Sinipunahallitus housut kintuissa, Kepun kunta-maakunta rules !

Sinipunahallitus housut kintuissa,
Kepun kunta-maakunta rules !


Sinipunasirkus on jatkunut nyt siitä asti, kun sinipunaa muodostava hallitus vastentahtoisesti alkoi niellä kuraveteen itsekeitettyä soppaansa.

Kokoomus on väistellyt poliittista vastuuta nakkisuojassa astuen aina silloin esiin kuin oli pisteiden keruun aika. Tällä kertaa ei roiskeita voi välttää, eikä pisteitä enää heru hymyilemällä.

Demarit aukaisivat mediapelinsä epäisänmaallisesti itkemällä kunniansa perään, vaikka sitä ole nähty sen jälkeen kun Otto-Ville Kremlin muuriin säilöttiin..

Eipä olisi uskonut, että tämä hallitus tulee kompastumaan itseaiheutettuun kunta-kaaokseen.

Itseasiassa Kokoomus yritti vetää mutkat suoraksi ja tuoda suoraan Romney sairashoitomallin Suomeen. Romney mukaanhan liittovaltio antaa niukat varat käytettäväksi ja osavaltiot käyttävät rajalliset varat niinkuin parhaaksi näkevät.

Sitähän tarkoittaa käytännössä nämä 70 suurkuntaa.
Suomen valtio määrää rahoista ja suurkuntien on yksinään sitten selvittävä täysin mahdottomasta tehtävästä.

Demarit taas pyrkivät kaikin keinoin vääntämään sairaanhoidosto puhdasta julkisen palvelutuotannon monopolia. Sitähän Obama-caresta suoraan suomennettu malli sosialismin punaisilla laseilla katsottuna näyttää.

Missä kohtaa sinipunasirkuksen klovneilta meni uskottavuus ?

Pikkuhiljaa siinä kohtaa kun 8 miljardin eurotuen vastustajat käänsivät silmät ympäri päässää ja alkoivat puhua sijoittajavastuusta tuplatessaan veronmaksajille tulevat vastuut 16 miljardiin.

Siinä kohtaa kun 70 kunnan karttaharjoituksesta väittää Sasi juridisesti paikkansapitävällä tavalla ettei tunnusta rajoja, vaikka kuntalait takaavat kunnille itsemäärämisoikeuden päättää kuntien yhdistymisestä.

Sinipunasirkuksen uhkailu heikkojen kuntien rankaisemisesta kuntalaisten heitteillejätöstä on kuin tuulahdus suoraan jostain tunkkaiselta neuvostoajalta.

Jos luulette, että kuntavaalit ovat se neulansilmä, josta sinipunasirkuksen ihmekamelin pitää livahtaa, niin olette todella väärässä.

Sinipunasirkuksen vaellus erämaassa on vasta alkamassa ja erämaan dyynejä tähän kulkukelpoisena pitänyt vaalisumutuksen kosteus on haihtumassa kangatuksineen.
Se koko karmeus tulee olemaan vielä rumempi kuin kuntavaaleihin karttaharjoituksella valmistautunut sinipuna osasi odottaa.

Sinipunasirkus toivoi että vauhti riittää kuralammikon ylittämiseen, mutta kun sinipunasirkuksen valitseman vaalivalheiden tien pohja on pettänyt pahan kerran, ei enää edes vanhan isännän 25 Fergutsoni tästä kuralammikosta kisko sinipunakaravaania kuiville.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Nyt olette liemessä kaulaa myöten ja jos asioista keskustelua eduskunnassa rajoittaa poliittinen perintöprinsessa, kun varren kummassakin päässä on nuija, niin sinipunasirkus tulee syömään oman vaalikamelinsa jälkeensä jättämät tuotokset ja päälle vielä hatullisen sitä itseään.

Suomeksi, arvoisat sinipunasirkuksen keulakuvat.
Olette kusessa kaulaa myöten ja jos ei syyssateet hellitä, niin valheellisten vaalilupausten varastoastia valuu ylitse ennen vuoden loppua, ellei jo kuntavaalit katkaise viimeistä oljenkortta ja kamelin selkää.

Sinipunahallitus kaatuu ennen vuoden loppua omaa mahdottomuuteensa.

Sinipunan alamäki on alkanut, eikä tätä loppuromahdusta voi enää muuksi muuttaa.

Täytyy myöntää, ettei eduskuntavaaleissa täyden poliittisen vastuun kantanut Kepu olisi voinut mitään muuta tehdä parlamentarismin puitteissa kuin mennä oppositioon kantamaan vastuuta Suomen kansan tulevaisuudesta, kun hallitusvastuussa oleva hallitus on siihen kykenemätön.

Tämä on kyllä oudoin sinipunahallitus, jonka Suomi näkee. No, jos ei oteta huomioon Terijoen rinnakkaistodellista aikavääristymää ajalta, jolloin totuuden aste pysyi vakiona, mutta kilpailevien versioiden määrä vaihteli.

Tokihan tässä saattaisi kilpailevat puolueet olla näkevinään jotain muutakin,
mutta epäilenpä vaan, että etteivät arvauksenne osuisi lähellekään sitä alkuperäistä ajatusta.

Pöytä on nyt katettu sinipunaisilla vaalilupauksilla. Maha ei näistä täyty, eikä niistä ole oikein silmäniloakaan, mutta maksaja tiedetään ja lasku on siitä ihmeellinen, että maksettavaksi tulevaa lopullista summaa ei ole kukaan uskaltanut mennä merkitsemään laskuun.

Harvoinpa kuntavaaleissa maksajat ovat joutuneet luottamaa katteettomiin lupauksiin, joita sinipunahallitus ilmoittaa olevan mahdoton toteuttaa lupauksista huolimatta.

Houdini on todellakin oppinut nostamaan itsensä hiuksista ilmaan..
Niin heikolla syyshallayön aamuöisellä riitteellä yrittää tämä hallitus ylittää kuntavaalit perseen kastumatta, että Huotarissa yksiöisen jään ylittäminen vuonna 25 oli lastenleikkiä.

Huotarin hiihtäjä tarkoitus olikin kyllä lopulta saada aikaiseksi lastenleikkiä pirttiä elävöittämään, mutta hallituksen sukset ristissä seikkailu on ollut pelkkää lapsellista piirileikkiä alusta alkaen.

Niinpä niin, kuinkas nyt tekee Zorron työtään ja kiusaa ainiaan?
Sehän tiedetään, kuinka veronmaksaja joutuu Zorron työstä maksamaan ?

No mikä laulaen tulee, kaipa se sitten meneekin menojaan.
Vaikka ei tässä riemusta kiljahdella eikä kansainvälistä vihellellä iloisin mielin kuin ehkä enintään taistolaisen pankinjohtajan nuoruusmuistoissa.

Mistähän syystä Suomen kansaa rangaistaan näin epäpätevällä ja kyvyttömällä sinipunahallituksella ?

Ja ihan joka kerta on sama juttu, kun sinipunertaa.. yhdessä yössä Suomen pitkä ja kuuma kesä muuttuu synkäksi Zorron yöksi..

Onneksi on poliittisen vastuun täysimääräisenä kantava Keskusta, joka
kantaa vastuuta Suomen kansasta ja tulevaisuudesta

kaikin tavoin
kaikkina aikoina
kaikissa oloissa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


P. P. kirjoitti:

Sinipunahallitus housut kintuissa,
Kepun kunta-maakunta rules !


Sinipunasirkus on jatkunut nyt siitä asti, kun sinipunaa muodostava hallitus vastentahtoisesti alkoi niellä kuraveteen itsekeitettyä soppaansa.

Kokoomus on väistellyt poliittista vastuuta nakkisuojassa astuen aina silloin esiin kuin oli pisteiden keruun aika. Tällä kertaa ei roiskeita voi välttää, eikä pisteitä enää heru hymyilemällä.

Demarit aukaisivat mediapelinsä epäisänmaallisesti itkemällä kunniansa perään, vaikka sitä ole nähty sen jälkeen kun Otto-Ville Kremlin muuriin säilöttiin..

Eipä olisi uskonut, että tämä hallitus tulee kompastumaan itseaiheutettuun kunta-kaaokseen.

Itseasiassa Kokoomus yritti vetää mutkat suoraksi ja tuoda suoraan Romney sairashoitomallin Suomeen. Romney mukaanhan liittovaltio antaa niukat varat käytettäväksi ja osavaltiot käyttävät rajalliset varat niinkuin parhaaksi näkevät.

Sitähän tarkoittaa käytännössä nämä 70 suurkuntaa.
Suomen valtio määrää rahoista ja suurkuntien on yksinään sitten selvittävä täysin mahdottomasta tehtävästä.

Demarit taas pyrkivät kaikin keinoin vääntämään sairaanhoidosto puhdasta julkisen palvelutuotannon monopolia. Sitähän Obama-caresta suoraan suomennettu malli sosialismin punaisilla laseilla katsottuna näyttää.

Missä kohtaa sinipunasirkuksen klovneilta meni uskottavuus ?

Pikkuhiljaa siinä kohtaa kun 8 miljardin eurotuen vastustajat käänsivät silmät ympäri päässää ja alkoivat puhua sijoittajavastuusta tuplatessaan veronmaksajille tulevat vastuut 16 miljardiin.

Siinä kohtaa kun 70 kunnan karttaharjoituksesta väittää Sasi juridisesti paikkansapitävällä tavalla ettei tunnusta rajoja, vaikka kuntalait takaavat kunnille itsemäärämisoikeuden päättää kuntien yhdistymisestä.

Sinipunasirkuksen uhkailu heikkojen kuntien rankaisemisesta kuntalaisten heitteillejätöstä on kuin tuulahdus suoraan jostain tunkkaiselta neuvostoajalta.

Jos luulette, että kuntavaalit ovat se neulansilmä, josta sinipunasirkuksen ihmekamelin pitää livahtaa, niin olette todella väärässä.

Sinipunasirkuksen vaellus erämaassa on vasta alkamassa ja erämaan dyynejä tähän kulkukelpoisena pitänyt vaalisumutuksen kosteus on haihtumassa kangatuksineen.
Se koko karmeus tulee olemaan vielä rumempi kuin kuntavaaleihin karttaharjoituksella valmistautunut sinipuna osasi odottaa.

Sinipunasirkus toivoi että vauhti riittää kuralammikon ylittämiseen, mutta kun sinipunasirkuksen valitseman vaalivalheiden tien pohja on pettänyt pahan kerran, ei enää edes vanhan isännän 25 Fergutsoni tästä kuralammikosta kisko sinipunakaravaania kuiville.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu