SUOMI SÄILÖÖ RIKOLLISET - nyt KIROAN

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012102116229666_uu.shtml

OHOH, vai eivät kelpaa edes kotimaahansa joten Suomi taas kilttinä poikana antaa
oleskeluluvan ja kuten jutussa lukee, kyse ei ole mistään mammanpojista vaan paatuneista rikollisista joille kotimaakin kääntää selkeänsä ja KAIKKI muut maat.

En tajua tätä logiikkaa, että miksi juuri MEIDÄN pitää nämä roistot
elättää, miksemme myös me voisi potkia ulos maasta?????
1894
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

kuuntelin radiosta.
ihme touhua suomessa !

Äänestä

Jos vastaan tulee, alkaa olla "Breivikin terapia" paikallaan tuollaisille ali-ihmisJÄTTEILLE. Tässä nähdään, mitä tämä äärisuvaitsevaisuus (lue: Munattomuus) Suomen poliitikoilta/virkavallalta on saanut aikaan.

Äänestä

Eikös ne voisi haudata hiljaisuudessa koska niitä ei kukaan huoli.

Äänestä

Kolmekymmentäluvun Saksassa ei moista ongelmaa päästetty edes kehittymään.

Ajat muuttuvat ja meidän aikamme suvaitseva ihminen on joskus jopa oksettavan humaani. Toimeen ei uskalleta tarttua, pahaa pidetään väkisin yhteiskunnan osana ja arvostelijoita tuomitaan rikollisiksi tekaistuilla syytteillä.

Miksi meillekin ei voitaisi rakentaa autobahneja laittamalla tämä roskajoukko pakkotöihin lapiot ja rautakanget käsissä?

Turvapaikka annetaan, mutta se voisi aivan hyvin olla parkki suon laidalla. T: Kadunlakaisija.

Äänestä

Eikö niitä voisi vain tappaa?.

Enenkuib tappavat muita.

Äänestä

Minusta voisimme tehdä sopimuksen Venäjän kanssa ja ostaa heiltä ostopalveluna
vankilapaikkoja jonne sijoitetaan nämä rikolliset. Ainakin oletan että hyysäritkin tajuavat ettei maamme ole mikään rikollisten turvasatama.

Mikä ihmeen lainsäädäntö meillä on erilainen muihin maihin verrattuna jos nuo retaleet jäävät ja päätyvät tänne?

Äänestä

Minusta maahanmuutto on rikkaus.

Äänestä
  • Sinua ei sitten ole vielä raiskattu maahanmuuttajapetojen toimesta?

    Ei pidä yleistää mutta suhteutettuna ulkomaalaisten määrään he tekevät 10-100 kertaisen määrän raiskauksia verrattuna suomalaisiin.

    Eikö olisi aiheellista valita ketä päästämme tähän maahan.

    Äänestä

Toivottavasti pidetään loppuikä edes lukkojen takana , ei meidänkään sentään pidä alistua siihen , että jatkavat rikollista toimintaansa täällä Suomessa , emmekä mahtaisi asialle mitään.
Kyllä niin on , että perussuomalaisia tarvitaan vielä paljon lisää , jotta saadaan asioihin jotain tolkkua.

Äänestä

Miten niin ,ettei voida käännyttää , mihinkäs on unohtunut Duplinin sopimus , joka antaa oikeuden palauttaa siihen maahan josta meidän maahamme saapuivat.

Äänestä

Minusta tuollaiset rikolliset ulkomaantaustaiset henkilöt voidaan hyvin majoittaa näiden kaikenmaailman viherpiipertiöiden ja kukkahattunaisten kotiin, jotka ovat niin saatanan suvaitsevaisia ja ylistävät maahanmuuton rikkaudesta. Ottakoon kotiinsa joka ainoan raiskaajan ja murhamiehen.

Äänestä

Eikö rannikolla olisi jotain autiosaarta johon rikolliset voitaisiin siirtää, yhtälailla
kotimaiset kuin muualtakin tulleet, ne joita ei voi palauttaa, murhamiehet ja
väkivaltarikolliset omalleen ja omaisuusrikolliset omalleen, mukaan karjaa,
siemeniä ja työkaluja rakentamista varten,
Elinkautiseen tuomitut loppuelämäkseen, ja muut tuomionsa pituuden mukaan.
Siellä olisi vapaus ja vastuu omasta elämästään.
Vartiointi saaren ympäri, veneiden teko kielletty.
Mikrosiru ihon alle.

Äänestä

Hulluun jamaan on asiat päästetty, ei riitä jotta tänne voi tulla kaikkialta maailmasta elätettäväksi ja eläkkeetkin Kelalta napsahtaa (toisin kuin monelle Suomen työkyvyttömälle) ,vaikka ei päivääkään olisi joku muualta muuttanut tässä maassa työtä tehnyt!!

Nämä omien asuinmaidensa karkoittamat rikolliset on tietysti suvaitsevaisuuden hypervaltioksi muutetun maamme älyvapaat poliitikon plantut valmiita ottamaan "yhteiseksi jännitysmomentiksi", tarjoamalla veronmaksajien piikkiin lokoisat oltavat!!

Äänestä

Tällaista tuo vihervasurien suvaisevaisuuspolitiikka on saanut aikaan , yrittäkääpä muistaa se vaaleissa.

Äänestä

Jos ei muuten saa Suomen kansalaisuutta, nii tekee törkeän kikoksen.

Äänestä
  • Eihän nuo paskiaiset missään vankilassa ole suomessa!!He ovat "kärsineet"rangaistukset ja loisivat täällä meidän joukossamme elätteinä!Koska he eivät lähde eikä mikään maa huoli niin suomi on päätepysäkki ja me olemme maksajia!!Kiittäkää haloskaa,turskaa,lipposkaa,kusipesuribideetä um saastoja jotka tämän helvetin ovat saaneet aikaan!!Vihervasurit/demarit ovat
    Saastaisia paskoja!

    Äänestä

  • Niinistö ärähtää?!?!?!?! kirjoitti:

    Eihän nuo paskiaiset missään vankilassa ole suomessa!!He ovat "kärsineet"rangaistukset ja loisivat täällä meidän joukossamme elätteinä!Koska he eivät lähde eikä mikään maa huoli niin suomi on päätepysäkki ja me olemme maksajia!!Kiittäkää haloskaa,turskaa,lipposkaa,kusipesuribideetä um saastoja jotka tämän helvetin ovat saaneet aikaan!!Vihervasurit/demarit ovat
    Saastaisia paskoja!

    Hienoa että maailmassa on yksi kaiken suvaitseva valtio
    nimeltään Suomi!!Me suvaitsevat suomalaiset haluamme
    antaa näille väärinymmärretyille ja kidutetuille uuden elämän!
    Presidentti hyvin harvoin edes käy naantalin kultarannassa!!Siellä olisi hyvin tilaa jonne nämä maattomat ihmispoloiset voi asuttaa!!

    Äänestä

  • Velvollisuutemme auttaa kirjoitti:

    Hienoa että maailmassa on yksi kaiken suvaitseva valtio
    nimeltään Suomi!!Me suvaitsevat suomalaiset haluamme
    antaa näille väärinymmärretyille ja kidutetuille uuden elämän!
    Presidentti hyvin harvoin edes käy naantalin kultarannassa!!Siellä olisi hyvin tilaa jonne nämä maattomat ihmispoloiset voi asuttaa!!

    Keväällä jäälautalle ja paatti työntää avomerelle!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rikollisen paratiisi kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012102116229666_uu.shtml

OHOH, vai eivät kelpaa edes kotimaahansa joten Suomi taas kilttinä poikana antaa
oleskeluluvan ja kuten jutussa lukee, kyse ei ole mistään mammanpojista vaan paatuneista rikollisista joille kotimaakin kääntää selkeänsä ja KAIKKI muut maat.

En tajua tätä logiikkaa, että miksi juuri MEIDÄN pitää nämä roistot
elättää, miksemme myös me voisi potkia ulos maasta?????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu