Rkp saa hallituksissa kiintiöpaikallaan aikaan monenlaisia lakeja, joista usein seuraa kummallisuuksia.
Viimeisin on v. 2013 voimaan tuleva laki hätäkeskuksien tiedottamisesta. Rkp vaati, että lakiin on kirjoitettava että "hätätiedotteet on laitettava julki samaan aikaan suomeksi ja ruotsiksi, eli suomeksi ei saa laittaa TV-ruutuun varoituksia ennen kuin ruotsiksi."
Jos esim. karhu liikkuu Tohmajärvellä tai myrkkytehdas palaa teollisuusalueella, ei siitä saa tiedottaa ja kehoittaa ihmisiä menemään sisätiloihin tai pakenemaan, jos tekstiä ei ole ensin sanan sanalta käännetty ruotsiksi.
Hmmm, mitähän tämä muistuttaa...niinpä...
kun peruskoulun kielistä päätettiin 1969, Rkp ei halunnut, että suomenkieliset saisivat valita vieraat kielet itse, koska "hehän saisivat silloin etua, ruotsinkielisiin nähden,..."
Eli "jos me emme saa, ette tekään saa" jos me emme saa hätätiedotetta, suomenkielistenkään ei sitä kuulu saada, ennenkuin se on meille käännetty. Hällä väliä, vaikka karhu ryntäisi pihaan ja sakea myrkkysavu tulisi ikkunoista."
Rp vaatii kunnioitusta! Onhan perusoikeus kyykyttää suomenkielisiä!
Viimeisin on v. 2013 voimaan tuleva laki hätäkeskuksien tiedottamisesta. Rkp vaati, että lakiin on kirjoitettava että "hätätiedotteet on laitettava julki samaan aikaan suomeksi ja ruotsiksi, eli suomeksi ei saa laittaa TV-ruutuun varoituksia ennen kuin ruotsiksi."
Jos esim. karhu liikkuu Tohmajärvellä tai myrkkytehdas palaa teollisuusalueella, ei siitä saa tiedottaa ja kehoittaa ihmisiä menemään sisätiloihin tai pakenemaan, jos tekstiä ei ole ensin sanan sanalta käännetty ruotsiksi.
Hmmm, mitähän tämä muistuttaa...niinpä...
kun peruskoulun kielistä päätettiin 1969, Rkp ei halunnut, että suomenkieliset saisivat valita vieraat kielet itse, koska "hehän saisivat silloin etua, ruotsinkielisiin nähden,..."
Eli "jos me emme saa, ette tekään saa" jos me emme saa hätätiedotetta, suomenkielistenkään ei sitä kuulu saada, ennenkuin se on meille käännetty. Hällä väliä, vaikka karhu ryntäisi pihaan ja sakea myrkkysavu tulisi ikkunoista."
Rp vaatii kunnioitusta! Onhan perusoikeus kyykyttää suomenkielisiä!
Vastaukset 21
Vanhimmat
Rkp:n "Kaksikielisen Suomen puolesta" -säätiö jakaa taas näissäkin vaaleissa lahjusrahaa kaikille suomenkielisille, jotka vain lupaavat kannattaa pakkoruotsia.
Kokoomus saa eniten tätä rahaa, onhan se Rkp:n kumppani. SDP myös, Vasemmistoliitto, Vihreät. Kepu ja kristillisetkin.
Vain Perussuomalaiset eivät ota tätä rahaa.
ts.fi:
"TS: Hätätiedotteiden kääntäminen voi aiheuttaa vaaraa
Kesällä astuu voimaan laki, joka velvoittaa viranomaiset antamaan hätätiedotteet sekä suomeksi että ruotsiksi.
Hätätiedotteiden kääntäminen kahdelle kielelle voi johtaa vaaratilanteisiin, kirjoittaa Turun Sanomat.
Lehden mukaan kesällä voimaan astuva laki velvoittaa viranomaiset entistä selkeämmin antamaan hätätiedotteet suomeksi ja ruotsiksi sekä saamelaisalueilla saameksi.
