2012-10-19 03:53:26
Turkin viranomaiset ovat myöntäneet, ettei viime viikolla Moskovasta Damaskokseen matkanneessa ja maahan pakotetussa matkustajakoneessa ollut laitonta sotilasmateriaalia. Turkin pääministeri Erdoganin rajut syytökset kohti Moskovaa ovat vahvistuneet valheeksi.
Lännen valtamedia yhtyi Turkin pääministeri Erdoganin säestyksellä viime viikolla kiivaaseen Venäjän ja Syyrian syyttelyyn siitä, että maat lennättäisivät matkustajakoneissa laitonta sotilasrahtia Syyrian hallitukselle.
Kuitenkin RT:n tapahtumasta tuoreeltaan laatimien, lentokoneen miehistön ja matkustajien haastatteluihin perustuneiden raporttien mukaan mitään laitonta ei koneesta löytynyt, kun taas miehistö ja matkustajat joutuivat Turkin viranomaisten pahoinpitelemiksi. RT:n ja monen muun median tiedot kuitenkin sivuutettiin. Samoin kuvatodisteet ja haastattelut siitä, että miehistön jäseniä pakotettiin allekirjoittamaan valheellisia dokumentteja "hätälaskusta".
Paikalle pyrkineitä venäläisdiplomaatteja ei päästetty kansainvälisen lain vastaisesti alas kaapatun koneen luokse Ankaran lentokentällä, eikä Venäjän edustustolle tehty asianmukaisia ilmoituksia venäläisryhmän tilanteesta. Haastateltujen asiantuntijoiden mukaan matkustajakoneen pakottaminen laskeutumaan oli kansainvälisen ilmailua koskevan lain vastaista. Kaikki nämä merkittävät seikat sivuutettiin länsimediassa.
http://www.kominform.eu/uutiset.php

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.