By Asaf Romirowsky - FrontPageMagazine.com/August 3, 2004:
Juutalaiset opiskelijat kohtaavat pelottavan haasteen kampuksella puolustaessaan Israelin olemassaolon oikeutta demokraattisena juutalaisena maana. Joitakin esimerkkejä:
"Davi HaLevi, Chicagon Yliopiston opiskelija, sanoo: Jos joku tunnustautuu sionistiksi, tai edes israelilaisen (juutalaisen) yhteisön jäseneksi kampuksella, hän sanoo samalla itsensä irti kaikesta sivistyneestä keskustelusta... Sinut katsotaan ulos kaikesta, sinut saadaan häpeämään ja tuntemaan syyllisyyttä juutalaisten myötäilystä."
"Eräs opiskelija kertoo opetuksesta Columbian yliopistossa opettajanaan Joseph Massad: Herra Massad kertoi selvästi opiskelijoille kurssin alussa, että hän kertoo vain toispuolisen näkemyksen arabi-israelilaisessa konfliktissa... täydellinen esimerkki aivopesusta, opiskelija kirjoitti. Herra Massad on sanonut kirjoituksissaan, että Israel on laiton juutalaisvaltio."
"UC Berkeleyn opiskelija Daniel Frankenstein muistaa joutuneensa kysymyksillä ahdistelluksi ja häntä haukuttiin "sionistiseksi äpäräksi", kun hän oli opiskelijajärjestön johtajana."
Nämä ovat vain harvoja esimerkkejä. Yleisesti ottaen juutalaiset niin oikealla kuin vasemmallakin näkevät Israelin merkityksen, kuten muun muassa äärivasemmistolainen julkaisu Tikkun julistuksessaan "me kutsumme Palestiinan kansaa tunnustamaan juutalaisten oikeuden olla omassa kotimaassaan." Kuitenkin kun astumme akatemiaan aulaan, niin sanottua konsensusta Israelin olemassaolon oikeudesta ei missään ole näkyvissä.
Kollegen kampukset ovat tulleet Israelia halveksivien näyttämöksi, sillä erilaiset ihmisoikeudet, antiglobalisaatio ja anti-imperialistiset ryhmät ovat adoptoineet Palestiinan kysymyksen itselleen. Akateemisissa piireissä yksityisten oppineiden näkemykset usein kääntyvät poliittisiksi kopioiksi. Esimerkiksi Fouad Ajami, arabikulttuurin ja politiikan tulkitsija, joka opettaa John Hopkinsin yliopistossa, on saanut teräviä hyökkäyksiä atabikriitikoilta kuten Asad Abu Khalilta.
Lehtimies Jay Nordlinger kirjoittaa: "Juutalaiset opiskelijat ja tiedekunnan jäsenet tuntevat olevansa ajojahdin kohteena, ja heitä pakotetaan selittämään ja puolustamaan valtiotaan tai jopa asemaansa juutalaisina."
Israel-vastainen toiminta kampuksilla korostaa opiskelijoidemme tarvetta laajentaa Israelin ymmärtämistään ennen kuin he saapuvat kampukselle. Israel-Palestiinan konflikti ei ole musta-valkoinen - se on monimutkainen. Kuitenkin Palestiinan tapaus on tullut lippulaivaksi monille Lähi-idän osastoille Pohjois-Amerikassa pääasiassa Palestiinan puolustajan Edward Saidin ansiosta. Saidin Orientalism asettaa palestiinalaiset symbooliksi viimeaikaisissa läntisissä ennakkoluuloissa arabimaailmaa ja islamia kohtaan.
Anti-Israel Academia
1
240
Vastaukset
- ...
En nyt ota kantaa viestiisi laajemmin, vain tuohon viestin lopussa mainittuun Edward Saidiin (joka muuten kuoli muistaakseni viime vuonna) ja klassikkoteokseensa Orientalism.
Orientalism (1978/9) käsittelee, ei palestiinalaisia, vaan yleisemmin kolonialismia ja mm. sitä miten nimen omaan länsimaat ovat määritelleet ns. orientin (jonka osana lähi-itä).
Ko. määrittely on myös länsimaiselle identiteetille tärkeätä. Orientti on eräänlainen stereotyyppinen oppositio kaikelle sille mitä länsi edustaa, ko. ajattelu näkyy edelleen esim. G Bushin jutuissa "me vastaan he" jne. Käsite orientti (tai ehkä sitten suomeksi itä) ymppää yhteen valtavan määrän maita ja kulttuureita sen kummemmin kiinnittämättä huomioita kunkin omalaatuisuuteen. 'Orientalistit' -käsite viittaa länsimaisiin tutkijoihin ja politiikkoihin jotka määrittelivät/määrittelevät mitä käsitteellä orientti tarkoitetaan.
Alunperin käsite orientalismi liittyy mm. brittiläiseen kolonialismiin ja siihen, miten kolonialistit pyrkivät "ymmärtämään" alistamiaan kansoja - ymmärtämällä niitä, oli myös niiden hallitseminen helpompaa.
'Orientalismi' käsite tarkoittaa siis länsimaista suhtautmistapaa ja länsimaisten itsensä luomaa representaatiota siitä mitä orientti, itä (lähi-itä) oikein on. Saidin teos 'Orientalism' pyrkii sitten tuomaan esiin tämän ideologian taustoja ja kritisoimaan länsimaista (lähi-)idän historian ja kirjallisuuden tutkimusta.
Teos on suht. tuttu jokaiselle ns. postkolonialistiseen kirjallisuuteen ja sen tutkimukseen tutustuneelle. Itse en sitä kokonaan ole lukenut, mutta osia kyllä.
Suositeltavaa luettaa Shalomillekin.
Teoksen heikkouksia pohdittu mm. täällä:
http://www.postcolonialweb.org/poldiscourse/said/orient14.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1681428
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä411019Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38725- 14650
- 37637
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28632Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver20622Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30577Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17573