Olen 21-vuotias ja kärsinyt polveen liittyvistä kivuista n.16- vuotiaasta asti, tai aikaisemminkin. Oireena ovat olleet polven "muljahtelu"- aivan kuin jokin ei olisi paikallaan ja polvilumpion alapuolella tuntuu ikävää muljahtelua kävellessä. Välillä polvi tuntuu ikäänkuin menevän "paikoilleen" rusahtaen. Usein polvea särkee ja se turpoaa leppoisasta kävelystäkin. Pitkiä aikoja istuessa jalkaa on suoristettava ja kävelämään lähtiessä polvi tuntuu jonkin aikaa jäykältä. Öisin on alkanut tuntua särkyä myös, joka säteilee polven sivuille ja ylemmäs reiteen. Jo ala- astella minulla todettiin skolioosi, mutta en usko sillä olevan vaikutusta polveni ongelmiin.
Olen juossut monella eri lääkärillä. Verikokeissa ei näkynyt mitään merkkiä tulehduksesta ja röntgenkuvista sanoivat että luustoni on hyvässä kunnossa. Viimeisin lääkäri sentään antoi jonkinlaisen diagnoosin ja sanoi että selvästi oikea polveni tuntuu erilaiselta kuin vasen, oikeassa polvessa tuntuu rutinaa ja löysyyttä...taudin määritykseksi hän sanoi nivelruston rappeutumisvamman. Kävin fysioterapeutilta voimisteluohjeita joista tuloksia olisi pitänyt olla näkyvissä jo parissa viikossa, mitään ei kuitenkaan tapahtunut eikä helpotusta tullut. Nyt olen vain tyytynyt kävelemään kolme kertaa viikossa n. tunnin kerrallaan.
Onko kenelläkään samankaltaisia kokemuksia ja tietoa tuosta diagnoosista. Onko minulla muutamien vuosien päästä edessä polven leikkaus? Suvussani äidin äidiltä ja tämän siskolta on leikattu molemmat polvet ja proteesit asetettu tilalle. Heillä on kyllä ollut paljon ylipainoa. Itse olen 157cm/53kg.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei
Luultavasti sinulla om polvilumppion rustovika = Patello-Femoral kipusynrooma.
Tämä rustovika voi johtua mm polvilumppion instabiliteetistä. Ennuste on kuulemma hyvä, mene sairasjumpparin luokse niin saat treenausohjeet, kuntoitus aika on n 3-6 kk.
Glykosamiinin ja muun tärkeän koostumuksen avulla voit tukea polvi ravitsemuksellisesti. Voi kasvattaa uutta rustoa. Patentoitu vihersimpukkauute poista tulehduksen - vie kivun.. Katso www.lifeplus.com . Jos on ainetta vähän ei se pelkällä liikunnalla korjaantuu.
Oikean polven kanssa ongelmia yläasteelta saakka.Välillä turpoili ja natisi ja rutisi ja välillä pitkiäkin aikoja oireettomana. Pari vuotta sitten alkoi olemaan kipuja jokseenkin usein rasittaessa jalkaa. Viime kesänä sitten aivan ilman rasitusta istumasta noustessa jalka ei mennytkään suoraksi, vaan jäi lukkoon - aivan pieneen ojennusvajauteen. Tämä lukko meni ohitse varovaisella jalan ojenteluyrityksillä(käsin avustaen). Polvessa lonksahteli ja lukko-oireilu toistui niinpä menin urheilulääkärille(polviortopedi), joka määräsi ensin röntgeniin, jossa havaittiin oletettava irronnut rustokappale nivelen ylärustopinnasta.Seuraavaksi lähete magneettikuviin jota jonotin aikamoisen tovin. Magneettikuva todisti sitten olettaman: nivelen ylärustopinnasta oli irti 1cmx2cm pala, joka oli vielä mennyt kahteen osaan.Nämä palat sitten liikkuivat ja lukittivat polvea. polvi leikattiin avoleikkauksella ja irtopalat poistettiin ja hajonneeseen kohtaan siirrettiin tervettä rustosiirrännäistä ylempää omasta nivelestä(ei-kantavalta pinnalta). Oireen nimi googlettamista varten: polven osteokondriitti ja operaatio joka tehtiin: mosaiikkiplastia.
jos sulla on rustokuluma (mm. yökivut ja se että röntgen on ok viittaa siihen) käy hakemassa lääkäriltä resepti arthryl -nimiseen lääkkeeseen. käytetään paljon reumapotilailla, mulla korjasi vuosia renkanneen polven täysin kivuttomaksi ja toimivaksi.
oma polvi on kipuillut ja rutissut teini-iästä saakka, ja parinkympin puolivälissä alkoi sattua öisin niin että heräsin kipuun ja jalkaa oli vaikea saada suoraksi. kävin eri lääkäreillä, röntgenissä ja mm. fysioterapeutilla infrapunahoidossa mikä vaan pahensi asiaa. onneksi löysin lääkärin joka 'uskalsi' määrätä lääkettä. olin tosi epäileväinen mutta lääke auttoi, rusto oli kulunut polvesta ja tämä lääke kasvatti ruston takaisin. olen ko. lääkärille ikuisesti kiitollinen avusta, sen verran paljon harmitti ainainen kipuilu ja se ettei kukaan osannut auttaa!