Iso joukko eläkevaareja ja -mummoja on pyrkimässä Tampereen kaupunginvaltuustoon. Vanhin ehdokas on jo yli 90-vuotias ja nuorimmatkin eläkevaarit siinä 70 vuoden paikkeilla. Mukana ovat esimerkiksi tampereen entinen kaupunginjohtaja ja muitakin kaupungin aiempia johtotason päättäjiä.
Nämä vaarit ja mummot ovat jo päivätyönsä tehneet ja todennäköisesti yötyönsäkin. Eiköhän ala olla jo nuorempien aika tulla päättämään kaupungin lähiajan suurista investoinneista, kuten Rantaväylän tunnelista ja kaupunkiratikasta.
Emme me kaupunkilaiset veronmaksajat tarvitse eläkkkeellä olevia kahvikuppikerholaisia mukaan vain sen takia, että heillä itsellään on mukava rupatella vanhojen tuttujensa kanssa valtuustotapaamisissa.
Eläkevaarit pyrkimässä joukolla Tampereen valtuustoon
16
69
Vastaukset
- Vaarivallankumous
On aika antaa nuorille tilaa. Siinä olet oikeassa. Vanhoilla ajatus on juuttunut vanhoihin "hyviin" aikoihin eikä mitään uudistuksia siedetä.
- Jääräilijä
Uudistuksille pitää olla aina selvät perusteet. Nuorekkuus ja kehitys käy ehkä syyksi viiden kympin vaateostoksilla. Monet suurisuuntaiset investoinnit hyödyttää lähinä liikemiehiä ja yrityksiä jotka vetävät kyllä verorahat liiveihinsä jos niitä tyrkytetään.
- Gil Jotiini
Nostakoon kätensä ylös se, jooka aikoo kuolla ennen eläkeikää, tai ainakan muumioitua heti sen jälkeen.
- Vaipat vaihtoon
Toivottavasti hoitajat vaihtavat näille vaipat ennen kuin päästävät eläkeläiset valtuuskokokouksiin.
- Leikki-ikä ohi
Kyllä sen ymmärää, että kotonakaan ei ole aina kovin kivaa, kun ei rakas puolisokaan ole enää leikki-iässä.
Nostaisitko esimerkiksi ehkä presidentti Niinistön, joka on reilusti yli 60, ja puolisonsa parhaassa leikki-iässä?
Onko sopiva ikä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, vastuutehtäviin ja kaikenlaiseen aktiivisuuteen noin 25,5 vai korkeintaan 34 v 11 kk? Haluaisin selkeän vastauksen, koska kykyni arvioida viitteellisiä heilautuksia on vakavasti kalkkeutunut.
- joutaa pois
Joo,o.... eihän eläkeläiset ole ihmisiä.
On väärin, että äänestäjät saavat äänestää ketä tahansa eikä vain nuoria. Selvä epäkohta vaalilaissa.
Mutta palataan asiaan sitten kun olet itse yli 60v. ja rupatellaan lisää asiasta. - Eläkevaarit ulos
Ehdotan vaalilain muutosta siten, että vain alle 68-vuotiaat täysijärkiset saavat äänestää. Alaikäraja on 18 vuotta.
- 18+3
Näkyy sama tilanne olevan monella puolueella kok maassa, kun jo politiikasta vuosia sitten lopettaneet ovat ryhtyneet ehdolle. Se syy on pelko Perus Suomalaisten menestyksestä näissä kunnallisvaaleissa. Kaikki horiskot kerätään porukkaan ääniä viemään pois PS:ltä.
- Vaaleissa tuulee
Älä kirjoita paskaa,vanhemmat ihmiset eivät ikäkuunapäivänä halua suomesta mitään ulkomaalaisten rikollisten temmellyskenttää kuten te viherpunikit ja SOSdemit!
Mielenkiintoinen näkökulma.
Mikä mahtaa olla Perussuomalaisten kanta ikääntymiseen? Pelko? Inho?- Suomenmaa
Jaahas,vihreät jauhopäät ovat heränneet haukkumaan ihmisiä!
"Suvaitsevaiston" ainoa vihan kohde on suomalaiset ja suomalaisuus!! - Vaaliennuste loistava
Perussuomalaiset suhtautuvat ihmisiin ihmisinä iästä riippumatta ja rikollisiin rikollisina väristä riippumatta!
Sekä työperäiseen maahanmuuttoon kansallisuudesta
riippumatta!Rikollisia eikä sosiaaliturvan väärinkäyttäjiä
kaivata,heitä on riittävästi omasta takaa! Vaaliennuste loistava kirjoitti:
Perussuomalaiset suhtautuvat ihmisiin ihmisinä iästä riippumatta ja rikollisiin rikollisina väristä riippumatta!
Sekä työperäiseen maahanmuuttoon kansallisuudesta
riippumatta!Rikollisia eikä sosiaaliturvan väärinkäyttäjiä
kaivata,heitä on riittävästi omasta takaa!Hyvä kuulla. Siispä antaa kilpailevien puolueiden nimetä sellaisia ja senikäisiä ehdokkaita mitä hyväksi näkevät.
Tyhmyyttä on kaikenikäisissä - myös nuorissa - ja vakavaa huonomuistisuutta varsinkin "parhaassa iässä" olevissa poliittisissa päättäjjissä.
- Tosi on
No jos on jo ajat sitten omasta tahdostaan ikänsä vuoksi lopettanut politiikassa mukana olon ja on siitä äänestäjilleen julkisesti ilmoittanut lopettamisen syyksi ikänsä ja kuntonsa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 59788
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111773- 44640
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla213578- 40534
- 52526
- 76523
- 22506
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k82473Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai37470