Näin kaksikielisiä ruotsinkielisiä hemmotellaan

HS:n mielipidesivulla on ollut tässä kuussa useita kirjoituksia kaksikielisistä kouluista.

Suurin osahan ruotsinkielisiksi rekisteröidyistä on todellisuudessa kaksikielisiä eli kotona puhutaan kumpaakin kieltä ja koulu valitaan sen perusteella, kumpi on vahvempi kieli. Näin ollen suuri osa, noin 40 % jonkin lähteen mukaan, kaksikielisten perheiden lapsista käy suomenkielistä koulua.

60 % näin ollen kaksikielisistä lapsista käy ruotsinkielistä koulua, jossa molemmat kielet, suomi ja ruotsi, ovat heille jo tuttuja, mikä on etuoikeutettu asema. (Pakkoruotsifanaatikot kun väittävät aina, ettei ruotsinkielisillä ole mitään etuoikeuksia, niin puhutaan sitten etuoikeutetusta asemasta.)

Mutta ei tämä vielä mitään. Suomenkielisissä kouluissa ruotsinkielisiä vapautetaan pakkoruotsista eli annetaan etuoikeutetun aseman (kummatkin pakolliset kielet jo entuudestaan tuttuja) vielä päälle etuoikeus vapauttamalla heidät pakkoruotsista ja he suorittavat ruotsin käymällä vain ruotsin kokeissa! Samaan aikaan yksikielisesti suomenkielisille pakotetaan ruotsia peruskoulusta korkeakouluun (ja vieläpä enemmistölle, vaikka enemmistön tehtävä ei ole opiskella vähemmistöjen kieliä).

Kaksikielisten perheiden lasten asema on etuoikeutettu ja suuri osa näistä perheistä on siis "suomenruotsalaisia" perheitä, joiden takia suomenkieliset pakotetaan lukemaan ruotsia.

HS 18.10.
"Ti­lan­ne on­kin toi­nen, jos lap­si si­joi­te­taan suo­men­kie­li­seen kou­luun, jos­sa eng­lan­tia lue­taan en­sim­mäi­se­nä vie­raa­na kie­le­nä 3. luo­kal­ta al­kaen (85 pro­sent­tia kou­luis­ta nou­dat­taa tä­tä mal­lia). Mo­lem­mat lap­se­ni kä­vi­vät täl­lais­ta kou­lua. Toi­nen äi­din­kie­li ei saa­nut mi­tään tu­kea ala-as­teel­la. Ylä­as­teel­la ruot­sin kie­len al­kaes­sa vie­raa­na kie­le­nä 7. luo­kal­ta lap­se­ni tur­hau­tui­vat täy­sin "he­vo­nen är häst, pap­pi är präst" -tyy­li­seen ope­tuk­seen. Hei­dät va­pau­tet­tiin ope­tuk­ses­ta ja he osal­lis­tui­vat vain ko­kei­siin."

Siis ei edes se hemmottelu riitä, että molemmat pakolliset kielet ovat suurimmalle osalle suomenruotsalaisia jo entuudestaan tuttuja ja he saavat näin etenkin yo-kirjoituksissa ja näin edelleen yliopistojen aloituspaikoissa itselleen etuoikeutetun aseman, vaan vielä lisäksi näitä "suomenruotsalaisia" vapautetaan kokonaan pakkoruotsista eli he käytännössä lukevat vain suomea ja englantia.

The New York Times: "Maailman hemmotelluin vähemmistö." Ei hatusta vedetty väite. Ja kaikki hemmottelu samalla syrjii suomenkielisiä eli asettaa kaksikieliset perusteettomaan etuoikeuttuun asemaan koulutuspaikoissa sekä virkojen kielitaitovaatimusten suhteen.
4123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sitaatti on siis HS:n mielipidesivulta.

Etuoikeutettu asema tarkoitaa samaa, kuin esim. rikkaaseen tai akateemiseen perheeseen syntyneellä on tutkitusti etuoikeutettu asema eli helpompi tie elämässä. Tätä voidaan kompensoida esim. "positiivisella syrjinnällä" koulujen aloituspaikoissa sekä ja kompensoidaan erilaisilla veroilla kuten perintöverolla. Pakkoruotsifanaatikot eli svekot kuitenkin väittävät, ettei mitään kompensaatiota tarvita.

Svekot eivät osaa ajatella, he osaavat olla vain röyhkeitä. Kun svekolle sanoo, että ruotsinkieliset ja kaksikieliset ovat etuoikeutetussa asemassa ja tätä pitäisi kompensoida jotenkin tai edes antaa suomenkielisille tasavertainen asema tai edes poistaa pakkoruotsi, onkin sveko niin röyhkeä, että hän kehottaa suomenkielisiä opettelemaan ruotsia, jotta myös suomenkieliset pääsevät hyvään asemaan (esim. Ankadam). Jos svekot olisivat kuninkaita tässä maassa, kuten he ilmeisesti kuvittelevat olevansa, he käskisivät suomenkielisiä nuolemaan heidän persettään etuoikeutettuun asemaan pääsemiseksi, sen sijaan että he vaatisivat tasa-arvoa suomenkielisille.

Koko fennomanian historia on ajatus tasa-arvosta. Svekomanian eli RKP:n koko historia on ajatus etuoikeutetusta asemasta ja sen ylläpitämisestä.

Äänestä

Pakkoruotsitus on harkitusti suunniteltu ja räätälöity etuilujärjestelmä. Juuri SIKSI sitä niin kovasti puolustetaan. Kyse ei ole siis mistään kielestä ja sen opetuksesta. Surueliitti vähät välittää suomalaisten ruotsin taidosta.

Äänestä

Kumma juttu, että muiden pitää sitten istua aikaansa tuhlaamassa siellä pakkoruotsintunnilla, kun kukaan ei halua oppia!
Mikseivät hekin vain voi "osallistua kokeeseen"- ja saada nolla pistettä!

Massiivinen enemmistöön kohdistuva
institutionaalinen simputus tämä pakkoruotsi!

Onneksi oppilaat ovat fiksuja, kaikkialla maailmassa..
Ruotsin tunnilla voi tehdä matematiikan tehtäviä!

"Kaikille poliittiset kurssit eivät olleet yhtä mieleenpainuvia. Anonyyminä pysyttelevä opiskelija ”Liu” ei muista kursseista juuri mitään.
”Tein siellä aina vain matematiikan läksyjä. Sitä paitsi olen enemmän kiinnostunut Nietzschen ja Sartren ajatuksista kuin Maon tai Marxin ”. Myös vastavalmistuneelle journalismia opiskelleelle Wang Chen Chenille , 22, kurssisisällöt ovat musta-aukko.
”Voi ei! Olenko tosiaan unohtanut kaiken!”, hän päivittelee.
”Maosta tulee mieleen, että hän oli suuri mies”

http://ylioppilaslehti.fi/2007/12/kiinan-pakkoruotsi/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pakkoruotsinet kirjoitti:

HS:n mielipidesivulla on ollut tässä kuussa useita kirjoituksia kaksikielisistä kouluista.

Suurin osahan ruotsinkielisiksi rekisteröidyistä on todellisuudessa kaksikielisiä eli kotona puhutaan kumpaakin kieltä ja koulu valitaan sen perusteella, kumpi on vahvempi kieli. Näin ollen suuri osa, noin 40 % jonkin lähteen mukaan, kaksikielisten perheiden lapsista käy suomenkielistä koulua.

60 % näin ollen kaksikielisistä lapsista käy ruotsinkielistä koulua, jossa molemmat kielet, suomi ja ruotsi, ovat heille jo tuttuja, mikä on etuoikeutettu asema. (Pakkoruotsifanaatikot kun väittävät aina, ettei ruotsinkielisillä ole mitään etuoikeuksia, niin puhutaan sitten etuoikeutetusta asemasta.)

Mutta ei tämä vielä mitään. Suomenkielisissä kouluissa ruotsinkielisiä vapautetaan pakkoruotsista eli annetaan etuoikeutetun aseman (kummatkin pakolliset kielet jo entuudestaan tuttuja) vielä päälle etuoikeus vapauttamalla heidät pakkoruotsista ja he suorittavat ruotsin käymällä vain ruotsin kokeissa! Samaan aikaan yksikielisesti suomenkielisille pakotetaan ruotsia peruskoulusta korkeakouluun (ja vieläpä enemmistölle, vaikka enemmistön tehtävä ei ole opiskella vähemmistöjen kieliä).

Kaksikielisten perheiden lasten asema on etuoikeutettu ja suuri osa näistä perheistä on siis "suomenruotsalaisia" perheitä, joiden takia suomenkieliset pakotetaan lukemaan ruotsia.

HS 18.10.
"Ti­lan­ne on­kin toi­nen, jos lap­si si­joi­te­taan suo­men­kie­li­seen kou­luun, jos­sa eng­lan­tia lue­taan en­sim­mäi­se­nä vie­raa­na kie­le­nä 3. luo­kal­ta al­kaen (85 pro­sent­tia kou­luis­ta nou­dat­taa tä­tä mal­lia). Mo­lem­mat lap­se­ni kä­vi­vät täl­lais­ta kou­lua. Toi­nen äi­din­kie­li ei saa­nut mi­tään tu­kea ala-as­teel­la. Ylä­as­teel­la ruot­sin kie­len al­kaes­sa vie­raa­na kie­le­nä 7. luo­kal­ta lap­se­ni tur­hau­tui­vat täy­sin "he­vo­nen är häst, pap­pi är präst" -tyy­li­seen ope­tuk­seen. Hei­dät va­pau­tet­tiin ope­tuk­ses­ta ja he osal­lis­tui­vat vain ko­kei­siin."

Siis ei edes se hemmottelu riitä, että molemmat pakolliset kielet ovat suurimmalle osalle suomenruotsalaisia jo entuudestaan tuttuja ja he saavat näin etenkin yo-kirjoituksissa ja näin edelleen yliopistojen aloituspaikoissa itselleen etuoikeutetun aseman, vaan vielä lisäksi näitä "suomenruotsalaisia" vapautetaan kokonaan pakkoruotsista eli he käytännössä lukevat vain suomea ja englantia.

The New York Times: "Maailman hemmotelluin vähemmistö." Ei hatusta vedetty väite. Ja kaikki hemmottelu samalla syrjii suomenkielisiä eli asettaa kaksikieliset perusteettomaan etuoikeuttuun asemaan koulutuspaikoissa sekä virkojen kielitaitovaatimusten suhteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu