Pieni kevennys - Jyrki Lehtolan pakina

ÄKÄISTEN DEMARIEN TALO

Lapsiamme tulee varjella kaikelta siltä pahalta, mitä maailmassa voi vastaan tulla niin kuin jäätelömainoksilta, jotka tuovat aikuisten mieleen peniksen, joten tässä TV2:lle idea kasvatukselliseen tv-draamaan:

Onnellinen lapsiperhe muuttaa uuteen kerrostaloon.

Kivaa!

Mutta voi. Talosta alkaa paljastua ikäviä asioita. Kerrostalo on Väinö Tannerin säätiön omistama. Se on täynnä vanhoja, äkäisiä demareita.

Talossa asuu Erkki-niminen setä. Lapset yrittävät varoittaa Erkkiä, että setä, älä kävele siitä, siihen on kaivettu kuoppa, mutta Erkki tietää aina kaiken paremmin, kävelee, putoaa kuoppaan ja sen sijaan, että nousisi sieltä ylös, jää loppuelämäkseen kuoppaan kirjoittamaan blogia, jossa kertoo, että hän kyllä tiesi, että tässä oli kuoppa, tänne hän on aina halunnutkin.

Siellä asuu Tarja-niminen täti, omasta mielestään aivan hirveän mukava täti. Tädiltä saa aina karkkeja, limaisia ja kertaalleen imeskeltyjä, mutta karkkeja kuitenkin, ja kun muita on näkemässä, täti taputtaa joskus lapsia päähänkin turvamiehen kädellä. Aamuisin koko talo kuitenkin tärisee tädin raivotessa, että lapset eivät ole nuolemassa tädin eteistä puhtaaksi kiitokseksi kuukausi sitten saaduista karkeista.

Siellä asuu Martti-setä. Päivisin Martti-setä istuu pihalla tarinoimassa, kuinka toi rauhan Mars-planeetalle. Sen jälkeen Martti-setä vaatii lapsilta kaikki niiden rahat palkaksi tarinoinnistaan.

Presidentti Tarja Halonen on kirjoituttanut itsestään kirjan. Kirjan nimi on ”Tarja Halonen – paremman elämän puolesta”. Kirjalla oli alaotsikkokin, mutta painoteknisen virheen takia se unohtui: ”Rakastakaa minua tai painukaa vittuun”.

Se on kirja, jonka ansiosta Tarja Halonen yrittää saada sielulleen hetkeksi rauhaa. Enää ei ole viran tuomia rajoitteita, ja nyt Halonen saa vihdoin kertoa, mikä on hänen visionsa paremmasta elämästä. Siinä visiossa parempi elämä on sellainen, jossa ei olisi muita kuin Tarja Halonen sekä läjä ihmisiä, jotka ovat Tarja Halosen kanssa samaa mieltä siitä, millainen on parempi elämä.

Presidenttinä Halonen oli napatanssiva mykkä, mikä näin jälkikäteen oli viisas päätös, sillä vaikka virka seremoniallinen onkin, ei olisi ollut kivaa olla tietoinen siitä syvyydestä, jolla Halonen eli mielikuvitusmaailmassa, jossa hän oli tehnyt kaikkien kanssa sopimuksen siitä, että siinä maailmassa on vain Tarja Halonen.

Tarja Halonen on ylpeä kalliolaisuudestaan. Halonen onkin esimerkillinen kalliolainen, sillä jos Halosella on luonnevikoja, ne ovat Halosen mielestä vahvuuksia, jotka ovat seurauksia siitä, että hän on kalliolainen. Ei tuollaiseen logiikkaan haluaisi törmätä pimeillä Kallion kaduilla.

Halonen on presidenttiytensä jälkeen etsinyt paikkaansa maailmassa ja YK:ssa, mutta ei ole vielä sitä löytänyt. Eräs vaihtoehto olisi ottaa mukaan pari muuta äkäistä demaria ja lähteä stand up-kiertueelle. Kertoisivat pitkin Suomen lavoja ideologiastaan, itseymmärryksestään, saavutuksistaan, ja salit täyttyisivät naurusta.
1190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

hyvä

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pol.heh-heh kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu