Mikä olisi paras kipulääke jos niskanikamissa on häikkää? Toki tiedän että kaikki on yksilöllistä, mutta nyt alkaa jo ottamaan päähän lääkärien puheet "burana ainut mitä tuohon voi määrätä", ja pienikin fyysinen rasitus aiheuttaa kovat kivut, sohvalla ei ole aikaa makoilla. Olen rampannut terveyskeskuksessa josta sanottu että jos burana ei auta niin sitten on vain kärsittävä. Vihdoin eräs lääkäri tajusi pistää lähetettä röntgeniin ja sieltä paljastui niskanikamien siirtyminen ja kuluminen. Röntgenistä on yli puoli vuotta, tässä välissä olen ollut myös magneettikuvauksessa, josta ei selvinnyt mitään muuta uutta kuin että nikamissa on reunaterävöitymistä. Uusi lähete on laitettu, mutta hoitojonot niin pitkät että menee vähintään 4kk vielä. Koskaan ei ole mt-ongelmia ollut, mutta masennushan tässä iskee kohta, olen alle 30v ja kivut ovat kovat. Siivoaminen on yhtä tuskaa, oikeastaan kaikki muu kuin makoilu on tuskaa. Sirdalud 8mg/pvä on ainoa lääkitys tähän, ja eihän se auta kuin lihasjumiin. Lyricasta tuntuu olleen myös pientä apua. Ilman sirdaludia olisi olo varmasti pahempi, ilman niitä niskalihakset ovat kivikovat, varsinkin toiselta puolelta. En pysty oikein selittämään miltä tuo kipu tuntuu, vähän samalta kuin olisi todella painava reppu selässä. Tavalliset arkiaskareetkin ovat välillä hirveän tuskallisia. Pieni lapseni onneksi osaa itse kiivetä rappuset ylös, mutta alas hänet pitää kantaa. Sekin aiheuttaa välillä kipuja.
Onko muilla niskanikamissa vikaa? En ole googlen kautta löytänyt apua, joten yritetään tätä kautta. Kaikenlaiset kokemukset kiinnostavat, ja mielelläni ottaisin vastaan vinkkejä mistä lääkkeestä voisi olla apua, ja voisin siitä jutella lääkärin kanssa. Omalääkäristäni ei ole ollut minkäänlaista hyötyä, lähden sieltä aina pettyneenä. Ei tiedä lääkkeistä mitään (niin on sanonut) joten siksi ei niitä mielellään määrää. Tänään aion mennä päivystävään terveyskeskukseen, jos saisin edes väliaikaista helpotusta.
Onko muilla niskanikamissa vikaa? En ole googlen kautta löytänyt apua, joten yritetään tätä kautta. Kaikenlaiset kokemukset kiinnostavat, ja mielelläni ottaisin vastaan vinkkejä mistä lääkkeestä voisi olla apua, ja voisin siitä jutella lääkärin kanssa. Omalääkäristäni ei ole ollut minkäänlaista hyötyä, lähden sieltä aina pettyneenä. Ei tiedä lääkkeistä mitään (niin on sanonut) joten siksi ei niitä mielellään määrää. Tänään aion mennä päivystävään terveyskeskukseen, jos saisin edes väliaikaista helpotusta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen 67 vuotinen mies Imatralla, ja minulla jo toista kertaa jumittaa, säteilee ja sähköttää niskajumista vasempaan käsivarteen, jota aika ajoin joutuu myös raapimaan jostain syystä. Nukkuminen onnistuu oikeastaan vain oikealla kyljellä. Edellisellä kerralla noin vuosi sitten lääkärit ja hoitsut vain korjasivat ryhtiäni pystyyn, että älä ukko nuoku, se vääntää nikamia yhteen. Kun yritin heitä uskoa ja alon vääntää päätäni ja ryhtiäni pystyyn, niin hermopinne alkoi helpottaa. Luulen että pääapu vaivassani kuitenkin oli ja on rakentamani venytyslaite, jota olen nyt eilen aloittanut taas käyttää, ja heti tuntuu paremmalle, uskokaa pois. Ostin nimittäin rautakaupasta sen noin 35 senttiä pitkän ovijousen, johon narusta puntaria apuna käyttäen solmin vetorajoitteen 5 kg:n kohdalle. Leveästä hihnasta tein leuan/päänympäripannan, johon päänpäälle kytkin jousen toisen pään. Toisen pään pistän tuvan seinän ruuvilenkkiin. Tuvan penkillä pitkälläni venytän laitteella kaulaani tällä 5 kg:n painolla kolme kertaa päivässä noin 10 minuuttia, päätäni puolelta toiselle rennosti välillä vääntäen. Tämä vaikuttaa eli jos liian usein liian pitkään viruttaa alkaa nikamat tuntea sen vähän ilkeänä tunteena, jolloin pitää vähentää. Muistaakseni tästä, sallitusta oman pään painon painoisesta viruttamisesta oli puhetta jossain amerikkalaisella nettisivulla, jossa huomiot käsittelyn tehosta kyllä meni aika lailla ristiin muistan. Mutta tämän kääntelyviruttamisen olen kyllä kehittänyt itselleni minä yksin, ja sen teho on kyllä ihan selvä. Annan tarkempia ohjeita jos kuka tarvitsee.
Kyllähän niska-hartia-alueen lihasten ja kudosten voimistaminen on kautta aikain ollut hyvä keino kipujen ennalta ehkäisemiseenkin.
Ja lämmöstähän kipu-alueet tykkäävät, vedosta ja tuulesta oireilevat. Käytän kaulaliinaa heti kun lämpötilat ulkona laskevat alle 15C.
Muutama kuukausi sitten niskanikamani alkoivat "napsahtelemaan" eli pitämään ääntä päätä liikuteltaessa. Joskus tuntuivat kuin jäisivät jumiin ja tuli kipua kun napsahtivat takaisin paikoilleen. Lääkäri sanoi että vanhetessa luiden reunat paksuuntuvat ja siitä tuo ääni johtuu. Olen 37. Ei viitsinyt lähettää turhaan röntgeniin. Sanoi ryhtini olevan hyvä ja kerroin käyväni säännöllisesti joogassa, jota hän kehotti minun jatkavan ja muutenkin kiinnittävän huomiota ryhtiin. Kipuja ei ole enää ollut, tämän napsahtelun kanssa saan ilmeisesti sitten vaan elää.
Tämä voi vaikuttaa ärsyttävältä neuvolta, jos kipuihin on jo pitkään yrittänyt löytää apua. Uskon, että piinaavat kivut voivat vaikuttaa todella pahasti ihmisen onnellisuuteen ja päivittäiseen elämään. Itse sain apua muutaman vuoden kestäneeseen niskakipuun kinesioteipistä: http://www.kinesioteippishop.fi/
Selvisi, että aiheutan itse kivun kallistamalla päätä oikealle aina kun olen tietokoneella. Teippi korjasi väärän asentoni, sillä se ikäänkuin "pakottaa" istumaan suoraan ja pitämään ryhdin kunnossa. Ainakin kannatti kokeilla!