Kielilain mukaan näin on toimittava nykyäänkin, mutta lakia rikotaan usein.
Kaikkien kielitaito ei riitä kahdella kielellä tiedottamiseen. Pelastusylitarkastaja Veli-Pekka Hautamäki sisäministeriöstä sanoo lehdelle, että jos käännöstä joudutaan odottamaan, pahimmillaan tieto vaarasta voi tulla liian myöhään.
Käännösapua voi pyytää hätäkeskuksilta. Johtaja Kyösti Lehtonen Hätäkeskuslaitoksesta sanoo, että tämä hidastaa tiedonkulkua. Hänen mukaansa hankalimmillaan apua on haettava käännöstoimistoilta.
Sisäministeriö aikoo julkaista viranomaisten avuksi ohjekirjan, johon on käännetty valmiita fraaseja yleisistä vaaratilanteista."
Hätätiedotteet hidastumassa käännöstyön vuoksi
KOTIMAA | Turun Sanomat 19.10.2012 04:45
Hätätiedotteiden kaksikielisyys uhkaa vaarantaa ihmisten turvallisuuden. Ensi kesänä voimaan tulee uusi laki, jossa hätätiedotteet määrätään lähetettäväksi samaan aikaan sekä suomeksi että ruotsiksi.
Samalla niiden nimi muuttuu vaaratiedotteiksi.
Tiedotteiden kääntäminen saattaa kuitenkin pahimmassa tapauksessa kestää niin kauan, että tieto vaarasta tulee ihmisille liian myöhään.
– Periaatteessa se voi olla mahdollista, jos käännöstä joudutaan odottamaan. Varmaan vasta käytäntö osoittaa, miten siinä oikeasti käy, myöntää pelastusylitarkastaja Veli-Pekka Hautamäki sisäministeriöstä.
Ongelmia syntyy siinä vaiheessa, jos vaaratiedotteen antava viranomainen ei osaa laatia sitä sekä suomeksi että ruotsiksi. Käännösapua voi pyytää hätäkeskuksilta, mutta silloin tilanne muuttuu byrokraattiseksi.
– Tulee viiveprosesseja. Kun vaaratiedote tulee meille, niin yritämme tehdä käännöksen omin voimin. Sitten se joudutaan lähettämään takaisin viranomaiselle, että onko tämä ok, johtaja Kyösti Lehtonen Hätäkeskuslaitokselta kuvailee.
Ongelmana on myös se, että viranomaisen täytyy tarkistaa ja hyväksyä käännös, jonka tekemiseen hänen oma kielitaitonsa ei riittänyt.
– Kyllä me voidaan kääntää se teksti, mutta onko se merkitykseltään oikein? Jos tiedote on pitkä ja merkitykseltään hankala, niin saatamme jopa joutua käyttämään käännöstoimistoa, Lehtonen kertoo.
Jos tiedote joudutaan kääntämään ulkopuolisella kääntäjällä, saattaa se pahimmassa tapauksessa myöhästyä niin paljon, ettei siitä ole enää hyötyä."
"Vasta käytäntö osoittaa, miten käy..."
Eli kun tulee tilanne, jossa henkilö on menossa ulos talostaan Tohmajärvellä. TV olisi päällä ja siinä voisi olla tiedote, että karhu liikkuu juuri ulos menevän ihmisen aleella. mutta koska Rkp ei anna julkaista tiedotetta, ennenkuin se on käännetty ruotsiksi, viivästyy suomenkielinenkin tiedote. Ihminen menee vaarasta tietämättömänä ulos juuri vähän ennen kuin tiedote tulee ja karhu hyökkää hänen pihastaan ulso tulevan päälle.
Suomenkieliset ovat ruotsinkielisten orjia. Pakko lukea ruotsia joka asteella kouluissa. Virkamiesruotsi. Ja nyt tuleva laki kieltää tiedotteet suomeksi, jos ruotsinkielistä käännöstä ei ole valmiina. Todella irvokasta.
Hätätilanteista ei siis Rkp:n mukaan saa Suomessa tiedottaa, jos ei tiedotetekstiä ole ensin käännetty täydellisesti ruotsiksi.
Tämä on hulluuttaa, rikollista ja tuollainen laki tulee kumota.
Svenska Dagbladetissa oli 1990-luvun loppupuolella artikkeli, joka väitti, että ruotsista tehdään Suomen tärkein eli ykköskieli.
Tämä väittämä on hyvä tuntea kun katsoo Suomen lainsäädännön uudistuksia.
juuri tämä näennäisesti pieni yksityiskohta, että ruotsiksi tiedottamisen on tapahduttava samanaikaisesti on yksi askel ruotsin aseman työntämiseksi maan tärkeimmäksi kieleksi. Pienten askelten terrori-menetelmällä.
Koko Suomessa, ei vain ruotsinkielisillä alueilla. Tähän asti esim. TV:ssä on aina tiedotettu ensin suomeksi.
Pitääkö tuo pakkansa? Olisi hyvä löytää linkki uutiseen tai jonkinlaisen kopioon siitä.
Hyvä olisi myös tietää, ketkä ja mitkä tahot tuota asiaa ajoivat. Saataisiin suurimmat maanpetturit selville sitten sota-aikojen!
Ymmärrän että kaivataan linkkiä.
Luin uutisen hieman kiireen keskellä ja aioin talettaa sen mutta se sitten jäi. Asia jäi minua vaivaamaan, koska siinä vaiheessa olin jo tutustunut materiaaliin, joka uudisti pohjoismaisen yhteistyön siten, että pidettiinn päämääränä tehdä Suomesta kielellisesti skandinaavinen eli käytännössä ruotsinkielinen. Svenska Dagbladetin juttua lukiessani ajattelin, että näin kirjoittaa henkilö, joka tietää uuden pohjoismaisuuden ideologisen lähtökohdan.
Kirjoittajan nimi oli käsittääkseni tanskalainen.
Käytin joitakin vuosia sitten kokonaisen päivän arkistossa löytääkseni jutun. Toivotontahan se oli, kun en edes ole varma minä vuonna se oli. Joskus vuoden 1997 vaiheilla?
Olen todella pahoillani, koska ymmärrän, että artikkelilla on suurtakin merkitystä nykyisen kehityksen ymmärtämiseksi. Lähteethän ovat aina A ja O.
Pitääkö ne tekstit sitten laittaa rullaamaan alekkain sinne tv-ruutuun,
jotta kaksi kieltä tulee samanaikaisesti ?
Eikö riitä, että YLE FEM KÄÄNTÄÄ ja lähettää ne ruotsinkieliset tiedotteet, kun kerran suomenkielistä ohjelmaa seuraavat oletettavasti osaavat sen verran suomea, että tajuaisivat myös tiedotteet..
Kyseessä on uskomaton, enemmistöön kohdistuva kyykytys,
etnisiin suomalaisiin kohdistuva kansanmurhan yritys, kun suomalainen joutuu odottamaan jotain käännöstä alueella, missä kaikki osaavat suomea.
Miten muuten se Helsingin aseman junaturma..Muistatteko..
Kun juna syöksyy päälle, pitääkö katsoa sanakirjasta, että borta, bort ,
jag heter pekka och bor i Vantaa
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/irti_paassyt_junavaunu_puski_lapi_seinasta_helsingin/
Uusi hätätiedotuslaki on puhdasta pakkoruotsitusta kaikkein pahimmillaan. Passkat Suomesta, suomalaisista ja suomesta; pääasia, että Ruotsilla, ruotsalaisilla ja ruotsilla on aina kaikki vähintään yhtä hyvin kuin suomalaisilla, ja mieluummin vielä vähän -- tai jopa paljon -- paremmin. Jos ruotsalaiset eivät pysy suomalaisten vauhdissa, niin silloin tietenkin hidastetaan suomalaisia, ettei ruotsalaisten tarvitse nähdä vaivaa...
Nimet esiin! Ketkä äänestivät ruotsalaisten puolesta, ja ketkä suomalaisia vastaan? Samat ruotsalaisten pellet ovat juuri nyt ehdolla myös kuntavaaleissa...
Katsokaa miten on Ahneidenmaalla, jonka loisimisen suomalaiset maksavat. Tuleeko siellä hätätiedotukset suomeksi.
Sivistysmaissa tuollaiset loisivat ja kyykyttävät vähemmistöt ja Ahneidenmaat olisi pantu kovalla kädellä kuriin ja järjestykseen.
Aina vähemmistöjen vainoamiseen ei ole edes ollut syytä vähemmistössä itsessään , kuten Ruotsissa jossa on yritetty vuosisatoja tuhota suomen kieltä. Ja noita me paapomme.
Nykytilan arviointi
Viranomaistiedotteiden antamiseen liittyvä laintasoinen sääntely on suppeaa, eikä anna viranomaisille nimenomaista toimivaltaperustaa tai konkreettisia toimintaohjeita. Esimerkiksi sisäasiainhallinnossa on tästä johtuen sovellettu liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan sääntelyä, vaikka tämä sääntely on kuitenkin tarkoitettu sääntelemään teleyritysten velvollisuutta välittää viranomais-tiedotteita.
Viranomaistiedotteiden antamisessa on toistuvasti ollut ongelmia täyttää kielilain asettama velvoite antaa viranomaistiedotteet molemmilla kansalliskielillä. Syyt näihin ongelmiin liittyvät usein viranomaisten puutteelliseen kielitaitoon, mutta syynä saattaa olla myös kiiretilanteessa sattunut viranomaisen unohdus tai muut inhimilliset tekijät. Tiettävästi myös viranomaisille annetun ohjeistuksen tulkinta on johtanut kielilain vastaiseen lopputulokseen.
Hätäkeskuslaitoksessa on koettu ongelmallisena ennakkoon tiedettyjen huolto- tai korjaustöistä johtuvien teleliikenteen häiriöilmoitusten antaminen muuna viranomaistiedotteena. Tämä johtuu siitä, että säädöksissä ei ole erikseen mainittu ennalta tiedettyjen häiriötilanteiden tiedottamisvastuuta. Sähköisen viestinnän tietosuojalain (516/2004) 35 §:n mukaan teleyrityksen on viipymättä ilmoitettava hätäkeskukselle, meripelastuskeskukselle ja meripelastuslohkokeskukselle hätäpuheluiden välittämisen kannalta merkittävistä viestintäverkon, verkkopalvelun ja viestintäpalvelun vikatilanteista ja häiriötilanteista.
Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset
Esityksen tavoitteena on saattaa viranomaistiedotteiden antaminen perustuslain vaatimusten mukaisesti lain tasolle. Perustuslain 2 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin.
Esityksen tavoitteena on myös huolehtia kielilainsäädännön toteutumisesta vaaratiedotteita annettaessa. Tähän liittyen esitetään, että Hätäkeskuslaitos olisi velvollinen tarvittaessa avustamaan tiettyjä erikseen laissa säädettyjä viranomaisia vaaratiedotteiden kääntämisessä.
Esityksen tavoitteena on lisäksi selkeyttää viranomaistiedotteiden terminologiaa sekaannusten ja epäselvyyksien poistamiseksi. Tähän liittyen ehdotetaan luovuttavaksi termeistä hätätiedote ja muu viranomaistiedote. Uutena nimikkeenä otettaisiin käyttöön termi vaaratiedote, jota voidaan pitää edellä mainittuja termejä soveltuvampana tarkoitukseensa. Vaaratiedotteen antamisessa painotettaisiin vaaratiedotteen antavan viranomaisen harkintaa käyttää tiedotteen välittämiseen väestölle tiedoksi sopivia julkaisukanavia, ja tiedotteen kiireellisyysastetta.
Esityksen vaikutukset
Taloudelliset vaikutukset
Vaaratiedotteiden välittämiseen väestölle tiedoksi televisiossa alueellisesti ei tällä hetkellä ole teknisiä valmiuksia, eikä nyt ehdotetussa laissa säädettäisi televisiotoiminnan harjoittajille velvollisuutta hankkia alueellista tiedottamista mahdollistavaa tekniikkaa. Yleisradio Oy on esitysluonnoksesta antamassaan lausunnossa todennut, että Yleisradion osalta alueellisen järjestelyn tekninen toteuttaminen edellyttäisi erilaisia investointeja, joiden suuruusluokka olisi kaikkiaan yhteensä noin 5,2 miljoonaa euroa. Merkittävimmät kustannukset muodostuisivat muun muassa kuituverkon investoinneista (4,5 miljoonaa euroa) sekä järjestelmä- ja laitehankinnoista (720 000 euroa).
Vaikka vaaratiedotteiden antaminen tapahtuisi ehdotetun myötä selkeämmältä toimi-valtapohjalta ja yhdenmukaisemmin, ei sen arvioida lisäävän tiedotteiden määrää. Pikemminkin voidaan arvioida, että lain ja sitä tarkentavan valtioneuvoston asetuksen ja ohjeen tai oppaan avulla annettavien tiedotteiden määrä vähenee.
Hätäkeskuslaitoksen velvoittaminen avustamaan tiettyjä viranomaisia vaaratiedotteiden kääntämisessä toiselle kansalliskielelle edellyttäisi tarkoituksenmukaista työn organisointia. Tulisi varmistua siitä, että käytettävissä on jatkuvasti sellaista henkilökuntaa, joka kykenee nopeasti kääntämään tiedotteita joko suomesta ruotsiin tai ruotsista suomeen. Lisäksi tulisi etukäteen pyrkiä laatimaan erilaisia valmiita tiedotepohjia käännöksineen, jotka nopeuttaisivat tiedottamista. Käännös-tehtävässä avustamisen osoittaminen Hätä-keskuslaitokselle edellyttäisi samalla sellaisten mahdollisten lisäresurssien varmistamista, joilla säädetty tehtävä voidaan lain tarkoittamalla tavalla suorittaa.....
Eli Yleisradion osalta lisäkustannukset olisivat 5,2 milj euroa.
Jos mennään hätäilmoitusten alueelliseen jakoon koittuisi siitä teknisiä kustannuksia. Jos hätäilmoitus jaetaan kuten tähän asit ei synny näitä kustannuksia. Siksi laaditaankin valmiit pohjat näitä tiedotuksia varten jotka heti ovat valmiit eri kielillä. Ja johin sitten pelkästään lisätään tarvittavia lisätietoja, jos niitä on. Sillä tavalla tiedotteen laatiminen nopeutuu ja on selkempi kaikille. Näin toimitaan esim. lennonjohdossa ja yhä useammin myös leikkaussaleissa.
Tärkeätä on myös se, että Yleen palkataan aina vain lisää ruotsinkielisiä tiedottajia, juontajia ym., että hommat saadaan aina ja joka tilanteessa pyörimään ainakin ruotsiksi, ja jotta ruotsalaisilla olisi riittävästi helppoja ja hyvinpalkattuja suojatyöpaikkoja.
Soini tietänee tämän asian.
Tässä oikein kärjistyy Suomen kielipolitiikan mätää tihkuva järjettömyys.
Entä mamujen terveys. Eikö valtio välitä siitä.
Ilmeisesti pitää paikkansa, että tämä hallitus muodostettiin RKP:n sanelemin ehdoin. Tärkeä oikeusministerin salkku oli jo etukäteen korvamerkitty folktingtin puheenjohtajalle.
Nyt on sitten oikeusministerinä äärinationalistinen ruotsalaisministeri, joka toteuttaa folktingetin ohjelman mielensä mukaan.
On syytä pitää silmällä kaikkia lakivalmisteluja ja ehdotuksia tämän ministerin valtakaudella.
http://www.adressit.com/?page=statistics&petition=suomi_yksikieliseksi_maaksi
tässä vähän aloitetta, ja lukekaa teksti tosi hyvä