Euroopan Unionin myötä suurten kielten taito korostuu. Siksi pidämme tärkeänä, että nuoremme voisivat tuntea olevansa suomalaisia siitä huolimatta, että he käyttäisivät jonkun suuren kielen oppimiseen sen ajan, joka nyt menee ruotsin oppimiseen. Valtiovallan tulisi harkita, eikö sivistyksen mitaksi riittäisi, jos äidinkielen lisäksi osaisi esimerkiksi ranskaa, saksaa ja englantia. Ulkomaalaisen näkökulmasta Laxin oppi suomalaisesta sivistyksestä ja suomalaisesta identiteetistä on oikea sillä perusteella, että tietomme mukaan Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa valtiovalta pakottaa enemmistön lapset oppimaan vähemmistön kielen.
Suomalaisten nuorten arvostusta Euroopassa heikentää myös se, että ruotsin kielen oppimiseen käytetyn ajan takia heillä ei ole ollut mahdollisuutta oppia suuria kieliä kuten muilla. He joutuvat turvautumaan ruotsalaiseen tulkkiin. Emme ymmärrä, mitä mieltä on tällaisessa suomalaisten nuorten itsetajunnan nöyryyttämisessä. Pidämme välttämättömänä, että koulujemme kielten opetuksessa ruotsin kieli tehdään valinnaiseksi muiden kielten rinnalla.
Tampereella, joulukuun 18. päivänä 1995 Matti Lehtinen
sotaveteraani Kalevi Mäkinen
sotaveteraani
Lauri Vilenius
sotaveteraani Eino Lehtiniemi
sotaveteraani
Olli Salovaara
sotaveteraani Verner Haaga
sotaveteraani
(Kirje on toimitettu Valtioneuvoston kansliaan 18.12.1995)

Vastaukset 2
Vanhimmat
Sitäkö varten sankarivainajamme kuolivat, jotta heidän jälkipolvellaan ei ole kielivapautta?
Hehän taistelivat ja kuolivat suomalaisten vapauden tähden!
Kunnioitan allekirjottaneita.
Kumartaa syvään.