Turvallisuusneuvostopaikasta käyty kampanja osoittaa että Suomen julkisuuskuva maailmalla ei ole niin hyvä kuin on väitetty. Suomi on mm. persujen jatkuvan länkytyksen takia leimautunut yhä vastenmielisemmäksi pullikoijavaltioksi. Yhä useamma tahalla Suomea pidetään myös rasistisena maana (joka ei välttämättä pidä aivan paikkaansa). Vaatimukset kehitysavun leikkaamisesta sekä suurlähtetystöjen sulkemiset (mm. Venezuealassa, tärkeässä öljyvaltiossa) saattoivat koitua kohtalokkaaksi eilisessä YK-äänestyksessä.
Soinin sakki on nyt päässyt tavoitteeseensa: maailmalla ymmärretään että Suomi halua käpertyä itseensä eikä katso kansainvälistymistä erityisen suopeasti.
Soinin sakki on nyt päässyt tavoitteeseensa: maailmalla ymmärretään että Suomi halua käpertyä itseensä eikä katso kansainvälistymistä erityisen suopeasti.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei kun täälä on korruptio kasvanut ja kaikellainen vanhojen puolueiden vaaliraharötöstely ja lautakasat/nuorisosäätiöjytkyt ja pääministerikin on väärentänyt asiakirjan ja yksi kokoomuksen ministereistä on saanut monta tuomiota ja yksi edustaja piti juovuksissa puheen eduskunnassa ja RKP:n puolustusministeri sai kenkää valehdeltuaan ministerinä ja hallitukseen päästäkseen monet puolueet käänsivät takkinsa (hyrrätakit), niin kuka tällaiseen maahan enää voi luottaa?
..dosentti Bäckman on täysiverinen persu, että oikein ylvästelee kuinka "puoli maailmaa tietää nyt kuinka huonosti Suomessa kohdellaan huostaanotettuja lapsia". Suomi-kuvan pilaaminen maailmalla on persun mielestä sitä suurinta isänmaallisuutta.