Minulla on ollut pitkän aikaa niska ja hartiat todella jumissa. Olen yrittänyt jumpata niitä parhaani mukaan ja salilla teen selkäliikkeitä. Yleensä salipäivän jälkeen olo on pahin. Oireina on päänsärkyä, paineen tunnetta päässä, kylmiä väreitä päässä, huimausta ja ajoittain kasvojeni toinen puoli puutuu vähän. Äitini opetti minulle jumppaohjeita mitä itse oli saanut kun oli ollut sairaslomalla niskajumin takia, mutta tuntuu ettei tämä silti helpota. Opiskelen ja eräs päivä kun olin koulussa niin piti katsoa vuorotellen taululle ja pöydällä olevaan vihkoon, enkä pystynyt keskittymään kun alkoi pyörryttää niin kamalasti. Särkylääkkeitä olen yrittänyt syödä mahdollisimman vähän. Mitä pitäisi tehdä?
Jännitysniska
hey,.
3105
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olet oikealla asenteella liikkeellä. Minulla oli samoja oireita. Sain neurologilta lihasrelaksantin, joka on auttanut ohjeen mukaan.
Älä käytä särkylääkkeitä turhan usein, ettei tule särkylääkepäänsärky.
Oletko testannut natrium- ja kaliumpitoisuudet? Hyponatremia aiheuttaa pyörtymistä.
mene fysioterapiaan, lähettellä saat vähän alennusta mutta ei ole pakollinen, älä juu lääkkeitä liikaa ainakaan syö, joillakin vaan menee niskat helposti jumiin esim. minulla, fysio auttaa lääkkeitä en ole onneksi joutunut syömään
Minä sain apua mangnesium öljystä, suihkautan aamuin/illoin olkapäille. Migreenikin hellitti. Tilasin iherbistä flo healt 236ml 7.20dollaria ja täällä vastaava maksaa 20,- euroa. Jos tilaat koodilla FIZ281 saat yli 40dollarin tilauksesta 10$ alennuksen ja ilmainen postikulut international airmail. Norm.maksu 4$