aivan kestämätöntä

Paikka lohkesi ja terävä piikki sattuu kieleen kaiken aikaa, niellessäkin joten edes velliä ei voisi syödä.
Mikä avuksi, aika on tästä lukien 5 päivän päästä. (Yksi päivä ja yö kestetty)
Korvaankin sattuu koska suun asento nyt erilailla.
84791
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mene päivystykseen - ei hammaslääkäriin eikä valittamaan hammasta vaan sitä että sinulla on joko a) koko ajan verta vuotava haava kielessä (kai siinä siis avohaava on?) tai b) nielemiskipuja, joista epäilet että on esim. ruoto kurkussa. Hetken tutkittuaan kenties keksivät hampaan syylliseksi ja toivon mukaan hiovat sen kärkeä hiukan tylpemmäksi jotta kestät siihen asti kun varsinainen paikkausaika on.

Äänestä
  • Noin voisi saada apua, mutta en oikein kehtaa antaa itsestäni hölmön ensivaikutelmaa. Olemme tänne muuttaneet niin hiljan, etten ole käynyt vielä missään hoidoissa. Haava kyllä varmaan mutten pysty tarkistamaan kun se pistelevä kärki on viimeisessä hampaassa siellä kaukana kielen tyvessä ja kielen liikuttelu sattuu niin.
    Kiitos kumminkin, auttaa tämäkin kun voi valittaa ja ajatella että ikään kuin kuulija tässä olisi.

    Äänestä

Kun juurihoidon yhteydessä tehdään ns. lääkepaikka, täytyykö se tehdä niin käsittämättömän matalaksi, että hampaan terävä reuna jää vapaaksi, johon mm. kieli jatkuvasti hankaa ja sitten tietenkin myös ärtyykin?

Äänestä

Jos jokin terävä kulma tms. käy kieleen, se kannattaa kyllä käydä hiotuttamassa sileäksi. Kyllä kunnalliseen pitäisi aika löytyä, jos kieli kipeytyy niin paljon, että syomistä haittaa.
Jos hampaassa on kolo, johon kieli käy kiinni niin apteekista saa väliaikaista paikka-ainetta (Cavit), jolla sen saa tilapäisesti korjattua itsekin paikkausaikaa odotellessa.

Äänestä
  • Vaikea ymmärtää, että vasta hoitotuolista päästyä pitäisi tilata uusi aika huolimattomasti? tehtyjen hoitojen korjaamiseksi! Miksi ei heti samalla kertaa voida tehdä hoitoja kunnolla?

    Äänestä

  • Hölömökö? kirjoitti:

    Vaikea ymmärtää, että vasta hoitotuolista päästyä pitäisi tilata uusi aika huolimattomasti? tehtyjen hoitojen korjaamiseksi! Miksi ei heti samalla kertaa voida tehdä hoitoja kunnolla?

    Yliopiston apteekissa on tuota itsepaikkausainetta kuulemma.
    Kestääkö se isossa syömähampaan reiässä miten kauan?

    Äänestä

  • ? ? kirjoitti:

    Yliopiston apteekissa on tuota itsepaikkausainetta kuulemma.
    Kestääkö se isossa syömähampaan reiässä miten kauan?

    Se riippuu tapauksesta. Lähinnä siitä, onko reikä sen muotoinen, että paikka-aine pysyy. Massa tökitään paikalleen, purraan siihen ja otetaan ylimäärät pois ja sitten jätetään se muutamaksi tunniksi kovettumaan, ennen kuin purraan mitään.
    Se on periaatteessa samaa tavaraa, mitä hampulääkäritkin käyttää. Tarkoitettu nimenomaan suojaamaan sitä tyhjää kuoppaa siksi aikaa, että pääset hammaslääkärlle, eli ei vastaa varsinaista paikkaa millään tavalla.

    Äänestä

Mulla jotain kaks minuuttia.

Kyllä tuo hammasvaiva pitäisi päivystyksenä hoitaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oihhh kirjoitti:

Paikka lohkesi ja terävä piikki sattuu kieleen kaiken aikaa, niellessäkin joten edes velliä ei voisi syödä.
Mikä avuksi, aika on tästä lukien 5 päivän päästä. (Yksi päivä ja yö kestetty)
Korvaankin sattuu koska suun asento nyt erilailla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu