MIksi virkamiestä/kunnan työntekijää ei koskaan eroteta?

Siksi, koska tutkimusten mukaan 90% heistä on puolueuskollisia ja miltei 100% äänestää aina vaaleissa.

Joten kukaan poliitikko ei uskalla suoraan sanoa, että Suomessa on liian paljon työntekijöitä julkisella sektorilla (kunnat ja valtio armeija), noin 700.000. Näiden työllisyyden ylläpitämiseksi otetaan lisää ulkomaan velkaa ja myydään valtion omaisuutta sekä korotetaan veroja. Tuo porukkahan ei tuota mitään lisäarvoa valtiolle (bruttokansantuote) vaan syö muiden rakentamaa kakkua. Kansalle asia esitetään propagandisesti hyvinvointiyhteiskunnan ylläpidolla eli että terveydenhoito, koulutus yms... säilyvät korkealla tasolla. Jokainen kuitenkin näkee viimeistään nyt, että noin ei ole.

Suomessa jopa monta vuotta valehdeltiin kansalle, että suomalainen palvelusektori (se, jota kunta hoitaa) on muka maailman huippua ja siitä tulee jopa vientituote. Päin vastoinhan on, ja sen tulevat ottamaan pikkuhiljaa haltuunsa ulkomaiset yritykset, jotka maksavat työntekijöilleen minimipalkkaa.
Samoin valehdeltiin Suomelle 1980 luvun lopulla, että Suomi on pohjolan/Euroopan Japani.

Em. huomioon ottaen suosittelen äänestämään tänään ja jatkossakin perussuomalaisia, ihan vaan protestiksi tai sitten jättämään kokonaan äänestämättä.
598
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Samaa mieltä. Virkamiehien nimityksiin ei saa antaa poliitikkojen vaikuttaa. Virkamiesten tulee saada itse valita johtajansa, joka sitten valitsee ja erottaa alaisensa. Loppuu poliittinen kähmintä.

Äänestä
  • fdgdgdgdgd

    Äänestä

Tuo on täysin vaiettu juttu niin lehdistössä kuin YEL:ssä.

700.000 Etuoikeutettua
29.7.2012 09:45 Anssi Luoma-aho

Kotimaa

23 kommenttia

ilmoita asiaton viesti

Samanaikaisesti kun globalisaatio- ja eurohuuman sokaisemien poliitikkojen päätösten seuraukset ovat kirpaisseet kipeästi montaa yksityisen sektorin duunaria, on maahamme muodostunut suuri etuoikeutettujen joukko, joita ei maailmantalouden myllerrykset kosketa.

Julkinen sektori on ollut pitkään kroonisesti alijäämäinen, eikä edes euromaiden kirein verotus riitä kattamaan julkisen sektorin kustannuksia. Tämä ei ole kuitenkaan estänyt kehitystä, jossa julkisen sektorin palkat ovat kohonneet yksityistä sektoria nopeammin, tuottavuudesta piittaamatta.

Julkinen sektori työllistää suoraan lähes 700.000 ihmistä ja verovaroin kustannetaan palkka vielä suuremmalle osalle kansalaisista. Verovaroin kustannettujen, mutta julkisen sektorin työpaikkoihin lukemattomien määrä on kasvussa, ulkoistamisvimmasta johtuen. Samanaikaisesti julkisella sektorilla työskentelee arviolta 100.000 pakkotyöhön määrättyä, nimellisellä noin 700 euron korvauksella kuukaudessa.

Ihan kaikki em. joukosta ei kuulu etuoikeutettujen joukkoon, mutta suuri osa heistä kyllä. Kuntien ja valtionhallinnon johtopaikoilla istuvien ansiotasot ylittävät monesti reippaasti vaativissa johtotehtävissä yksityisellä puolella työskentelevien ansiotason. Nämä ylipalkatut johtajat eivät ole silti kykeneviä tuottamaan esimerkiksi terveyspalveluja kilpailukykyiseen hintaan yksityiseen sektoriin nähden, jonka johdosta terveyspalvelut ulkoistetaan, kun pitäisi ulkoistaa johtaja.

Osana talouden tasapainotusta julkisen sektorin työntekijöiden palkkoja tulisikin leikata 50% 2.500 euroa ylittävältä osalta ja nykyinen orjatyövoima tulisi palkata oikeaan työsuhteeseen.

http://anssiluomaaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/112544-700000-etuoikeutettua

Äänestä

Tampereelle puisto-osastolla on 840 työntekijää, joten kun aina kaikille ei ole töitä niin silloin kaadetaan terveitä upeita ja isoja puita puistoista ja istutetaan tilalle pieniä riukuja eli itsetyöllistetään maisema-arvoista välittämättä. Talvella eivät tee oikeastaan mitään.

Tämä tieto on tullut sukulaiseltani, joka on töissä puisto-osastolla/viheryksikössä.

Tässä karmein esimerkki: http://moro.aamulehti.fi/2011/12/23/vaarantuuko-ensi-kesan-hitti-kuuma-kesa-´85-–-raiskattiinko-pyynikin-kesateatterin-ymparisto/

Kannatta katsoa ainakin kuvat!

Ja tämäkin vielä: Kesäteatterin toiminnanjohtajan Jari Niemisen mukaan kyseessä on aivan normaali ympäristön kunnossapito. ????????????

Äänestä

up

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tässä syy. kirjoitti:

Siksi, koska tutkimusten mukaan 90% heistä on puolueuskollisia ja miltei 100% äänestää aina vaaleissa.

Joten kukaan poliitikko ei uskalla suoraan sanoa, että Suomessa on liian paljon työntekijöitä julkisella sektorilla (kunnat ja valtio armeija), noin 700.000. Näiden työllisyyden ylläpitämiseksi otetaan lisää ulkomaan velkaa ja myydään valtion omaisuutta sekä korotetaan veroja. Tuo porukkahan ei tuota mitään lisäarvoa valtiolle (bruttokansantuote) vaan syö muiden rakentamaa kakkua. Kansalle asia esitetään propagandisesti hyvinvointiyhteiskunnan ylläpidolla eli että terveydenhoito, koulutus yms... säilyvät korkealla tasolla. Jokainen kuitenkin näkee viimeistään nyt, että noin ei ole.

Suomessa jopa monta vuotta valehdeltiin kansalle, että suomalainen palvelusektori (se, jota kunta hoitaa) on muka maailman huippua ja siitä tulee jopa vientituote. Päin vastoinhan on, ja sen tulevat ottamaan pikkuhiljaa haltuunsa ulkomaiset yritykset, jotka maksavat työntekijöilleen minimipalkkaa.
Samoin valehdeltiin Suomelle 1980 luvun lopulla, että Suomi on pohjolan/Euroopan Japani.

Em. huomioon ottaen suosittelen äänestämään tänään ja jatkossakin perussuomalaisia, ihan vaan protestiksi tai sitten jättämään kokonaan äänestämättä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu