasta silloin kun säätiedotus lupaa lumisadetta.

      • The_Rat
        qwevvverer kirjoitti:

        Vaikutat yhdeltä mun kaverilta joka joskus myi toisten tavaroita kun he olivat jättäneet niitä säilytykseen hänen varastoonsa.

        Enpä ole. Eikä minulla ole tuollaisia kavereitakaan... Mitä näihin renkaisiin tulee, niin siinä on aika hyvin porukka selvillä näistä ns. riskeistä.

        Ja eiköhän se seuraavakin, jolle nuo renkaanvaihtumiset ilmaantuvat saa paremmat alle. Eipä niitä oikein huonompiin voi vaihtaa ilman lupaa.

      • The_Rat
        vai niin.... kirjoitti:

        Joopa joo, sopiva paikkasi on varmaan isäsi autotalli tms. Alan liikkeissä vaihto on näin sesonki aikaa vähintään 35€ ja alle 50€:n ei taida renkaat mennä kausisäilytykseen. Lisäksi saat jonottaa kolme viikkoa, jos heräät varaamaan aikaa vasta silloin kun säätiedotus lupaa lumisadetta.

        Nope. Vaimon autoon vaihdoin kyllä tuossa pihalla ihan renkaat. Kyllähän siinä puolisen tuntia kaiken kaikkiaan tärvääntyi ja aika epämiellyttävää puuhaa on, vaikka onkin pulttipyssyt ja hallitunkit käytössä.

        Mitä tuohon jonottamiseen tulee, niin se kyllä pitää paikkansa. Eihän tuohon hommaan ammattilaiselta kovin montaa minuttia mene, mutta kun porukkaa tuppaa ovesta sisään jatkuvasti... Onneksi itselläni on näin liukkailla alla kitkat, niin voi rauhassa vaihtaa jo hyvissä ajoin. Nyt meinasi kyllä mennä pitkäksi, kun oli vain nelisen päivää vaihdosta ensimmäisiin liukkaisiin. Pahimmassa tapauksessa olisi sitten pitänyt vaihtaa itse.

      • wiima-81
        Lutuinen rotta kirjoitti:

        Voi rotta että sä olet lutuinen,
        pidät renkaat 'hotellissa', joka vaihtaa renkaat 20 kympillä ( no vaihtaa välillä renkaat toisen auton renkaisiin). Oikeassa hotellissa säilytys on 80- 120 euroa sisältäen vaihdon.

        Pakko heittää tähän väliin kommenttia. oon ite töissä rengas liikeessä ja meillä kausisäilytys hotellissa allevaihto kustantaa henkilöautolta 55egee ja pakuilta ja lavaautoilta muutaman euron enempi. Ja nuille omatoimi vaihtajille tiioksi sellanen että nykyään taitaa olla kiellettyä kohta säilyttää kellarin häkki varastossa omia renkaita lähinnä paloturvallisuus syistä

      • Anonyymi
        wiima-81 kirjoitti:

        itseasiassa se ei ole paloturvallisuusriski. jotkin taloyhtiöt vain haluavat kieltää sen, ehkäpä siisteyssyistä tai oletuksesta, että olisi paloturvariski.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        itseasiassa se ei ole paloturvallisuusriski. jotkin taloyhtiöt vain haluavat kieltää sen, ehkäpä siisteyssyistä tai oletuksesta, että olisi paloturvariski.

        sen verran voisin tarkentaa, että ei ole riski, jos jokainen asukas säilyttää vain 4kpl renkaita. isommissa määrissä voidaan tulkita riskiksi. tosin ei ne renkaat itestään syty, eikä niitä taida edes saada tulitikulla sytytettyä

    • bmw kusipää

      Pitää olla vähän hemmetin pihi jos näkee sen vaivan että alkaa jossain yleisellä pihalla tai kaupan parkkipaikalla(nähnyt tätäkin) vaihtamaan renkaita.
      Ainoastaan jos asian mukaiset välineet ja oma talli missä vaihtaa niin silloin ymmärtää.

      Muuten,tuollainen "tosimies vaihtaa itse"periaate on jo menneisyyttä.

      • öälfkgösfölöälkögklö

        Niin tai kuten bmw kusipää hän kun ei vain sitä osaa niin pakotettu käyttämään palveluita...

      • bmw kusipää
        öälfkgösfölöälkögklö kirjoitti:

        Niin tai kuten bmw kusipää hän kun ei vain sitä osaa niin pakotettu käyttämään palveluita...

        auts!Sattui varmaan kun astuin jälleen yhden "tosimiehen"varpaille.
        Katsos,kaikkien miehisyys ei riipu siitä tuleeko renkaat vaihdettua ihan omin käsin josta voi sitten jouluna mainostaa koko suvulle.
        Itse jätän aamulla marmoritiskille työpaikallani avaimet ja kerron vastaanottovirkailijalle että kaveri merkkiliikeestä tulee hakemaan n.klo aikaan ja jättää minulle vaihtoauton täksi ajaksi.Tämän jälkeen kaveri noutaa auton,vaihtavat renkaat tekevät usein pientä muutakin huoltoa pesun sisältä sekä ulkoa.klo 17 kun lähden työpaikaltani,on autoni tuotu takaisin ruutuuni,puhtaana ja renkaat vaihdettuna.

        Kaikilla kun ei vain ole aikaa tälläiseen touhuun.Aika on katsos rahaa ;)

      • Oi joj...
        bmw kusipää kirjoitti:

        ... ja voisihan OIKEASSA TYÖSSÄ kädetkin tahriintua, jolloin ei voisi enää hiplata poikaystävää...
        Puistattava ajatus.

      • Mies-xxx-HKI

        Meillä naapuri vaihtaa kerrostalon parkkipaikalla aina itse renkaansa. Miehellä on melko uusi VW (joku pieni malli). Perheellä taas on melko kallis yli 130 m2 kerrostalokämppä n. 2 km Helsingin rautatieasemalta.
        Jossain säästää, mutta jossain toisessa asiassa maksaa ja paljon.
        Itse olen tuota kaveria on. 10 v vanhempi, olen 56 v mies.
        Kerran olen vaihdattanut renkaat, kun maalla käydessäni kylän pojat tekivät vaihdon 50 mk:lla.. Mutta tästä onkin aikaa lähes 20 v.
        Aina paitsi siis sen yhden kerran olen vaihtanut itse pyörät keväällä ja talvella.
        Teen sen maalla kotiseudullani, joten pitää jännätä pääseekö helposti ajamaan sinne ... ei kovin kauas kaupungista. Renkaita säilytän ladossa.

        Kuka se nyt pelkkiä renkaita pystyy vaihtamaan itse. Se on todella hankalaa, kun tarvitaan vielä tasapainoituskin. Siihen taisi kyllä olla joku kikka jolla tasapainon voi testata ilman tasapainotuskonettakin.

        Itse olen autoillut vasta hieman yli 20 v. Tulin aikanaan hyvin pitkään toimeen pelkällä moottoripyörällä. Joulu-maaliskuussa en ajanut kuin julkisilla kulkuneuvoilla.

      • Näinseon

        Niin, en tiedä piheydestä.
        Talossa on 3 henkiöautoa ja yksi maasturi.
        Vaihdan itse renkaat kaikkiin, eli yht. 8 renkaanvaihtoa vuodessa.
        Lisäksi teen kaikki pikkuhuollot itse.
        Kun on työkalut ja tilat, ei mikään iso homma.
        Laskeskelin, että parin etelänmatkan hinta siinä säästyy vuodessa.

      • Tämä on totuus
        bmw kusipää kirjoitti:

        auts!Sattui varmaan kun astuin jälleen yhden "tosimiehen"varpaille.
        Katsos,kaikkien miehisyys ei riipu siitä tuleeko renkaat vaihdettua ihan omin käsin josta voi sitten jouluna mainostaa koko suvulle.
        Itse jätän aamulla marmoritiskille työpaikallani avaimet ja kerron vastaanottovirkailijalle että kaveri merkkiliikeestä tulee hakemaan n.klo aikaan ja jättää minulle vaihtoauton täksi ajaksi.Tämän jälkeen kaveri noutaa auton,vaihtavat renkaat tekevät usein pientä muutakin huoltoa pesun sisältä sekä ulkoa.klo 17 kun lähden työpaikaltani,on autoni tuotu takaisin ruutuuni,puhtaana ja renkaat vaihdettuna.

        Kaikilla kun ei vain ole aikaa tälläiseen touhuun.Aika on katsos rahaa ;)

        Bmw kusipää on nimensä veroinen. Pitää tosin muistaa, että hän juo kiljua ja Lasolia päivittäin joten hän usein harhailee omissa maailmoissaan.

      • pelit ja vehkeet

        "Ainoastaan jos asian mukaiset välineet ja oma talli missä vaihtaa niin silloin ymmärtää."

        Välineet on, mutta vaihdon joudun tekemään pihalla, koska tallissa on sen verran muuta kamaa ettei auto mahdu sinne :)

        Ihmettelen kyllä näitä jotka vaihtaa renkaita auton hätävarusteisiin kuuluvalla tunkilla ja rengasavaimella. Jos ei ole hallitunkkia, niin olisi parasta jättää homma rengasliikkeelle. Pilasin yhden auton tunkin vuonna 1990, seuraavan kerran kun sitä olisi tarvinnut, niin se oli ruostunut jumiin. Sen koomin en ole käyttänyt auton omaa tunkkia renkaiden vaihtoon.

      • köyhä kuski
        bmw kusipää kirjoitti:

        auts!Sattui varmaan kun astuin jälleen yhden "tosimiehen"varpaille.
        Katsos,kaikkien miehisyys ei riipu siitä tuleeko renkaat vaihdettua ihan omin käsin josta voi sitten jouluna mainostaa koko suvulle.
        Itse jätän aamulla marmoritiskille työpaikallani avaimet ja kerron vastaanottovirkailijalle että kaveri merkkiliikeestä tulee hakemaan n.klo aikaan ja jättää minulle vaihtoauton täksi ajaksi.Tämän jälkeen kaveri noutaa auton,vaihtavat renkaat tekevät usein pientä muutakin huoltoa pesun sisältä sekä ulkoa.klo 17 kun lähden työpaikaltani,on autoni tuotu takaisin ruutuuni,puhtaana ja renkaat vaihdettuna.

        Kaikilla kun ei vain ole aikaa tälläiseen touhuun.Aika on katsos rahaa ;)

        Minulla renkaan vaihto on pakko hoitaa itse,kun ei ole sitä marmori pöytää mihin avaimet voi jättää,eli kustannus kysymys

      • epä-avuton79
        köyhä kuski kirjoitti:

        Minulla renkaan vaihto on pakko hoitaa itse,kun ei ole sitä marmori pöytää mihin avaimet voi jättää,eli kustannus kysymys

        nollakelillä auto tasaselle pienen katoksen alle, 20v vanhalla raudalla jalkavoimaa apuna käyttäen kirahduksien myötä pultit auki. Kesä pois, nasta alle. ilmanpaineineen säädöllä ja jälkikiristyksellä noin 45 minuutin homma vanhalla veivitunkilla.

        soon arkea, marmoritiski nenän edessä luojalle kiitos ei ole.

        kohtuu varakas tee-se-itse

        terkut 4 euron mimmille

      • muahahah
        pelit ja vehkeet kirjoitti:

        "Ainoastaan jos asian mukaiset välineet ja oma talli missä vaihtaa niin silloin ymmärtää."

        Välineet on, mutta vaihdon joudun tekemään pihalla, koska tallissa on sen verran muuta kamaa ettei auto mahdu sinne :)

        Ihmettelen kyllä näitä jotka vaihtaa renkaita auton hätävarusteisiin kuuluvalla tunkilla ja rengasavaimella. Jos ei ole hallitunkkia, niin olisi parasta jättää homma rengasliikkeelle. Pilasin yhden auton tunkin vuonna 1990, seuraavan kerran kun sitä olisi tarvinnut, niin se oli ruostunut jumiin. Sen koomin en ole käyttänyt auton omaa tunkkia renkaiden vaihtoon.

        kierrettävän tunkin voi rasvata/öljytä, idiootti.

        ettet ny olis rengasliikkeen jobbari, mitä häh?

      • Sinä olet idiootti
        muahahah kirjoitti:

        kierrettävän tunkin voi rasvata/öljytä, idiootti.

        ettet ny olis rengasliikkeen jobbari, mitä häh?

        Hanki kunnon hydraulinen hallitunkki, maksaa muutaman kympin. Jätä sinäkin vain suosiolla ne veivattavat rimpulat varoituskolmion kanssa hädän varalle.

        Autojen omia tunkeja ei todellakaan ole tarkoitettu renkaiden kausivaihtoon, ne on mitoitetteu sillä periaatteella että niillä voi muutaman kerran nostaa auton turvallisesti.

      • BMW-hintti
        bmw kusipää kirjoitti:

        auts!Sattui varmaan kun astuin jälleen yhden "tosimiehen"varpaille.
        Katsos,kaikkien miehisyys ei riipu siitä tuleeko renkaat vaihdettua ihan omin käsin josta voi sitten jouluna mainostaa koko suvulle.
        Itse jätän aamulla marmoritiskille työpaikallani avaimet ja kerron vastaanottovirkailijalle että kaveri merkkiliikeestä tulee hakemaan n.klo aikaan ja jättää minulle vaihtoauton täksi ajaksi.Tämän jälkeen kaveri noutaa auton,vaihtavat renkaat tekevät usein pientä muutakin huoltoa pesun sisältä sekä ulkoa.klo 17 kun lähden työpaikaltani,on autoni tuotu takaisin ruutuuni,puhtaana ja renkaat vaihdettuna.

        Kaikilla kun ei vain ole aikaa tälläiseen touhuun.Aika on katsos rahaa ;)

        Ei taida edellisellä kirjoittajalla kuitenkaan olla autoa, töitä, eikä edes ajokorttia. Rahasta ei tarvinne edes puhua.

      • Toyota carina 1995
        Sinä olet idiootti kirjoitti:

        Hanki kunnon hydraulinen hallitunkki, maksaa muutaman kympin. Jätä sinäkin vain suosiolla ne veivattavat rimpulat varoituskolmion kanssa hädän varalle.

        Autojen omia tunkeja ei todellakaan ole tarkoitettu renkaiden kausivaihtoon, ne on mitoitetteu sillä periaatteella että niillä voi muutaman kerran nostaa auton turvallisesti.

        Voihan sen noinkin ajatella. Itse olen vaihtanut Toyotaan 10 vuotta renkaat sillä vakiotunkilla eikä se ole siitä kulunut. Ilmeisesti japanilaiset osaavat tehdä parempaa tuotetta kuin muut. Itse auto on jo 17 vuotta vanha, eikä siihen ole muuta remonttia tehdä, kuin vaihtaa välillä renkaita ja jarrupaloja.

      • herraasiallinen
        bmw kusipää kirjoitti:

        auts!Sattui varmaan kun astuin jälleen yhden "tosimiehen"varpaille.
        Katsos,kaikkien miehisyys ei riipu siitä tuleeko renkaat vaihdettua ihan omin käsin josta voi sitten jouluna mainostaa koko suvulle.
        Itse jätän aamulla marmoritiskille työpaikallani avaimet ja kerron vastaanottovirkailijalle että kaveri merkkiliikeestä tulee hakemaan n.klo aikaan ja jättää minulle vaihtoauton täksi ajaksi.Tämän jälkeen kaveri noutaa auton,vaihtavat renkaat tekevät usein pientä muutakin huoltoa pesun sisältä sekä ulkoa.klo 17 kun lähden työpaikaltani,on autoni tuotu takaisin ruutuuni,puhtaana ja renkaat vaihdettuna.

        Kaikilla kun ei vain ole aikaa tälläiseen touhuun.Aika on katsos rahaa ;)

        Ajat bemarilla et millään luxusautolla XD. Suomalaisille näköjään nämä ylihintaiset perheautotkin on jo ylpeyden aihe :(

        Ja mitä tulee renkaiden vaihtamiseen. Miehisyyteni ei ole siitä kiinni. Penikseni ja sen tyytyväinen koko sen tekee.

      • herraasiallinen
        Näinseon kirjoitti:

        Niin, en tiedä piheydestä.
        Talossa on 3 henkiöautoa ja yksi maasturi.
        Vaihdan itse renkaat kaikkiin, eli yht. 8 renkaanvaihtoa vuodessa.
        Lisäksi teen kaikki pikkuhuollot itse.
        Kun on työkalut ja tilat, ei mikään iso homma.
        Laskeskelin, että parin etelänmatkan hinta siinä säästyy vuodessa.

        3 autoa...säästö huolloissa. Kaiken saa positiiviseen valoon kun on tarpeeks positiivinen persoona :)

      • Mikset osta
        Näinseon kirjoitti:

        Niin, en tiedä piheydestä.
        Talossa on 3 henkiöautoa ja yksi maasturi.
        Vaihdan itse renkaat kaikkiin, eli yht. 8 renkaanvaihtoa vuodessa.
        Lisäksi teen kaikki pikkuhuollot itse.
        Kun on työkalut ja tilat, ei mikään iso homma.
        Laskeskelin, että parin etelänmatkan hinta siinä säästyy vuodessa.

        vielä neljä autoa lisää, niin saisit neljä ilmaista etelänmatkaa?

    • TI-vaihtaja

      Renkaita ei tule vaihdettua, kun ei ole rengaskonetta. Pyöriä kyllä tulee vaihdettua, enkä näe mitään syytä maksaa siitä ulkopuoliselle, jos sen osaa tehdä itse ja jos siihen on aika ja paikka. Ulkopuoliselle joutuisi vielä jonottamaankin. Tietääpähän myös, että pultit tulevat oikeaan momenttiin ja vanteet pestyä kunnolla. Samalla tulee käytettyä jarrupalat irti, puhdistettua jarrut ja herkistettyä sylinterit.

      Kaiken tämän ulkopuolinen varmaankin tekee mukisematta samaan hintaan??

      • Oletko köyhä?

        Sinä TI-vaihtaja varmaan peset moottorin, korin ja sisätilat itse?

      • tein itse ja säästin

        "Tietääpähän myös, että pultit tulevat oikeaan momenttiin"

        Mikä on mielestäsi "oikea momentti"?

        Esitän kysymyksen siksi, koska autotehtaat eivät tunne käsitettä "jälkikiristys". He osaavat laittaa vanteet (oli valmistusmateriaali mikä tahansa) kerralla oikeaan momenttiin, eivät siis "oikeaan momenttiin".

        DIY ammattilaiset ja muutamat ammattilaisina itseään pitävät rengasliikkeet jaksavat muistuttaa aina "jälkikiristyksestä". Mutta miksi asioita ei voida tehdä kerralla oikein?

        Halipula?

        DIY professional: halutaan päästä roplaamaan autoa, jottei tarvitse olla puolison seurassa.

        Rengasliike professional: halutaan nähdä asiakas uudelleen, jotta hänelle voitaisiin tehdä lisämyyntiä.

        Merkkiliike osaa huoltaa autot oikein. Itse vaihdatan renkaanikin siellä. Tuleepahan samalla vikamuistikin luetettua, joten merkkiliike tietää seuraavaan huoltoon mennessä mitä päivityksiä ECU:lle ajetaan.

      • TI-vaihtaja
        Oletko köyhä? kirjoitti:

        Sinä TI-vaihtaja varmaan peset moottorin, korin ja sisätilat itse?

        Meinaakko, että "rikkaat" sitten pesettävät moottorin ja sisätilat ulkopuolisella? Katin kontit. Joka ikinen ostamani käytetty "hieno" ja "erittäin siisti" auto (jonka "rikkaat" ovat ostaneet uutena) on ollut siivottomassa kunnossa vähintäänkin moottoritilasta. Yleensä takamattojan alta löytyy pari kiloa savea ja hiekkaa ja takakontista kaikkea muuta kivaa. Muun muassa se pesemätön varapyörä, jos sellainen sattuu olemaan. Työkalutkin ovat voineet tarttua näiden "rikkaiden" matkaan.

        "Oikeaan momenttiin" tarkoitti lähinnä sitä, että useimmissa rengasliikkeissä pultit vain ammutaan kiinni pulttipyssyllä - eikä varmisteta käsin momenttiavaimella.

      • premiummies
        tein itse ja säästin kirjoitti:

        "Tietääpähän myös, että pultit tulevat oikeaan momenttiin"

        Mikä on mielestäsi "oikea momentti"?

        Esitän kysymyksen siksi, koska autotehtaat eivät tunne käsitettä "jälkikiristys". He osaavat laittaa vanteet (oli valmistusmateriaali mikä tahansa) kerralla oikeaan momenttiin, eivät siis "oikeaan momenttiin".

        DIY ammattilaiset ja muutamat ammattilaisina itseään pitävät rengasliikkeet jaksavat muistuttaa aina "jälkikiristyksestä". Mutta miksi asioita ei voida tehdä kerralla oikein?

        Halipula?

        DIY professional: halutaan päästä roplaamaan autoa, jottei tarvitse olla puolison seurassa.

        Rengasliike professional: halutaan nähdä asiakas uudelleen, jotta hänelle voitaisiin tehdä lisämyyntiä.

        Merkkiliike osaa huoltaa autot oikein. Itse vaihdatan renkaanikin siellä. Tuleepahan samalla vikamuistikin luetettua, joten merkkiliike tietää seuraavaan huoltoon mennessä mitä päivityksiä ECU:lle ajetaan.

        premium mies vaihdattaa premium autoonsa premium renkaat, jos köyhällä ei ole varaa niin hytisköön parkkipaikalla tunkkinsa kanssa kun me premium miehet juomme premium kahvia samalla kun alemman kastin duunari hikoilee meidän premium renkaiden kanssa...

      • bmw kusipää
        premiummies kirjoitti:

        Tosin,sitä duunaria kannattaa myös valova.Itselläni 255 takana ja edessä 225,arvatkaas kummin perin poika laittoi...nii-in,tietenkin väärin perin!Ja sitten uusiksi...

      • Joskus...
        TI-vaihtaja kirjoitti:

        Meinaakko, että "rikkaat" sitten pesettävät moottorin ja sisätilat ulkopuolisella? Katin kontit. Joka ikinen ostamani käytetty "hieno" ja "erittäin siisti" auto (jonka "rikkaat" ovat ostaneet uutena) on ollut siivottomassa kunnossa vähintäänkin moottoritilasta. Yleensä takamattojan alta löytyy pari kiloa savea ja hiekkaa ja takakontista kaikkea muuta kivaa. Muun muassa se pesemätön varapyörä, jos sellainen sattuu olemaan. Työkalutkin ovat voineet tarttua näiden "rikkaiden" matkaan.

        "Oikeaan momenttiin" tarkoitti lähinnä sitä, että useimmissa rengasliikkeissä pultit vain ammutaan kiinni pulttipyssyllä - eikä varmisteta käsin momenttiavaimella.

        vetävätkin tosi tiukkaan, eivätkä älyä edes vaihtaa kevytmetallivanteille omia pulttejaan.
        Top Gearissa oli kaksi käytettyä V12 luksus autoa ja niistä löytyi tutkimuksissa räkäklimpeistä naisten eritteisiin. Muuten ihan siistejä ja tosi halpoja Suomen hintoihin verrattuna. Tuossa keskustelua.

        "The point was to buy a car for under 7K British Pounds ($11,250) to compare what you could get in a used car for the price of a 3 cylinder Nissan (the cheapest new car in England.)

        One of the two cars purchased was a "9 year old" (they didn't say the year - but it probably was 02 because of the HP numbers they quoted and because we don't get these shows first run). It had over 120K miles on it. Looked like new, inside and out. It was loaded, and everything worked. They put it on a dyno and it had lost 10 hp (352 vs 362 hp) in 9 years and 122,000 miles. Jeremy Clarkson couldn't figure out why anyone would buy a new one. He was whispering in the microphone past 140 mph to demonstrate how quiet it was.

        The forensic test was funny. The only thing they found in it was a "white powder", some "cut herbs" and in the passenger seat there was some vaginal liquid traces. What a car!

        James May called them idiots saying they would go broke with repairs, so they are going to keep the cars and drive them and report on their progress during the season.

        Richard Hammond got a 94 850 BMW with 54,000 miles on it. The CL creamed it in the drag race.

        He also said it got 30 mpg on the road. Wow!"
        http://mbworld.org/forums/cl-class-w215/414128-british-top-gear-show-tonight-they-bought-9-year-old-cl-tested.html

      • On se kurjaa
        premiummies kirjoitti:

        premium mies vaihdattaa premium autoonsa premium renkaat, jos köyhällä ei ole varaa niin hytisköön parkkipaikalla tunkkinsa kanssa kun me premium miehet juomme premium kahvia samalla kun alemman kastin duunari hikoilee meidän premium renkaiden kanssa...

        kun joudut säilyttämään premium autoasi kylmällä parkkipaikalla, missä kuka tahansa voi tehdä premium ilkivaltaa. Mukava vaihtaa itse renkaat lämpimässä autohallissa ja autokin on siellä turvassa premium ilkivallalta ja not so premium säältä.
        Välillä aina kuule hauskoja juttuja mitä premium lisukkeita ne pistää niihin kahveihin premium tyypeille...

      • Oikeinko siis
        tein itse ja säästin kirjoitti:

        "Tietääpähän myös, että pultit tulevat oikeaan momenttiin"

        Mikä on mielestäsi "oikea momentti"?

        Esitän kysymyksen siksi, koska autotehtaat eivät tunne käsitettä "jälkikiristys". He osaavat laittaa vanteet (oli valmistusmateriaali mikä tahansa) kerralla oikeaan momenttiin, eivät siis "oikeaan momenttiin".

        DIY ammattilaiset ja muutamat ammattilaisina itseään pitävät rengasliikkeet jaksavat muistuttaa aina "jälkikiristyksestä". Mutta miksi asioita ei voida tehdä kerralla oikein?

        Halipula?

        DIY professional: halutaan päästä roplaamaan autoa, jottei tarvitse olla puolison seurassa.

        Rengasliike professional: halutaan nähdä asiakas uudelleen, jotta hänelle voitaisiin tehdä lisämyyntiä.

        Merkkiliike osaa huoltaa autot oikein. Itse vaihdatan renkaanikin siellä. Tuleepahan samalla vikamuistikin luetettua, joten merkkiliike tietää seuraavaan huoltoon mennessä mitä päivityksiä ECU:lle ajetaan.

        lähetät autosi "tehtaalle" renkaanvaihtoon, kun osaavat siellä oikeat momentit?

        Noh, ehkä kädettömien runkkareiden tulee tankkauttaakkin auto merkkihuoltamolla, ettei satu vaan väärään reikään... Rahaa kun toki on...

      • Minn.
        tein itse ja säästin kirjoitti:

        "Tietääpähän myös, että pultit tulevat oikeaan momenttiin"

        Mikä on mielestäsi "oikea momentti"?

        Esitän kysymyksen siksi, koska autotehtaat eivät tunne käsitettä "jälkikiristys". He osaavat laittaa vanteet (oli valmistusmateriaali mikä tahansa) kerralla oikeaan momenttiin, eivät siis "oikeaan momenttiin".

        DIY ammattilaiset ja muutamat ammattilaisina itseään pitävät rengasliikkeet jaksavat muistuttaa aina "jälkikiristyksestä". Mutta miksi asioita ei voida tehdä kerralla oikein?

        Halipula?

        DIY professional: halutaan päästä roplaamaan autoa, jottei tarvitse olla puolison seurassa.

        Rengasliike professional: halutaan nähdä asiakas uudelleen, jotta hänelle voitaisiin tehdä lisämyyntiä.

        Merkkiliike osaa huoltaa autot oikein. Itse vaihdatan renkaanikin siellä. Tuleepahan samalla vikamuistikin luetettua, joten merkkiliike tietää seuraavaan huoltoon mennessä mitä päivityksiä ECU:lle ajetaan.

        Niin.. Kun on renkaat vaihdettu, niin 100km ajon jälkeen ne tosiaankin pitäisi kiristää uudelleen.

      • jebulis
        Joskus... kirjoitti:

        vetävätkin tosi tiukkaan, eivätkä älyä edes vaihtaa kevytmetallivanteille omia pulttejaan.
        Top Gearissa oli kaksi käytettyä V12 luksus autoa ja niistä löytyi tutkimuksissa räkäklimpeistä naisten eritteisiin. Muuten ihan siistejä ja tosi halpoja Suomen hintoihin verrattuna. Tuossa keskustelua.

        "The point was to buy a car for under 7K British Pounds ($11,250) to compare what you could get in a used car for the price of a 3 cylinder Nissan (the cheapest new car in England.)

        One of the two cars purchased was a "9 year old" (they didn't say the year - but it probably was 02 because of the HP numbers they quoted and because we don't get these shows first run). It had over 120K miles on it. Looked like new, inside and out. It was loaded, and everything worked. They put it on a dyno and it had lost 10 hp (352 vs 362 hp) in 9 years and 122,000 miles. Jeremy Clarkson couldn't figure out why anyone would buy a new one. He was whispering in the microphone past 140 mph to demonstrate how quiet it was.

        The forensic test was funny. The only thing they found in it was a "white powder", some "cut herbs" and in the passenger seat there was some vaginal liquid traces. What a car!

        James May called them idiots saying they would go broke with repairs, so they are going to keep the cars and drive them and report on their progress during the season.

        Richard Hammond got a 94 850 BMW with 54,000 miles on it. The CL creamed it in the drag race.

        He also said it got 30 mpg on the road. Wow!"
        http://mbworld.org/forums/cl-class-w215/414128-british-top-gear-show-tonight-they-bought-9-year-old-cl-tested.html

        "vetävätkin tosi tiukkaan, eivätkä älyä edes vaihtaa kevytmetallivanteille omia pulttejaan."

        Vaihdan itse tästä syystä renkaani tuleepa varmasti oikeat pultit ja momentit alumiinivanteilleni kun tekee itse. Eikä myöskään mikään kympin mies pääse rusikoimaan alumiinivanteitani klommoille tai naarmuille ampuessaan pultit kiinni pulttipyssyllä puolihuolimattomasti.

        On vähän huonoja kokemuksia näistä kympin miehistä keneltä tulee tonnin vahinko.

      • itse paremmin
        jebulis kirjoitti:

        Enpä ole nähnyt rengasliikkeessä koskaan livenä momenttiavainta renkaan vaihtajan kädessä. Telkkarissa olen nähnyt, mutta ilmeisesti vähän lavastettu tilanne. Pulttipysyllä nekin paukuttaa renkaat paikoileen ja sillä siisti. Ainoan pölärin olen hukannut kun lähdin liikkeille rengasliikkeen renkaanvaihdon jälkeen. No onneksi uusi alkuperäispöläri ei maksanut kuin 48€....

      • mek

        Ne joilla on peukalo keskellä kämmentä niin vievät auton talvirenkaiden vaihtoon mutta itse olen hankkinut sähkökäyttöisen mutterivääntimen ja hallitunkin eikä siihen viime perjantaina kauheasti aikaa mennut kun tylvaatteet päälle ja hommiin niin hyvä tulee. Itsellä ei ole aikaa roudata renkaita mukana liikkeeseen kun siinä samassa aikaa vaihtaa ne itse.

      • köyhä kuski
        TI-vaihtaja kirjoitti:

        Meinaakko, että "rikkaat" sitten pesettävät moottorin ja sisätilat ulkopuolisella? Katin kontit. Joka ikinen ostamani käytetty "hieno" ja "erittäin siisti" auto (jonka "rikkaat" ovat ostaneet uutena) on ollut siivottomassa kunnossa vähintäänkin moottoritilasta. Yleensä takamattojan alta löytyy pari kiloa savea ja hiekkaa ja takakontista kaikkea muuta kivaa. Muun muassa se pesemätön varapyörä, jos sellainen sattuu olemaan. Työkalutkin ovat voineet tarttua näiden "rikkaiden" matkaan.

        "Oikeaan momenttiin" tarkoitti lähinnä sitä, että useimmissa rengasliikkeissä pultit vain ammutaan kiinni pulttipyssyllä - eikä varmisteta käsin momenttiavaimella.

        ON olemassa sellainen työkalu jolla pultti koneella saa momentin oikein,laitetaan vain hylsyn ja koneen väliin,tankomainen,joustaa kun on momentissa

      • jejejejejej
        itse paremmin kirjoitti:

        Enpä ole nähnyt rengasliikkeessä koskaan livenä momenttiavainta renkaan vaihtajan kädessä. Telkkarissa olen nähnyt, mutta ilmeisesti vähän lavastettu tilanne. Pulttipysyllä nekin paukuttaa renkaat paikoileen ja sillä siisti. Ainoan pölärin olen hukannut kun lähdin liikkeille rengasliikkeen renkaanvaihdon jälkeen. No onneksi uusi alkuperäispöläri ei maksanut kuin 48€....

        Vaihdatan itse pyörät mikäli ei ole tarvetta uusia renkaita. Kyllä kahdella kerralla rengasliikkessä laitattaessani aluvanteille uudet kumit ovat molemmilla kerroilla kiristäneet asian mukaisella momentti-avaimella. Pulttipyssyllä toki laittavat kevyesti kiinni ja kiristys momentti-avaimella. Riippuu varmasti toki liikkeestä..

      • tgq35y4
        On se kurjaa kirjoitti:

        kun joudut säilyttämään premium autoasi kylmällä parkkipaikalla, missä kuka tahansa voi tehdä premium ilkivaltaa. Mukava vaihtaa itse renkaat lämpimässä autohallissa ja autokin on siellä turvassa premium ilkivallalta ja not so premium säältä.
        Välillä aina kuule hauskoja juttuja mitä premium lisukkeita ne pistää niihin kahveihin premium tyypeille...

        Me BMW premium huollossa aina premium miehen tuodessa 5-sarjalaisensa, päästämme autoa nosturille ajettaessa premium kananmunapierun auton sisään. Avaamme konepellin, laitamme premium valoroikan roikkumaan, annamme auton olla ja juomme kahvia, joka on tietenkin premium. Ei kuitenkaan samalla premium lisämausteella kuin asiakaspuolen kahvi.

        Kuittaamme vikamuistin ja kirjoitamme laskun premium paperille premium hintaan.

    • melkein tosimies

      Nuorempana korjasin myös itse moottorit ja pellit . Yleensä kaiken mikä sattui rikki menemään. Silloin myös kuvioin kesärenkaat, jos pintaa ei ollut tarpeeksi. Ala- ja yläpalloniveliin kaadoin sulaa lyijyä. Väljyydet katosivat, jolloin ne taas menivät katsastuksesta läpi.
      Nykyään olen niin mukavuudenhaluinen, että käyn vaihtamassa pyörät pikimmiten rengasliikkeessä. Hinta 23 ekeä. Eipä kannata paljon itse vaihdella. Paitsi vaimon autoon. Sillä selviää mukavasti muutamista kotitöistä.

      • Tunkki käyttöön vaan

        Parikymppiä nettopalkkaa työstä, joka kestää alle tunnin, vastaa 5000 euron kuukausipalkkaa. Ihan kohtuullinen korvaus ajasta, joka käy myös kuntoilusta.

      • Vaan eihän se sovi
        Tunkki käyttöön vaan kirjoitti:

        Parikymppiä nettopalkkaa työstä, joka kestää alle tunnin, vastaa 5000 euron kuukausipalkkaa. Ihan kohtuullinen korvaus ajasta, joka käy myös kuntoilusta.

        kun kädet sotkuu.
        Mieluummin juppihemmo maksaa 20 - 40 euroa vaihdosta, ja saman verran kuntosalista päälle.

    • fgfxgd

      Tottakai, aina oon tähän mennessä vaihtanut itse, hyvää kuntoilua, ehkä sitten eläkkeellä annan muiden vaihtaa

    • 15 tkm vuodessa

      Renkaat vaihtuu 3-4 vuoden välein uusiin. Vaihto ja tasapainotus kuuluu tällöin hintaan.

      Ei tarvitse vaihtoa ihmetellä keväsin ja syksyisin ja vahtia säitä.

    • Aina ITSE

      Ei tulisi mieleenkään antaa firman vaihtaa renkaita, vaikka tekisivät sen ilmaiseksi.

      Ensinnäkin, vetävät vanteet ihan mille kireydelle sattuu - ei auta edes joidenkin käyttämä momentti, kun se momentti on kymmeniä Newtoneita liian suuri.

      Toiseksi, eivät välitä yhtään vanteen käsittelystä, iskevät miten sattuu vanteen pyöränpultteja vasten... Naarmuttavat vanteita.

      Kolmanneksi, eivät tee mitään muuta, kuin vaihtavat sen renkaan. Itselle renkaanvaihto on kahdesti vuodessa samalla puhdistuskerta, jolloin pestään / pyyhitään jarruletkut, pyöräntuennat, rasvataan / maalataan tarvittavat paikat jne.

      Olen vaihtanut nastat alle jopa tienposkessa epätasaisella pehmeällä maalla, joten omalla pihalla tai omassa tallissa vaihto on suorastaan luksusta.

      En todellakaan anna renkaanvaihtoa kenenkään muun tehtäväksi!

      • mää itte

        Miksi pitäisi antaa rengasliikkeen amisjuipin runnoa niitä vanteita ja pultteja, kun voi tehdä kausivaihdon itsekin. Nyt on 37:s vuosi meneillään sitä hommaa. Saa raitista ilmaa ja voimistelua siinä samalla. Ja pysyy pyörän pultit hyvin puhtaina ja öljyttyinä. Kevyesti ristikkoavaimella kiinni. Ei ole koskaan löystynyt eikä ole tarvinnut jälkikiristellä kun tekee työn kerralla oikein ja huolella. Ei tarvi varata aikoja eikä ole ruuhkaa siinä meidän pihalla , vaan kelien mukaan.

      • tarkastusta samalla

        Valitettavasti itsellekkin käy usein niin että niitä renkaita vaihtaa pimeässä lampun kanssa edellisenä iltana kun aamuksi on luvattu lumipyryä.

        Joskus käy niin hyvä mäihä että muistaa ja jaksaa vaihtaa renkaat hyvissä ajoin. Aurinkoisena syyspäivänä renkaita vaihtaessa voi samalla hypistellä vetonivelien suojakumit, jarrut ja muut mitä siellä renkaan takana on näkyvillä ja katsoa että kaikki näyttää olevan kunnossa.

    • MersuPomo1

      hohoohoh teitä köyhiä, monet on tekosyyt.

      Fakta on se, että sivistyneet rahamiehet ja muut IHMISET, maksavat tiskille kun rahvas rasvaranne tekee likaisen työn.

      • ^^^^^^

        Itse en pidä itseäni rahamiehenä, vaikka kuulun parhaiten ansaitsevaan kymmenykseen (tilastokeskuksen mukaan 2012 raja on n. 4500euroa/kk).
        Vaihadan autojemme renkaat itse, vaihdan myös öljyt itse, teen myös harrasteautojemme moottoriremontit ja kilpamoottorit itse.
        Syynä itse tekemiseen on työn laatu (en luota muiden tekemään työhön) ja riippumattomuus muiden aikatauluista. Näin san renkaat alle juuri silloin kun itseä huvittaa, vaikka keskellä yötä.
        Ne jotka ei osaa tehdä mitään teettää työt toisilla, ei se rahasta ole kiinni.

      • Ratk: Aika/raha
        ^^^^^^ kirjoitti:

        Olen tässä kohtaa samaa mieltä. Jos osaa voi tehdä itse, ja silloin tietää mitä laatua saa. Useimmissa autoissa (Ainakin Volvoissa, Nissaneissa, ja Fordeissa) on oma tunkki renkaanvaihtoa varten autossa. Siksi ei edes tarvitse mennä ostamaan mitään 19,50 hintaisia tunkkeja halpahallista voidakseen vaihtaa itse.

        Riippumattomuus muiden aikatauluista on aivan ratkaisevaa. Ajan saaminen viikolle vain tiettyyn aikaan sotkee itsellä koko viikon ohjelman, joten ehdottomasti paras saada kaikki juuri silloin kun huvittaa, eli tarkoittaa että TEE ITSE.

        Öljynvaihto tosin on jo vaativampi joten sen olen itse teettänyt muilla. Voisihan Biltemasta ostaa suodattimen avaajan, ja tarvittavat lenkkiavaimet ym, jotta öljynvaihtokin kävisi, mutta auto pitäisi vielä saada korkeallekin, joten tuohon pitää jo olla välineitä. Lisäksi pitäisi aina metsästää jostain uusi kuparitiivistekin öljyropulle. Menee aika mutkikkaaksi ja vaatii jo myös aikaa.

      • Renkaat omassa talli
        Ratk: Aika/raha kirjoitti:

        Minä en kajoa autojen omiin hätävaruste tunkkehin. Ne on sellaisia rimpuloita, että ei niitä ole tarkoitettu siihen että niillä tehdään yli saata nostoa.

        Renkaan vaihtoa varten on 3,5 tonnin tunkki jolla saa helposti ja turvalliseti molemmat renktaat puoleltaan ylös yhdellä nostolla. Pysyypähän hätävaruste tunkki uutta vastaavassa kunnossa siltä varalta että sitä oikeasti joskus tarvii tienpäällä.

        Aikataulusta samaa mieltä, syksyllä aika renkaanvaihtoon pitäisi varata hyvissä ajoin, jos aikoo itse valita ajan, mutta silti saa jonottaa tunnin toista kun sinne menee vaihdattamaan renkaat.

        Öljynvaihto ei ole niin tarkkaa, viikko pari sinne tänne ei merkkaa mitään. Eikä todellakaan huvittaisi roudailla jäteölyjä yhtään mihinkään, paljon kätevämpää tehdä vaihto huoltoasemalla.

      • mek
        ^^^^^^ kirjoitti:

        Itse en pidä itseäni rahamiehenä, vaikka kuulun parhaiten ansaitsevaan kymmenykseen (tilastokeskuksen mukaan 2012 raja on n. 4500euroa/kk).
        Vaihadan autojemme renkaat itse, vaihdan myös öljyt itse, teen myös harrasteautojemme moottoriremontit ja kilpamoottorit itse.
        Syynä itse tekemiseen on työn laatu (en luota muiden tekemään työhön) ja riippumattomuus muiden aikatauluista. Näin san renkaat alle juuri silloin kun itseä huvittaa, vaikka keskellä yötä.
        Ne jotka ei osaa tehdä mitään teettää työt toisilla, ei se rahasta ole kiinni.

        Sama vika itsellä että muiden työn laatu ihan mitä sattuu.

      • niin-in

        tai sitten oot vaa vähä vetelä, mersuphomo

      • hverytj
        ^^^^^^ kirjoitti:

        Itse en pidä itseäni rahamiehenä, vaikka kuulun parhaiten ansaitsevaan kymmenykseen (tilastokeskuksen mukaan 2012 raja on n. 4500euroa/kk).
        Vaihadan autojemme renkaat itse, vaihdan myös öljyt itse, teen myös harrasteautojemme moottoriremontit ja kilpamoottorit itse.
        Syynä itse tekemiseen on työn laatu (en luota muiden tekemään työhön) ja riippumattomuus muiden aikatauluista. Näin san renkaat alle juuri silloin kun itseä huvittaa, vaikka keskellä yötä.
        Ne jotka ei osaa tehdä mitään teettää työt toisilla, ei se rahasta ole kiinni.

        Annan komppia tälle mielipiteelle. Ei se saatana ole rahasta kiinni. En ikinä enää vaihda renkaita sesonkiaikana rengasliikkeessä, koska en halua toistamiseen nähdä sitä kun korkkaavat kierteet lyömällä pultit alusta loppuun pulttipyssyllä. Näitä jälkiä saa sitten itse korjailla, parhaimmillaan menee pyörännapa vaihtoon jos ei uudelleen kierteitys onnistu.

        Ja ei se itse tekeminen ole minulla siitä kiinni, että se olisi "miehekästä" vaan siitä että itse tehdessä päättät itse viimeistelyn tasosta. Toisen tekemänä joudut tyytymään siihen tasoon mitä saat, poislukien selkeät rekkulan arvoiset suoritteet.

        Otetaanpa nyt esimerkiksi ilmansuodattimen vaihto. Kuinka monessa merkkihuollossa ilmanputsarin kammio pestään kunnolla? Ei yhdessäkään! Toki heillä on paineilma jolla puhaltelevat isommat lehdet ja hiekanjyvät mitä sinne on imeytynyt.

        Samoin tulppien vaihto. Paineilmalla sohaistaan jos sohaistaan, muttei puhettakaan että pyyhittäisiin tulpanreikien ympäristö rasvanpoistolla ja kevyesti öljyttäisiin kierteet.

        PS: Viime keväänä, kesärengassesongin aikoihin tuli nähtyä Lahden moottoritien varressa dirikan Mersu ajelemassa kolmella pyörällä. Mihin oli neljäs kadonnut? Ettei olisi peräti ollut MersuPomo itse, kun ei enää kiireapulaisten pulttipyssyllä korkkaamat kierteet pitäneet yhtäkään pulttia paikoillaan?

      • Ei tarvitse
        Ratk: Aika/raha kirjoitti:

        Olen tässä kohtaa samaa mieltä. Jos osaa voi tehdä itse, ja silloin tietää mitä laatua saa. Useimmissa autoissa (Ainakin Volvoissa, Nissaneissa, ja Fordeissa) on oma tunkki renkaanvaihtoa varten autossa. Siksi ei edes tarvitse mennä ostamaan mitään 19,50 hintaisia tunkkeja halpahallista voidakseen vaihtaa itse.

        Riippumattomuus muiden aikatauluista on aivan ratkaisevaa. Ajan saaminen viikolle vain tiettyyn aikaan sotkee itsellä koko viikon ohjelman, joten ehdottomasti paras saada kaikki juuri silloin kun huvittaa, eli tarkoittaa että TEE ITSE.

        Öljynvaihto tosin on jo vaativampi joten sen olen itse teettänyt muilla. Voisihan Biltemasta ostaa suodattimen avaajan, ja tarvittavat lenkkiavaimet ym, jotta öljynvaihtokin kävisi, mutta auto pitäisi vielä saada korkeallekin, joten tuohon pitää jo olla välineitä. Lisäksi pitäisi aina metsästää jostain uusi kuparitiivistekin öljyropulle. Menee aika mutkikkaaksi ja vaatii jo myös aikaa.

        Sama proppu ja tiiviste ollut jo 15 vuotta eikä tiputa, ei ne sitä korjaamollakaan vaihda. Aika helppo homma autohallissakin, mutta sukulaisen montulla kerran vuodessa yleensä öljyt vaihdan.

      • MissSunshine<3

        MersuHomo sai ladattua pre-paid korttiinsa sen verran nettiaikaa, että pääsi mutuuttamaan pois pikkasen pahaa oloaan, kun tuli edelliset sossun rahat nautittua paikallisessa räkälässä yhden illan aikana?

        Aina on renkaat vaihtuneet, itse tai toisten toimesta. Mitäpä tuosta meteliä pitämään.

    • kiireapulainen?

      Tossa joku osti hiljattain uuden auton ja vei paikalliseen rengasliikkeeseen asennuksiin.
      Saldo = Kaikki vanteet naarmuilla.

      • Voi naarmuja

        Katseletteko auton vanteita suurennuslasilla?
        Ei tainneet naarmut olla senttiä pidempiä?
        Vaikuttaako naarmut ajettavuuteen?

      • kiireapulainen?
        Voi naarmuja kirjoitti:

        Katseletteko auton vanteita suurennuslasilla?
        Ei tainneet naarmut olla senttiä pidempiä?
        Vaikuttaako naarmut ajettavuuteen?

        Niinpä? Miten käy metallille, kun suojaava lakka- tai maalipinta on rikki?

      • Voi naarmuja
        kiireapulainen? kirjoitti:

        Niinpä? Miten käy metallille, kun suojaava lakka- tai maalipinta on rikki?

        Ruostuuko alumiini?
        Vaikuttaako naarmut ajettavuuteen?

      • ristikkoavain
        Voi naarmuja kirjoitti:

        Katseletteko auton vanteita suurennuslasilla?
        Ei tainneet naarmut olla senttiä pidempiä?
        Vaikuttaako naarmut ajettavuuteen?

        Kun autoa vaihtaa uuteen niin se vaihtoautoista vastaava mies katselee tarkalla silmällä, koska tietää että moni ostajaehdokaskin katselee.

      • Näköjään voit!
        Voi naarmuja kirjoitti:

        Ruostuuko alumiini?
        Vaikuttaako naarmut ajettavuuteen?

        Voit sä olla ihan oikeasti noin tyhmä ?

      • Voi naarmuja?
        Näköjään voit! kirjoitti:

        Voit sä olla ihan oikeasti noin tyhmä ?

        Itseäsikö syytät?

      • assssssssssssssss
        ristikkoavain kirjoitti:

        Kun autoa vaihtaa uuteen niin se vaihtoautoista vastaava mies katselee tarkalla silmällä, koska tietää että moni ostajaehdokaskin katselee.

        Itse en vaihda autoa. Ajan sen loppuun. Tai olen kykllä joskus myynyt ihan pikkurahalla, mutta eipä siinä ostaja enää kehtaa mitään vaatia. Minulla on aika vähän autoja ollut viimeisen n. 21 v aikana. Tämä nykyinen, Volvo 945 taitaa kestääkin eläkkeelle asti. Se on ollut minulla 10,5 vuotta. Ensi kesänä auto täyttää 20 v. Itse olen silloin 57 v.

      • voi tziisus
        Voi naarmuja? kirjoitti:

        Itseäsikö syytät?

        Paskamahat ajattelee samoin autojen pellesstä. "Mitä se nyt haittaa jos minä isken tämän ruosteisen paskan oven tuohon naapuriruudun uuteen autoon, naarmu tai lommohan siitä vaan tulee, ei vaikuta ajoon mitään".

        En minä ainakaan naarmuta tahallaan sen kummemmin vanteita kuin autoa muutenkaan, vaikka se ei ajettavuuteen vaikutakkaan.

      • No jopa on
        voi tziisus kirjoitti:

        Paskamahat ajattelee samoin autojen pellesstä. "Mitä se nyt haittaa jos minä isken tämän ruosteisen paskan oven tuohon naapuriruudun uuteen autoon, naarmu tai lommohan siitä vaan tulee, ei vaikuta ajoon mitään".

        En minä ainakaan naarmuta tahallaan sen kummemmin vanteita kuin autoa muutenkaan, vaikka se ei ajettavuuteen vaikutakkaan.

        Katsoitko oliko siinä karvoja

    • ristikkoavain

      Kun tekee pyörien kausivaihdon itse, pääsee ensinnäkin aika hyville tuntipalkoille. Toisekseen siinä samalla tulee tutkittua renkaiden kunto, ja vilkaistua vähän autonkin alle. Näin voi huomata alkavat ruostevauriot tai repeämässä olevat kumipalkeet. Sama juttu kuin auton pesussakin: tuntipalkalle pääsee, homma tulee tehtyä kunnolla, ja kiveniskemät huomaa ennen kuin ruoste iskee. Ja onhan renkaanvaihto ja vahaaminenkin hyvää kuntoilua.

      • Avainristikko

        Mulla kyllä rengasliikkeen kaveri kertoo ihan asiallisesti mahdollisen renkaiden vaihtotarpeen.

      • ***
        Avainristikko kirjoitti:

        Mulla kyllä rengasliikkeen kaveri kertoo ihan asiallisesti mahdollisen renkaiden vaihtotarpeen.

        Kertookos se samalla myös jarrupalojen ja levyjen kunnon? Entäs jarruletkut, vetonivelien kumit, väljyydet nivelissä, yms?

      • talvikummi

        Kyllä se näin on hyvin pitkälti. Keväällä, kun talvirenkaat otetaan pois. Katson onko renkulat ajokunnossa. Silloin hommataan uudet tai.... jostain hyvät talvirenkaat seuraavaa kautta varten.Kesärengas systeemi on hoidettu jo syksyllä. Syksyllä loppuun ajetut kesäkumit heitetään kylmästi kasaan ja tilataan uudet ja laitetaan vanteille aivan omalla rauhallisella aikataululla, kunhan ne ovat
        laitettavissa alle, kun niitä tarvitaan. Nyt on se tilanne, että puolipitoiset talvikumit odottavat ja pari uutta kesäkumia täytyy hommata eteen ensi kesäkaudeksi. Työ autoon ovat hyvät kitkat odottamassa, mutta ensi ajokauden kesärenkaita pitää hankkia uusia ainakin toiselle akselille. Ennakoi tuleva tilanne. Pyörien ollessa irti kannattaa tietenkin katella muitakin juttuja esim. öljyvuotoja jarrupaloja jane. t.m.s.

      • 20e paljon vai vähän

        en tiedä millaisia töitä sä teet, kun pääset "hyville tuntipalkoille".

        Itse maksan 20e renkaiden vaihdosta ulkopuoliselle.
        Onko se paljon vai vähän=?

      • Kurjen Alli

        Ei mulle koskaan ole kukaan maksanu siitä että olen itse vaihtanut renkaat tai pessyt autoni.
        Syy siihen miksi vaihdan renkaat itse, on se että olen huono jonottamaan ja odottamaan. Omassa pihassa on tilaa temmeltää niin pesun kuin renkaanvaihdonkin kanssa.
        Edellisessä autossa huoltosopimukseen sisältyi kausirenkaan vaihto. Kerran kävin vaihdattamassa.

      • jonotus haisee
        Kurjen Alli kirjoitti:

        Ei mulle koskaan ole kukaan maksanu siitä että olen itse vaihtanut renkaat tai pessyt autoni.
        Syy siihen miksi vaihdan renkaat itse, on se että olen huono jonottamaan ja odottamaan. Omassa pihassa on tilaa temmeltää niin pesun kuin renkaanvaihdonkin kanssa.
        Edellisessä autossa huoltosopimukseen sisältyi kausirenkaan vaihto. Kerran kävin vaihdattamassa.

        Itse olen myös todella allerginen jonottamiselle. Mikään ei ole turhempaa kuin odottaa jotain tyhjänpanttina.

        Viimeksi kun ostin talvirenkaat, niin jouduin odottamaan niiden toimitusta pari viikkoa. Olimme sopineet vaihdolle ajan ja annas olla kun menen sovittuna kellonlyömänä hakemaan alle uusia talvikumeja, niin jouduin jonottamaan yli tunnin. Lumisateet oli juuri tullu ja ennakkovaratuista ajoista huolimatta väliin ottettiin ylimääräisiä asiakkaita. Siellä oli muutama ukko aika hiilenä kun olivat varanneet tyyliin tunnin aikaa renkaan vaihtoon ja hommat alkoi venyä.

      • tutkitutki
        *** kirjoitti:

        Kertookos se samalla myös jarrupalojen ja levyjen kunnon? Entäs jarruletkut, vetonivelien kumit, väljyydet nivelissä, yms?

        Katsastus asemat on sitä varten missä auto syynätään ei sitä tarvitse renkaan vaihdon takia tutkia,,

      • hintoja??
        20e paljon vai vähän kirjoitti:

        en tiedä millaisia töitä sä teet, kun pääset "hyville tuntipalkoille".

        Itse maksan 20e renkaiden vaihdosta ulkopuoliselle.
        Onko se paljon vai vähän=?

        20eur on oikea summa jos kaikki tehdään oikein. ja verollisesti.
        Ymmärrän jos vanhat ihmiset vaihdattavat.Jotka ei muuten jaksa tai pysty.

        30eur on jo liikaa.

      • fdddddddd
        talvikummi kirjoitti:

        Kyllä se näin on hyvin pitkälti. Keväällä, kun talvirenkaat otetaan pois. Katson onko renkulat ajokunnossa. Silloin hommataan uudet tai.... jostain hyvät talvirenkaat seuraavaa kautta varten.Kesärengas systeemi on hoidettu jo syksyllä. Syksyllä loppuun ajetut kesäkumit heitetään kylmästi kasaan ja tilataan uudet ja laitetaan vanteille aivan omalla rauhallisella aikataululla, kunhan ne ovat
        laitettavissa alle, kun niitä tarvitaan. Nyt on se tilanne, että puolipitoiset talvikumit odottavat ja pari uutta kesäkumia täytyy hommata eteen ensi kesäkaudeksi. Työ autoon ovat hyvät kitkat odottamassa, mutta ensi ajokauden kesärenkaita pitää hankkia uusia ainakin toiselle akselille. Ennakoi tuleva tilanne. Pyörien ollessa irti kannattaa tietenkin katella muitakin juttuja esim. öljyvuotoja jarrupaloja jane. t.m.s.

        eikös eteen kulueemat kuin taakse

      • Tai sitten
        tutkitutki kirjoitti:

        Katsastus asemat on sitä varten missä auto syynätään ei sitä tarvitse renkaan vaihdon takia tutkia,,

        onnettomuussyyn tutkija tutkii.

      • 1983
        fdddddddd kirjoitti:

        eikös eteen kulueemat kuin taakse

        Jos on takaveto, laitetaan eteen kuluneemmat, jos etuveto, paremmat eteen.
        Näin opetettiin autokoulussa 1983. Vetäviin renkaisiin paremmat pinnat.

      • Neuvotaan
        1983 kirjoitti:

        Jos on takaveto, laitetaan eteen kuluneemmat, jos etuveto, paremmat eteen.
        Näin opetettiin autokoulussa 1983. Vetäviin renkaisiin paremmat pinnat.

        laittamaan aina paremmat taakse, ettei perä lähde luistoon, mutta itsekin laitan vetäville pyörille, että kuluvat tasaisesti.

    • tankkaatko itse

      39 vuotta olen itse autoni renkaat vaihtanut ja vaihdan vastedeskin. Voin vaihtaa renkaat juuri silloin, kun se on ajankohtaista ja itselle sopii. Eipä juuri kiinnostaisi kuluttaa renkaan vaihtoon itselle huonosti sopivana aikana melkein tuntia matkoihin plus vaihto- ja odotusaikaa. Lisäksi talvirenkaille on kotona optimaalisemmat säilytysolosuhteet. Eikä tarvitse pelätä sitä, että mahdollisen rengasrikon sattuessa pyörän pultteja ei saisi tien päällä auki.

      • 9+5

        Ei tarvitse minumkaan:
        " Eikä tarvitse pelätä sitä, että mahdollisen rengasrikon sattuessa pyörän pultteja ei saisi tien päällä auki."
        Vararengasta ei ole, tölkistä vaahtoa ja rengasliikkeeseen. Jos ei toimi, niin autoon kuuluva hinauspalvelu hoitaa homman.

      • Vaahdotta paras
        9+5 kirjoitti:

        Ei tarvitse minumkaan:
        " Eikä tarvitse pelätä sitä, että mahdollisen rengasrikon sattuessa pyörän pultteja ei saisi tien päällä auki."
        Vararengasta ei ole, tölkistä vaahtoa ja rengasliikkeeseen. Jos ei toimi, niin autoon kuuluva hinauspalvelu hoitaa homman.

        Rengasliikkeet tykkäävät kyttyrää vaahdosta ja sen siivoamisesta. Vanha kunnon vararengas (tai oikeammin varapyörä) on kätevä muuallakin kuin vatsan ympärillä.

        Kannattaa muuten joskus tarkistaa myös varapyörän paine. Jouduin viime helmikuun pakkasilla turvautumaan varapyörään, eikä siinä tietenkään ollut riittävästi painetta. Ajaminen oli sanalla sanoen mielenkiintoista.

      • kompura parempi
        Vaahdotta paras kirjoitti:

        Rengasliikkeet tykkäävät kyttyrää vaahdosta ja sen siivoamisesta. Vanha kunnon vararengas (tai oikeammin varapyörä) on kätevä muuallakin kuin vatsan ympärillä.

        Kannattaa muuten joskus tarkistaa myös varapyörän paine. Jouduin viime helmikuun pakkasilla turvautumaan varapyörään, eikä siinä tietenkään ollut riittävästi painetta. Ajaminen oli sanalla sanoen mielenkiintoista.

        No oliko se puolityhjä vararengas sitten paikkausvaahtoa parempi vaihtoehto?

        Nykyisessä autossani ei myöskään ole vararengasta vaan kompura ja vaahtopullo.

        Minulla on ollut ajokortti 24 vuotta ja vain yhden kerran olen joutunut vaihtamaan vararenkaan alle ja sekin tapahtui omassa pihassa. Ja tämäkin vain siksi että minulla ei ollut silloin mitään millä laittaa renkaisiin ilmaa omassa pihassa. Yleensä renkaassa on joku ruuvi pystyssä ja se vuotaa sen verran hitaasti että ilmaa lisäämäällä pystyy ajamaan.

        Ilmaa olen joutunut lisäämään renkaisii usein ja silloin on isoksi eduksi jos autosta löytyy kompura.

    • Tboy79

      Suomen kaltaisessa valtiossa kannattaisi muuten olla nasta- tai edes kitkarengas vararenkaana. Mutta varmaan aika harva muistaa sitä koskaan vaihtaa.

      • BultGun

        Kyllä vain renkaiden(pyörien) vaihto kannattaa omana työnä. Paras ostos aikoihin on ollut tuommoinen sähköinen "pulttipyssy". Kelpaa toki muuhunkin pulttien/muttereiden vääntelyyn, mutta tuossa hommassa on todella hyvä vehje. Hallitunkki ja tämä pulttipyssy niin renkaat vaihtuu n. 20 minuuttiin. Lisäksi Lidlin momenttiavain, niin saa nuo kevytmetallivalssitkin oikeaan kireyteen (100-120nm).
        Hyville palkoille pääsee, eikä tarvitse keväisin ja syksyisin jonottaa vaihtojonossa.

      • Sehr schön
        BultGun kirjoitti:

        Kuka jonottaa vaihtojonoissa? Netistä tai puhelimella varataan aika, ja se toteutuu punktlich. Vähän sama kuin reppanat jonottaa passia eivätkä osaa varata omaa palveluaikaa.

      • pullistelija
        Sehr schön kirjoitti:

        Kuka jonottaa vaihtojonoissa? Netistä tai puhelimella varataan aika, ja se toteutuu punktlich. Vähän sama kuin reppanat jonottaa passia eivätkä osaa varata omaa palveluaikaa.

        Herra Isolle Herralle sihteeri tilaa auton hyvissä ajoin etukäteen jos sellaista tarvitaan. Ja niin tapahtuu ani harvoin sillä kaikki jotka haluavat Herra Iso Herran tavata tulevat hänen luokseen ja ne jotka eivät tule Herra Iso Herraa tapaamaan ovat turhia mitättömyyksiä joita Herra Iso Herra ei noteeraa mitenkään.

        Herra Isolla Herralla on tallissaan lukeisia harvinaisia ja arvokkaita autoja, joista köyhät eivät edes uskaltaisi haaveilla. Niillä Herra Iso Herra, joskus sille päälle sattuessaan, ajaa omalla yksityisellä radallaan eikä huonoilla teillä rupusakin joukossa.

      • ei se ole noin
        Sehr schön kirjoitti:

        Kuka jonottaa vaihtojonoissa? Netistä tai puhelimella varataan aika, ja se toteutuu punktlich. Vähän sama kuin reppanat jonottaa passia eivätkä osaa varata omaa palveluaikaa.

        Jos se varattu aika sattuu hyvään aikaa, eli liukkaiden kelien alkamisen aikoihin, niin saat jonottaa vaikka kuinka olisit varannu ajan etukäteen.

    • lkjalkvhakljf

      Joka jannu joka osaa tehdä käsillään ja on kiinnostunut auton pidosta vaihtaa mieluummin itse.

      Kermaperseet ja (o)saamattomat voi vaihdattaa liikkeessä. Tätä porukkaa on reilusti yli puolet.

      • Kysymys?

        Miten se, että vaihdattaa renkaat rengasliikkeessä liittyy mitenkään auton pitoon?

    • Pientä puhdetta

      Tottahan toki.

    • kitkatkitekit

      vaihdoin vaimon autoon tänään työpaikalla talvirenkaat alle.
      kahvitunnilla vaihdoin,
      aikaa meni 7 minuuttia ja kaikki renkaat oli alla.
      oli nopeaa kun nostin auton toisen puolen kokonaan
      ensin eteen sit taakse auto alas
      toinen puoli ensin eteen sitten taakse.
      ps työaikana sit puhdistin vanteet.
      mut eihän se haittaa kun ei työnantaja nähnyt.
      huomenna vaihdan omaan autoon kitkat.

      • kitkatkitkat

        Kitkat on kissanruoka,niillä kissanruokapurkeilla meinasit ajella??

    • Laiskottaa......

      En viitsi vaihtaa itse renkaita kun saan ilmaiseksi renkaanvaihdot ja säilytykset rengasliikkeestä suhteilla. Mukavaa juoda kahvia ja puhua paskaa sillävälin kun asentajat tekevät työn.

    • mitä sä sekoilet

      mitä?

      "Pyhäinpäivään, jolloin viimeistään etelässäkin sataa lunta."

      - mitä tekemistä jollain ihmeen pyhäinpäivällä ja renkaiden vaihtamisella on?
      Tai lumisateella? Mitä ihmeen sekoilua?

      Viime vuonna, tai siis tänä vuonna ensilumi tuli Helsinkiin tammikuussa

      • Olet seko

        taitaa sekoilija seota itse?
        Pyhäinpäivän jälkeen saa käyttää nastoja.
        Pyhäinpäivänä yleensä sataa lunta.
        Lumisateella tarvitaan talvirenkaita, nastoja ja kitkoja.
        Missä päin Helsinkiä tuli viime talvena vasta tammikuussa lumi?
        Malmin hautausmaalla oli viime joulun alusviikolla polviin asti lunta.

      • no huhhuhh
        Olet seko kirjoitti:

        muistat väärin. Lumi tuli Helsingissä tammikuussa.

        "Pyhäinpäivänä yleensä sataa lunta"
        - ahaa, lumisade katsoo kalenterista päivän jolloin päättää tulla?

        Koska aurinko paistaa, tiedätkö siihen päivämäärän?
        Koska kesä alkaa? Entä syksy tai kevät?

        Toi on typerintä mitä olen aikoihin lukenut.

      • faktaa tässä
        Olet seko kirjoitti:

        taitaa sekoilija seota itse?
        Pyhäinpäivän jälkeen saa käyttää nastoja.
        Pyhäinpäivänä yleensä sataa lunta.
        Lumisateella tarvitaan talvirenkaita, nastoja ja kitkoja.
        Missä päin Helsinkiä tuli viime talvena vasta tammikuussa lumi?
        Malmin hautausmaalla oli viime joulun alusviikolla polviin asti lunta.

        http://www.tekniikkatalous.fi/talous/kaikki ennatykset uusiksi taman aamun ensilumi on helsingissa myohaisin koskaan/a749480

        Kaikki ennätykset uusiksi: Tämän aamun ensilumi on Helsingissä myöhäisin koskaan.Maanantain 2. tammikuuta lumipyry toi viimein ensilumen myös Suomen etelärannikolle. Vaikka suurimmassa osassa Etelä-Suomea Vantaata ja Turkua myöten lunta jäi väliaikaisesti maahan jossakin vaiheessa joulukuuta, aivan Suomenlahden rannikolla kaikki sade oli tullut vetenä.

        Tilastoihin ensilumen päiväksi merkitään 3. tammikuuta, sillä mittaukset kirjataan ylös aamulla kello 8. Ensilumen rajaksi Ilmatieteen laitos on määritellyt vähintään 1 senttimetrin lumensyvyyden, joka on havaintojen mittaustarkkuus.

        Helsingin keskustassa Kaisaniemen havaintoasemalla tämä päivämäärä merkitsee uutta ennätys koko havaintohistorian aikana. Ilmatieteen laitoksen meteorologi Pauli Jokisen mukaan myöhäisimmän ensilumen edellinen ennätys Kaisaniemessä oli 29. joulukuuta 1953. Vuonna 2000 ensilunta odotettiin Helsingissä miltei yhtä kauan, joulupäivään 25.12. asti.

        Poikkeuksellisen lauha loppuvuosi 2011 on siten ensimmäinen tapaus koskaan, kun lunta ei jäänyt Helsingin keskustassa maahan kertaakaan vuodenvaihteeseen mennessä. Lumensyvyyden tilastointi Kaisaniemen asemalla aloitettiin reilut 100 vuotta sitten 1911.

        Jokinen kertoo lumitilastoista omassa Sääbriefing-blogissaan ja sen lisäksi blogissa Helsingin Sanomien sivuilla.

      • uik uik uik uik
        faktaa tässä kirjoitti:

        UIK, olin väärässä, 2 tammikuuta oli oikea päivä.
        Katsotaan kahden viikon päästä, onko lumisade huomannut Pyhäinpäivän.

      • uik uik uik uik
        uik uik uik uik kirjoitti:

        UIK, olin väärässä, 2 tammikuuta oli oikea päivä.
        Katsotaan kahden viikon päästä, onko lumisade huomannut Pyhäinpäivän.

        UIK, lin väärässä, lumisade tuli jo viikkoa ennen Pyhäinpäivää.

      • fiksua sadetta
        uik uik uik uik kirjoitti:

        UIK, olin väärässä, 2 tammikuuta oli oikea päivä.
        Katsotaan kahden viikon päästä, onko lumisade huomannut Pyhäinpäivän.

        Lumisade ainakin tietää, ettei pyhäinpäivä ole erisnimi.

      • Pyhäinpäivä
        fiksua sadetta kirjoitti:

        Lumisade ainakin tietää, ettei pyhäinpäivä ole erisnimi.

        Täytyypä lähettää almanakkojen ja kalenterien valmistajille fiksun tieto, tähän asti niiden tekijät ovat luulleet Pyhäinpäivän olevan erisnimi.

      • lisää tietoa
        Pyhäinpäivä kirjoitti:

        Täytyypä lähettää almanakkojen ja kalenterien valmistajille fiksun tieto, tähän asti niiden tekijät ovat luulleet Pyhäinpäivän olevan erisnimi.

        Teeppä se.

        http://www.kotus.fi/index.phtml?i=453&s=2607#faq_453

        "Juhlapyhien nimet kirjoitetaan suomessa pienellä alkukirjaimella: joulu, tapaninpäivä, uusivuosi, uudenvuodenpäivä, loppiainen, tuomaanpäivä, itsenäisyyspäivä."

      • Paitsi, että
        lisää tietoa kirjoitti:

        Teeppä se.

        http://www.kotus.fi/index.phtml?i=453&s=2607#faq_453

        "Juhlapyhien nimet kirjoitetaan suomessa pienellä alkukirjaimella: joulu, tapaninpäivä, uusivuosi, uudenvuodenpäivä, loppiainen, tuomaanpäivä, itsenäisyyspäivä."

        "kunnioituksesta voidaan kirjoittaa isolla".

    • Vain 15e

      Aiemmin tuli aina vaihdettua niin kesä kun talvirenkaat itse käyttäen pientä halli-
      tunkkia useimmiten talvikiekkojen vaihto ajoittuu marraskuulle kun sataa räntää
      tai vihmoo vettä niin ei ole kiva kontata paita housuista selkä paljaana niin olen
      viime vuosina antanut homman pienelle verstaalle, ja samalla vaihtanut öljyt.

      • ei enää koskaan

        Kun ajaa kitkoilla, niin voi valita kivan syyspäivän jolloin vaihtaa talvirenkaat alle enne pakkasia.

    • Vain 0e

      EI niitä pyöriä viitsi tallin ovea pidemmälle kuskata. Vaihdan ne itse alle siinä samalla, kun tarkastaa jarrut ja nivelet. EI tule yllätystä sitten huollossa tai katsastuksessa. Tänä syksynä vaihdatin uudet kitkat entisten tilalle, ja ne laitettiin samantien alle. Kesäpyörät odottaa taas tallissa kevättä.

      Lähimpään rengashotellin on matka ainakin viisi kolometriä, enkä viitsi vaihtoaikaan varailla aikoja tiiviistä kalenterista.

      • 7+20

        Miksi sä tarkistat jarrut? Eikö autosi ajotietokone kerro, että palat on kuluneet?

      • Ajotietokone
        7+20 kirjoitti:

        Miksi sä tarkistat jarrut? Eikö autosi ajotietokone kerro, että palat on kuluneet?

        ei näe murtuneita letkuja yms...

      • Kommentti kertoo
        7+20 kirjoitti:

        Miksi sä tarkistat jarrut? Eikö autosi ajotietokone kerro, että palat on kuluneet?

        ettei kirjoittaja ymmärrä jarruista mitään. Ajan itse vanhemmalla autolla ja yleensä katson joka kerta että jarrumännät liikkuvat herkästi, jarrusatula liikkuu luistipulteissaan, jarruletkuissa ei ole pykimiä ja tietysti että palat ovat vielä ajokunnossa ja liikkuvat herkästi paikallaan.

    • 8fguiuiguigui

      Tämäkin keskusteluketju on täynnään väittelyä kermaperseet vastaan normaalit ihmiset.
      Kermaperseet eivät likaa käsiään vaan keskittyvät ylvästelemään, luokittelemaan ihmisiä kuin Hitler arjalaisuuden ihannoinnissaan.

      Normaalit ihmiset tekevät renkaanvaihtonsakin itse jos vaan pystyvät.

      Ahne rikas eliitti, kermaperseet elää aivan utopistisessa maailmassa irti todellisuudesta, julkisuudessakin tuo porukka on esittänyt aivan pokkana täysin pöyristyttäviä väitteitä ja mielipiteitä joiden olisi luullut jääneen Hitlerin saksaan 1930-luvulle...

    • bgdf

      En näe mitään syytä vaihtaa itse renkaita, kun en tee mitään muutakaan autolle itse. Likaista hommaahan se ja tietääkseni autossa olevat tunkitkin on vain hätätapauksia varten. Nopeasti menee kun kerralla nostetaan koko auto, ei siinä kahviakaan kerkeä juomaan. 35e

      • wefheoriher

        Luuletko olevasi jokin paroni von gugonhaim joka ei itse tee mitään muuta kuin jakelee käskyjä palvelusväelle?

      • 13+20
        wefheoriher kirjoitti:

        Luuletko olevasi jokin paroni von gugonhaim joka ei itse tee mitään muuta kuin jakelee käskyjä palvelusväelle?

        Ei kannattaisi laitella aivopieruja aamuyön humalassa. Se ei ole kaunista.

      • pieruaivooo
        13+20 kirjoitti:

        Ei kannattaisi laitella aivopieruja aamuyön humalassa. Se ei ole kaunista.

        Ei kannattaisi laitella aivopieruja >>>

        Tällä pieruaivolla on persuus ja pää vaihtanut paikkaa,ajattelee persiillä ja piereskelee aivoilla!

    • Tosi nössö

      Tämäkin nössö vaihdatti talvirenkaat päivällä. Vaihtoajan varaus netistä, työaikana ajo liikkeeseen ja takaisin, vaihtoon meni kokonaisuudessaan 15 minuuttia, hyvä että ehti kahvin juoda.
      Kesärenkaat jäivät säilytykseen ja odottavat kevättä.

      Vaihtakaa te tosimiehet pihallanne tai parkkipaikalla renkaita iltahämärässä töiden jälkeen.

      Ammattimiehet rengasliikkeessä tekee hommat paremmin.

      • ammattitunarit

        Tosiaan vaihtaa ne "ammattimiehet" niin että niitä ei saa kukaan tien päällä auki. Itse kun vaihtaa ja laittaa voiteet kierteisiin, niin avaaminen on helppoa.
        Amattimiesten jäljiltä on paineetkin miten sattuu, kun ei osata edes sääkorjauksia tehdä. Itse pitää aina huoltiksella tehdä uudelleen "ammattimiesten" tekeleet.
        Valosalla sujuu renkaanvaihto lauantaipäivän ratoksi ihan omaan tahtiin.

      • Vanha auto?
        ammattitunarit kirjoitti:

        Miksi renkaat pitäisi irrottaa tien päällä? Onko sulla vielä vararengas tilaa viemässä? Eikö sulla ole autoliikkeen tiepalvelusopimusta?

        Onk sulla autossasi käsin veivattavat ikkunat, ryyppy, tuhkakuppi, roiskeläpät ja vaihdekeppi?

      • Sinulla taitaa
        Vanha auto? kirjoitti:

        auton sijasta olla jokin sähkövispilä, joka pysähtyy keskelle tietä kun yksi bitti menee ajotietokoneeseen poikittain ja pikku näytölle mittariston keskelle tulee teksti "core dumped".

      • Tiepalvelusopimus?
        Vanha auto? kirjoitti:

        Miksi renkaat pitäisi irrottaa tien päällä? Onko sulla vielä vararengas tilaa viemässä? Eikö sulla ole autoliikkeen tiepalvelusopimusta?

        Onk sulla autossasi käsin veivattavat ikkunat, ryyppy, tuhkakuppi, roiskeläpät ja vaihdekeppi?

        Toi tiepalvelusopimus on mulle ihan uusi asia. Miten homma jatkuu sen jälkeen kun olet soittanut tiepalveluun ja kertonut renkaasi rikkoutuneen?

        Tuleeko sieltä hinausauto joka hinaa koslasi lähimpään rengasliikkeeseen, jossa rikkoutunut rengas vaihdetaan uuteen? Kauanko renkaanvaihtoon menee kaiken kaikkiaan aikaa, jos rengasrikko sattuu tapahtumaan vaikka jossakin Joensuun ja Kajaanin välillä lauantai iltana klo 21:39?

      • Onko itselläsi

        automaattinen tuhkakuppi?

      • 10+1
        Tiepalvelusopimus? kirjoitti:

        Toi tiepalvelusopimus on mulle ihan uusi asia. Miten homma jatkuu sen jälkeen kun olet soittanut tiepalveluun ja kertonut renkaasi rikkoutuneen?

        Tuleeko sieltä hinausauto joka hinaa koslasi lähimpään rengasliikkeeseen, jossa rikkoutunut rengas vaihdetaan uuteen? Kauanko renkaanvaihtoon menee kaiken kaikkiaan aikaa, jos rengasrikko sattuu tapahtumaan vaikka jossakin Joensuun ja Kajaanin välillä lauantai iltana klo 21:39?

        Sieltä tulee tiepalvelu uuden renkaan kanssa ( vanteineen). Jos vaahtopullon mönjä ei ole pysynyt sisällä, vaihtaa hän uuden renkaan.
        Palveluauton kaveri on katsonut rekisterinumerolla sopivan vanteen ja renkaan ja ottanut sen mukaan rengasliikkeen varastosta.
        Kelläpä nykyautoissa enää on vararengasta?
        Kuka ajelee la-iltana 21.39 Joensuun ja Kajaanin välillä?
        Syksyllä?
        Ei sillä tiellä kesälauantaisinkaan näy autoja kuin 50 km:n välein.

      • Taitaa ainakin
        Onko itselläsi kirjoitti:

        automaattinen tuhkakuppi?

        kalliimmissa bemareissa sellainenkin olla.

      • Anonyymi
        Vanha auto? kirjoitti:

        Miksi renkaat pitäisi irrottaa tien päällä? Onko sulla vielä vararengas tilaa viemässä? Eikö sulla ole autoliikkeen tiepalvelusopimusta?

        Onk sulla autossasi käsin veivattavat ikkunat, ryyppy, tuhkakuppi, roiskeläpät ja vaihdekeppi?

        "Onko sulla vielä vararengas tilaa viemässä? Eikö sulla ole autoliikkeen tiepalvelusopimusta?

        Onk sulla autossasi käsin veivattavat ikkunat, ryyppy, tuhkakuppi, roiskeläpät ja vaihdekeppi?"

        Toki on vararengas, tosin se on litteää mallia (siis huomattavasti normaalirenkaita kapeampi) ja siksi vararenkaassa käytetään myös huomattavasti korkeampaa rengaspainetta kuin normaalirenkaissa.

        käsin veivattavat ikkunat takaovissa (että pääsee ulos, jos jostain syystä auto pääsisi riistäytymään hallinnasta ja syöksyisi mereen / järveen / jokeen), ja sähköikkunat etuovissa. Auton joutuminen veteen kun vahingoittaa sähköjärjestelmää ja saattaa tehdä sähköikkunat toimintakyvyttömiksi.

        ryyppy? - No ei ole, eikös ryyppy kuulunut niihin vanhoihin autoihin, joissa on vielä kaasutinmoottori nykyautoissa oleva moottorinohjausjärjestelmän ja polttoaineen ruiskutussysteemin sijasta.

        tuhkakuppi - no on, mutta en käytä, koska en halua tuhota terveyttäni tupakoimalla.

        roiskeläpät - ei ole, mutta miksi noita ei säädetä lailla pakolliseksi?

        Vai onko tämä autolasiliikkeiden lobbauksen tulosta, että roiskeläpät pois autoista, jolloin takapyörät linkoavat tiellä mahdollisesti olevat irtokivet takana ajajan tuulilasiin rikkoen sen.

        Joku tietysti väittää, että lisäävät ilmanvastusta, mutta mikähän on totuus siitäkin asiasta ?

        Kun ne pyörät ja renkaat on autossa joka tapauksessa oltava, niin olettaisin, että roiskeläppien aiheuttama lisävastus on joka tapauksessa hyvin pieni, ja fiksummalla muotoilulla sen ehkä saisi vieläkin pienemmäksi - ehkä jopa kokonaisvaikutukseltaan negatiiviseksi (siis vaikka roiskeläpät itse aiheuttavatkin lisää ilmanvastusta, niin ehkä ne fiksusti muotoiltuna voisivat vähentää pyörän ja renkaan aiheuttamaa ilmanvastusta jopa enemmän kuin mitä ne itse lisäävät ilmanvastusta, tällöin nettovaikutus olisi negatiivinen !).

        vaihdekeppi - toki on, siis ihan manuaalivaihdelaatikko. Automaattivaihteisella ajava kaveri osasi kertoa, ettei automaattivaihteista autoa saa hinata.

        Luulisi, että voisi suunnitella sellaisenkin automaattivaihteiston, joka teknisesti toimisi ihan samalla periaatteella kuin manuaalivaihdekin toimii, erona olisi vain se, että vaihteistoa ohjaa tietokone, ja autossa olisi toki samanlainen vaihdevipu kuin automaattivaihteisissa yleensäkin, eli eteen - vapaa - pysäköinti - taakse.

        Mutta tuo automaattivaihteiston "vaihdevipu" siis komentaisi vain tietokonetta, sillä poikkeuksella, että asento "pysäköinti" voisi myös mekaanisesti lukita pyörät.

        Autotehtaita ei vain huvita suunnitella automaattivaihteistoa siten, että auto voisi hinata aivan kuin manuaaliavaihteistakin.

    • gfd..

      Miten renkaiden vaihdatus "ammattilaisella" liittyy jotenkin itsensä ylistämiseen ja muiden käskyttämiseltä? Mun mielestä ihan sama vienkö auton määräaikaishuoltoon tai renkaiden vaihtoon. Ne on asioita mitä en itse tee. Emmä omenoitakaan puusta kerää itse vaikka siihen olisi mahdollisuus. Osaan vaihtaa renkaat hätätapauksessa ja se riittäköön..

    • Peliitat

      Käyn 2 kertaa vuodessa vaihdattamassa renkaat liikkeesä joka ne säilyttää.

      Parikymmentä vuotta tuli sählättyä vaihtamisen kanssa ja kanniskeltua renkaita aina milloin mihinkin.

      Saan vaihdettua kuulumiset ja rengasliike saa töitä. Nuorena säästää ja venhempana huomaa että kun ei enää käy kapakissa ym voi yhtä hyvin maksaa jostain mikä tekee elämän vähän helpommaksi.

      Eli samat rahat ohjautuu eritavalla. Nuorempana oli tarkkaa että löysi halvan vaihtopaikan nyt se on ihan samantekevää maksaako se homma enemmän vai vähemmän.

      Tääkin keskustelu käydään joka vuosi. Ja aina löytyy ihmisiä jotka tulee iloisiksi siitä jos saavat säästettyä 5 euroa tms renkaan vaihdossa.

      • sddfssdfsdfsdfsdf

        juuri noin. Samat ihmiset ajavat ympäri kyliä ja kaupunkeja ilmaisten kahvien ja tarjousten perässä. Bensahan ei maksa mitään.

      • Anonyymi
        sddfssdfsdfsdfsdf kirjoitti:

        juuri noin. Samat ihmiset ajavat ympäri kyliä ja kaupunkeja ilmaisten kahvien ja tarjousten perässä. Bensahan ei maksa mitään.

        "Bensahan ei maksa mitään"

        No eihän se bensakaan ilmaista ole, mutta kokonaiskuluja ei pysty paljoa alentamaan bensaa säästämällä, kun joka tapauksessa pitää maksaa vakuutukset, vuotuinen ajoneuvovero, katsastus ja huollot.

    • 30 euron säästö

      Taloyhtiön parkkipaikalla vaihtaa 'tosimies' auton renkaitaan, on näköjään jo kaksi saanut vaihdettua. Onhan se säästöä, kun ei tarvitse maksaa 30 euroa ammattilaisen renkaiden vaihdosta, vaan voi tehdä sen itse. Mukavaa hyötyliikuntaa jäisellä pihalla, pientä tuulta ja neljä astetta pakkasta.

      • Niinpäs.

        Monet juoksee tai ulkoiluttaa rakkejaan ilmaiseksi huonommassakin säässä. Postinjakajat polkee pyörällään kelistä riippumatta pikkupalkalla. Jotkut hölmöt maksaa päästäkseen hikoilemaan punttisalille. Oliko tuossa jotain outoa?

      • syy säästölle

        Ammattilaiselle?
        Pidätkö rengasliikkeiden kiireapulaisia ja ammattikoulupoikia ammattilaisina?

        Vielä 10 vuotta sitten lähes kaikki vaihtoi itse autonsa renkaat, kuinka siitä yhtäkkiä on tullut niin vaikeata, että se pitäisi teettää "ammattilaisella"?

      • Kehitystä!
        syy säästölle kirjoitti:

        Vielä 10 vuotta sitten lähes kaikki mökkiläiset hakkasivat klapinsa itse, nyt ne tilataan paikalliselta toimittajalta valmiiksi pätkittyinä ja pilkottuina.
        Vielä 10 vuotta sitten lähes kaikki autoilijat tutkivat reittinsä, nyt se on niin vaikeaa että tarvitaan navigaattoria.
        Vielä 10 vuotta sitten lähes kaikki veivät lottokuponkinsa asimiehelle, nyt se tehdään kotikoneelta.
        Vielä 10 vuotta sitten lähes kaikki tosimiehet kalastivat itse, nyt se on niin vaikeaa että kalat ostetaan kalatiskiltä

      • On se
        Kehitystä! kirjoitti:

        Ne klapit ne vasta maksaakin ja pilkkominen on oikein mukavaa ja lihaksia kehittävää hyötyliikuntaa.

        GPS:stä on pelkästään hyötyä kun kerran on ostanut. Tietokone on joka tapauksessa ja netin kautta veikkaaminen halvempaa ja nopeampaa. Virkistyskalastus on jopa lisääntynyt ja siinäkin voi säästää, vaikka moni tekee sitä vain omaksi ilokseen. Kaupassa käydään joka tapauksessa ja kalan voi ostaa samalla, ennen ei ollut samanlaista kylmäketjuakaan kauppoihin.

      • ammattilainen :)
        syy säästölle kirjoitti:

        Ammattilaiselle?
        Pidätkö rengasliikkeiden kiireapulaisia ja ammattikoulupoikia ammattilaisina?

        Vielä 10 vuotta sitten lähes kaikki vaihtoi itse autonsa renkaat, kuinka siitä yhtäkkiä on tullut niin vaikeata, että se pitäisi teettää "ammattilaisella"?

        Keskellä talvea tai kesää siellä rengasliikkeessä on ehkä ammattilainen vaihtamassa renkat ja varattu aikakin pitää.

        Mutta varsinkin syysruuhakssa sinne on otettu joku Reiska hommiin, jolla on just menossa sen verran kuivempi kausi että pystyy melkein joka päivä tulemaan paikalle.

      • cqtw45y
        Kehitystä! kirjoitti:

        Vielä 10 vuotta sitten lähes kaikki mökkiläiset hakkasivat klapinsa itse, nyt ne tilataan paikalliselta toimittajalta valmiiksi pätkittyinä ja pilkottuina.
        Vielä 10 vuotta sitten lähes kaikki autoilijat tutkivat reittinsä, nyt se on niin vaikeaa että tarvitaan navigaattoria.
        Vielä 10 vuotta sitten lähes kaikki veivät lottokuponkinsa asimiehelle, nyt se tehdään kotikoneelta.
        Vielä 10 vuotta sitten lähes kaikki tosimiehet kalastivat itse, nyt se on niin vaikeaa että kalat ostetaan kalatiskiltä

        Et vastannut nimimerkki "syy säästölle" kysymykseen. Kysytäänpä uudestaan: Ovatko ne kiireapulaiset ammattilaisia? Siis jättävät pultit rasvaamatta ja ampuvat pulttipyssyllä momenttiin X? Sekö on ammattilaisuutta?

    • omatoimisuutta

      Naapurilla on renkaat "hotellissa" ja sanoivat että viikkoon eivät kerkiä vaihtamaan, että sellasta. Itse vaihdan omassa pihassa vaikka huomenna, ei tartte soitella jonotella ajella ja turhaan maksaa. Helppoa.

      • Kädetön nettiläinen

        Minulla on renkaat hotellissa, varasin vaihtoajan netistä, ja kaikki onnistui just perfect. Mikä siinä on niin vaikeaa.
        Mikä se netti on?

      • toimisuutta

        Miten omatoimisella on renkaiden vaihto pihalla onnistunut tänään? Tuliko kylmä? Pakkasen puolella, tuntuuko kylmä metalli sormissa? No mitä väliä, säästithän 32 euroa.

      • toiminnallisuutta
        toimisuutta kirjoitti:

        Miten omatoimisella on renkaiden vaihto pihalla onnistunut tänään? Tuliko kylmä? Pakkasen puolella, tuntuuko kylmä metalli sormissa? No mitä väliä, säästithän 32 euroa.

        Hyvin onnistui. Säästöllä sain neljä pottua aika hyvää jälkkäriviiniä.

      • 17+11 ei ole 28
        Kädetön nettiläinen kirjoitti:

        Minulla on renkaat hotellissa, varasin vaihtoajan netistä, ja kaikki onnistui just perfect. Mikä siinä on niin vaikeaa.
        Mikä se netti on?

        Vastaavasti sinulta voi kysyä, "Mikä siinä itsepalvelussa on niin vaikeaa?"

      • pukeutumiskysymys
        toimisuutta kirjoitti:

        Miten omatoimisella on renkaiden vaihto pihalla onnistunut tänään? Tuliko kylmä? Pakkasen puolella, tuntuuko kylmä metalli sormissa? No mitä väliä, säästithän 32 euroa.

        Aamulla vaihdoin vaimon autoon talvirenkaat kun keksi että tarviikin autoa tänään. Mitäs siinä, asianmukainen vaatetus päälle ja vaihtamaan. Kompura, tunkki ja renkaat tallista pihalle ja puolen tunnin kulutta autossa oli uudet kumit alla. Koeajolenkin aikana tuli toppavaatteissa sen verran lämmin että piti vielä käväistä suihkussa ennen töihin lähtöä.

      • helpompaa
        toimisuutta kirjoitti:

        Miten omatoimisella on renkaiden vaihto pihalla onnistunut tänään? Tuliko kylmä? Pakkasen puolella, tuntuuko kylmä metalli sormissa? No mitä väliä, säästithän 32 euroa.

        Oletko kuullut koskaan hansikkaista? Pyöränpultit on sen verran suuria että niitä näpertelee jopa talvirukkaset käsissään.

        Vaikka tässä onkin tehty 15 vuotta siistiä sisätyötä, niin opiskeluaikana tuli tehtyä ihan oikeitakin töitä, kuten sähkölaitoksen sähköasentajana. Muistan miten hyvilläni olin seuraavana syksynä alkavasa inssiopiskelusta, kun olin räntäsateessa moottorisahan kanssa 15 metrisessä sähköpylväässä :)

        Tästä päästään siihen että kätempää vaihtaa renkaat kotona remppahaalarit päällä, kuin roudata renkaita jonnekkin rengasliikkeeseen töihin mennessä pikkutakki päällä.

    • deittimorko

      Ihan olen itse kerrostalon parkkipaikalla renkaat vaihtanut tähän asti. Eihän ne firmatkaan siitä paljoa ottaisi. Tarjolla olisi myös lämmin halli missä vaihtaa vaikka nosturilla. En vaan viitsi lähteä kuskailemaan renkaita mihinkään, vaan vaihdan ne ennemmin tässä pihalla missä renkaat ovat lähellä. Rengashotellia voisi kyllä miettiä seuraavan autonvaihdon yhteydessä, niin saisi verkkokellariin lisää tilaa muille romuille.

      • Kummia hommia

        "En vaan viitsi lähteä kuskailemaan renkaita mihinkään, vaan vaihdan ne ennemmin tässä pihalla missä renkaat ovat lähellä."
        Samassa veneessä tämän asian suhteen. Pienempi vaiva vaihtaa renkaat itse kuin alkaa sovitella renkaidenvaihtoaikaa kalenteriin.
        Suurin vaiva renkaiden vaihtamisessa on vanteiden pesu eikä tämäkään paljoa aikaa vie.
        Mielestäni nuo rengashotellien säilytysmaksut ovat kuitenkin vielä varsin korkeita, koska eivät nuo renkaat paljoa tilaa vie. Jos näitä hieman laskisivat niin saisivat kyllä enemmän asiakkaita tuolle renkaidenvaihtopalvelulleenkin.

        Hulluinta Suomessa on kuitenkin nuo renkaiden hinnat. Satkun säästää heti, kun renkaat tilaa sakemannilta vaikka mitä merkkiä olisivat. Luulisi tuotteen, jossa reikä keskellä olevan kuljetuksellisesti painajainen, mutta ei. Suomi-Saksa-Suomi kierroksenkin jälkeen renkaat ovat sen satkun halvempia sarjalta.

    • yh-äippä48

      Minulla sitten "tosimies" hukassa kun autossa vielä kesärenkaat ja talvirenkaat
      hieman kaukana varastoituna:-) Vaihdattaisin minäkin liikkeessä mutta teen sen ihan mielelläni itsekin:-) No pienellä avustuksella:-)
      Pääasia ajella turvallisesti.

    • dipp1

      Olenko mä sit tosinainen, kun vaihdan renkaat aina itse? Ei ole edes pahakaan homma ja saa olla ulkona. Mikä tuossa on niin iso juttu??

    • Punk-78

      Itse toki vaihtaisin ja säästäisin rahat mutta kun on vaan yhdet vanteet niin tarttis vähän enempi laitteita tohon vaihtoon, prkl...

      • heh...

        Kolme rengasrautaa, pensseli ja fairya mukaan. Sitten suuntana lähimmän huoltamon piha, ja siinä vaihtaa ilmanpisteen vieressä. ;)

      • ....................
        heh... kirjoitti:

        Kolme rengasrautaa, pensseli ja fairya mukaan. Sitten suuntana lähimmän huoltamon piha, ja siinä vaihtaa ilmanpisteen vieressä. ;)

        jaa niin ja jos ihan oikeesti meinaa vaihtaa, niin jotain millä saa vielä pyörän pois vanteelta ennenkö sitä rupee kampeen raudoilla. Pari puukalikkaa tai jotain, ja vasara. Siltä varalta että joku ihan oikeesti haluu rengasrautojen kanssa ruveta mesomaan huvikseen :D

    • jopo44

      Eikö vaimo ole siksi että se vaihtaa renkaat :)

      • Helmannostaja

        Ehei vaan sitä varten ellei kotona ei satu olemaan tunkkia

    • Jeesus amamanannia

      Halvin kompressori ja pultti pistooli tunkki setin saa 100egel millä voi vaihtaa lopun elää renkaat, 15min menee.

      • Muhammed muhhuhhuu

        Olipas sekoa!

    • 43 vuotta autoilua

      Eipä ole tullut mieleenkään vaihdattaa muilla. Viimeksi perjantaina hoitelin homman tuossa pientaloyhtiön parkkipaikalla, kahteen autoon.

      Ihan luonnollinen asia eikä mikään tosimies/vätys-kysymys.

      • Ei ongelmia

        Ja mitä ne mollaa näitä auton tunkkeja. Sellaisella olen vaihtanut renkaat jo 30 vuotta, eikä ongelmia ole ollut.

    • ....................

      vaihdan itse. Ellen vaihtaisi, ajaisin kesät ja talvet samoilla renkailla. Jotkin keskieuroopan kitkat olis hyvät. Kestänevät paremmin kuin oikeat talvirenkaat. Tosin ovat varmaan myös paljon liukkaammat. Mikäs siinä jos on rahaa. Ei ole niin iso vaiva, ettei itse viitsisi ruuvata. Köyhä kun olen.

    • Nainen-69

      Vaihdan itse renkaat vaikka en ole tosimies vaan nainen.
      Ei siihen tarvii kuin kunnon alustan ja hyvän tunkin ja tietysti rengasavaimen.
      Ja samalla tarkastan rengaspaineet yms.
      Täytyyhän rengas osata vaihtaa jos hajoaa ajossakin. Eikai siinä kehtaa orpona odottaa että joku sivullinen vaihtaa. Ihan perustaito minusta renkaanvaihto.

      • ei vaikeaa N77

        Sama homma ja mukavaa puuhaa kunnon laitteilla lämpimässä hallissa. Samalla voi tarkistaa öljyt, nesteet ym.pikku talvihuollot ja pestä vanteet säilytystä varten. Olen vaihtanut omien autojeni renkaat aina itse ja voin vaihtaa myös mieheni auton renkaat, jos haluaa (ei halua??)

        Pesen myös autoni ja mieheni auton aina itse sisältä ja päältä. Mukavaa hommaa..

    • hahhahjahah

      Ei siihen miehiä tarvita .... paitsi vaan nöyränä tekijä jonkunhan ne miehetkin pitää elätää ja maksaa niiden nössöillyt ... senkin kraviitti äijät

    • yrittäjä

      Mielenkiintoinen keskustelu! Yksi pointti mitä moni ei ole tullut ajatelleeksi on rengashotelleissa tehtävä pesu, joka sisältyy säilytyksen hintaan. TI-vaihtajalta jää tämä usein tekemättä ja se tietää sitä, että ennen pitkää peltivanteet ruostuu ja alumiinivanteista alkaa hilseilemään maali/pinnoite.
      Itse vaihdan perheen viiden auton renkaat itse sekä pesen ne, mutta näin rengashotelliyrittäjänä arvostan yhtä paljon heitä jotka ulkoistavat homman.

    • hyvä jos ostaa

      Hyvähähän se on jos ostaa palveluita ja työllistää.

      Itsellä on renkaat omassa autotallista ja kotoa löytyy hallitulkki, ilmanpainepistooli ja pulttipyssy. Vaihdan renkaat itse, koska siitä olisi liikaa vaivaa että lähtisi johonkin vaihdattamaan nittä. Uudet renkaat ostan aina alle laitettuna, koska se menee samalla vaivalla kuin renkaiden hakeminen jostain.

      Aamulla vaihdoin toiseen autoon renkaan, kolme varttia se otti kaikkineen ja alta otetut renkaat jäi vielä pesemättä.

      Toiseen tuli vaihdettua jo hyvän sään aikana. Kitkoilla kun ajaa, niin ei tarvi odotella räntäsateita.

    • Hallitunkki <20€

      Olet oikeassa muutamista kirjoitusvirheistä huolimatta; tosimies vaihtaa itse.

    • Ei se ole miehen mitta vaihtaako ite renkaat riippuu varmaan onko paikkaa missä vaihtaa,onko aikaa tai rahaa.Ja ei kaikki jotka on kovia tekemään töitä niin ole käteviä käsistään kyllä renkaan vaihdossakin pitää olla vähän taitoa ja oikeat vehkeet.Ja kyllähän se tuo lisää työpaikkoja kun käytetään palveluita!Itse tänä vuona vaihdoin ite mutta viime vuona taisin vaihdattaa liikkeessä.
      Itse olen sitä mieltä että kyllä mies tietää mitä mies tekee!!Eli kukin tekee niinkö itse haluaa!!

    • tuikku..

      naisetkin vaihtaa renkaat paremmin kun useat miehet.. ei miehiä tarvita enää siihenkään...:))) miehet vois vähän reipastua...

      • Niin, tarkoitan

        siis näitä nykyajan nössöjä jotka ei osaa enää mitään itse tehdä kun äiti on ruokkinut ja pukenut kolmikymppiseksi saakka. Eikä siinä iässä enää mitään uutta opikaan.

    • Damdamnij

      Itse vaihdan vaikka olenkin vain tälläinen tyttönen. Sen verran helppo ja nopea homma, ettei siitä viitsi ruveta maksamaan.

    • tähänkö on tultu

      että renkaanvaihtokin on jokin miehisyyttä mittaava suoritus, sääliksi käy teitä nykymiesten kanssa elämään joutuvia.naisia. Itse vaihdan autooni renkaat sekä keväällä että syksyllä, koska voin samalla puhdistaa ja voidella jarrusatulat ja palojen liuut. Ne hommat kuuluvat kyllä huototöihin, jotka huollossa jätetään säännönmukaisesti tekemättä. On mukava ajella autolla talvellakin, kun jarrut ei laaha, kitise eikä jumita ja jarrulevyt eivät ole vuodessa ruostuneet pilalle.

    • kuluttaja3

      Ostan aina uudet renkaat ei tartte vaihtaa itte

    • Leena666

      Täällä porukka sitä tasoa, ettei erota pulttia mutterista, mutta sehän on
      SUOMI24-taso..

      Tosimies vaihtaa aina ITSE pyörät!=)

    • vaihdan itse

      On se jos ei ole enää mihinkään muuhun työntää rahaa kuin rengashotelleihin, varmaan kohta renkaille pitää olla säilytyksessä rengasergonominen jousitettu patja ja silkkilakanat, presidentin sviitti, täysihouto ja telkkarikin viihdykkeenä, alle vaihto on suoritettava silkkihansikkaat kädessä, jne. stanan kermaperseet.

    • renkaita on moneksi

      Yleensä vaihdan renkaani itse. Olenko sitten "tosimies"? Vaikka nainen olenkin.
      Olen käyttänyt kitkoja toistakymmentä vuotta, joten ajankohdan voi valita miten lystää.
      Taloudessani elää mies, joka huolehtii omista renkaistaan ja joskus vaihdetaan renkaat kimpassa pihalla.Toisaalta on aika hölmö,rehvastella sillä, että vaihtaa itse renkaat. Itsellänikin alkaa
      raja tulla vastaan siinä, jaksanko kohta nostella niitä, kun renkaiden koko on auton vaihtojen myötä kasvanut.

      • Itse vaihdoin viikko

        sitten maanantai-iltana. Totesin, että keli on kääntymässä huonoksi.
        Omasta tallista löytyi renkaat, ja aamulla oli hyvä lähteä liikkeelle jäätyneelle asfaltille kun oli talvikumit alla.

        Jos olisi renkaat olleet "hotellissa", olisi jäänyt varmaan vaihtamatta ja myös aamulla lähtemättä töihin ja siitä ei pomo yleensä tykkää.

        Tänäkin aamuna näki tien vieressä kaksi "talven yllättämää", joista jälkimmäinen oli renkaanvaihdon helpottamiseksi pysäköinyt ojan pohjalle pyörät ylöspäin.

    • sdgetuyrtugcn

      Tämä "tosimies" vaihtoi renkaat itse vain ja ainoastaan sen takia, kun kesärenkailla ajo rengasliikkeeseen osoittautui mahdottomaksi parkkipaikalta lähtevän hiekottamattoman ylämäen takia.

      Muuten arvostan omaa aikaani sen verran etten ala tuhlaamaan sitä turhaan mihinkään renkaiden vaihtoon. 15 euroa on pieni summa siitä.

      • Joudut silti

        ajamaan sinne vaihtopaikalle ja odottamaan paikan päällä , että kiireapuna lisätienistiä hankkiva ammattikoulupoika saa renkaasi vaihdettua...

        On sinulla tosi kiire, ja kallis aika. Onko sinulla vara käyttää sitä itse?

    • Vaihdan, enkä pidä itseäni tosimiehenä ja kukin tavallaan

    • yksi vaihtaja

      No olosuhteista aina kiinni. Ennen vaihtelin itse renkaat, nykyään hieman etukäteen talventuloon varautuen olen ennen ruuhkaa vaihdattanut liikkeessä. Kerrostalossa kun asuu, ei oikein lähimaastossa helppoa vaihtopaikkaa, ei tällä hetkellä ollut välineitäkään jolla olisi saanut kunnolla ja fiksun turvallisesti ilmaan (pari kertaa pudonnut joku halpatunkki ja oli niin lähellä pahempi vammautuminen, että Siperia opetti siinä kohdin. Ja tuli pientä vauriotakin muuten kiesiin, eli säästö ei kannattanut sillä kertaa) ja muutoinkin tutulta pajalta on helppo sopia aika. Menee kaikki tasapainotukset sun muutkin samalla. Oikeastaan hinta ja "kaikki fiksusti samassa" - suhteessa omavaihtoon on jo niin selkeästi sen suuntaan, että vaihtakoon maksusta ammattilainen, joten mieluummin nyt näin.

      Tilanne ja aikatauluratkaisuja (lähtien ihan siitä, missä säilytät renkaitasi ja muistatko ekojen haituvien kohdalla minne pistit ne edelliskeväänä...)

      • dementus fortus

        joo, mullakin oli mutama pullo kirkasta, mut en muista "minne ne pistit edelliskeväänä....)

    • 19+2

      Vaihdan renkaat aina itse, samalla huollan jarrut, tarvittaessa vaihdan jarrunesteet/palat ja katson että nivelet yms. ovat muutenkin kunnossa. Näin auto pysyy jatkuvasti kunnossa eikä tule yllätyksiaä vastaan tekniikan puolelta.

      Kun itse tekee niin tulee tehtyä kunnolla, hosumatta..

    • Verotomia ei muuten

      Kovin on halpaa alle laitot täälä,ei kai kukaan kahdella kympillä ? rupea vaihtamaan,sentäs kahdeksanpyörää käsiteltävänä.

    • Tosimies vm. 58

      Totta kai vaihdan itse renkaat autooni ja muihinkin ajokkeihini. Ei tarvitse jonotella ja maksaa vielä siitä. Renkaiden vaihto on niin vähäinen ja helppo homma, että sen osaa kuka hyvänsä. Ei tarvitse olla edes kummoiset välineet, Lidlistä rengasavain kunnollinen maksoi 4,99€, pari pientä hallitunkkia á 16,99€, pölykapseleiden irroitukseen taivutin 6mm pyöröteräksestä itse työkalun. Renkaat vaihtaa alle 1/2 tunnissa, joten ei suuri homma todellakaan! Nössöt maksaa turhasta!

    • Tee-se itse

      Renkaan vaihto on erinomaista hyötyliikunta sitä kun ei tietenkää arvosteta..on coolia käydä salilla, itse teen tuollaiset työt itse säästää muutaman kympin ja mukavaa liikuntaa , samalla katson vetarin suojakumit, tukivarret sekä iskarit yms ja voitelen jarrusatulat, huollossa kun eivät meinaa tehdä....kuten kaveri aiemmin jo totesi!!!
      Tämä nyky yhteiskunta on vaan liikaa tässä it huumassa ja kaikki mitä käsin tehdään ei ole pop!!!

    • Mizzi

      Meikä tyttö podaa renkaat alle ite ja tulipa jarrupalatki vaihdettua samalla ku huomas et vanhat o vaihtokuntoset. 2h10min vei 4 rengasta ja edestä palat. Hintaa tuli 30e kun osat makso. Mut huollossa ois mennyt jo pelkästään 160e tuntipalkkaa plus osat yms. Tyhmä tai laiska se o joka maksaa kun tekemälläkin oppii.

    • omakotitalomies

      Ei renkaita ole pakko vaihtaa itse on haluaa maksaa vaihdosta jollekin muulle. Jos on vaikka sairas. muuten peukalo keskellä kämmentä ja muuten yksinkertaisesti viitsi.

      Jos itse asuisin jossain kaupungissa ja minulla ei olisi edes kunnon tunkkia niin teettäisin homman varmaan jollain muulla. Auton omat tunkit ovat monesti todella lapsellisia räpisköjä ja rengasraudat nysiä että niillä renkaan vaihdossa menee vähän kauemman aikaa. Suurimmalla osalla kaupunkilaisia on muutenkin äärimmäisen rajoittetusti säilöntätilaa jossa renkaitaan pitäisi kesät/talvet. Näin maalaisena renkaille löytyy jostain rakennuksesta aina säilöntätilaa, lähes kaikilla on kunnon työkaluja joka lähtöön ja monella on lämmitetyt tilat joissa renkaat voi vaihtaa nopeasti. Homma kestää 15-20 minuuttia jos vielä kompressorilla tarkistaa renkaiden ilmanpaineen.

      Itse en pysty ymmärtämään miten joku ei voi tajuta vaihtaa renkaitaan ajoissa ja sitten vasta kun lunta maassa iskee paniikki. Joka hemmetin vuosi suurin piirtein samaan aikaan tulee kylmä, jäätä tai lunta. Renkaiden vaihto tuskin on ongelma monelle, mutta etukäteen asioiden ajattelu selkeästi on varsinkin cityjunteille.

    • HRA44

      "tosimies" vahdattaa renkaat vaimollaan ja katsoo itse vierestä....

    • LaardiBee

      Miksi kysyä, kun itse jo vastasit kysymykseen. Jos renkaat ovat omassa varastossa, niin tietysti tosimies ne itse vaihtaa. Ja opettaa myös jälkikasvunsa vaihtamaan renkaat. Sitten tosimies ei enää vaihda renkaita, vaan makaa sohvalla ja käskee vaimoa kantamaan kaljaa..

    • Tasapainoitus

      Moi
      Taloudellinen tosimies käy vaihdattamassa renkaat ja tasapainoittaa ne joka kerta uudestaan. Säästö ja turvallisuus tulee juuri tasapainotuksesta.
      Renkaat ei täristä eikä siloin kuluta pyöräntuennan niveliä ja on turvallisempi ajaa.
      Jokainen tyylillään.
      Ainahan voi säästää juuri siinä väärässä paikassa..:)

    • ZZXXZ

      Tosimies vaihtaa itse!!

    • Huppelipuppeli

      Mitä ihmeen tekoa rengaidenvaihdolla on miehisyyden kanssa?

    • ???

      Kyllä tosimies osaa vaihtaa renkaat ja haluaakin ne itse vaihtaa. Mites sitten, jos se rengas onkin kesken ajon tyhjä? Mikäs rengasmies siihen sitten tulee tuosta vain?

    • ottotre

      itse vaihdan kaikkiin neljään autoon renkaat ja säästyneellä rahalla vien jonkun kivan naisen hotelliin päiväksi vaimolta salaa. kuntoilua tulee molemmista lajista.

    • Vaihdan.

      Aina itse renkaat. Vaihtoon kuluu aikaa noin 15 minuuttia ja on ainakin pultit kunnolla kiinni.

    • Spöögi Karhusuolta

      Tosimies vaihtaa renkaat vanteelle vanneraudalla !

      • -87k

        Sinäpä sen sanoit, itse en ole vaihtanut kertaakaan tubeles renkaita, lukkovanteellisia, aikoinaan useinkin.
        samoin voin vaihtaa pyöriä

    • lkjlkjkljklj

      En ole mies joten miehisyydestä ei ole kyse, mutta jotenkin nolottaa viedä renkaat jonkun toisen vaihdettavaksi. Varaakin olisi, eihän tuo maltaita maksa mutta silti ei luonto anna periksi. Ei mulla kotona ole tilaa säilyttää renkaita eikä paikkaa missä vaihtaa, mutta menen vanhempieni autotalliin, siellä on betonilattia ja hyvä vaihtaa. Renkaatkin mahtuu siellä tallessa olemaan. Ja ihan auton omalla tunkilla ole aina vaihtanut, hyvin on tunkki pysynyt kunnossa.

    • mimi7

      ..ja "tosityttö" joskus vaihtaa renkaat itse..

    • Tosinainen*

      Vaihdoin itse renkaat, kun ei ole sitä ´tosimiestä`.;)

    • gummitäti kysyy,

      kuka sulle vaihtaa renkaan tiellä jos tulee raengasrikko, vai soitatko tiepalveluun, koska olet niin avuton, tai mukavuudenhaluinen. Naisenkin pitäis opetella edes se taito, koska ei sitä apua aina heti saa ja kaikenlaisia, ties mitä, "renkaanvaihtajia" ei kannata pysäytellä tienvarressa...varsinkaan öiseenaikaan. Itse naisena, renkaidennvaihto sujuu tarvittaessa vaikka missä.

    • Tosimies vaihtaa tietenkin itse renkaansa,tietääpä silloin mikä on työn laatu ja pultit saa MYÖS AUKI ilman pulttipyssyä! Kerran tein sen virheen että annoin rengasliikkeen vaihtaa renkaani ja sen jälkeen PULTTEJA EI SAANUT AUKI KUIN HAKKAAMALLA PAJAVASARALLA HAMPAAT IRVESSÄ!....siitä lähtien olenkin aina vaihtanut itse renkaani! HUOM! ALUMIINIVANTEIDEN OMISTAJAT,muistakaa kiristää käsipelillä ne talvirenkaiden pultit muutaman sadan km:n jälkeen sillä alumiinivanteissa pultit löystyvät ajossa...

    • NAthumAid

      Käsitteet, kuten "tosimies", ovat ihmisen itsensä keksimiä turhanpäiväisyyksiä.
      Kaikki miehet ovat omalla tavallaan myös "tosimiehiä". Myöskin ne, joita toiset eivät sellaisina näe. Renkaiden vaihtamiseen liittyvät seikat tuskin muuttavat sitä tosiasiaa miksikään muuksi.

    • Jokaisen_oma_valinta

      Vaihdan itse renkaat.

      Siihen on pari syytä.

      Ensinnäkin voin ehdä sen juuri silloin kun se pitää/ on fikusa tehdä. Ei tarvitse jonottaa tai pahimmillaan jättää autoa useaksi päiväksi pihaan kun lumi tuleekin pikaisemmin.

      Toisekseen samalla tulee katsottua miten renkaat ovat kuluneet ja miltä auton kunto yleisesti näyttäää (esim. takajarrupalojen kuluneisuus).

    • Misitoos

      Itse vaihtaa eikä siihen tarvitse olla edes tosimies.

    • ei jonoja

      Itse vaihdan renkaat, myös kumit vanteelle, öljyt, jakopäänremmit ym. Tuulilasi tuli liikkeessä vaihdatettua, ehkä sekin olis pitänyt itse vaihtaa, kun hukkasivat suojain ruuveja.

    • Tosi nainen

      Olen nainen, pian 56 vuotta, ja aina olen vaihtanut renkaat itse. Äskettäin ajoin rengasliikkeen ohi, ja sinne oli kilomatrin jono. Joka autossa laiskanpulska ukko. Mitenkähän heiltä käy vararenkaan vaihto, jos rengas sattuu tyhjenemään tien päällä? Taitaa mennä sormi suuhun, mutta kännykällähän voi tilata apua. Pitäkää, uusavuttomat, känny hyvin ladattuna.

    • Oceangirl81

      Kyllä tuli itse vaihdettua renkaat... ei kuulu tapoihin mennä vaihdattaan muualle... pysyy sentään naisella rengasavain kädessä...kaikil ei pysy...

      • LakeLeena

        Naikkonen vuosimallia 1957 eli 55-vuotias vaihtoi itse. Ei oo vaikeeta ja onnistuu Toyotan omilla työkaluilla. Ei viitti maksaa tolkuttomasti.
        Ukkelit istuskelee autoissaan odottamassa tassujen vaihtoa. Muuten pöristelevät leluillaan kukin ympäri omissa kehissään. Aina välillä turpeana raavitaan päätä ja naureskellaan akkojen renkaanvaihtopuheille. Höhhöh.
        Vatsa monella niin iso, ettei onnistu kropan taivuttelu.

      • kilttiskotti
        LakeLeena kirjoitti:

        Höhhöh.
        Vatsa monella niin iso, ettei onnistu kropan taivuttelu.

        Höhhöh.
        Mela monella niin iso,että hepin pää viistää maata.
        Ei auta sanomiset eukolle kun jonkun pöpön tartuttaa sen tussuun...

    • lahjakas

      onse aika surkeeta jos ei saa ees renkaita itse vaihdettua varmaa hienoo venttailla tuntitolkulla rengas firmassa.

      • Siellä firmassahan

        voivat todelliset rattimiehet kertoilla autoilukokemuksistaan lajitovereille.

    • apinat rikkoo kaiken

      Itse ne on vaihdettava aina. Rengasliikkeissä on pelkkiä apinoita työssä, jotka vahingoittavat auton ja vanteet.

    • Lapiota Lapiota

      Rengasliike vaihtaa vain renkaan ei muuta. Kun vaihtaa itse voi samalla tarkastaa auton kunnon. onko letkut kiinni ja syöpymiä ja millaisessa kunnossa jarrulevyt on ja tsekata ruosteet ja muut kulumat, näin pääsee itsekin paremmin perille auton tekniikasta ja jos ei tiedä mitään niin viimeistään korjaamoissa laskuttavat kaikenlaisesta turhasta ylimääräisestä, jonka olisi voinut jättää pois, jos asiakas osaa vaatia, oppia ikä kaikki.

    • MASALAN ORG

      moni ei saa edes fillarin rengasta vaihdettua

    • jhkhjkhjkhjk

      Renkaiden vaihto on ihan mukavaa puuhaa. Tottakai vaihdan renkaat itse. Miksi maksaisin siitä että joku muu vaihtaa renkaat??

      Enkä mä mikään tosimies ole :)

    • olli

      voisihan sitä rakentaa koko auton,mutta helpommalla pääsee kun ostaa.eihän se renkaanvaihto niin ihmeellistä ole,mutta olen vain kyllästynyt moiseen hommaan annan parikymppiä pojalleni kun se vaihtaa.

    • kkkakkakkkakkk

      Öljyjen vaihtokin on mukavaa puuhaa

      • jhkhkhkhjk

        Pitäis olla vaan monttu jossa vaihtaa...

      • jhkjhkhjkhjk
        jhkhkhkhjk kirjoitti:

        Pitäis olla vaan monttu jossa vaihtaa...

        Ja jos ei ole omaan monttua niin sitten pitää kääntyä ammattilaisen puoleen.

      • noupropleemiakoskaa
        jhkhkhkhjk kirjoitti:

        Pitäis olla vaan monttu jossa vaihtaa...

        jhkhkhkhjk

    • Tsubaruja

      Vaihdatan renkaat liikkeessä vain silloin kun pitää saada ihan kokonaan uudet kumit alle.
      Tuo normaali kesä/talvirenkaiden vaihto on nopea toimenpide joka ei vaadi kun viitsimistä. Monet eivät halua käsiään liata tai yleensä tehdä mitään ylimääräistä.
      Omaan autoon teen joka kevät ja syksi renkaidenvaihdon yhteydessä samalla kunnon vuodenaika huollon.
      Vaihtoon menee renkaiden lisäksi aina:
      - Tuulilasin pesuneste
      - Jäähdyttimen neste
      - Moottoriöljy
      - Öljyn putsari
      - Ilmanpuhdistin

      Samalla tarkistan jarrunesteen ja muutkin nesteet. Jarrupalat ja levyt käyn myös läpi ja vaihdan tarvittaessa. Pyöräkotelot tarkistan ja massaan uudelleen tarvittaessa. Ajelen paljon sorateillä joten massa kuluu aina kesällä nopeasti puhki.

      Onneksi on oma iso autotalli jossa mahtuu tekemään.

    • rthbe

      Kyllä minä olen nii vanhanaikanen, että jos tuo minun heila ei osaisi renkaita vaihtaa nii saisi kyllä opetella :D

    • ihanhirveätosimiäs.

      Kannatan senkaiden vaihtoa liikkeessä, koska sillä tavalla kerätään yhteiskunnalle, siis myös itselleni rahaa.

      Itse en jaksa pahimpaan sesonkiaikaan iikkeeseen jonottaa, samalla vaivalla vaihdan itse, ei se nyt niin paha nakki ole.

    • M_44

      Ennen vaihdoin, enää en. Käyttämällä rengasliikkeiden palveluita työllistät samalla ihmisiä. Varsinkin niitten, joilla on ollut selän kanssa ongelmia, kannattaa välttää renkaanvaihtoa. Monen asian pystyy tekemään itse mutta ei läheskään aina kannata.

    • kyllä_ja_ei_rhotelli

      Mitäs sen väliä vaihtaako itse vaiko teettä työn rengas jne. firmalla, kukin tekee asian sillä tavoin mikä itselle sopii.

      Minä olen vaihtanut vuodesta -87 lähtien itse renkaat mutta nyt ensi keväänä meinaan siirtyä juurikin rengashotellin asiakkaaksi.

      Rengashotellissa kun ei tarvi säilyttää omassa varastossa, ei tarvi kuskat renkaita ollenkaan, ei tarvi vaihtaa itse, rengaspaineetkin sekä renkaan tasapainot tarkistetaan ja renkaat merkataan. Ihan hyvin tuosta voi maksaakin jos rahaa tälläiseen on ja haluaa ostaa palvelut ja tätä kautta myös sitten työllistää (olkoonkin sitten senonkiluonteista mutta kuitenkin).

      "Tosimiehen" tai "mössön" määritellään jollain muulla perusteella kuin renkaanvaihdon suhteen ja mikä se "tosimies" on niin senkin jokainen määrittelee omalla tavallaan ja sama koskee "mössöä"

      Aloittaja olisi voinut jättää tuon tosimies-mössö jutun kokonaan pois, ei sitä tarvitse tähän yhteyteen eikä renkaiden vaihdolla määritellä noita, maailmassa kun muutenkin sekoitetaan tarpeeksi sekametelisopaksi asioita keskenään jotka eivät edes kuulu aihepiiriin.

      • Tosimies vm. 58

        Ei tämä juttu ole monellakaan rahasta kiinni, että vaihtaa itse renkaat alle taikka tekee rengastöitä itse, kuten meikäläinen tekee. Itse en yksinkertaisesti viitsi jonottaa johonkin ja maksaa siitä, kun samalla ajalla olisin vaihtanut kaikkiin autoihini renkaat, kun olen jonottanut yhteen autoon renkaan vaihdon.
        Autonrenkaita vaihdatan vanteille irroitettuna, eli jätän rengasliikkeeseen vanhat renkaat vanteineen taikka pelkät vanteet uusien renkaiden asennukseen ja tasapainotukseen, haen sitten renkaat pois valimiina. Hyödynnän näin rengasliikkeen tarjoukset ja hiljaisemman ajan.
        Koska meillä on useampiaa joneuvoja ja työkoneita teen myös jonkin verran itsekin rengastöitä ihan huvin ja kunnon vuoksi, on mukavaa puuhata suurien renkaiden kanssa ja vaihtaa miehenkorkuinen rengas uuteen. Renkaiden säilytys ei ole ongelma, sopivat pienemmänkin tallin seinälle. Oma rengas- ja tasapainoituskone on harkinnassa, joilla voisi hoitaa itse henkilöauton renkaiden vaihdot. Tein joskus opiskeluaikoina näitäkin hommia, ei ne nyt niin ihmeellisiä ole, ihmiset niitäkin tekee!

      • -87k
        Tosimies vm. 58 kirjoitti:

        Oletko vaihtanut miehenkorkuisia renkaita vai pyöriä

    • trueman1

      Kyllä täytyy sanoa että on aika säälittävää ja surullistakin näin miehenä ajatella että joku on niin kädetön ettei osaa tai viitsi renkaita autoonsa vaihtaa,naisetkin jo tekevät kaikenlaisia miesten hommia niin että vaikka olenkin vain keskiluokkanen niin toivottavasti musta ei tule koskaan hyvätuloista, hienopieruista ja moraalisesti köyhää joka ei osaa edes renkaitaan vaihtaa eikä ilmeisesti muutakaan,taitaa siellä makkarinpuolellakin joku muu hoidella "asennushommat"!

    • pliisus kraist

      Melkein naapurissa on renkaiden vaihtoon ja autonpesuun erikoistunut firma joten en näe tarvetta itse vaihdella. Samalla tulee auto puhtaaksi ja säästyy omaa aikaa sitten muuhun tekemiseen.

      Ehkä jos olisin työtön ja ajasta ei pulaa niin ajattelisin toisin.

    • aahaahahhaa

      Helpompi ne on parkkipaikalla vaihtaa kuin liikkeessä.

    • Aikoja tapoja

      Dod noi näyttää 10 vrk sää plussaa pääkaupunkiseudulla. Miksi tälläinen paniikki?

      Sitten meen vaihtaa kun suurin ruuhka on ohi, en vaihda itse,ei ehdi, ei jaksa.

      Maailma muuttuu ennen muuten puhuttiin puhelinkopista lantilla mutta ei enää.

      Eikä vaihto maksa paljon mitään.

      • tunkki.

        Minun puolestani jokainen vaihtakoot renkaansa ihan missä haluaa.

    • Kuljetuspalvelu.

      En vaihda renkaita. Ajelen taksilla veronmaksajien piikkiin.

    • Huh huh!

      Tää on niin täyttä höpöpuhetta. Minkä takia joku edes miettisi että "voinko nyt mennä vaihdattamaan nämä minun renkaani jonnekin muualle vai eikö näin saa tehdä" - TOTTAKAI voit vaihdattaa ihan millä tavalla haluat.

      En voi ymmärtää miten ihmisillä edes riittää kiinnostusta miettiä tämmösiä typeryyksiä. Ei kai nyt ketään toista ihmistä vois vähempää kiinnostaa se miten naapurin Pertti autonsa renkaat vaihtaa. Ja jos jotakuta oikeasti kiinnostaa, niin sillon taitaa olla pikkasen omassa elämässä asioita joita pakoilee.

    • itse vaihdoin

      Juuri tänään kuuntelin erään "rahamiehen" itkua siitä kuinka renkaanvaihtoon ei saanut aikoja kuin viikon päähän, siis yli viikon joutuu ressukka odottelemaan.

      Odotelkaa vain onnettomat, minä vaihdoin renkaat jo viime perjantaina enkä odotellut yhtään.

    • ja jarrut myös

      juu tänään vaihdoin ihan itse,ja jarrut huolsin samalla.
      satulan liukupultit pois,puhdistus ja vetonivelrasvat väliin.kyllähän se niin vaan on,et jarrut ruostuu,ja jumii jo yhden talven ajoilla(ainakin eteläsuomen sohjoissa)nii eipä tartte pajalle viedä korjattavaksi ja maksaa siittä maltaita:)

    • juhani_1967

      Renkaiden vaihdossa ei suurin homma ole vaihdossa, vaan renkaiden ja vanteiden pesussa, vanteiden vahauksessa ja renkaiden käsittelyssä hoitoaineella sekä renkaiden kuljetuksessa varastoon.

      Vaihdan itse renkaat koska:
      -pultit tulevat kiristetyksi kevytmetallivanteille tarkoitetulla hylsyllä jossa on suojattu pää joka ei naarmuta vannetta.
      -vanteet eivät naarmunnu huolimattomassa käsittelyssä
      -renkaiden paikka tulee poistettaessa merkityksi säilytykseen meneviin renkaisiin
      -ilmanpaineet tulevat tarkastetuksi ja varmasti oikein mitatuksi (kalibroitu painemittari ja oma kompressori)
      -pulttien kierteisiin tulee laitettua kuparitahnaa ja momentti kiristettyä oikeaksi momenttiavaimella.
      -kun renkaat ovat pois voi samalla tarkistella vuotavatko iskunvaimentimet ja vilkaista alustan kuntoa muutenkin.

    • rengas hommissa

      Minulla menee koko päivä renkaita vaihtaessa ? Kun otan kesä renkaat pois irrotan takaa myös jarrurummun ja paineilmalla puhdistan sen sisäpuolen ja jarru osat, hion kevyesti myös lasittuneet jarrukengän kitkapinnat, edestä puhallan myös pölyt ja liat ja tarkistan liukujen toiminnan ja tarvittaessa rasvaan, tietysti kitkapintojen kunnon ja paksuuden tarkistan. Herkistän ilmaus ruuveja ja vaihdan joka toinen vuosi jarrunesteet, kiristän pyörän pultit momenttiin, ja myös kierteet rasvaan, enkä riko vanteeen maalipintaa rengas avaimella. Kesä renkaat pesen pesuvahalla ja tarvittaessa liuotin pesulla. Minun autossa ei muuten ole jarru eikä muitakaan vikoja juuri milloinkaan, ja autoni on Toyota. Pulla kaffeella teen naisten autoihin tismalleen samat jutut renkaan vaihdon yhteydessä.

    • Eiköös.??

      "Rengashommissa",,Tarkoititko Billukaffeella..??

      Siis 'teet hommat', huollat muijat myös..autojenlisäksi, eiköös.??

    • hyvä osata

      Kyllä olen aina vaihtanut sekä myös kerrostalon pihassa.Pitäähän osata vaihtaa vararengas jos tulee vaikka hätä ja rengas on rikki.
      Ei haittaa vaikka on epätasainen piha.Käsijarru ja vaihde päälle,pultit autki,vaneri normaalin auton saksitunkki ja oikeasta nostopaikasta vahvikkeen kohdalle ilmaan.

      Lähes kaikissa uusissa autoissa on mersua huonompi nostokohta,mersussa ainakin iso korisissa on paksu levy josta voi nostaa hallitunkilla tai saksitunkilla vahingoittamatta ollenkaan helmaa sekä maalipintaa.

      Monet ruttaa helmapellin ja tunkki menee melkein läpi,ruostuminen alkaa välittömästi.

    • Opetelkaa vaihtamaan

      Aina itse vaihtanut renkaat,pojan autoon likanautoon ja kahteen omaan autoon.Pojalle ja likalle opettanut miten renkaat vaihdetaan.
      Omistan kunnon tunkin sillä nostaa auton hellpolla ilmaan.
      Gomperssorin millä avaan ja kiinnitän pultit.
      Alumiinirenkaat tarkistan momettiavaimella 200km ajon jälkeen hakee oman tilansa.
      Kannataa kastaa pultinpää öljyyn,ei hapetu ja rengas irtoaa helpolla avattaessa.

      • paksu bosch

        Pyörän pultteja ei kannata öljytä.Momenttiin yleensä laitetaan normaalilla kuivalla pultilla ilman voitelua.

      • antuanette34

        Mitä on Gompressoori???

      • Antuanette34

        Eikun Gomperssoori....

      • rengas hommissa
        paksu bosch kirjoitti:

        Pyörän pultteja ei kannata öljytä.Momenttiin yleensä laitetaan normaalilla kuivalla pultilla ilman voitelua.

        Kyllä on hyvä öljytä pultit, niitä ei nimittäin yleensä ruostuneita pultteja saa auton omalla avaimella tienposkessa irti, vaan tarvii metrin jatkovarren ! Ei se momentti todella ole mitenkään suuren suuri, yleensä murjotaan käsin ja rengasliikkeissäkin aivan järjettömän tiukalle, vaihdoin juuri eräälle naiselle renkaat ja jatkovarsi tarvittiin ennen kuin pultit irtosi.

    • hv samppa

      Renkaitte vaihdost saatu tämne sota aikaseks. Voi jeesus perkele.
      Tappakka itten kaik..

    • cuppe

      Minua ei renkaiden vaihto kiinnosta, siksi vienkin autoni
      lähimmälle Teboilille jossa ammattimies tekee sen nopeasti.
      Eikä minua harmita antaa siitä hyvästä hänelle pari kymppiä.........
      Kahdenkympin takia en todellakaan sotke vaatteitani, enkä riko
      selkääni...........

    • dttyj

      Minä ostin 10 k€ rengaskoneen, jotta voin vaihtaa renkaani itse. Vaihtoja tulee siis kaksi vuodessa. Minulla on vain yhdet pyörät, näin saan säästettyä ylimääräisten pyörien hinnan ja hyötynä myös se että pelkkiä renkaita on kevyempi säilyttää. Haittapuolena on tosin se, että en oikein osaa tuota renkaiden vaihtoa, ja siksi jalasta tahtoo aina lähteä kumisuikaleita ja sen jälkeen renkaat tahtovat vähän vuotaa. Tärkeintä kuitenkin on, että voin kehua olevani tosimies koska vaihdan itse renkaat.

    • Tosi tosimies

      Jos vaihtaa renkaat itse niin on "tosimies".Ei nykyisin paljoa vaadita.Onnea vaan kaikille tosimiehille, jotka selvisivät renkaan vaihdosta.

      • rengas(n)(h)uora

        jos haluaa tasaisela asfaltilla tee se itse meiningillä vaihdattaa kumit nin täällä jyväskylän prisman parkkipaikan kulmalla ainakin keväällä hääri jermuja kompuran kympi tunkin ja pulttipyssyn kanssa. virta otettiin kompuraan naapurikiinteistön seinästä viiiituuun pitkällä roikalla, kuitti luonnollisesti kirjoitettiin paikan päällä heti asennuksen renkaiden ilmanpaineiden ja pulttien momenttikiristyksen jälkeen
        siinä varmaan jätkät veti muutaman tonnin ylimääräistä parissa päivässä ja kustannukset nolla kun sähköstäkään luulen, ei maksettu.

    • renkaitten vaihto

      Renkaitten vaihto 20 minuuttia repimättä ja hosumatta mutta ei myöskään riehuen.
      Neljä mutteria / vanne ja yksi pieni hallitunkki, avain liukuvalla jatkovarrella. Ei paljon turhia liikkeitä ja rengaspino varastossa 5 metrin päässä. Renkaat pinosta pinoon ja ovi kiinni.
      Työkaveri pani kyllä heti paremmaksi: sanoi vaimonsa vaihtaneen yksin renkaat ja samalla jarrupalat joka nurkalle kokonaisaikaan 45 minuutissa :O ohhoh.
      Melkoinen amazooni... minulla saattaa mennä puolesta tunnista tuntiin jo yhdenkin jarrusatulan kanssa kun on yleensä männät jumissa ja täytyy niitä murjoa syvemmälle. Täytyykin kysyä, että mikä auto se oli... :D

    • Näin se menee

      Renkaiden vaihto on helppo juttu. Nykyään on kaikki liikkeet täynnä sähkökäyttöisiä mutterin vääntimiä (hinta 39 €) joilla saa surautettu muttetit tai pultit pois. Rengas pois ja uusi tilalle ja vääntimellä taas kiinni. Hallitunkki joka maksaa 19 euroa on helppo ja hyvä apuväline. Muttereihin tai pultteihin suihkaus monikäyttö-öljyä ennen uuden renkaan kiinittämistä, niin että saa ne hyvin taas seuraavan kauden alússa auki. Rengasliidulla merkintä m isä kohti autoa rengas otettiin varastoon meneviin renkaisiin.

      Ei tartte olla tosimies. Miksi jonotella rengasliikkeissä tai tilata sinne aikoja. Puolessa tunnissa kaikki on valmista.

      Se on siinä.

    • fdaaa

      Tuossa otsikossa tuo "ammattimiehellä"??? Sen voin sanoa, että rengasliikkeissä on todella vähän ammattimiehiä. Sinne otetaan jostain vuokratyöfirmasta jotain opiskelijoita. Vaatimuksena on vain hyvä ja vahva selkä, jota työssä tarvitaan. Ne vääntää niillä paineräikillä pultit niin tiukkaan, että rengasrikon sattuessa et saa pultteja auki ristikkoavaimella. Minä (90 kg vahva mies) hypin ristikkoavaimen päällä. Ei auennut. Sitten otin kaksin käsin lokasuojasta kiinni ja väänsin jaloillani ristikkoavainta. Pinnistinn kaikki voimani ja aukesi. Kaikki pyörät yhtä tiukassa. Kahdesta autosta ovat rikkoneet vanteen kierteet. Ne on laittanu pultin väärälle kierteelle ja paineräikällä jauhanu kierteen rikki. Pultti pitää kiertää käsin noin 5 kierrosta, että se on varmasti oikealla kierteellä. Minä vaihdan siksi itse renkaat!!!!

    • mjnkljbkl

      "Vaihdatko itse autosi renkaat?"
      En, mutta pyörät vaihdan.

      • Kuula vai piikki??

        Minkämerkkiset pyörät besserwisser sinne laitat.
        Jopot vai Helkamat.

      • ghfghsrth
        Kuula vai piikki?? kirjoitti:

        Minkämerkkiset pyörät besserwisser sinne laitat.
        Jopot vai Helkamat.

        En ole kuullutkaan Jopo- tai Helkama-merkkisistä auton pyöristä.

    • erkkien erkki merkki

      Tietysti renkaat pitää itse vaihtaa! Mihin me joudutaan kun ei äijistä ole enää mihinkään? Et taatusti ole edes yhtään taloa rakentanut itse? Osaatko tehdä edes linnunpönttöä?Kaiket päivät näpytellään vaan tietokonetta.

      • testoa pitää olla

        Niinhän se on, ettei se ole mies eikä mikään, jos ei pirttiä perheelleen rakenna. Samoin on ihan turha käyttää rengasliikkeiden palveluksia renkaiden vaihdossa. Itse on niin kiva tuulessa ja tuiskussa vaihtosavotta hoitaa. On se vaan niin testosteronia että..... Ihan lällyjä nykyajan miehet, kun ostavat asuntonsa valmiina, vaihdattavat autonrenkaat toisilla, eivät ole innostuneita aseiden kanssa pelaamisesta, voivat pahoin, kun seuraavat jääkiekoksi kutsuttua tappeluviihdettä. Oi voi sentään, mihin onkaan suomipoika menossa.

    • Miehekästä.

      Mulla meni koko lauvantaipäivä muijan auton talvigummienvaihdossa, kun ensiksi haeskelin työkaluja tallista, mietin että kyllä mulla sllanen pulttipyssykin on mutta missähän seny onkaan, kompuran löysin kyllä heti ja sitte momenttiavaimenkin ja lopuksi pulttipyssyn. Olisihan senyt vähemmän miehekästä, pelkällä räikällä tai auton rengasavaimella ruuvvailla, ku pulttipyssykin on, ainakin naapuri kuulee jotta 'tosimieshän se renkaita vaihtaa päräyttelee pulttipyssyllään'. Kun sellasia narauksia kuuluu.?

      Sitkun sain tunkin alle ja letkut viriteltyä, tuli ensimmäinen koirankusettaja juttusille, siinä tunti puolitoista juteltiin 'ilimoista', en kehannu ruveta töihin kun haluan olla sosiaalinen ja hyvässä jutunkertojan maineessa muutenkin.

      Tunkkailin sitten autoa siinä, niin tuli toinen tuttu ihan vaan ns. juttusille, kysyyn että meinaat sitte talvipyörät vaihtaa, taas meni tunti jutellessa. Jne.. viimein rupes jo hämrtään kun vihdoin sain homman tehtyä, kyllä sain kiitosta naiseltani suorituksesta, hän kysyi että joko sänyt ne vaihdoit.?? Tais hieman 'vittuilla hienosti'.?? Nooh kyllä mä sitten sitä vittuakin sain myöhemmi, ikäänkuin palkkioksi, 'miehekkyydestäni'.??

    • pompompom

      Olet uusavuton. Mä teen ihan kaikki hommat itse. On se sitten asunnon, auton tai polkupyörän laittoa. Ruoanlaittoa, leipomista...Eihän nykyautoa edes ajeta itse kun on kaikenmaailman kirjainlyhenteet puuttumassa ajosuoritukseen. Sen vuoksi tietyt ihmiset eivät ikinä opi edes ajamaan autoa. Naisilla ei nykyään ole turvaväliä! Miehet sentään roikkuvat puskurissa vain hetken ja menevät sitten ohi. Mä ajelen pientä ylinoputta yleensä.

    • Read me first

      Siinä mistään nössöilystä tai masoilusta ole välttämättä kyse. Kerrostalossa saattaa olla nykyisin jo vaikeaa löytää paikkaa toisille renkaille kun käsitykseni mukaan niitä ei enää saa verkkokellarissa pitää. Toisaalta jos on paikka renkaille, niin vaihto vie viidellä tupakkatauolla tunnin, joka on useita tunteja vähemmän kuin jonotus rengasliikkeeseen. Toisaalta renkaanvaihto kuuluu autoilun perusasioihin, eli se on aivan sama vaihdatko yhden renkaan vai neljä.. Ne muut autoilun perusasiat voi lukea auton käyttöohjekirjasta, jossa ensimmäinen teksti yleensä on, että lue tämä käyttöohjekirja huolellisesti läpi.

      • varmasti878

        verkkokellarissa saa renkaita pitää.Kielto ei perustu mihinkään.

    • uliuliuuuuuuu1

      Arvostan naisia jotka vaihtavat autoonsa renkaat, vähän kuin mies joka hoitaisi lapsiaan.

    • grreatt

      vaihdan autooni tietenkin renkaat ihan ihan itse,olipa sitten kysymys talvi tai kesäkumeista:) mutta itse asiaan eli renkaiden vaihtoon minulta menee n 20minuuttia koskapa käytössäni on autonosturi sekä mutterinväännin sähkö&paineilma toimiset ennätykseni on 12,52min renkaanvaihdosa luonnillisesti myös öljyt vaihdan ihan itse kuin myös suodattimet ja muut huollot moottoriöljyä ostan aina sellaisen 200l tynnyrin tulee halvemmaksi ja suodattimia tilaan 5kpl kerralla kuten myös muita kulutusosia tilaan siomman eräs säästöä sekin koskapa hinnat nousevat kaiken aikaa kiitos kataisen ja kokoomuksen:)

    • superekovihreämies

      Käytän aina julkisia liikennevälineitä. Polkupyörä omassa käytössä. Siihen vaihdan itse renkaat. Sisärenkaitten hinta kohonnut pilviin ja laatu heikentynyt. Kataisen syytä.

    • nainen85.

      Vaihdan, olen aina vaihtanut.
      Monina vuosina myös miehen autoon, jos hän ei ole itse ehtinyt. Tänä vuonna vaihdoin myös äitini autoon.

      Ei kait siinä mitään vaikeaa ole?

    • waler

      Tosimies vaihtaa aina itse,ja laittaa kuparitahnaa "perään"

    • Matti Meikäläinen

      ei se mikään tosimies ole jos renkaat itse vaihtaa.minun mielestäni se kuuluu arkeen ja on ihan normaali käytäntö.Ymmärrän kyllä niitä jotka eivät pysty itse vaihtamaan iän tai jonkun vamman takia.Sitä en vain ymmärrä kun joku ei osaa tai joku sano aijemmassa viestissä hyppivänsä rengas avaimen päällä se on ehdottomasti väärä tyyli käsikireys riittää.Aluvanteisiin on syytä tehdä jälkikiristys.

    • heteromies

      Kyllähän kaikki osaa renkaat vaihtaa mutta oikealla tavalla eri asia...
      Esim. Pyörimissuunta oikea, laittaa oikeaan momenttiin pultit ja
      pultin pituus että ei riko jarruja jne... ja tohon pulttien öljyämien/rasvaaminen
      niin ei kannata koska tiestä tuleva tärinä renkaisiin niin pultit löystyvät ja saattavat lähteä irti kokonaan

    • lsgj

      Oon vajaa seitenkymppinen ja itte vaihtelen.

      • Anonyymi

        Aivan. Jo 70-luvun alusta asti on renkaita vaihdettu itse ja ihan rutiinilla se sujuu vieläkin.
        Ristikkoavaimella mutterit aukeaa ihan hyvin ja ne kiristyykin kohtuuvoimalla sinne 110-120 Nm:n kohdille. Eli itse tehden ne on sopivassa momentissa ja aukeaa myös tarvittaessa.
        Sen sijaan välillä on käynyt niin, että rengasalan "ammattilaisten" jäljiltä niitä muttereita ei saa auki kuin avaimen päällä hyppien tai jatkovartta käyttäen . Eli mikähän oli momentti ??

        Ja laittaneet jopa peltivanteen mutterit aluvanteeseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan. Jo 70-luvun alusta asti on renkaita vaihdettu itse ja ihan rutiinilla se sujuu vieläkin.
        Ristikkoavaimella mutterit aukeaa ihan hyvin ja ne kiristyykin kohtuuvoimalla sinne 110-120 Nm:n kohdille. Eli itse tehden ne on sopivassa momentissa ja aukeaa myös tarvittaessa.
        Sen sijaan välillä on käynyt niin, että rengasalan "ammattilaisten" jäljiltä niitä muttereita ei saa auki kuin avaimen päällä hyppien tai jatkovartta käyttäen . Eli mikähän oli momentti ??

        Milläs varmistat, että se tämän päivän "kohtuuvoima" on ilmeisesti seitenkymppisenä lähellekään samaa luokkaa kun ilmeisesti nuorena parikymppisenä 70-luvun alussa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milläs varmistat, että se tämän päivän "kohtuuvoima" on ilmeisesti seitenkymppisenä lähellekään samaa luokkaa kun ilmeisesti nuorena parikymppisenä 70-luvun alussa?

        Eiköhän sen voiman tunne vanhempanakin vaikka voimat vähenisi ja riittää ellei ole sairas tai rapakunnossa. Tämän päivän 70v saattaa olla vahvempi fyysisesti kuin pelkästään tietokonepelejä pelannut 20v.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän sen voiman tunne vanhempanakin vaikka voimat vähenisi ja riittää ellei ole sairas tai rapakunnossa. Tämän päivän 70v saattaa olla vahvempi fyysisesti kuin pelkästään tietokonepelejä pelannut 20v.

        "myö ee niitä uusmuotisija momenttiavvaemia käätetä!"

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan kauden päätöksen seuranta

      Sitten vain seuraamaan kuinka kulkee. Taitaa olla elämänsä kunnossa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1279
    2. Rakastan sinua työkaverini

      Niin rakastan vaikka kuinka yritän kieltää tunteeni. Aina mielessä.
      Ikävä
      55
      1005
    3. Millä kirjaimella alkaa

      voitko kertoa millä kirjaimelle kaivattusi alkaa. Entä sinä?
      Ikävä
      42
      926
    4. Lähes 6 miljoonaa Ukrainalaista on vapautunut Kiovan oligarkkien orjuudesta demokraattisesti

      Vaalit jotka sinetöivät vapaan kansan synnyn Ukrainaan Nato johtoisen oligarkki orjuuden alta. Ihmiset ova onnellisia orjuuden päättymisestä , paitsi
      Maailman menoa
      399
      848
    5. Yrität parannella ulkonäköäsi

      vaikka se ei paremmaksi muutu. 🤦‍♂️
      Tunteet
      82
      819
    6. Tietysti ihastuin sinuun

      Olet mies minulle luotu
      Ikävä
      49
      804
    7. Kerroin kaverille

      Että olen rakastunut sinuun. Se vastasi, että eihän siihen saa rakastua! Sanoin, että no miks ei, ihminenhän se hänkin on.
      Ikävä
      39
      801
    8. Onko kaivattusi tumma vai vaalea

      Onko hän pitkä vai lyhyt?
      Ikävä
      57
      728
    9. Kuka höperö uskoo

      Joihinkin kaksoisliekkeihin ja telepatioihin? Samaa sarjaa kuin kaikki erityisherkkyydet ja enkeliterapiat. Täyttä huuhaata.
      Ikävä
      64
      692
    10. Hei rakas nainen

      Anteeksi, jos oon sotkenu kaiken. Erehdyin luulemaan että hän on se oikea :( Sain nyt varmuuden ettei oo. Toivottavasti et oo vielä kadonnu täältä. Ra
      Ikävä
      23
      653
    Aihe