Seuraavissa työehtosopimusneuvotteluissa tulee vaatia työnantaja kustantamaan ilmainen viini ja kalja viinitunneille. Lainaus eilisestä Iltalehdestä:
Alkoholi tekee hyvää aivoille. Näin väittävät University College Londonin tutkijat ja vahvistavat sen, mihin sivistyneet naukkailijat ovat jo vuosia uskoneet.
Tutkimuksen mukaan puoli pulloa viiniä päivässä saa aivot toimimaan terävämmin, varsinkin jos naukkailija on nainen. Tänään julkaistavasta tutkimuksesta uutisoi brittilehti Sunday Telegraph.
University College Londonissa tehdyssä tutkimuksessa säännöllisesti alkoholia nauttivat pärjäsivät sanallisissa, matemaattisissa ja lyhytmuistia testaavissa tehtävissä paremmin kuin täysin raittiit.
Kaikkein parhaiten pärjäsivät ne, jotka nauttivat puoli pulloa viiniä tai kaksi tuoppia olutta päivässä. Kuitenkin jo yksi annos viikossa paransi testituloksia merkittävästi.
Säännöllisen tissuttelun hyödyt ilmenivät selvimmin naisilla. Selitykseksi arvellaan alkoholin imeytymisen eroja eri sukupuolten välillä.
Kahvitunnitko viinitunneiksi?
14
1030
Vastaukset
- kippari
miettinyt miksi ei ajatukset luista kun ei ole tullut naukkailtua rommia pitkään aikaan;=)
- viinin ystävä
Ei se rommi niin hyvä olekaan, kun viini. Ja eritoten punkku.Siinä on flavonoideja, jotka terveellisiä sydämmelle ja verenkierrolle.
Kauan voi viedä että työnantaja tarjoais viinit tai oluet. Ja puoli vuosisataa varmaan ennen saat itse ostettuna juoda lasillisen punaviiniä ruokailun yhteydessä. Mitenhän se tuolla keski-euroopassa onnistuu. Itselläni on aina kolmen litran hanaviinipakkaus kotona. Joka ilta otan lasin ruoan päälle. Tuleepa hyvä olo. Ruokakin sulaa aivan eri lailla. Sitä kuitenkin suositellaan naisille otettavaksi pari lasia päivässä. Sen toisen kun sais ottaa töissä ruokatunnilla.
- Työn orja
Ei sitten tarvitse puoltalitraa hetkessä siemaista.
- no joo
Joo. Heti sitä aletaan puhua puolesta litrasta. Lasi olis ihan hyvä. Heti suomalaiset, varsinkin miehet(sorry vaan,ootte muuten ihania) pilaisivat tällaiset hyvät suunnittelmat sillä viinin isolla määrällä. Ei se pojat niin onnistu!
- Työn orja
no joo kirjoitti:

Jutussahan puhuttiinkin puolesta pullosta=0.374 litraa, eikä puolesta litrasta. Ja kun sitten tietty vietetään kaksi viinituntia, niin kumpaisenakin sitten vain tosta puolet=0.1875 litraa. Mikä kai sitten tekeekin tuollaisen reilumman lasillisen ;=D
- Työn orja
Työn orja kirjoitti:

Puoli pulloa onkin 0,375 litraa. Virheet varmaan johtuvat siitä, etten ole saanut vieläkään päivän viiniannostani ;=))
- humpuuki
Työn orja kirjoitti:
Puoli pulloa onkin 0,375 litraa. Virheet varmaan johtuvat siitä, etten ole saanut vieläkään päivän viiniannostani ;=))
ei sulla mitään virheitä, taskulaskinhan se .. ?Määrähän suhteutetaan henkilön koon ja sukupuolen mukaan. Miehet tarvitsevat enemmän viiniä tullaakseen viisaammiksi ;)
- Työn orja
humpuuki kirjoitti:
ei sulla mitään virheitä, taskulaskinhan se .. ?Määrähän suhteutetaan henkilön koon ja sukupuolen mukaan. Miehet tarvitsevat enemmän viiniä tullaakseen viisaammiksi ;)
Miehille ilman muuta tupla-annokset, jotta joku oikeus ja kohtuus säilyy ;=D
- humpuuki
Työn orja kirjoitti:
Miehille ilman muuta tupla-annokset, jotta joku oikeus ja kohtuus säilyy ;=D
ja edes jonkinlainen viisauden taso :D :D!
- Tasa-arvon vuoksi
Viinin terveysvaikutusten takia se pitää saada Kelakorvattavien lääkkeiden piiriin, jotta myös työelämän ulkopuolella olevilla olisi siihen varaa. Vaihtoehtona poistettakoot viiniltä alkoholivero!
- mie
Tuossapa oiskin järkeä. Kuka alkais ajamaan asiaa? Varmasti sais ainakin mun ääneni, ja varmaan monen muunkin.
- Tasa-arvon vuoksi
mie kirjoitti:
Tuossapa oiskin järkeä. Kuka alkais ajamaan asiaa? Varmasti sais ainakin mun ääneni, ja varmaan monen muunkin.
Potenttiaalisia äänestäjiä lähes jokainen suomalainen ja vaaliteemaksi vaikka "Viinillä viisaaksi" ;-))
- humpuuki
Tasa-arvon vuoksi kirjoitti:
Potenttiaalisia äänestäjiä lähes jokainen suomalainen ja vaaliteemaksi vaikka "Viinillä viisaaksi" ;-))
*plärää liiton perustusasiakirjaa*
Voitaisiinko siihen perustaa myös muita "Viinillä viisaaksi"- osaston lisäksi, mm. "Rommilla ryhdikkääksi", "Oluella oivaltaa" tai "Kossulla keho kuntoon" ?
Vaalikassakin saataisiin kerättyä panttipulloista kevyesti.. - humpuuki
humpuuki kirjoitti:
*plärää liiton perustusasiakirjaa*
Voitaisiinko siihen perustaa myös muita "Viinillä viisaaksi"- osaston lisäksi, mm. "Rommilla ryhdikkääksi", "Oluella oivaltaa" tai "Kossulla keho kuntoon" ?
Vaalikassakin saataisiin kerättyä panttipulloista kevyesti..tuo toinen lyhenne taitaa olla jo viety.. :)
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399216Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748034Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625813William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542397Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62114Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821759Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201705Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921470Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71418Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401389