"varmojen päivien" varmuus?

Hei!

Onko kenelläkään kokemusta varmojen päivien käyttämisestä ehkäisykeinona?
Itselläni on nyt sellainen tilanne, että menkat loppuivat kaksi päivää sitten ja tänään olin yhdynnässä ilman ehkäisyä.
En käyttänyt ehkäisyä koska tiedän, että todennäköisyys raskauteen ko. kierron vaiheessa on erittäin pieni.
Nyt jälkikäteen kuitenkin mietityttää, kuinka luottavaisin mielin voin olla.
Varmaan turhaa spekulointia, mutta olisin kiitollinen, jos joku asiaan enemmän paneutunut voisi kertoa kokemuksistaan ja mielipiteistään.
5593
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ensinnäkin varmat päivät ovat päivät ovulaation loppumisesta aina kuukautisten alkupuolelle asti. Sinä et ollut yhdynnässä varmoina päivinä, vaan kaikkein hedelmällisimpään aikaan, joka on siis kuukautisten loppumisesta ovulaatioon. Raskauden todennäköisyys on erittäin suuri.

Varmin aika on kuukautisten alussa, ja silloinkin on jonkun tutkimuksen mukaan kuulemma n. 2% mahdollisuus tulla raskaaksi. Ovulaation varmaa ajankohtaa on lähes mahdoton tietää ja kuukautisvuodon voi sekoittaa välivuotoon, joten varmoja päiviä ei voi käyttää ehkäisynä. Jos ehdottomasti ei halua lasta, niin ehkäisy on oltava käytössä aina.

Äänestä

Hohhoijaa. Tämä palsta kyllä paljastaa ihmisten täydellisen tietämättömyyden omasta anatomiasta ja ehkäisyasioista.

Äänestä
  • Ihan samaa mietin. Uskomatonta.

    Äänestä

  • ---------- kirjoitti:

    Ihan samaa mietin. Uskomatonta.

    Siis oikeasti, mitään varmoja päiviä ei ole! Ehkäisykeinona varmat päivät on kaikista epävarmin. Monestakin syystä.
    Tässä tapauksessa ehkä "katumuspilleri" olisi ollut paikallaan.

    Äänestä

Varmat päivät ovat olemassa, mutta menetelmä ehkäisykeinona vaatii tarkkaa oman kehonsa tuntemistta ja motivaatiota pidättäytyä kaikista hedelmällisimpinä päivinä. Munasolu on hedelmöittymiskykyinen vain 24 tuntia ovulaatiosta. Ovulaatio tapahtuu pääsääntöisesti kuukautiskierron puolessa välissä. Itse varmistan tarkan ovulaatio-ajankohdan kaupassa ostetulla ovulaatiotestillä, jonka varmuus on 99%.

Siittiöt voivat elää noin 2-5 päivää..harvoissa tapauksissa jopa 7 päivää. Eli esimerkiksi jos kiertosi on 28 päivää niin ovulaatio tapahtuu kierron 14.päivänä. (kannattaa silti testillä varmistaa) Näin ollen RISKI-päivät ovat 7 päivää ennen ovulaatiota ja 24h ovulaation jälkeen. (munasolun elin-ikä 24h) Itse kuitenkin lasken riskipäiviin 2 päivää ovulaation jälkeen..ihan vaan varmuudeksi. Siis menkkojen alkamisesta:

1. - 7. varmat päivät

8. - 16. riskipäivät

17. - 28. varmat päivät

Meillä menetelmä toiminut jo vuosia..se vaan vaatii hieman oman kehon tuntemista ja motivaatiota :) Kirjoitit että menkat loppuivat 2 päivää sitten eli olettaen että menkkojesi pituus on 5-6 pv niin olit yhdynnässä jo riskipäivänä. Mutta perehdyt menetelmään niin hyvin menee :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hanbels kirjoitti:

Hei!

Onko kenelläkään kokemusta varmojen päivien käyttämisestä ehkäisykeinona?
Itselläni on nyt sellainen tilanne, että menkat loppuivat kaksi päivää sitten ja tänään olin yhdynnässä ilman ehkäisyä.
En käyttänyt ehkäisyä koska tiedän, että todennäköisyys raskauteen ko. kierron vaiheessa on erittäin pieni.
Nyt jälkikäteen kuitenkin mietityttää, kuinka luottavaisin mielin voin olla.
Varmaan turhaa spekulointia, mutta olisin kiitollinen, jos joku asiaan enemmän paneutunut voisi kertoa kokemuksistaan ja mielipiteistään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu